Kumppanini kanssa vietetään aika tavallista parisuhdetta niin pitkään kunnes alan tekemään itse omia valintoja ja päätöksiä. Olen huomannut että kun sovin ystävieni kanssa menoja, ihan vaikka kylässä käyntiä, grilli-iltaa tai menoa yksille niin avopuolisoni vetää siitä syyllistävien itsesäälin vyöryn mun niskaan. Hän puhuu miten me emme tee yhtään mitään yhdessä pariskuntana, enkä ole edustamassa joka kissanristijäisissä. En kuulema ajattele ollenkaan hänen tunteitaan ja kumma kyllä minun pitäisi olla hänen kanssaan juuri silloin kun olisin näkemässä ystäviäni tai sukulaisia. Yleensä minun pitäisi olla tukemassa juuri silloin kaikissa hänen vastoinkäymisissään mitä tunnutaan sitä myöten keksivän lisää mitä pitempään sirkus on jatkunut. Hän itkee, huutaa ja hakkaa itseään joka ei ole tervettä käytöstä jos olen sopinut meneväni vaikka matsia katsomaan kaverin kanssa. Ja pahinta on jos sovin ilman että kysyn avopuolisoltani käykö tämä hänelle vaikka tietäisin että ei ole mitään suunniteltu. Käyn hänen kanssaan elokuvissa, ulkona syömässä, yhteisillä retkillä jne. mutta silti en kuulema tee mitään hänen kanssaan. Lisäksi hän kyllä suunnittelee kaikki menot kysymättä taas minulta vaikka minun kohalla käytös on epäkunnioittavaa.
Onko tähän nyt mitään apukeinoa, hoitoa tai mitään, onko kukaan kesyttänyt ylidramaattisen ja omistushaluisen kumppanin koska kyllä mä tota muuten rakastaisin täysin.
Onko tähän nyt mitään apukeinoa, hoitoa tai mitään, onko kukaan kesyttänyt ylidramaattisen ja omistushaluisen kumppanin koska kyllä mä tota muuten rakastaisin täysin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aika tululta tuntuu jossakin määrin, muijani on kova järkkäämään kaikea menoa ja puuhaa, kun on maksanut, varannut tai järkännyt jotain niin vasta kertoo mulle että meillä on menoa tai puuhaa, tästä syntyy usein ei nyt tappelua mun vääntöä. Tuntuu ettei mun mielipiteillä ole mitään väliä kunhan nainen saa tahtonsa läpi ja näin on ollut jo pitkään. Nyt on otettu kompromissit käyttöön, jos muija haluaa jossakin käydä käykööt mutta yksin jos mua ei asia kiinnosta. Näin se vaan on se elämä.
Mulla vähän samanlainen. Rankkaa mutta samalla mielenkiintoista, vähän kuin eläindokumentista. Luulen, että tällä tavalla nainen yrittää kesyttää (= kastroida henkisesti) miehen, jotta tämä pysyisi vuosikymmeniä uskollisena perheenisänä sittenkin kun seksi loppuu.
Mielenkiintoista sekin, että tekniikka toimii kokemukseni mukaan mainiosti. Luonto on ihmeellinen.
Riippuisikohan ilmoittelun laadusta?
Peraatteessa kaksi vaihtoehtoa.
"Olen päättänyt tehdä näin" tai "mitä mieltä olet jos teen tuolla tavalla".
Jälkimmäinen vaihtoehto ottaa huomioon kumppanin mielipiteen ja sen josko hän on suunnitellut jotain samalle ajankohdalle tai on muuta asiaa koskeva mielipide.
Kumpikaan ei ole "selkä seinää vasten".
Jälkimmäinen vaihtoehto on toiminut meillä 50 vuotta ilman, että kumpikaan kokee tulleensa ylikävellyksi.
Erittäin harvoin on ollut tilanteita joissa on jouduttu sovittelemaan. Melkein aina tulos on ollut aloitteen tekijän haluama.
Minulla vei vuosikymmeniä tajuta, etteivät mieheni menot ole minulta pois. Ja menoja hänellä on ja asioiden tärkeysjärjestys toisenlainen kuin minulla. Mieheni metsästää ja kalastaa, on urheilullinen ja harrastaa monipuolisesti eri lajeja. Silti rakastaa yli kaiken minua. Mutta hänelle oma vapaa-aika ja tekeminen on erittäin tärkeää ja toisaalta pysyypä mies hyvässä (mies)kunnossa, ikääkin kun on jo yli 60.
Hän kyllä pitää myös siitä, että järjestän meille yhteisiä menoja, itse hän ei niitä juuri järjestä, korkeintaa elokuvaliput ostaa silloin tällöin.
Elikäs, kannattaa varmasti tuoda esille tuo, että kun saa ja voi toteuttaa itseään muutoinkin kuin parisuhteessa, se hyödyttää tietenkin itseä mutta myös parisuhdettakin ja ei tule tunne, että joutuu luopumaan jostakin itselle tärkeästä.
Kumppanin tyytyväisyys on toisen onni!
