Kultturien tutkimus, uskontotiede ja sosiaaliantropologia ovat käytännöllisesti katsoen synonyymeja. Ne pyrkivät kääntämään varhaiskantaista kulttuuria tai nykyisiä eri kulttuureita länsimaisten ymmärtämälle kielelle ja käsitteistölle.
Varhainen kulttuuri ei sisältänyt käsitettä uskonto, vaikka käyttämällämme nykykäsitteistollä se sisälsi olennaisesti uskonnollisia piirteitä. Vaikeinta on saada nykyilminen ymmärtämään, mikä modernissa kulttuurissamme palvelee samaa tarkoitusta. On luomu, lähiruoka, vaihtoehtohoidot, mutta vahvin nykyajan uskonnonkaltainen ideologia on psykologismi.
Uskontotieteilijät pitävät selvänä, että uskonnollisuus on geenipohjainen sopeuma, jo satoja tuhansia vuosia sitten evoluution mukana kehittynyt taipumus, joka edelleen pitää ihmistä vahvassa otteessaan, vaikka nykykulttuuri ei entisajan uskontoja diggaakaan. Uskonnot menevät, mutta syntyy uusia saman tarpeen tyydyttämiseksi, eikä nykyinenkään ihminen pidä katsomustaan uskonnollisena, vaikka se sitä on.
Uskonto pitää muilta opittuja näkemyksiä tosina, eikä juuri etsi niille todisteita, mutta selittää mielellään asioita näiden mukaan.
Psykologiset havainnot ovat yleensä oikeita, mutta niiden varaan rakennetut teoriat ovat niin moninaiset, että mikä tahansa seikka voidaan väittää oikeaksi. Vallitsee täydellinen moninaisuus, niin kuin tyypillisessä uskonnossa. Sen sijaan ihmisen geenipohjainen valikoituminen ja sopeutuminen ekolokeroonsa, unohdetaan täysin.
Tyypillinen psykologistinen ajatuskulku kertoo, että se ja se käyttäytyminen johtuu siitä ja siitä, koska on havaittavissa 45 %:nen riippuvuus näiden kahden välillä. Siitä, että 65 %:ssa tapauksista on joku muu syy, ei psykologisti edes tiedä eikä mainitse. Tapauskohtaisesti prosenttiluku on joku muu.
Täällaisen psykologistisen maailmakuvan luomiseen ei tarvita kummaakaan päätelykykyä. Pienen asiaan perehtymisen jälkeen oppii lausumaan ehdottomia totuuksia, joita toinen ei muka ymmärrä siksi, ettei ole perehtynyt asiaan. Biologiaan perehtyminen on vaikeata. Mutta juuri se antaisi oikeata tietoa.
Toinen psykologismin erhe on, että terapia olisi hyvin tehokasta. Jos potilas uskoo sen, teho on šamanismin luokkaa, siis placebovaikutusta, mutta jos ei usko, terapia muuttuukin psykologistisen kuvan tuloksettomaksi todisteluksi, jota selkeästi ajatteleva ei voi uskoa. Ennen kehotettiin rukoilemaan, nyt kehotetaan ihmista menemaan terapiaan. Molemmilla menetelmillä saavutetaan vain uskomustuloksia.
Vakavaa psykologista tutkimusta tehdään, mutta se valuu kuin vesi hanhen selästä.
Psykoterapian potilaista 90% on naisia, 10 % miehiä. Ero sukupuolittain on vielä suurempi kuin perinteisissä uskonnoissa.
Varhainen kulttuuri ei sisältänyt käsitettä uskonto, vaikka käyttämällämme nykykäsitteistollä se sisälsi olennaisesti uskonnollisia piirteitä. Vaikeinta on saada nykyilminen ymmärtämään, mikä modernissa kulttuurissamme palvelee samaa tarkoitusta. On luomu, lähiruoka, vaihtoehtohoidot, mutta vahvin nykyajan uskonnonkaltainen ideologia on psykologismi.
Uskontotieteilijät pitävät selvänä, että uskonnollisuus on geenipohjainen sopeuma, jo satoja tuhansia vuosia sitten evoluution mukana kehittynyt taipumus, joka edelleen pitää ihmistä vahvassa otteessaan, vaikka nykykulttuuri ei entisajan uskontoja diggaakaan. Uskonnot menevät, mutta syntyy uusia saman tarpeen tyydyttämiseksi, eikä nykyinenkään ihminen pidä katsomustaan uskonnollisena, vaikka se sitä on.
Uskonto pitää muilta opittuja näkemyksiä tosina, eikä juuri etsi niille todisteita, mutta selittää mielellään asioita näiden mukaan.
Psykologiset havainnot ovat yleensä oikeita, mutta niiden varaan rakennetut teoriat ovat niin moninaiset, että mikä tahansa seikka voidaan väittää oikeaksi. Vallitsee täydellinen moninaisuus, niin kuin tyypillisessä uskonnossa. Sen sijaan ihmisen geenipohjainen valikoituminen ja sopeutuminen ekolokeroonsa, unohdetaan täysin.
Tyypillinen psykologistinen ajatuskulku kertoo, että se ja se käyttäytyminen johtuu siitä ja siitä, koska on havaittavissa 45 %:nen riippuvuus näiden kahden välillä. Siitä, että 65 %:ssa tapauksista on joku muu syy, ei psykologisti edes tiedä eikä mainitse. Tapauskohtaisesti prosenttiluku on joku muu.
Täällaisen psykologistisen maailmakuvan luomiseen ei tarvita kummaakaan päätelykykyä. Pienen asiaan perehtymisen jälkeen oppii lausumaan ehdottomia totuuksia, joita toinen ei muka ymmärrä siksi, ettei ole perehtynyt asiaan. Biologiaan perehtyminen on vaikeata. Mutta juuri se antaisi oikeata tietoa.
Toinen psykologismin erhe on, että terapia olisi hyvin tehokasta. Jos potilas uskoo sen, teho on šamanismin luokkaa, siis placebovaikutusta, mutta jos ei usko, terapia muuttuukin psykologistisen kuvan tuloksettomaksi todisteluksi, jota selkeästi ajatteleva ei voi uskoa. Ennen kehotettiin rukoilemaan, nyt kehotetaan ihmista menemaan terapiaan. Molemmilla menetelmillä saavutetaan vain uskomustuloksia.
Vakavaa psykologista tutkimusta tehdään, mutta se valuu kuin vesi hanhen selästä.
Psykoterapian potilaista 90% on naisia, 10 % miehiä. Ero sukupuolittain on vielä suurempi kuin perinteisissä uskonnoissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Käytännöllisesti katsoen sinulla on vaan liikaa aikaa ja jauhat siksi puuta heinää lämpimiksesi.