Haluttomuutta vai henkistä väkivaltaa

Haluttomuudesta tulee pahimmillaan todellinen kompastuskivisuhteeseen, oli se "pihtari" sitten kumpi osapuoli tahansa. Jos halut eivät osu yhteen, se voi olla väliaikaista, mutta en usko että sellainen ajaa syvään masentumiseen. Jos taas halut eivät osu ollenkaan kohdalleen, eivät ole aluperinkään ehkä osuneet ja tilanne vain pahenee, niin tilanne on pahempi.

Jos haluttomampi osapuoli ei ollenkaan halua asiaa parantaa suuntaan eikä toiseen, niin se voi olla jo rankkaa henkistä väkivaltaa. Onhan se varmasti antoisaa kun voi vielä halukaampaa osapuolta vähän rokottaa, "eikös se hieromasauva riitä?!" tai "joko nyt taas siinä mangut?" -tyyliin.

Olisi iso ja edistävä askel hakea apua lääkäriltä tai pariterapiasta tms. taholta. Apua kun nykypäivänä on saatavilla. Haluttomuus on aika yleistä joten ainoa ei tarvitse ajatella olevansa. Käydäänhän lääkarilla hoitamassa muitakin vaivoja. Ja jos kerran kotikonstit eivät auta. "vika" voi olla hyvinkin korjaantuva sorttia ja parantaisi molempien elämän laatua huomattavasti. Se siis olisi vaivan arvoista.

Toisen haluttomuus satuttaa ja masentaa todenteolla. Jos se haluttomampi osapuoli vielä viitsii vittuilla, sanoisin että olisi parempi vakavasti suunnitella suhteen lopettamista. Henkilökohtaisesti ihmettelen, että joku edes voi nauttia pihtaamisestaan ja surullisen, ehkä jopa alistumisesta kärsivän ihmisen katselemisesta.
1329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

haluttomuus on jälkeejääneisyyttä seksuaalisessa kehityksessä toinen on vielä nii vanhempiensa lellikki että aattelee ettei tarvi antaa joo mustasukkaisuusasiat onki sitte jo eri asia jos toinen pettää nii eihä sitä anna kukaa tervepäinen jos toinen tekee parhaansa ja toine vaa hymähtää on parempi erota

Äänestä

Kommentoi aloitusta


analyysi kirjoitti:

Haluttomuudesta tulee pahimmillaan todellinen kompastuskivisuhteeseen, oli se "pihtari" sitten kumpi osapuoli tahansa. Jos halut eivät osu yhteen, se voi olla väliaikaista, mutta en usko että sellainen ajaa syvään masentumiseen. Jos taas halut eivät osu ollenkaan kohdalleen, eivät ole aluperinkään ehkä osuneet ja tilanne vain pahenee, niin tilanne on pahempi.

Jos haluttomampi osapuoli ei ollenkaan halua asiaa parantaa suuntaan eikä toiseen, niin se voi olla jo rankkaa henkistä väkivaltaa. Onhan se varmasti antoisaa kun voi vielä halukaampaa osapuolta vähän rokottaa, "eikös se hieromasauva riitä?!" tai "joko nyt taas siinä mangut?" -tyyliin.

Olisi iso ja edistävä askel hakea apua lääkäriltä tai pariterapiasta tms. taholta. Apua kun nykypäivänä on saatavilla. Haluttomuus on aika yleistä joten ainoa ei tarvitse ajatella olevansa. Käydäänhän lääkarilla hoitamassa muitakin vaivoja. Ja jos kerran kotikonstit eivät auta. "vika" voi olla hyvinkin korjaantuva sorttia ja parantaisi molempien elämän laatua huomattavasti. Se siis olisi vaivan arvoista.

Toisen haluttomuus satuttaa ja masentaa todenteolla. Jos se haluttomampi osapuoli vielä viitsii vittuilla, sanoisin että olisi parempi vakavasti suunnitella suhteen lopettamista. Henkilökohtaisesti ihmettelen, että joku edes voi nauttia pihtaamisestaan ja surullisen, ehkä jopa alistumisesta kärsivän ihmisen katselemisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu