Abortti lapsen murhaamista vai ei

Anonyymi

oletko murhaaja, jos teet abortin?

89

128

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Moni raskaus keskeytyy ihan luonnostaan. Nainen ei ole välttämättä edes tiennyt olleensa raskaana ja ihmettelee vaan tavallista runsaampia menkkoja.

      • Anonyymi

        Entä sitten?
        Moni ihminenkin kuolee luonnostaan, mutta murha on silti murha.

      • Anonyymi

        Totta, edellisen kirjoittajan logiikalla murhiakin saa tehdä koska moni ihminen kuolee luonnostaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä sitten?
        Moni ihminenkin kuolee luonnostaan, mutta murha on silti murha.

        Sitä niin sitten, jotta itse Jahve suoritti naiselle abortin ja syyllistyi täten murhaan. Jahvelle kuolemantuomio, koska murha on murha.

    • Täytyy se aborttioikeus olla olemassa, eikä sitä pidä turhaan lähteä yhtään kiristämään nykyisestä. Naisilla täytyy olla oikeus päättää itse siitä, että haluaako synnyttää yhtään lasta vaiko ei. Tähän ei edes pitäisi kysyä ollenkaan miesten mielipidettä, kun asia on kuitenkin naisen henkilökohtainen.

      • Minä kyllä kiristäisin viimeistä päivämäärää. Suomessakin on ollut tapauksia, joissa abortoitu "sikiö" on parahtanit itkemään kuin vauva konsanaan. Eihän se elinkelpoinen vielä ole, joten siinä sitten vaan odotellaan sikiön hiljentymistä.

      • Anonyymi

      • Partakaveri kirjoitti:

        Minä kyllä kiristäisin viimeistä päivämäärää. Suomessakin on ollut tapauksia, joissa abortoitu "sikiö" on parahtanit itkemään kuin vauva konsanaan. Eihän se elinkelpoinen vielä ole, joten siinä sitten vaan odotellaan sikiön hiljentymistä.

        Toki epäilen että kyseessä on urbaanilegenda, mutta jos tuo olisi totta niin:

        Lapsi on sanakirjamääritelmän mukaan ihminen syntymästä teini-ikään. Jollei syntynyttä lasta edes yritetä pelastaa, kyseessä on vähintään kuolemantuottamus tai heitteillejättö.

      • pitkätukka-68 kirjoitti:

        Voi olla, tai sitten ei. Abortti on mahdollista raskausviikolle 20 saakka ja rakennevioissa 24. Raskausviikon 24 vauvoja on selvinnyt keskoskaapissa.

      • Anonyymi
        Partakaveri kirjoitti:

        Voi olla, tai sitten ei. Abortti on mahdollista raskausviikolle 20 saakka ja rakennevioissa 24. Raskausviikon 24 vauvoja on selvinnyt keskoskaapissa.

        Ne jotka voisivat selvitä keskoskaapissa, elävät varmasti jonkun aikaa abortoinnin jälkeen.

      • Anonyymi
        Partakaveri kirjoitti:

        Voi olla, tai sitten ei. Abortti on mahdollista raskausviikolle 20 saakka ja rakennevioissa 24. Raskausviikon 24 vauvoja on selvinnyt keskoskaapissa.

        Ja sä olet valmis kiristämään rajaa juuri niiden rakennevaurioisten kohdallako? Kai tiesit, että Suomessa suurin osa aborteista tehdään hyvinkin alussa ja ne, jotka joutuu tuon päätöksen tekemään loppuvaiheessa, eivät siihen hetken mielijohteesta ryhdy. Epäinhimillistä - sekä vanhempien että sikiön kannalta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oikeastaan minulla ei ole selkeää kantaa aborttiin. Kunhan heittelen ajatuksia. Alkuraskaudesta se on ihan ok, mutta mitä pidemmälle mennään, törmätään vaikeisiin eettisiin kysymyksiin.

    • Anonyymi

      Abortti on murha. Ei ikinä.

    • Anonyymi

      Et.

    • Anonyymi

      naisen on itse saatava päättää asiasta. tekopyhät uskikset myös saisivat itse päättää lisääntyvätkö vai ei.

    • Anonyymi

      1) Suomen lain mukaan vain henkilöitä voi murhata, eikä alkio ole henkilö.

      2) Järki hoi! Ensin pitää olla kehittynyt lapseksi ennen kuin sellaisen voi murhata.

      • Anonyymi

        Niin mutta tuollaisessa voi vetoutua aina siihen kun pitää kunnioittaa toisten uskontoja, eli vuohia saa raiskata kadulla ja kadut veressä jne... siitä tulee tuoretta kebablihaa sitten :D

        Jos nyt filosofisesti ajattelisi asiaa, ehkä raamatunkin pohjalta: niin kukaan ihminen ei voi tuomita toista ihmistä, jumala tuomitsee ihmisen, ihminen ei saa tuomita toista ihmistä, se olisi kristinuskonvastaista toimintaa jos ihminen tuomitsee toisen ihmisen :D

        Ramatussa, ainakaan VT:ssä, lapsi ei edes ole ihminen, kuten ei nainenkaan ole. Raiskaukset ja pedofiliatkin ovat siellä vain toisen omaisuuteen kajoamista. Mikäli kyseessä on oma lapsi tai vaimo, kyseessä ei ole minkäänlainen rikos.

