Voiko ihastuksesta päästä yli?

Voiko todella voimakkaasta ihastuksesta työkaveriin päästä yli niin kauan kun on samalla työpaikalla? Tätä on jatkunut nyt kuukausia. Ei ole vieläkään varmuutta miehen tunteista enkä uskalla kysyä. Aluksi oli jännittävää, jopa pelottavaa, sitten leijailin pilvissä enkä saanut edes nukuttua, mutta nykyään lähinnä vain ahdistaa, koska haluan miehen omakseni, mutta en tiedä voinko koskaan saada. Helpointa olisi kai vain päästä yli? Työpaikan vaihto edessä?
1765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kysy sillä se selviää, ei se mieskään loputtomiin jaksa yksin jutella, ihme jos on jäänyt juttu kesken teillä.

Äänestä

Varmasti voi päästä, mutta voin sanoa että helppoa se ei ole. Itse olen kolmisen vuotta ollut todella ihastunut erääseen naiseen työpaikalla, ja tunteet vaan syvenee. Hänen kanssaan on suhteellisen helppo jutella normaali asioista mutta tunteistani häntä kohtaan en ole tohtinut paljastaa, vaikkakin varmasti nekin näkyy kilometrin päähän. Pää pilvissä on menty pitkään ja varmaan se romahduskin sitten joskus tulee. En osaa sanoa miksi juuri hän vaan tuntuu oikealta... tilanne tosin on hankala.

Äänestä
  • Oletko varma ettei hän jo tiedäkin? Me naiset ollaan aika hyviä arvaamaan. Miksi et etene asian kanssa?

    Äänestä

  • Olen realisti ja uskon ettei saataisi aikaan mitään kestävää. Olen häntä hieman vanhempi ja hänellä on tällä hetkellä asiat hyvin joita en halua sotkea. Olen tällä hetkellä tyytyväinen että voin katsoa hänen kauniisiin silmiinsä monia kertoja päivässä. Uskon myöskin sen että hän arvaa tunteeni myöskin, mutta hänen puoleltaan en ole saanut mitään sellaista vinkkiä, joilla uskaltaisin edetä paljastamaan kuinka paljon olen häneen ihastunut. Tällä hetkellä tyydyn tähän vaikka sisältä olen ihan loppu.

    Äänestä

  • Miten asiat ovat hänellä hyvin? Joskus se vain näyttää siltä. Ole rohkea. Jos on yhtään mukava ihminen, tuskin ainakaan ilkeästi torjuu.

    Äänestä

  • Hän on mukava ihana ihminen, ja on tehnyt omassa elämässään päätöksiä jotka ovat saaneet hänet onnelliseksi ja sädehtimään. En usko että päätöksiin liittyvät asiat ovat kulissia. Tämän vuoksi on varmastikin parempi antaa olla etten sotkisi kenenkään unelmia, ja romuttaisi meidän välejä. Parempi vaan nauttia niistä kauniista silmistä...

    Äänestä

  • Tähän mä sanoisin, että ihminen voi olla tyytyväinen jphonkin muihin asioihin elämässä kuin suhde-ja rakkausasioihin. Lisäksi ihmiset on osa vähästä kiitollisia, ei se silti tarkoita etteikö hyvää rakkauselämää ja suhdetta kaipaisi.

    Äänestä

  • Noinhan se varmaan on. Katsellaan mitä tulevaisuus tuo.

    Äänestä

Taidat saada kohta muutenkin potkut töistäsi, jos et saa elämääsi kondikseen, valvominen ei ole hyvä asia ja vie oman terveytesi alamäkeen. Ei sitä omaa elämäänsä kannata pilata yksipuolisen ihastumisen vuoksi, tunteita tulee ja menee. Koita keskittyä elämässäsi muihin asioihin. Tapahtunut olisi jo, jos sillä toisella osapuolella olisi edes niitä tunteita sua kohtaan.

Äänestä
  • Ei välttämättä tapahdu mitään, jos ihmiset on epävarmoja, ujoja, on esteitä, toinen varattu, toisella huonoja aiempia kokemuksia ym. Rohkeesti kantsis kertoo tunteista epävarmoissakin tapauksissa ja kun toinen fiksusti juttelee ja kertoo ettei tunne samoin niin sitten helpommin pääset irti ehkä niin että tapailet muita ja et näe sitä ihastustasi, tarvittaessa vaihdat työpaikkaa. Ja jos molemminpuoliset tunteet niin sitten, vaikka esteitäkin olis niin pohditte kuinka vahvoja tunteita on. Ainakaan mitään tunteilla leikkimistä ja kiusaamista ei kantsi tehdä, tekee pahaa jälkeä ja satuttaa lujaa.

    Äänestä

Kysäse siltä. Ei oo aina helppoa ilmaista tunteita, varsinkin jos esteitä tai jos toinenkaan ei ole varma sinun tunteista.

Äänestä
  • Mikä este tälläkertaa?

    Äänestä

Lapin luonto auttaa.Pitkät hikiset
patikkamatkat ja aina
Uudet kasvot.Lämmin
sauna ja raukeat lihakset ja sitten illan mittaan terassille ,kirjaa lukemaan ja sitten jo uni maittaa.

Äänestä
  • Milloin lähdetään?

    Äänestä

Mä meen jo ,reppu täynnä varusteita.

Äänestä

luovutatko ennen kuin olet edes yrittänyt?

Äänestä

On muitakin kuin minä itse.Loukata ei saisi omaksi iloksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voiko todella voimakkaasta ihastuksesta työkaveriin päästä yli niin kauan kun on samalla työpaikalla? Tätä on jatkunut nyt kuukausia. Ei ole vieläkään varmuutta miehen tunteista enkä uskalla kysyä. Aluksi oli jännittävää, jopa pelottavaa, sitten leijailin pilvissä enkä saanut edes nukuttua, mutta nykyään lähinnä vain ahdistaa, koska haluan miehen omakseni, mutta en tiedä voinko koskaan saada. Helpointa olisi kai vain päästä yli? Työpaikan vaihto edessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu