Nyt talven yli kellaroidut perunat ovat parhaimmillaan, kun valmistetaan imellettyä perunalaatikkoa.
Perinteinen vanhanajan imelletyn perunalaatikon valmistaminen on lähes kokonaan unohtunut. Kannattaa kuitenkin kokeilla imelletyn perunalaatikon valmistamista viimevuotisesta sadosta - yllätyt.
Imeltyy pomminvarmasti kun sose on notkistettu vedellä, jäähdytetty 75 asteiseksi ja imeltymislämpötila on 65-75 astetta.
Imelletty perinteinen vanhan ajan perunalaatikko:
Ainekset:
2 kg perunaa. Jauhoisia lajikkeita yleensä suositaan. Imelletty perunalaatikko onnistuu myös kiinteistä lajikkeista.
1-1½ dl vehnäjauhoja
maitoa, määrä vaihtelee lajikkeiden mukaan
1 tl suolaa
50-100 g voita
Näin teet:
1. Pese perunat ja kuori. Keitä kuoritut perunat vähässä suolattomassa vedessä kypsiksi ja soseuta keittoveteen puuromaiseksi soseeksi.
2. Jäähdytä sose hyvin noin 75 asteiseksi.
3. Kun perunasose on jäähtynyt 75 asteiseksi, lisää jauhot soseeseen ja sekoita hyvin. Jos sose tuntuu kuivalta, lisää soseen 70 asteista vettä. Peitä kattila kannella ja laita 65-70 asteiseen uuniin. Anna soseen imeltyä 3–4 tuntia. Sekoittele muutama kerta imeltymisen aikana. Jotta imeltyminen onnistuu, lämpötilan on oltava jauhojen lisäyshetkellä ja koko imeltymisen ajan 65–75 astetta.
3. Maista sosetta, ja kun se on sopivasti imeltynyt, lisää maitoa sen verran, että seos muistuttaa paksua velliä. Lisää myös suola ja voi.
4. Kumoa seos voideltuun, uunivuokaan tai useampaan pienempään. Jätä vuokaan kuohumisvaraa. Ripottele pinnalle muutama voinokare ja myös korppujauhoa jos haluaa. Kypsennä laatikkoa 185-asteisessa uunissa niin että pinta saa väriä ja kupliminen alkaa - alenna uunin lämpötila 130-140 asteeseen ja paista noin 2-3 tuntia.
ANNOS RESEPTI
Hiilihydraatteja 39 g 275 g
Proteiinia 6 g 41 g
Rasvaa 5 g 32 g
Kuituja 2 g 15 g
Energiaa kj 963 6739
Energiaa kcal 230 1609
Ravintolaskelmassa ei huomioitu:
1 tl suolaa
Nyt talven yli kellaroidut perunat
Anonyymi
2
154
Vastaukset 2
- Anonyymi
Imelletyn perunalaatikon valmistusaika lyhenee oleellisesti kun imeltää viljan amylaasireaktion optimilämpötilassa.
Perunalaatikon imeltymisnopeus on erittäin voimakkaasti lämpötilariippuvainen.
Imeltymisreaktio on nopein silloin kun soseen lämpötila on 65-70 astetta, silloin sose imeltyy 2-4 tunnissa.
Noin 60 asteinen sose imeltyy 10-20 tunnissa.
Noin 55 asteinen sose imeltyy 30-50 tunnissa.
Noin 50 asteinen sose imeltyy muutamassa päivässä. - Anonyymi
Voiko kellaroituja perunoita edelleen jääkaappiöitya?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 95928
- 54850
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun67675- 41625
- 61622
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22542Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33538Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37468- 43466