Asenne ratkaisee aina

Anonyymi

Jotenkin ilmapiiri meillä on kepeämpi! On ollut monta yhteistä tilaisuutta kyläläisillä kohdata toisemme ja on tuntunut kivalta! Positiivistä myös, että meillä on aika monta nuorta perhettä, ihan on ollut useamman lapsen perheitä, on saattanut olla kolmekin pientä äideillä ja isillä mukana! Mikä sen ilahduttavampaa? Heissä on toivo, jospa koulukin saisi myönteisen päätöksen pian! Kouluasia on monen ajatuksissa näillä lapsiperheillä, haluavat asua täällä, saada lapsensa pieneen kouluun! Positiivistä on kuulunut meidän vt. kunnanjohtajasta, hän on tarttunut asioihin jämäkästi! Paikkahan on auki, olisiko hänkin hakijoiden joukossa? Mikäpä siinä, hänellä olisi hyvä jatkaa, kun pohjatyö on tehty!Mukavan näköinen mainos on ollut myös tulevasta "Johan on markkinat" tapahtumasta, siellä on puuhaa ja toimintaa monen moista, niin pienille kuin suurillekin! Muistakaamme sanoa "Hyvin tehty ja kiitos", kun siihen on aihetta!

42

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Montakin asiaa on tehty hyvin - ja iso kiitos niistä ja tuleville tapahtumille iso peukku!
      Kylän raitti jälleen saatu siivottua nätiksi, kullerot ja tuomet kukkivat puhtailla ojanpientareilla ja pihoilla. Kyläläiset ovat ahertaneet pihoillaan, kun tuo viitostie kulkee läpi kylän, onkin mukava että ainakin sairaala - "keskusta" -väli on siisti. Sillehän emme voi mitään, että yksityiset rakennusten omistajat eivät huolehdi röttelöistään eikä niihin kunta voi koskea. Hautausmaan puhdistustalkoot saavat pienen joukon kyläläisiä liikkeelle ja toistaiseksi homma on pelannut näin.

      Tuo aloittajan mainitsema huomio lapsiperheiden näkymisestä kylällä on tosi! Monet "vaunuparttiot" ovat olleet liikeellä ja mikäs sen mukavampaa katsottavaa. Pidetään yhdessä huoli siitä, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi täällä!

      • Anonyymi

        Tämä kesän tervehdys ja peukutus valaisee tänne syksyynkin! Tarvitsemme sitä positiivistä nostetta, pienikin valon pilkahdus antaa toivoa paremmasta! Tarvitsemme jokainen kannustusta ja ystävyyttä, varsinkin nyt kun menemme kohti kaamosta! Nämä lapset, joita on nyt kyläkuvassa mukavasti, annetaan heidän olla ne "johtotähdet"! Koulurakennus on varmasti jokaisen vanhemman ajatuksissa, joilla on pieniä lapsia! Annetaan nyt rauha koulun rakentamiselle, kenenkään ei tarvitse laittaa lastaan kouluun hiihtämään läpi metsikön tai laittamaan lastaan viikoksi asuntolaan, vaan pääsee kouluun turvallisesti kunnan järjetelyillä! Pyhän alle kouluikäiset saavat näillä näkymin nyt läheltä Pyhää päiväkotipaikan, olkaamme siitä kiitollisia ja tyytyväisiä niemiläisiä! Lopetetaan se "ahneus", porukalla rakennetaan, eikä revitä, muistetaan jälleen se, että meitä asuu pitkin pitäjää pelkosenniemiläisiä! Hyvä muistutus tuossa yläpuolen kirjoituksessa: "Pidetään yhdessä huoli siitä, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi täällä!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käydessäni kirkolla kaupassa en nähnyt yhtään lasta kyläkuvassa. Ilmeisesti kaikki perheet olivat muuttaneet pois. Näyttää pahasti siltä.Suurin osa koululaisista tulee Pyhän suunnalta, sitten Vuostimosta,kolmantena vasta kirkonkylä ja sen jälkeen sivukylät. Nuorisotilatkin olivat suljettuna, eikä mitään toimintaa ollut kalliilla palloilukentällä.Vain tyhjä maali ja muutama roska. Suojalan kenttä kasvoi ruohoa ja risuteokset näytti kaatuvan. Matonpesupaikka ammotti tyhjyyttään.Vain kalseat peltipaljut hohkasivat kylmää. Koko kylä näytti aavemaisen tyhjältä.

    • Anonyymi

      Tälle vaunumäärälle ei piä koulua rakentaa Pelkosenniemeen.Nyt kun Eevamaria valitaan kunnanjohtajaksi alamme rakentamaan suur Savupelkosta. Koulu saneeraus tehään Savukoskelle,kun siellä on paremmat puitteet muutenkin. Virkoja ja toimia yhdistellään jotta tulee säästöjä. Näin on kaikille parempi,ja pitäähän se jollakin rahoittaa investoinnit sekä velat. Itse kyllä siirrän kirjani tänä vuonna Sodankylään koska siellä on paremmat tsäänssit.
      Poronhoito tulee tällä entisellä paavalin alueella näkymään nousujohteisena. Hyvä asia,koska se on alkuperäiskansan tavoite. Pjyhä tunturi menee Kemijärviläisille. Se on parempi niin,siellä odotellaankin jo vesi kielellä yritysten verotuloja !
      On ihanaa olla p.Niemeläinen vielä hetken aikaa.

      • Anonyymi

        "Asenne ratkaisee aina", se on totuus! Ei me masennuta tästä, vaikka niin yritätte kaikin tavoin! Te näette että ruoho on vihreämpää naapurikunnissa, hyvä että menette sen toteamaankin ja kokemaan! Me pidetään yhdessä huolta Pelkosenniemestä ja pelkosenniemiläisistä, siis meistä! Meillä on toivoa ja uskoa tulevaan!

      • Anonyymi

        Ilman muuta pidetään huoli kuntalaisista ja positiivisesta mielestä,kunnan kehittymisestä.Kuka haluaa taantua? Kuka haluaa asua taantuvassa kunnassa? Siinä vain on yksi iso mutta, nimittäin muutamat jotka tekevät omituisia päätöksiä . Sen takia en halua olla kantamassa verojani enään tähän kuntaan. Muuttaakohan uusi kunnanjohtajatar kirjansa tänne ???

        Sitä saat ootella.

    • Anonyymi

      Onko Kairalaan tulossa uusi häppylandia.Liiteri rahoituksella?Eli poroja lampaita ja häppyjä ihmisiä. Sellainen puisto jossa voi käydä taivastelemassa kairalan maailmanmenoa ja rahantuloa. Sisäänmenomaksu on edullinen verraten siihen miten monipuolisen elämyksen siellä kokee .

    • Anonyymi

      Sovankylä se ottaa mielellään uusia veronmaksajia kantamaan 40 MILJOONAN euron uuudet velat. Tervemenoa ! Meillä velkaa/nassu on 1979 e. Vallan mainiosti voidaan rakentaa kunnan keskustaajamaan koulu ja muut kuntalaisia palvelevat tilat.

      Edelleen olemme positiivisella mielellä vastaanottamassa uutta kunnanjohtajaa, olipa hän kuka tahansa näistä naisista. Taisi tuo edellinen vakituinen kj kaihtaa kovasti kirjojensa siirtoa leivän antajaansa? Moraalikysymys, jota täytyy jokaisen johtajaehdokkaan miettiä.

    • Anonyymi

      Yksi tärkeä pointti kunnanjohtajavalinnassa - aikooko muuttaa kuntaan asumaan. Maijalan saa jo sillä perusteella kipata sivuun.

      • Anonyymi

        Eikö meidän vt.johtaja asu jo kunnassa? Tärkeä asia, että asuisi paikkakunnalla ja osallistuisi ja näkyisi kuntalaisten keskuudessa aivan "arjessa", eikä vain ns. virkansa puolesta! Olisi meistä yksi kuntalaisista!

      • Anonyymi

        Miksi muuttaa kirjat niemeen jos on omaisuus poikineen toisessa kunnassa. Haloo. Matkakorvauksiinkin jos on tottunut niin siitä tavasta voi olla vaikia päästä. Mitä kämppää tet tarjoaisitte? Homeista koulunvinttiä?

        Tunturissa on paljon hyviä mökkejä ja huviloita,sinne passaa muuttaa.Ei nykyiseen( kohta entiseen keskustaan,eli kirkolle) kannata asettua.

    • Anonyymi

      Kivoja nuo positiiviset ajatukset ja tulevaisuuden odotusnäkymät!

      Tosiasiaa on kyllä se, että ei kunnassa kovin montaa puolustajaa ja tosi taistelijaa löydy paitsi omien etujen ajamiseen... jos joku voi kunnassa pahoin tai kärsii syystä tai toisesta, se jätetään kylmästi yksinään,,, vain menestyjiä tai oman etujen tavoittelijoiden kavereita ei jätetä!!

      Kytätään ja syytellään kunnan viranhaltijoita ja luottamusmiehiä lähes kaikista asioista, kyllä vaikuttaa voi muutenkin, minä en ainakaan ole kokenut yhtä ainutta positiivista käden ojennusta, avun tarjoamista tai etujen puolustajaa tämän kunnan alueella, varsinkaan niiden ihmisten taholta, jolla on asema ja vaikutusvalta!!

      Miljonäärillä on heti kavereita, mutta mites käy tavallisella ihmisellä...??

      Raha ratkaisee jokaisessa asiassa... ja julkisuus... kunnanjohtajat ym, virkaihmiset saavat hyvän ponnahduslaudan tämän kunnan tehtävistä parempiin... eikä siinä tapauksessa kannata ajatellakaan muuttavansa tänne... ei täällä olisi yhtään mitään ilman tunturia ja kansallispuistoa...

      • Anonyymi

        Epäilenpä että virassa olijat saavat säällistä palkkaa. Muutenhan tänne oltaisiin jonottamassa.

      • Anonyymi

        Tänne ei kukaan halua,se että virkailijat vaihtuu tiuhaan, kielii jostain. Parasta käynnistää tutkimukset,miksi näin on. Jossain täytyy olla vikaa. Mutta eiköhän se ala selviämään kohtapuolin..

    • Anonyymi

      näin saatiin ne vinkujatkin kerrankin positiiviseen keskusteluun... huomaa et osa ei osaa muuta ko inistä ja vinkua ku kaikki huonosti, nauttikaa kesästä ja keskittykää edes vähäänkään positiiviseen, ja jos on niin paha olla ni hakee apua vaan :D

      • Anonyymi

        Nyt asennetta kehiin, nauttikaamme keskikesän juhlasta! Vettä sataa , voi jäädä keskiyön aurinko näkemättä, mutt tiedämme, että siellä se pilven takana on! Paistaa, kun aika on! Luonto on vehreä, kukat kukkivat! Mukavaa juhannusta kaikille, pidetään toisistamme huolta

        Aina nautin kun vettä sataa.Minä en nauti auringosta.Oikein mukava olla pirtissä yksikseen,ei ketään tule häiritsemään rauhallista elämääni. Ei ole tarvetta nähdä ketään eikä käydä missään. Siis nautin aina.

      • Anonyymi

        Nyt jokainen ajatellaan positiivisesti, ei pilata huomista "Johan on markkinat" tunnelmaa! Vietetään mukava päivä yhdessä! Sääkin on luvattu ihan kesäinen, sade loppuu, sanoi jo Pekka Pouta! Moni on ahkeroinut tämän kyläjuhlan onnistumiseksi, että meillä kaikilla olisi kivaa! Tänä iltana jo uistattelijat kokeilevat onneaan joella! Huomenna keppihevoset saavat kyytiä kentällä jo kello kymmenen! Oma "kyläleivoskin" on kilpailun aiheena ja vielä CD-levykin julkaistaan kyläläisten voimin, lahjakkuuksia löytyy pieneltä kylältämme! On torikauppiaita ja kojuja, jossa saa vatsan täytettä! "Hyvä ruoka, parempi mieli"!!!!Muutakin ohjelmaa on päiväksi ja saamme ilmeisesti tutustua nyt uuteen kunnanjohtajaan, ottetaan hänet vastaan hyvällä mielellä, häntä on todella odotettu! Toivottavasti olet käynyt myös vuoden pelkosenniemiläistä äänestämässä, äänestyspaikkoja on ollut useita, että ei tarvitse valintaa purnata! Kyläläiset ovat hänet valinneet ja "pulinat pois"! Nyt odotellaan huomista päivää, auringon paistetta ja mukavia kohtaamisia!

    • Anonyymi

      Valtuusto hyvin tehty, kiitos! Nyt teitte oikean ratkaisun kunnanjohtajan valinnassa! Paljon on valtuutettuja moitittu ja parjattu, nyt tuntuu, että pitää kiittää tästä valinnasta! Nyt sitten yhteistyötä niin virassa olevat, valtuutetut ja kunnan asukkaatkin paremman huomisen rakentamiseen! Tukea kunnanjohtajalle!

      • Anonyymi

        Kyä näin o.Nyt kun valtuutettu antaisi rauhan työskennellä .Ei voi olla kahta johtajaa. Annetaan sen oikean johtaa . Ei tarvita takapirua.

    • Anonyymi

      Asenne ratkaisee...samaa mieltä.
      Kyllä Pelkosenniemi on hyvä paikka asua, tärkeimmät palvelut löytyvät, luontoa, mukavia ihmisiä. Mutta yksi kompastin taitaa olla myös täällä sama kuin muualla...ne asunnot. Perheille ei ole kunnollisia asuntoja tarjolla, saati taloja. Harva muuttava perhe haluaa varmaan ostaa halvan talon ja alkaa tekemään kallis remontti siihen.
      Uuden talon rakentaminenkin on kallista.
      Minusta täällä myös vastaanotetaan uudet asukkaat ilomielin. Rökäleitä ei kukaan kaipaa, mutta normaalit ihmiset ovat rikkaus.
      Ja nuo pikku taapertajat...pitäkäämme huoli, että lapsiperheet pysyvät kylässämme.
      Esimerkiksi tämä koulu asia tosiaan on sellainen, että se ajaa nopeasti muualle jos sitä ei tänne kylälle saada vaan menevät ja rakentavat sen pyhälle. Ei kannata kuvitella, että perheet rynnäköllä pyhälle muuttaisivat.
      Ja pitäkäämme myös huoli siitä, ettei kylän hullut ja pöllöt aja pois ihmisiä.
      Nämä valittajat ja narisiat kun ei anna kovin hyvää kuvaa.
      Pelkosenniemi on kaunis, kursailematon ja perinteinen kylä.
      Olkaamme ylpeitä siitä, ja toivottakaamme kaikki tänne tervetulleiksi.
      Yhteen hiileen puhaltamalla saadaan lämpö ja polte pysymään yllä. Ei eripuraisuudella. Siinä ei voita kukaan.

      • Anonyymi

        Tämä on asiaa, asunnot on suurin puutos tällä kylällä! Moni on puhunut juuri tästä, kun olisi nimen omaan tässä kylällä kunnollisia asuntoja! Kehuja on tullut siitä, että lapsille on harrastusmahdollisuuksia kivasti! Kerhoja, leikkipaikkoja, tulistelupaikkoja, jonne voi lasten kanssa mennä iltaisinkin töiden jälkeen, opettaa "luonnon ihmeitä", ei tarvitse kännyköitä tuijottaa!!!Tuo em. loppulause on juuri sitä; "Yhteen hiileen puhaltamalla saadaan lämpö ja polte pysymään yllä. Ei eripuraisuudelle. Siinä ei voita kukaan." Olemme joukolla puhuneet, että nyt olemme saaneet uuden kunnanjohtajan ja toivomme, että joku "roti" tulisi hänen johdollaan näihin touhuihin ja myös kunnan työntekijöihin intoa ja poltetta tekemään yhdessä kyläläisten kanssa parempaa huomista!!!

      • Anonyymi

        Ketä on kylän hullut ja pöllöt? Nyt rupes pelottaan.

        Hyvin on meillä asiat tai ainakin siihen asti, kun löytyy vielä valittavaksi vuoden pelkosenniemeläinen. Kunnanjohtajia aina löytyy. Komiakin on uusi kunnanjohtaja.

