Toivo elää vai elätänkö minä toivoa

Löydän itseni usein tilanteesta, jossa pinnistelen positiivisuusalueella, mutta se täytyy kyllä sanoa, että on siinä tekemistä. Elämä kun kolhii ja on kolhinut. Ihmisten lukeminen värilasien läpi on joskus haastavaa, ja voi käydä, että lukee mitä toivoo löytävänsä. Tämä sama koskee myös erästä naista.

Hänen kohdallaan olen näkevinäni, että hän yrittää parhaansa suhteeni, mutta sitten tulee estoja ja muita jarruttavia tekijöitä, eikä homma mitenkään edisty. Hän todellakin voisi olla valmis enempään, ainakin ajoittain. Mutta miksi vain joskus? Voin tietysti pyrkiä ymmärtämään hänenkin taustojaan, mutta sitten tulee se, etten todellakaan tunne häntä tarpeeksi jotta voisin diagnosoida mitään vakavastiotettavaa. Kuka sen tietää mitkä syyt tai seikat johtavat toiseen jne.

Mutta jos kiinnostusta on, niin mahtaahan olla työlästä pitää naamaa peruslukemissa tai käyttäytyä kuin ei mitään vetoa olisi, siis jos pinnan alla polttelee. Kuinka me aikuiset voimmekaan olla lapsellisia ja taantua jähmettyneisyyden tilaan?

Mistä tiedän? No en mistään. On tämä kuitenkin yksi mahdollinen visio monien muiden lukemattomien joukossa. Pitäisi vain pokkana mennä kysymään asianosaiselta rakkauselämän kuulumisia romantiikan postilaatikosta ja olla valmis ottamaan vastaan likaämpärillinen lokaa, siltä varalta ettei utelija sattusikaan olemaan aivan se odotetuin kosija. Ei tässä muuta.