Grillin testailua

Ostin ensimmäisen grillin, kaasu sellaisen. Kokeilin heti ribsien tekemistä. Keittelin niitä colassa ja maustoin omalla tvistillä, pinnat kaasulla. Tuli ihan parhaat ikinä. Jos kiinnostaa, voin jakaa ohjeen.
11156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olisi kiva saada kiitos.

Äänestä

Niin joo cola voi sopia kyllä marinointiin hyvinkin, ellei sitten tule liian makeata ja sokerista niistä ribseistä, eli kuin laittaisi sokerista kermavaahtoa mausteeksi grillimakkaran päälle.

Jotain kuukausi on varmaan juhannuksen jälkeen grillailuaikaa, sellaiset mökkisuunnitelmat, ei kaasulla vaan, ihan oikealla nuotiolla, sähköhirviö-savustuspönttö on sähköllä toimiva kalojen savustamiseen.

Äänestä

Itselläni on hyvä hampurilaispihvi -resepti, jonka kehittelin, aika yksinkertainen, naudanjauhelihaa 400gramman paketista tulee 4:n hampurilaisen pihvit: sitten sipulimurskaa ja rouhittua mustapippuria taikinaan jonka pitää antaa maustua ja vetäytyä jonkin aikaa ennen paistamista, sämpylän tyyppinä tuollaiset juustosämpylät, mitä nyt haluaakaan laittaa väliin.

Viime kesänä tein paljon Cheteaubriandeja, eli "pippuripihvejä" aika paljon... HK:lla oli tullut jotain uusia grillimakkaroita, TV:ssä oli mainos, pitäisi maistaa jotain niiden uusia tuotteita, ehkä.

Äänestä
  • Oliko tämä vitsi? Vähän nauratti, naudanlihaa, sipulimurskaa, mustapippuria:D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko tämä vitsi? Vähän nauratti, naudanlihaa, sipulimurskaa, mustapippuria:D

    Varmaan myös suolaa, ellei ole valmiiksi suolaista juustoa

    Äänestä

Kannattaa välttää kaupan marinoituja possun kylkiluita (ribs). Näissä on lähes aina sokeria ja aivosyöpään altistavaa natriumglutamaattia !

Suosittelen keräämään vinkkejä ja kokeilemaan lihan maustamista itse. Kannattaa maustaa hieman ylimitoitetusti, koska makua katoaa grillatessa. Makeutta tulee hunajalla ja muistakaa laittaa kevyesti jotakin Chili-lajiketta, jolla lihaan saa potkua. Sopii myös pienille lapsille kunhan laittaa todellakin kohtuudella tulisuutta.
Itse olen rakentanut mausteseoksen sokerittoman ja glutamaatittoman grillimausteen päälle. Mausteen on hyvä antaa imeytyä lihaan vaikka reilu puoli tuntia, jos vain mahdolllista. Yön yli imeytyksessä ei näy olevan mitään hyötyä.

Äänestä
  • Olipa täyttä tuubaa tämä kirjoitus. Natriumglutamaatilla ei ole todettu yhteyttä aivosyöpään eikä mihinkään muuhunkaan syöpään.

    Makua ei katoa grillatessa vaan sitä tulee lisää mm. Maillardin reaktiossa. Oikein grillattua ruokaa ei kannata ylimaustaa.

    Äänestä

Natriumglutamaatti on täysin turha aine. Sen vaarattomuudesta ja vaarallisuudesta voidaan olla montaa mieltä. On kaksi täysin eri asiaa, luontainen ja keinotekoinen natriumglutamaatti. Itse en käytä tuotteita joihin on lisätty natriumglutamaattia, lisätty tuote on aina keinotekoista. Aika moni saa tästä aineesta oireita, varsinkin yhdistettynä tiettyihin ruokiin ja ns. Chinese food syndrooma on monelle tuttu juttu. Naama loistaa punaisena ja ahdistunut olo. Mutta käyttäkää jos siltä tuntuu, mutta älkää lisätkö sitä esim ravintolaruokiin.

Äänestä
  • "Chinese food syndrooma on monelle tuttu juttu. Naama loistaa punaisena ja ahdistunut olo."

    Plasebokontrolloiduissa kaksoissokkotesteissä natriumglutamaatin ei ole todettu aiheuttavan kiinalaisen ravintolan syndroomaa. Syndrooma ja sen oireet kuuluvat mielenterveyden häiriöihin.

    Äänestä

  • "On kaksi täysin eri asiaa, luontainen ja keinotekoinen natriumglutamaatti."

    Tiedätkö edes miten keinotekoista natriumglutamaattia tehdään? Se tehdään bakteerikäymisellä, aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi jugurtti tai etikka. Pidätkö jugurttia ja etikkaa keinotekoisena ja luonnon vastaisena tuotteena?

    Äänestä

Voi teitä! Nakit ja ketsuppi sopii kaikille eikä ole lisäaineita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ostin ensimmäisen grillin, kaasu sellaisen. Kokeilin heti ribsien tekemistä. Keittelin niitä colassa ja maustoin omalla tvistillä, pinnat kaasulla. Tuli ihan parhaat ikinä. Jos kiinnostaa, voin jakaa ohjeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu