Jääkö aaltojen vaikutus pinnan "näkyvälle" osalle, vai muodostuuko mahdollisia painevaihteluja syvemmällekin?
Jossain näin kuvan "keinumattomasta" laivasta, joka oli eräänlainen katamaraani, jonka "jalakset" olivat hieman torpedoja muistuttavat veden alla kulkevat ponttoonit. Ne oli yhdistetty ohuehkolla rakenteella veden yläpuolella olevaan runkoon.
Tuossa oli kai ideana että vain pieni osa aallokosta otti osumaa laivan kelluvien osien kanssa.
Kuinka syvälle aaltojen vaikutus yltää pinnan alla?
8
219
Vastaukset 8
Vedenpinnan aaltojen vaikutus riippuu aallon pituudesta eli kahden peräkkäisen aallon harjan välisestä matkaerosta.
en.wikipedia.org/wiki/Wave_base
Arvio on että puolen aallonpituuden syvyydellä on aallon aiheuttama veden liike on enää 4% siitä mitä se on aallon kohdalla pinnassa. Tuota syvemmällä merenpinnan aallot eivät aiheuta merenpohjan sedimenttiin havaittavia jälkiä.
Valtamerien myrskyissä valtamerien aallonpituudet voivat olla 200 metrin luokkaa. Sopivat tuuliolosuhteet voivat tuottaa 250 - 900 metrin pituisia aaltoja, jotka etenevät tuulta nopeammin eli ovat maininkeja.- Anonyymi
Aaltojen aiheuttama hydrostaattinen painevaihtelu on mitattavissa vaikka valtameren pohjassa kilometrien syvyydessä. Sedimenttiin ei jää jälkiä, koska veden liikettä ei syvällä pohjan lähellä juurikaan ole.
Se laivatyyppi tunnetaan nimellä SWATH, mikä on lyhenne englannin sanoista Small Waterplane Area Twin Hull. - Anonyymi
Aaltojen virtauskenttä ulottuu varmasti noiden runkojen syvyydelle, mutta ei sillä ole merkitystä menon tasaisuuden kannalta. Aaltojen iskevä ja keinuttava vaikutus tulee vedenpinnan muutoksista. Pohjaan osuva pinta iskee ja rungon osan ollessa suuremmalta tilavuudelta vedessä tulee suurempi noste ja sen mukana momentti.
Riittää siis laittaa kelluttava runko tai kantosiipi niin syvälle, että se ei koskaan tule näkyviin aalloissa. Jos lisäksi vedenpäällinen runko ei koskaan osu aaltoihin, menee alus tasaisesti kuin juna.
Kantosiivillä vaaditaan aktiivinen säätö, joka pitää aluksen syväyksen ja kulkuasennon haluttuna. Kantavalla vedenalaisella rungolla ehkä riittää vesilinjassa olevan tilavuuden muutokset, mutta samalla jää jonkinlainen keinunta. - Anonyymi
Sota-aluksesta lienee muutenkin kyse. https://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-3498524/A-glimpse-warship-future-Super-stealth-Ghost-vessel-skates-water-increase-speed-stormy-seas.html
- Anonyymi
Pääosa SWATH aluksista ei todellakaan ole sotilaskäytössä.
- Anonyymi
No mutta rakentakaapa laiva, joka kahden vedenalaisen ponttoonin avulla kuljettaa merenpinnan yläpuolella saman lastin kuin suurimmat rahtilaivat nyt, esim. Maersk Linen uusimmat alukset. Kummallisesti joudutaan toteamaan, että niiden kahden ponttoonin uppouman tulee minimissään olla sama kuin veden yläpuolisten kaikkien osien ja rahdin paino, ne eivät olekaan kovin pieniä osasia eivätkä liiku kovin pienellä energialla.
Sukellusveneethän ovat vedenalaisia ja erityisesti niiden etenemisen edullisuutta tms. on paljonkin tutkittu, sotilasteknologiaanhan on satsattu paljon iät ajat, mutta kun joskus 1960- 80- luvuilla vielä uumoiltiin sukellusveneistä tulevan iso osa rahdin kuljettajia, niin miten on nyt?
Miten oletetut sukellusponttoonialukset toimisivat satamissa ja matalammissa vedensyvyyksissä, kyseiset syvyydet kun rajoittavat jo nyt alusten kokoa?
Esim. suurin koskaan rakennettu tankkialus on ollut romutettuna jo kaksikymmentä vuotta, tuossa laivalajissa suuruuden kannattavuus ja toimivuus on siis jo saavutettu ja katsottu!- Anonyymi
Kukaan kai ei ole ehdottanut noista tehtävän rahtilaivoja.
- Anonyymi
jep se tankkeri tosiaankin romutettiin. mutta konttialukset näkyy vielä kasvavan.
Olisiko liikaa raakaöljyä isompi riski kuin säästö kuljetuksissa. Myös putkia vedetty paljon mereen ja maalle. kuljetustarve vähentynyt Isot laivat vaatii mielettömät satamat ja infrat.
Uppouma aluksissa tulee ongalmaksi lastaus, jostakin pitäisi löytyä paljon nostetta aluksen pinnalle nostamiseksi lastausta ja purkua varten, se sama noste tilavuus on vastustilaa kulkiessa veden alla. vaikka ei kokonaan upoksissa mutta kuitenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5381092- 63730
- 53604
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160603Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä166578Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.244572Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.84562Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta110500Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht201494Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20476