      • pitkätukka-68 kirjoitti:

        Ramatussa, ainakaan VT:ssä, lapsi ei edes ole ihminen, kuten ei nainenkaan ole. Raiskaukset ja pedofiliatkin ovat siellä vain toisen omaisuuteen kajoamista. Mikäli kyseessä on oma lapsi tai vaimo, kyseessä ei ole minkäänlainen rikos.

        Lisään: oma lapsi, vaimo tai orja.
        Orjathan ovat ihan omaisuutta, ei ihmisiä hekään.

        Toisen ihmisen (miehen) orjaa ei tietenkään saa raiskata.

      • Anonyymi

        Ei kehitys vielä 9 kk:n iässäkään lopu, vasta sielä jossain 25 v:n iässä. Kai nyt sen ikäisiäkin siasi istten vielä aborteerata?

      • Anonyymi
        pitkätukka-68 kirjoitti:

        Ramatussa, ainakaan VT:ssä, lapsi ei edes ole ihminen, kuten ei nainenkaan ole. Raiskaukset ja pedofiliatkin ovat siellä vain toisen omaisuuteen kajoamista. Mikäli kyseessä on oma lapsi tai vaimo, kyseessä ei ole minkäänlainen rikos.

        En muista lukeneeni Raamatusta tuollaisia. Oletko omasta päästäsi keksinyt moisia. Annappa linkkia Raamatun kohtiin. Vanhan testamentin profeetat sekä Jeesus kielsivät tuollaiset tulkinnat.

    • Kierukan käyttä lapsen murhaamista vai ei?

      Kuparikierukka estää hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen kohtuun.

      • Anonyymi

        Kondomien ja ehkäisypillerien käyttö on murhaa. Jokainen siittiö ja munasolu ansaitsevat hedelmöityksen!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kondomien ja ehkäisypillerien käyttö on murhaa. Jokainen siittiö ja munasolu ansaitsevat hedelmöityksen!

        Runkkarit on murhaajia!

        Paitsi naiset. 😌

    • Anonyymi

      Nykyinen systeemi on ihan ok.

      xL

    • Anonyymi

      miksi aporttia sanotaan raskauden keskeytyksesi? Ihan ku koitettas huijata jotakuta? Kuin se muka jatkuisi taas kohta, tauon eli keskeytymisen jälkeen, eli sikiöltä lähtisi vain taju kotvaseksi. Kyllä se on raskaudenlopetus, mikä sekin on vähän kaunisteleva ilmaisu

      • Anonyymi

        Totta, Sama kuin murhaa sanoisi elämän keskeytykseksi.

      • Anonyymi

        Raskauden lopetus antaisi väärän mielikuvan, että raskaus olisi loppuvaiheessa ja siis se lopetettaisiin. Vrt raskauden aloitus. Siksi puhutaan sen keskyttämisestä, koska raskasus jää silloin kesken.

        Melko yksinkertainen asia ymmärtää.

    • Anonyymi

      Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa kauan sitten, ja päädyin pitämään lapsen. Nyt osaa kuvitellakaan, millaista elämäni olisi ilman lastani. Abortti kaduttaa monia jälkikäteen kovasti. Itse en kannata aborttia, sillä se on mielestäni moraalisesti väärin. Lisäksi Suomeen tarvitaan kipeästi uusia tulevaisuuden veronmaksajia.

    • Itse katson tuon olevan tietoinen murha...Se on fakta, että siinä viedään jo alkunsa saaneelta lapselta elämä. Siinä ihminen päättää: Ei, sinä et saa syntyä..Sinun täytyy kuolla!...Sitähän voi kuvitella mitä hänestäkin olisi tullut, mikäli olisi saanut elää.

      -Silti pitäisin aborttioikeuden naisilla, mutta he itse joutuvat elämään päätöksensä kanssa...

      • Anonyymi

        Ei se ole mitään faktaa, vaan sinun mutuasi. Kuvitteletko samaa myös sukusolujesi kohdalla, että mitähän niistä olisi voinut tulla? Erittäin iso osa alkiosta abortoituu itsestään, joten jos luonnolla on oikeus haaskata, niin miksei naisellakin.

        Luonnon suorittama on eri asia, se poistaa kehityskyvyttömät?Jos se ei abortoidu itsestään niin se on hyvä ja elinkelpoinen yksilö.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole mitään faktaa, vaan sinun mutuasi. Kuvitteletko samaa myös sukusolujesi kohdalla, että mitähän niistä olisi voinut tulla? Erittäin iso osa alkiosta abortoituu itsestään, joten jos luonnolla on oikeus haaskata, niin miksei naisellakin.

        Joillain näkyy olevan vaikea käsittää, että ihminen on ihminen vaikka olisi vasta hyvin pieni....Se ei ole mikään roska siellä, vaan ihminen ja sillä selvä!