      • Anonyymi

        Kyllä koulu on varmasti ykkösasia, että saamme lapsiperheitä kylälle! Nyt vain asennetta kehiin, kyllä näistä on selvitty ja selvitään edelleenkin! Monta on ollut asiaa jolloin on sanottu, että se on Niemen loppu, mutta tässä se mennä porskuttaa tämä pieni ja pippurinen kunta!!Lukeepa uutisia, mistä Lapin kunnastakin tahansa, jokaisessa on murheensa, esim, missähän olisi se kunta, joka ei kamppaile näiden "homeongelmien" kanssa? Nyt positiivistä nostetta joukolla, näytetään mihin me vielä yhdessä pystytään!

      • Anonyymi

        Eikai tänne kukaan koulun takia muuta. Höpö höpö.Töitä pitää ihmisillä olla .Tai no saattaa joku sosiaali avustuksella elävä muuttaa,mut ne ei kyllä paljoa tässä tilanteessa auta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä on kylän hullut ja pöllöt? Nyt rupes pelottaan.

        Katso ja kuuntele niin tiedät.
        Yksi on jo vauhdissa ja ajamassa ihmisiä muualle.

    • Anonyymi

      Talon voi rakentaa ja asunnot keskinkertaisessa kunnossa ja valinnan varaa on,myynnissä joitain taloja kk,pyhällä.

    • Anonyymi

      Ei kukaan ala taloa rakentamaan jos yhtään on järkeä päässä. Myynnissä ei ole taloja joihin ei tarvitsisi alkaa ensin remontti tekemään. Vuokra asunnot...kunto kaukana keskinkertaisesta. Ja isoille perheille ei kaksio tai kolmio riitä.
      Kylän läpi kun ajaa niin ei ihme että säikähtää monikin. On niin ränsistynyt, täynnä romua ja puoliksipurettua taloa, harmaita lautapinoja jne...
      Ei tarvitse kauaksi ajaa muualle kun ei ole ränsistynyttä ja sotkuista.
      Pyhä...turhaa ylistetty paikka jossa ei ole mitään.
      Ei sinne kukaan halua.
      Valitettavaa mutta totta aika on ajanut ohi pelkosenniemestä. Ei ole pidetty huolta.
      Se ei auta jos on vain muutama tarmokas taistelija.

      • Anonyymi

        Tarvitaan kyllä niitä muutamia tarmokkaita taistelijoita! Jos kukaan ei välitä mitä sitten tapahtuu? Herättelyä tarvitaan, voisihan myös ne valittajat liittyä näiden "tarmopesien" joukkoon, tuloshan voisi olla vaikka mitä! Lopetettaisiin se valitus, käytettäisiin sekin aika siihen yhteiseen hyvään! Tuntuu, että valittaa kyllä osataan ja odotetaan valmista, itse ei olla valmiita tekemään mitään yhteisten asioiden eteen!Joukossa on voimaa, myös porukalla tekemään hyviä ehdotuksia kuntaan, jotka edistäisivät meidän hyvää oloa! Kunnassa myös pitäisi avoimin mielin ottaa ne huomioon, kaikkeen ei aina tarvitse isoa budjettia, aloitetaan pienestä tekemään ja näkemään, mitä meillä jo on ja mitä saisimme aikaan! Me pienen kunnan asukkaat! Ennenkaikkea oppisimme arvostamaan toisiamme, asumme sitten missä päin pitäjää, jokainen meistä on tärkeä!

      • Anonyymi

        Minen ota osaa yhtään mihinkään yhteiseen enkä käy tapahtumissa jos kunnan asioiden hoitaminen valtuustossa on tätä rataa kuin viime aikoina on ollut.Poikottiin koko kinkeriväki. Ja näin tekee moni muukin.

      • Anonyymi

        "Kyykäärme on tunkeutunut perheitylliimme". Näin sen totesi Uuno Turhapuro naisseikkailuissaan. Kyykäärme oli ulkoa tullut imellys, joka Uunolta oli viedä rakastamansa naisen. Analogia on hyvin ilmeinen, kun ajatellaan Pelkosenniemeä Suomen sydämenä. "Uuno "ei ole Niemessä onnellinen. Kyykäärme on tunkeutunut perheitylliimme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minen ota osaa yhtään mihinkään yhteiseen enkä käy tapahtumissa jos kunnan asioiden hoitaminen valtuustossa on tätä rataa kuin viime aikoina on ollut.Poikottiin koko kinkeriväki. Ja näin tekee moni muukin.

