Kopioituva kemia

Elämä on kopioituvaa kemiaa.

Alkusynty on tapahtunut maapallolla, tai elämä on tullut tänne muualta muun avaruusmateriaalin mukana, mutta koska kaikkeus lienee ajallisesti rajoittunut, alkusynty lienee jossakin tapahtunut.

Voimme kuvitella, että aluksi syntyi sattumoisin yksi kopioituva molekyyli. Kun tämä kopioitui, se käytti kopioittensa osina ympäristön kemikaaleja. Kopioinnissa syntyi erilaisia virheitä esimerkiksi avaruussäteilyn tai muun ionisoivan säteilyn tuloksena. Kopioituja oli siis erilaisia.

Kun kopioituminen jatkui, ympäristön kemikaalipitoisuus laski. Toiset kopioitujat kopioituivat laihemmassa liuoksessa tai nopeammin. Tapahtui erilaistumista. Koska olot eivät olleet kaikkialla samat, eri ekolokerossa menestyivät paremmin toiset, huonommin toiset.

Toiset muunnelmat käyttivät härskisti jo toisissa eliöissä olevia osia.

Kun kopioituminen jatkui, monimolekyyliset kombinaatiot kopioituivat paremmin kuin yksimolekyyliset. Kehitys oli räjähdyksenomaista. Syntyi yhä mutkikkaampia kopioitujia. Lopulta syntyivät geenit ja niiden yhdelmät. Samalla tuli esiin ekolokeroita, joita vielä ei ollut miehitetty.

Missään tässä ei ole mitään mystistä. Mutta miksi alkusyntyä ei tapahdu nyt? Syitä lienee kolme.

A) Alkusynty on mahdollisesti hyvin harvinainen tapahtuma. Vaikka olosuhteet olisivat otolliset, saattaa mennä miljoonia, jopa miljardeja vuosia, ennen kuin se sattuu tapahtumaan.

B) Olot ovat perusteellisesti muuttuneet. Vaikka kopioituva molekyyli sattumoisin syntyisikin, sen tarina on lyhyt, sillä rakennusaineita ei enää ole.

C) Nykyiset organismit ovat paljon tehokkaampia ympäristön kemikaalien käyttäjiä. Kopioituja - jos sellaista vuosimiljardien kuluessa edes syntyy - kuolee heikkouttaan.

Kuva on yksityiskohdiltaan vielä spekulatiivinen, mutta yksi on luultava, alkusynty on joskus jossakin ollut. Ei ole mitään viitettä, että sen olisi aiheuttanut jokin päämäärähakuinen olio.

0

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

        Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
        Maailman menoa
        649
        1424
      2. 114
        1373
      3. Naisten liian suuret vaatimukset?

        Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
        Sinkut
        198
        929
      4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

        Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
        Maailman menoa
        327
        875
      5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

        Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
        Maailman menoa
        231
        809
      6. Pitääkö minun pyytää

        Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
        Ikävä
        58
        723
      7. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

        Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
        Maailman menoa
        233
        687
      8. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

        Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
        Ikävä
        175
        671
      9. Katotaan miten jaksat tätä

        Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
        Ikävä
        88
        630
      10. Tiedätkö mitä mies

        Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
        Ikävä
        21
        591
      Aihe