        Minun ei koskaan tarvitse tuollaisia päätöksiä tehdä... Minä halua en halua tappaa ketään. Minä arvostan elämää.. Tuollaisia asioita minä en halua tunnolleni. Tehkääpä te mitä tykkäätte.

        Osa naisista ilmeisesti on totaalisen tunnekylmiä ja henkisesti vammautuneita tai sitten vain helvetin tyhmiä edes ymmärtääkseen mistä on kyse.
        Tuhansia lapsia tappavat vuosittain...

      • Anonyymi
        blade83 kirjoitti:

        Ja sinä et kuitenkaan suostu käyttämään kumia pelkästä itsekkäästä huvittelunhalustasi, nussiessasi niitä neitsykäisiäsi. Sillä käytöksellä ajat hyvin helposti neitsykäisesi hankkimaan abortin ja tappamaan sen syntymättömän lapsesi. Mutta sinä et tietenkään joudu sitä päätöstä tekemän, etkä näin ollen koe asiasta syyllisyyttä. Olet kaksinaismoralisti pahimmasta päästä.

        Nainen ei anna seksi jos ei halua lasta. Sukupuoliyhteyden tarkoitus on lisaantyminen. Toivottavasti biologian tunneilta jo tuttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nainen ei anna seksi jos ei halua lasta. Sukupuoliyhteyden tarkoitus on lisaantyminen. Toivottavasti biologian tunneilta jo tuttua.

        Samoin mies.

        Jos mies ei halua isäksi, hän pidättäytyy seksistä, tai vähintäänkin käyttää sitä kumia.

        Mitkään jankutukset eivät vie mieheltä vastuuta lisääntymisestä. Siihen hommaan tarvitaan aina kaksi henkilöä (toinen niistä on mies) ja kummallakin on yhtäläinen vastuu seurauksista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä et kuitenkaan suostu käyttämään kumia pelkästä itsekkäästä huvittelunhalustasi, nussiessasi niitä neitsykäisiäsi. Sillä käytöksellä ajat hyvin helposti neitsykäisesi hankkimaan abortin ja tappamaan sen syntymättömän lapsesi. Mutta sinä et tietenkään joudu sitä päätöstä tekemän, etkä näin ollen koe asiasta syyllisyyttä. Olet kaksinaismoralisti pahimmasta päästä.

        Ei naisetkaan halua käyttää kondomia kun ilman on parempaa..
        Neitseellisten naisten kanssa minun ei tarvitse käyttää kondomia kun molemmat ovat terveitä...Nämä minun ex partneritkaan eivät ole halunneet.
        Ehäisy:
        Itse suosittelen minipillereitä...Niissä ehkäisyn luotettavuus on 98%
        Minipillereillä nainen ovuloi yleensä ihan normaalisti...

        Raskaus saa alkunsa mikäli yhdyntä on ajoittunut hyvin lähelle tuota ovulaatiota(minipillereillä 2% mahdollisuus).....Ihminen ei raskaudu milloin tahansa, vaan ovulaation aikaan.
        -Kun tiedämme tämän, niin ehkäisystä voidaan tehdä 100% kun se tapaaminen/yhdyntä sovitaan sinne ovulaatio ajankohdan ulkopuolelle.
        -Ja vielä lisäks mies voi ehkäistä tässäkin tilanteessa omalta kohdaltaan siten, että ei ejakuloi naisen sisälle, vaan vetää sen kalun ulos viimehetkellä ja heittää ne liemet ns. "mättäälle"...Itsekkin olen tehnyt näin monta kertaa, koksa naisiin ei voi kuitenkaan koskaan luottaa 100%:sti....Toinen vaihtoehto, että nainen vie homman loppuun vaikkapa oraaliseksillä.

        Kaikki tämä, niin voidaan puhua 100% ehkäisystä! Jos lapsi siitä huolimatta saa alkunsa, niin sitten suosittelen miestä teettämään dna testit lapsen syntymän jälkeen isyyden varmistamisesksi.
        Jos lapsi kaikista näistä toimista huolimatta sai alkunsa, niin kyllä minä silloin ainakin omalta kohdaltani katson, että näin oli määrä tapahtua kuin ihmeen kaupalla ja silloin lapsi saa syntyä...Siitä otetaan vastuu.

    • Anonyymi

      Näkemys abortista:
      https://www.youtube.com/watch?v=DJzaV32Z2lE
      Ja toisaalla (Pasi Turusen blogin "Abortti ei kunnioita naisten oikeuksia"
      https://www.patmos.fi/blogit/kirjoitukset/1324/abortti_ei_kunnioita_naisten_oikeuksia
      kommenttiosiosta:
      kiitosta 30.5.2019 16.00
      "Ei-toivotun lapsen tulevaisuus voi olla huumehelvetti tai ihmiskauppa"
      Toivotunkin lapsen tulevaisuus voi olla huumehelvetti tai ihmiskauppa.
      Ei-toivotun, jopa raiskauksen johdosta syntyneen, lapsen tulevaisuus voi olla myös vaikkapa onnellinen aviovaimo ja perheenäiti, niin että hän sydämestänsä saattaa laulaa laulua "Kiitos elämän lahjasta".