        Eihän tällä mitään voita! Sekin vielä. että itsehän me on valittu nämä valtuutetut, voisihan sitä muutenkin protestoida, eikä koko kylän juttuja poikotoida! Kuitenkin nämä vapaaehtoiset ovat halunneet näillä tapahtumilla antaa jotain ilon pilkahduksia kyläläisille! Heille voisi sitä arvostusta edes antaa, osallistumalla näihin juttuihin! Jos valtuutettuja haluaa protestoida, vie viesti heille, ei se auta, että kyläläisille osoitat mieltä! Näyttää että kohta siellä valtuustossa istuu "varanvaravaltuutettu", miksiköhän? Osa on valtuutetuista muuttanut pois paikkakunnalta ja siksi vaihtunut henkilö! Nämä ns."änkyrät" voisivat katsoa peiliin, ei "että ei se maailma sillä lailla pyöri", vai miten se eräs Putoushahmo totesi, että joka asiasta pitää laittaa kapuloita rattaisiin, elämä on kompromissien tekoa! Asioita pitää katsoa koko kunnan väestöä ajatellen, eikä vain yhdestä kulmasta! Niinkuin tuolla on aikaisemmin todettu, oppia arvostamaan toisiamme, asumme sitten missä päin "Pelkosenniemeä ja sen kolmeatoista kylää"!!!

        Kolmen aaa; n takia.Näin se vaan on. Tai onhan niitä neljä. Hyvät oli päätökset. Nauttikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minen ota osaa yhtään mihinkään yhteiseen enkä käy tapahtumissa jos kunnan asioiden hoitaminen valtuustossa on tätä rataa kuin viime aikoina on ollut.Poikottiin koko kinkeriväki. Ja näin tekee moni muukin.

        Et varmaan sitten mitään valtion palveluita tai etuja tai tukiakaan vastaanota?
        Vai onko kaikki valtion päämiesten ratkaisut ja päätännät olleet mieleen?
        Kummallista jurinaa. Oikeastaan parempikin, että tuollaiset pysyy koloissaan poissa muiden silmistä.

    • Anonyymi

      Tuohan on tyhmintä mitä voi tehdä, että jättäytyy ppis kaikesta. Moni juttu ja asia tapahtuu kyläyhdistyksen tai muun voimalla, ei päättäjien.
      Tekosyy laiskotella ja valittaa.

      • Anonyymi

        No nimenomaan . Eipä kiinnosta Kairalan kylän juhlat enään

    • Anonyymi

      Taas tuli muistutus siitä, että "asenne ratkaisee aina"! Eilen telkkarissa oli esim. TK:n lääkäriasia, kuinka vaikea tilanne on ympäri Suomen! Miten meillä tämäkin asia on hyvin, samoin hammashoito! Nämä palvelut ovat olleet meillä jo vuosia hyvät ja toivottavasti jatkuvat myös! Kaupan tulevaisuus näyttää myös hyvältä, saamme uuden kauppiaan, meidän apteekissa on hyvä palvelu, perusasiat kunnossa! Nyt tilanne näyttää myös rauhoittuvan, Pyhä saanut päivähoidon, kylällä kouluasia edistyy! Pyhältä tuli myös pitkästä aikaa positiivinen kirjoitus koko pitäjää koskeva! Nyt alkaa joulun aika, katsotaan "elävän joulukalenterin" tapahtumat, osallistutaan ja kohdataan toisemme positiivisesti, ollaan taas pelkosenniemiläisiä, jotka "puhaltavat yhteen hiileen", näin saamme parhaimman joulumielen jokainen! Annetaan arvo jokaiselle "vauvasta vaariin"!

      • Anonyymi

        Annetaan arvo Pyhän lapsille ja huolehditaan siitä, että päivähoito jatkossakin on Pyhällä. Uskonpa, että ilman tämän asian esillä pitämistä mitään ei olisi tapahtunut. Muistakaa, että näitä kommentteja lukee koko Suomi.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2881
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe