Hei,
olen jo kuukausia pohtinut minkä merkkisen älykellon hankkisin. Olen pitänyt asian kanssa välillä taukoa enkä halua tehdä liian vähäistä ostosta. Olen katsonut teknisiä tietoja ja YouTuben esittelyjä eri kelloista mutta silti on vaikeaa tehdä ostopäätös.
Haluaisin myös musiikin kuunteluun kellon, minulla on tähän mennessä ollut Android-pohjalla puhelimet. En suinkaan ole himourheilija että sen puoleen ei tarvitse ihan kaikkea kellosta löytyä. Esim. En ainakaan vielä juokse. Kävely ja salibandy on tällä hetkellä minun juttu.
Suositelkaa suht laadukasta kelloa. Kertokaa myös mikä on alla olevien lisäksi on hyvä ominaisuus älykellossa.
Mitä ominaisuuksia arvostan;
- pyöreä näyttö (neliön malliset ei vaan viehätä)
- rannekkeen helppo vaidettavuus, saatavuus ja mahdollinen näytön taustan muunneltavuus
- suhteellisen tarkka sykkeen mittaus
- stressitason seuranta
- unirytmin ja unen syvyyden mittaus
- musiikkiominaisuus
- tieto puhelusta (Riittää nähdä kuka soittaa/soitti)
- viestit ja ehkä niihin vastaaminen
- säätiedot
- opastaa oman kuntotason mukaan harjoituksen aikana
- suht hyvä akun kesto (ainakin 4 vrk), gps:n käytön arvelen olevan pientä
Kiitos jos jaksatte kertoilla. Ja kommentoin jos tarvetta tulee :)
Hyvä naisten älykello 200-300 eur
Anonyymi
0
145
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 471012
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153902Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717837- 88802
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182790Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105699Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka48696