    • Anonyymi

      Sydän sykkii, on ihminen elossa ja kun se enää syki olemme kuolleita.

      • Anonyymi

        Näin tulee käymään myös suomelle 10 vuoden sisään,se kuolee.

    • Anonyymi

      Miksi sitten ei hyväksytä eutanasiaa. Sehän on jokaisen oma oikeus päättää haluaako kuolla.
      Ne jotka vastustavat eutanasiaa, ei ole mitään kokemusta vakavasti sairaan ihmisen kärsimyksistä.
      Miksi eutanasiaa ei sallita, vaikka tiedetään, ettei ihminen enää parane, elinaikaa on viikkoja ja kipu, kärsimykset vaan pahenee ja ihminen toivoo saavansa kuolla.
      Mitä hyötyä on pitkittää kipuja ja pitää väkisin elossa letkujen varassa, kunnes kuolee luonnollisesti.

      Abortissahan tapetaan kehittyvä sikiö, joka syntyessään on terve ja elämää edessä kymmeniä vuosia, miksi tällaisen tappaminen on sallittu ja kannatettu, mutta kuolemansairaan ja kivuista kituvan ei, vaikka omasta tahdostaan haluaisi eutanasian.

    • Anonyymi

      Ehkä vallalla on liikaa evoluutiohapatusta jonka sokaisemina toivotaan ja kohta jo varmaan uskotaankin että naisen kohjussa oleva alkio on pitkään jokin eläin ja vasta jonkusen vk:n tahi kuukauden iässä, kuhan alkaa vain muistuttaa vähän ihmistä, muuttuukin sitten siinä samalla eläimestä ihmiseksi. Ja siksi ei ihmishahmoa muistuttamattoman sikiön tappo olisi sen kulmikkaampi toimitus kuhin vaikka luteen nitistäminen

    • Eliö joka ei tunne kipua ja jolla ei ole tietoisuutta ei ole ihminen.

      • Anonyymi

        Mistä voimme tietää tunteeko se kipua? Ja täytyyhän siinä pienessä solumöykyssä kuitenkin elämä ja henki olla, myös uuden persoonan sielu, puhumattakaan kaikista rakennusohjeista jotka määräävät millainen siitä on tuleva. Eihän sillä ilman kaikkea edellämainittua olsii edes mahdollisuutta kasvattaa massaansa ja ruveta aikanaan näyttämään ihmiseltä ja toimimaan ihmisen tavoin

        Jos hermosto ei ole tarpeeksi kehittynyt ei voi olla kipuaistimusta. Sielut taas on satua.

      • Anonyymi

        Hui kamalaa.

        Vaikuttaa tältä nykyaikaiselta äärioikeiston aatteelta. Koomapotilaatkaan eivät tunne kipua, joten eivät ole ihmisiä eivätkä ihmisoikeudet koske heitä ja täten koomapotilaat saa tappaa. Näin näitä fasistisia aatteita yritetään pikkuhiljaa saada uudelleen viriämään EU:n alueella.

        Koomapotilaalla on todennäköisesti mahdollisuus parantua tilastaan.

      • Anonyymi
        ageless_stranger kirjoitti:

        Koomapotilaalla on todennäköisesti mahdollisuus parantua tilastaan.

        Mikä antaa sulle varmuuden, ettei sikiö tuntisi kipua? Ja miksi koomapotilas on arvokkaampi, kuin syntymätön lapsi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä antaa sulle varmuuden, ettei sikiö tuntisi kipua? Ja miksi koomapotilas on arvokkaampi, kuin syntymätön lapsi?

        Jos ei ole sitä mihin kipuaisti perustuu, niin loogisesti ei voi olla kipua.

        Koomapotilas on jo olemassa oleva ihminen joka on ehtinyt elää elämäänsä. Hänellä on oma persoonallisuus, muistoja ja ihmissuhteita. Ei voi siis millään tavoin verrata potentiaaliseen ihmiseen, joka sikiö on.

      • Anonyymi
        ageless_stranger kirjoitti:

        Jos ei ole sitä mihin kipuaisti perustuu, niin loogisesti ei voi olla kipua.

        Koomapotilas on jo olemassa oleva ihminen joka on ehtinyt elää elämäänsä. Hänellä on oma persoonallisuus, muistoja ja ihmissuhteita. Ei voi siis millään tavoin verrata potentiaaliseen ihmiseen, joka sikiö on.

        Koomapotilaan elämän voisi siis ihan hyvin päättää. Kuten kirjoitit, hänen ehtineen elää hyvän elämän, edelleen kirjoitit aikaisemmin kivun ja tietoisuuden liittyvän ihmisen olemassaoloon.

        Jokainen kuolee joskus. Yksi sikiönä äitinsä kohtuun ( Jahven suorittama abortti ). Toinen muutaman viikon ikäisenä sikiönä ( ihmisen suorittamana murhana ). Kolmas pelastustöiden laiminnyönnin seurauksena. Neljäs Jahven siunaamana sotilaana suorittaessaan kunniakasta isänmaan palvelusta sodassa. Viides syöpään 14-vuotiaana. Kuudes aivotoiminnan lakattua 120-vuotiaana, mutta hänenkin elämää voidaan jatkaa vielä 180-vuoden ikään, jolloinkeho vasta lakkaa toimimasta.

        Kaikki kuolemat on lopulta Jahven vastuulla, jos hän on kerta kaikkivoipa olento.

    • Anonyymi

      Taitaa olla Iltalehden uutisia. Sitten helteellä tulee satayksprosenttisen taatusti otsikoita: Nauti nyt kun vielä voit! Nauti nyt, kohta sataa! Nyt ulos biitsille, kohta on myöhäistä. Nauti heti, kohta viilenee, eikä uusia helteitä näköpiirissä!

      Ei sillä että haittaisi minua juuri minkääntyyliset säät, kunhan ne saapuvat osimoilleenkaan silloin kun niiden on aika tehdä se, siis oikeassa kuussa.
      Täten, tulkoon pilviä, repsottelevia tuulenpuuskia, pärskysadetta, mutaa, viileyttä, tukalaa hellettä, pilvetöntä paahtoa, rakeitakin, mutta en vaan voi sietää Iltsikkatyylisiä otsikoita. Ne osuvat johonkin tiedostamattomaan täällä psyykkeessä ja tuottavat epämiellytystä johon ei voi eikä halua tottua., sen enämpää kuin sukassa olevaan kivensiruun tai silmäroskaan.
      Mukavinta ottaa vastaan mikä tahansa sää kun ei sitä ennen ole lukenut kohuilulehdistä, että semmoista on tulossa. Säät semmoisinaan siis eivä't fakita, vaan se kuohuaminen ja samojen sanojen (yllättävä, nauti jms) uppiniskainen jankkuu.
      Ihan sama homma on näissä Iltsikan terveysuutisissa, joka vuoesta toiseen jauhaavat samalla pissa-ulostee-pieru-sokeriippuvuus-pahanhajuinen hengitys-herkkuaddiktius-uutisten linjalla

    • Anonyymi

      Jos suomessa tekee abortin niin on viisas, kun säästää lapsen kurjuudelta ja verotushelvetiltä mikä sitä odottaa.

    • Anonyymi

      En koe itseäni murhaajaksi, abortti tehty joskus aikoinaan, ikinä ei ole kaduttanut, en ollut silloin valmis vanhemmaksi mitenkään ja siitä olisi kärsinyt lapsi

      Nykyisin pidän itseäni niille oikeasti halutuille lapsille oikein hyvänä ja vastuullisena vanhempana

      • Anonyymi

        Oletko koskaan kuullut ehkäisystä, idiootti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut ehkäisystä, idiootti?

        Ei ole 100 % varma mikään. Jos haluaa välttyä vahingoilta niin seksi pitää jättää harrastamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole 100 % varma mikään. Jos haluaa välttyä vahingoilta niin seksi pitää jättää harrastamatta.

        Voi harrastaa takuulla kymmeniä erilaiseja seksejä ilman ehkäisykamppeita, kuitenkaan raskauttamatta ketään tahi tulemati itse raskaaksi. Vain yhdyntää täytyy varoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut ehkäisystä, idiootti?

        Kyllä olen kuullut ja söin silloin pillereitä ja olin jopa syönyt kuten pitääkin, eli yhtäkään ei ollut jäänyt ottamatta!

        Ja sitten, kun ne toivotut ja halutut lapset oli niin hankin sterilisaation

        Joten säkin voit nuo ”idiootti” mielipiteesi pitää omanasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä olen kuullut ja söin silloin pillereitä ja olin jopa syönyt kuten pitääkin, eli yhtäkään ei ollut jäänyt ottamatta!

        Ja sitten, kun ne toivotut ja halutut lapset oli niin hankin sterilisaation

        Joten säkin voit nuo ”idiootti” mielipiteesi pitää omanasi

        Söit pelkkiä vitamiinipillereitä, tyhmä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Söit pelkkiä vitamiinipillereitä, tyhmä!

        Ja kaikki palstan naiset on rumia. Täällä on paljon näitä "tietäjiä". Tulee vähän idioottimainen vaikutelma.

      • Anonyymi

        "en ollut silloin valmis vanhemmaksi mitenkään ja siitä olisi kärsinyt lapsi"

        Joku olisi saattanut hyvinkin haluta adoptoida lapsesi. Ja muutoinkin myöhemmin tuo lapsesi -kin olisi mielellään saattanut laulaa laulua"Kiitos elämän lahjasta" - sekä tulla sanomaan Sinulle, että "kiitos äiti, että annoit minun elää". - Ja jos nyt myöhemmin kohdallesi tulee armo, että tulet katumapäälle ja koet syyllisyyttä, niin uskoisin että voit varmaan ottaa yhteyttä vaikka itsekin aikoinaan abortin kokeneeseen evankelista Eliina Heinoseen ja voit lukea myös hänestä kertovan kirjan "Eliina Heinonen – Evankelista" (Olli Karhi).

    • Anonyymi

      En ole vieläkään vastuullinen äidiksi.

      Liisa 38

    • Anonyymi

      Käytännössähän se on palkkamurha, ainakin ellei sitä tee joku helppoheikki puoskari joka ilmaiseksi hoitaa homman käyttäen sikiön eliminointiin kyseenalaisia kemiallisia tahi mekaanisia menetelmiä. Abortti on myös yleisin alle vuoden ikäisten lasten kuolinsyy (nykyisin joka kuudes, v -73 joka kolmas)

    • Abortti voi olla murha. Riippuu ihan ajasta. Noin kahdeksan viikon kohdalla voidaan alkaa puhua sikiöstä alkion sijaan. Tuohon kahdeksaan viikkoon voisi olla hyvää vetää raja sosiaalisissa tapauksissa.

      Sosiaalisista syistä tehdään abortteja muutenkin liikaa "kohtuuttoman rasitteen varjolla. (Suomessa tehtiin 8 602 aborttia vuonna 2018 ja näistä yli 90 % tehtiin sosiaalisista syistä).

      • Anonyymi

        Ei se ole murha johtuen juurikin lainsäädännöstä. Suomi on yksi harvoista maista, joissa tehdään vähän abortteja. Syyperuste voidaan kyllä poistaa, se ei vastaa enää tätä päivää, koska nykyaikana pitäisi olla selvää, että naisella on itse oikeus päättää omasta ruumistaan ja lisääntymisestään.

      • Tulkitsin kysymyksen eettiseksi, en lakiopilliseksi. Se, että Suomessa suoritetaan vähän abortteja ei poista sitä tosiasiaa, että liian moni niistä tehdään sosiaalisista syistä.

        Ehkäisytapoja on useita tarjolla, niin etukäteis-, aktinaikaisia kuin jälkiehkäisyäkin. Ns. yllätysraskaus kertoo joko seksuaalikasvatuksen heikkoudesta tai hedelmöittäjien vastuuttomuudesta.

        Syyperustetta ei tulisi poistaa vaan lähinnä tiukentaa, jotta aborttia ei enää saisi automaattisesti. Naisella on, totta kai, oikeus päättää omasta ruumistaan, mutta onko sikiö enää kahdeksan viikon jälkeen vain osa naisen ruumista?

      • Anonyymi
        kapuloita_pinnoissa kirjoitti:

        Tulkitsin kysymyksen eettiseksi, en lakiopilliseksi. Se, että Suomessa suoritetaan vähän abortteja ei poista sitä tosiasiaa, että liian moni niistä tehdään sosiaalisista syistä.

        Ehkäisytapoja on useita tarjolla, niin etukäteis-, aktinaikaisia kuin jälkiehkäisyäkin. Ns. yllätysraskaus kertoo joko seksuaalikasvatuksen heikkoudesta tai hedelmöittäjien vastuuttomuudesta.

        Syyperustetta ei tulisi poistaa vaan lähinnä tiukentaa, jotta aborttia ei enää saisi automaattisesti. Naisella on, totta kai, oikeus päättää omasta ruumistaan, mutta onko sikiö enää kahdeksan viikon jälkeen vain osa naisen ruumista?

        "Ns. yllätysraskaus kertoo joko seksuaalikasvatuksen heikkoudesta tai hedelmöittäjien vastuuttomuudesta."

        Ei kerro. Tiedän useamman, joka on syönyt tunnollisesti pillerinsä, ja silti tullut raskaaksi. Tiedän tapauksia, jotka ovat synnyttäneet kierukan samalla kuin lapsensa. Tiedän tapaukset, jossa vasektomian jälkeen pikkuvintiöt olivat kaivaneet uuden tunnelin (tuli kolmas lapsi), ja toisen jossa naiselle oli tehty sterilisaatio ja yllätysraskaus paljastui vasta myöhäisessä vaiheessa.

        Raskaus voi saada alkunsa muullakin tavalla kun itse seksiä haluamalla.

        Löysää pipaa!

        xLiner

        Oletko sä joku terveysalan ammattilainen, kun noin monta tapausta tiedät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sä joku terveysalan ammattilainen, kun noin monta tapausta tiedät?

        Eikö sulla ole minkäänlaisia ihmissuhteita oikeassa elämässä?

        xL

    • Anonyymi

      Periaatteessa en halua olla "pyöveli", en tekis aborttia kuin äärimmäisen painavista syistä ja ne syyt olis. Raiskauksesta hedelmöityminen, hengenvaara terveyden/sairauden vuoksi sikiöllä tai mulla itselläni tai sikiö olis niin vaikeasti vammainen, että hänen elämä olis pääosin vain kärsimystä laitteilla väkisin elossa pitämistä tai jopa mahdotonta.

      Tietysti haluisin tietää sikiön mahku selvitä elävien kirjoissa, lääkäriltä tarkasti ennen päätöstä.

      Horten

      • Anonyymi

        Ja kokisinko olevani murhaaja no ainakin kyllä kokisin syyllisyyttä ja omantunnon tuskia.