Joskus, joissakin asioissa kannustin aloitteellisesti vaimoani koska hän oli epävarma itsestään. Ryhtyminen työpaikkansa luottamushenkilöksi ( PAM ) ja heittäytyminen kunnallispolitiiikkaan olivat sellaisia.
Sanoin myös, että osallistuu kaikkiin, noihin tehtäviin liittyviin koulutustilaisuuksiin mitä vastaan tulee.
Niin myös tapahtui.
Kun olin pätkätöissä yhteen putkeen 3,5 vuotta niin kehoitin vaimoani matkustelemaan koska olimme tottuneet siihen. Hän teki 1 - 3:n viikon reisuja lukio-/yläasteikäisten lastemme kanssa sekä yhden naisystävänsä kanssa.
Sitten hän ilmoitti minulle, että minun ahneuteni saisi loppua. Ainoa jyrkän puoleinen ilmaisu häneltä.
Olemme vuosittain yhteisillä reisuilla noin 12 - 14 viikkoa. Lisäksi vaimo tekee omiaan epäsäännöllisesti riippuen hänen ystävänsä tilanteesta.
Kotona vaimolla on harmaahapsien rientoja 3krt/vko ja muita satunnaisia menoja.
Minä ähellän ruumiinkulttuurin parissa 6:na päivänä viikossa.Kumpikaan näistä ei ole esteenä kun jommalle, kummalle tulee mieleen jotain muuta, yhteistä.
Eräs yksityiskohta on jäänyt mieleeni. Hamassa muinaisuudessa, kun vaimoni kävi ensimmäisen kerran ystävänsä kanssa Berliinin joulumarkkinoilla niin hänen mittavat ostoksensa rajoittuivat kahteen ristipistomatskuun. "Kato! Kaks pohjaa, langat ja kehykset samalla rahalla kun meillä saa pelkän pohjan"!
Rouvalla on oma korttikopio jonka käyttöraja on 5000€ eikä meistä kumpikaan kontrolloin toisen kortin käyttöä.
Jos vaikka käyttäydyt kuten avokkisi kertoo?
1.) Ette juuri tee mitään yhdessä
2.) Et välitä hänen tunteistaan
Avokkisi haluisi ehkä olla kanssasi henkisessä yhteydessa tai parisuhteessa, mutta olet mieluiten "yksin"??
Kysy haluaisiko puolisosi tulla mukaan katsomaan ottelua johon itse haluaisit mennä.
Kysy haluaisiko hän osallistua ..... jonne suunnittelet meneväsi.
Kysy mitä hän aikoo tehdä aikana jolloin sinä käyt äitisi luona, haluaisiko hän kenties tulla mukaan?
Jos puolisosi vastaus jokaiseen ehdotukseen ja kysymykseen on vain riitaa haastava, sitten sinun vaihtoehdot kutistuvat.
Lopuksi voit selventää että teidän ajanviettohaaveet ovat liian kaukana toisistaan. Olisiko parempi että kumpikin omalla tahollaan järjestäisi täysin itsenäisesti aikataulunsa.
Eri osotteissa.
Viimeisin exäni oli aikalailla tuollainen, ei olisi saanut mitään omia menoja olla.
Siitäkin jopa tuli aika sirkus, kun eräs lähisukulaiseni pääsi reilu viikon sairaalareissulta kotiin ja oli vielä suht heikkona siihen johtaneen sairaskohtauksen jäljiltä ja menin häntä auttamaan ihan arkiasioissa, kuten kauppa-asioinnissa, niin exäni teki kyllä parhaansa pilatakseen senkin ja hoputtamalla hoputti sieltä pois sen minkä pystyi. Mistä vittuunnuin vielä aika pahasti häneen, olin kuitenkin sanonut että siellä sitten kuluu aikaa, joten ihan turha odottaa mua kiireellä takaisin. Sitten kun tulin takaisin, niin olikin sitten hävinnyt "ulkoilemaan" ja siideriä ostamaan kymmenisen minuuttia ennen tuloani ja viipyi tietysti aika kauankin sillä reissulla. Eli oli ihan helvetin lapsellista kiukuttelua häneltä, vielä kun ottaa huomioon että kyseessä on reilusti yli 40v kahden lapsen äiti. Ja oli tuossa suhteessa kaikkea muutakin tuon tasoista ja oli lisäksi uskoton. Kaiken tuon vuoksi onkin mun exä enkä enää edes kuse häntä kohden.
Aloittaja täällä, kiitän kaikkia kommentoijia, oli helpottavaa lukea muidenkin näkökantoja ja kokemuksia. Meillä ei suhde kestänyt, en kyennyt olemaan kynnysmattona kun tilanne tuntui pahenevan ja luottamus kumppanillani katosi syyttä jonnekin. Tunteet kuihtui hiljalleen, nyt puran tunnelukkoja mutta olen onnellinen kun saan ensimmäistä kertaa vuosiin antaa aikaa itselleni!
Hienoa ja kiitos, kun tulit kertomaan. Olen onnellinen, että taas ainakin yksi mies on säästynyt henkiseltä kastroinnilta.