        Vaikka järki sanos mitä..

        Horten

        Öitä.

      • Anonyymi

        Mä en abortoisi edes vakavasti vammaista sikiötä. Enkä suostuisi sellaisiin seulontoihin.

        Mutta mä haluan antaa jokaiselle oikeuden päättää itse ja nähdä asiat omasta asemastaan. Hyväksyn täysin jokaisen ratkaisun, ne ovat varmasti oikeita kun ne on saanut itse tehdä.

        Huomenta.😃

        Itellä vaikuttaa varmaan vammaistyön koulutus sen verran pohjalla, että järkyttäisi synnyttää ihmistä jolta puuttuu olelleellisia ruumiinosia tai josta tietäisi, ettei selviä elossakaan kohdun ulkopuolella.

        Tottakai myöhäisessä vaiheessa abortoiminen, kun ne jotkut vammat selviää ilman seulontojakin kontrolli ultrissa ja seurantakäynneillä olis jo vaikeampaa, ellei psyykkisesti mahdotonta abortoida.

        Kävin kummankin raskauden seulonnoissa, ihan jo korkean iän vuoksi. Mut olihan se pelottavaa...

        Se on vakava hetki, kun lyödään lappu käteen näin suuri riski, että tää syntyvä lapses on vammainen. Ekana ei mieti itseä, miettii mitä se tuleva lapsi joutuu vammansa vuoksi läpi käymään.

        Millaisia toimenpiteitä yms. Se ahdistaa, ei se että itse olisi vammaisen äiti.

        Kun katseli sairaalajaksolla niitä koneissa kiinni eläviä, jotka ei pärjää ilman hengityskonetta ja liutaa muita härpäkkeitä...

        Silloin pysähty miettii, kumpi on pahempi elää kykenemättä koskaan elämään vai kuolla ennen kun joutuu kohtaamaan kykenemättömyyden äidin kehon ulkopuolella.

        Vaikeita asioita. Toisaalta mä puollan myös oikeutta eutanasiaan. Hirvee ihminen kun oon, en halua et ihmisen tarvii kärsiä kohtuuttomasti muiden mieliksi hengissä pysymällä...jos elämä on liian tuskaista.

        Vedin vähän mutkia suoraksi, mutta mulla on tuossa taustalla niinkin kylmä ajatus, kuin että silläkin elämällä voi olla tarkoituksensa. Jos elinkelvottomasta sikiöstä voi olla apua elinluovutuksen kautta jollekin toiselle vauvalle, se riittää mulle kasvattamaan siitä täysaikaisen.

        Kirjoitit todennäköisyyksistä, jep, raskaita juttuja. Silti, hyväksyn downin sydroomaisen abortoinnin siinä kuin terveenkin sikiön. Vaikka tiedän aivan ihastuttavia down-persoonia. Ja välillä saa lukea lehdistä miten lääkäri on antanut sikiölle kuolemantuomion, ja syntyykin ihan terve lapsi. Eihän me voida tietää mitä tuleva tuo tullessaan ja mitä jollakin valinnallamme menetämme, tai saamme. Kun parhaansa tekee valinnoissa omista lähtökohdistaan, silloin se on ok.

        Olen saanut seurata läheltä mitä elämä on vammaisten lapsen kanssa. Jokainen abortin paheksuja voisi mennä päiväksi elämään sitä elämää.

        Joo, ihan hyviä pointteja. Tuo elintenluovutus ei itsellä ollut käynyt mielessäkään. Vasta näin paljon myöhemmin ylipäänsä alkanut miettimään sitäkin...

        Mm. oman kuoleman kohdalla.

        Totta nuokin, eihän lääkäritkään aina ole 100% varmoja ja näinhän se on menetämme tai saamme. Hyvin olet asiaa pohtinut, fiksusti.

        Niinpä. Todellakin☺️

        Horten

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vedin vähän mutkia suoraksi, mutta mulla on tuossa taustalla niinkin kylmä ajatus, kuin että silläkin elämällä voi olla tarkoituksensa. Jos elinkelvottomasta sikiöstä voi olla apua elinluovutuksen kautta jollekin toiselle vauvalle, se riittää mulle kasvattamaan siitä täysaikaisen.

        Kirjoitit todennäköisyyksistä, jep, raskaita juttuja. Silti, hyväksyn downin sydroomaisen abortoinnin siinä kuin terveenkin sikiön. Vaikka tiedän aivan ihastuttavia down-persoonia. Ja välillä saa lukea lehdistä miten lääkäri on antanut sikiölle kuolemantuomion, ja syntyykin ihan terve lapsi. Eihän me voida tietää mitä tuleva tuo tullessaan ja mitä jollakin valinnallamme menetämme, tai saamme. Kun parhaansa tekee valinnoissa omista lähtökohdistaan, silloin se on ok.

        Olen saanut seurata läheltä mitä elämä on vammaisten lapsen kanssa. Jokainen abortin paheksuja voisi mennä päiväksi elämään sitä elämää.

        xL

        Ymmärsinkö oikein? Haluaisit synnyttää vammaisen lapsen varaosiksi eli elintenluovutusta varten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärsinkö oikein? Haluaisit synnyttää vammaisen lapsen varaosiksi eli elintenluovutusta varten.

        Väärin ymmärsit.

        xL

    • Anonyymi

      ihan vitun sama!naisenoikeus on ABORTTIIN!kyl tietoo on!Ehkäsyvälineisiin.jos EI käytäTULEE LAPSIA!abortoitavaksi!!!!!?=??

    • Anonyymi

      Pelkurit laittaa asian naisen vastuulle ; nainen saa itse päättää.
      Ei ole enää nainen vaan myös tulossa oleva ihminen, jonka tappamisesta puhutte.
      Oletteko menettänneet järkenne?
      Nainen voi päättää itse omasta kehostaan, mutta tulossa oleva lapsi ei ole enää naisen kehoa. Se on tulossa oleva lapsi, uusi elämä.
      Minusta tuntuu hirveälle nämä keskustelut.
      Voi olla jotain raiskaus tms. tapauksia, joissa vastuuta voisi kantaa jokin taho, mutta yleisesti abortti on suuri elämän vastainen teko. Pahempaa kun se, että kotinne palaa. Se on sentään ihminen kenestä puhutte.

      • Anonyymi

        Aboritn perimmäinen syy ei ole naisen itsemääräämisoikeus vaan lapsen edun suojeleminen. Ei toivottu lapsi ei todennäköisesti tule elämään hyvää elämää.

        Koska muutakaan tahoa ei ole, joka raskaana olevan naisen puolesta olisi oiekutettu asiasta päättämään, on luonnollista että päätöksen tekee nainen itse.

        Hirvittävä vastuu laitetaan naiselle vaikka sen lapsen tekoon tarvitaan mieskin..
        Mitä pahaa nainen on tehnyt teille, että hylkäätte naisen lapsineen jopa tuhoamaan tulevan lapsen?
        Raiskaustapauksissa abortti asian voisi hoitaa joku lastenkoti tarvittaessa, että nainen ei joudu kantamaan väkisin tahdonvastaista lastaan läpi elämän.
        Nainen kelpaa vain sen aikaa, että lapsi saa alun ja sitten hylätään ongelmineen pois? Onko tällaisia miehiä tosiaan olemassa? Täysiä rottia.

      • Anonyymi

        Eivät vanhemmat edes kahdestaan sitä lasta pysty tekemään eli omin käsin rakentamaan. Toinen vaan ruikka toiseen nestettä ja kaksi solua yhtyy omin nokkineen vanhempian edes taluttamatta niitä toistensa luo ja sitten niista muodostunut solurykelmä kasvaa kohdussa ihmiseksi. Siinäkään vaiheessa kukaan ihminen ei pääse käsiksi lapseen niin voisi sanoa olleensa rakentamassa sitä itse.
        Nainen synnyttää automaattiohjauksella valmistuneen valmiin tuotteen. Synnttäminen ei ole lapsen tekemistä. Samoin ku sinapin puristaminen tuupista ei ole sinapin tekemistä eikä jauhojen kaato pussista jauhojen tekemistä.

    • Anonyymi

      No silloin ei vielä tiedä maailmasta mitään, ehkä on armollista, ettei tarvi syntyä tänne

      • Anonyymi

        Jos ihmiset ajattelisivat oikeasti kuoleman olevan elämää armeliaampi niin eikös ihmislaji olisi kuollut ajat sitten sukupuuttoon?
        Sydämen lyödessä ei ihmisellä ole oikeutta pysäyttää sitä jos se sydän ei ole se oma sydän.

      • Anonyymi

        Mikä on ihmislaji? Miksei vain ihminen? Eläinlajeja on sitten useampia, merimakkaroista kondorikotkiin. Kasvilajejakin on aika paljon. Myös kivilajeja.

    • Anonyymi

      Miehet ovat käytöksellään osoittaneet maailman sivu, että elämä ei ole pyhää, naisen elämä varsinkaan.

      Abortti ei ole murha lain sallimissa rajoissa.

      • Anonyymi

        Elämä on tosi julmaa. Sitten maahanme haalitaan kehittymättömiä miehiä lisää, joiden kasvatus kunnon miehiksi on mahdotonta. Heistä joku kantaa huolta, mutta ei omista naisistamme tai lapsistamme.
        Tuntuu surilliselta ja hirveältä.

    • Anonyymi

      Jos ei kykene vielä itse hengittämään tai elämään ulkomaailmassa ilman ruokkivaa napanuoraa ei ole murha.

      Koskee myös kotona asuvia peräkammarin ätmejä.

    • Abortti tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että lapselta viedään elämä.
      = Syntymätön kehittyvä lapsi tietoisesti ja suunitelmallisesti murhataan.
      Meillä Suomessa lahdataan lähes 10 000 lasta vuosittain, kun samaan aikaan pidetään kovaa metelia terroristiperheiden lapsien kohtalosta, sekä syntyvyyden laskusta.

      -Ihmisten ajatuksenjuoksu jaksaa toisinaan hämmästyttää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      89
      2888
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe