Sään ennustaminen on varmaan vaikeaa

Anonyymi

Ymmärrän kyllä, että sääennusteen laatiminen esimerkiksi viikon päähän on vaikeaa. Tai sanottaisiinko niin, että sen ennusteen osuvuus on - ihan ymmärrettävästi - tuurinpeliä.
Sitä ihmettelen suuresti, että jopa lähipäivien ja ihan lähituntienkin ennusteet menevät kerta toisensa jälkeen pieleen. Jotenkin sitä maallikko kuvittelee, että kun sadepilvet ovat päällä niin Ilmatieteelliselläkin se nähtäisiin. Ei vaan tunnuta näkevän. Ei myöskään sitä., että pilvettömältä taivaalta ei juuri vettä heru. Siitä huolimatta ennustellaan sadetta.
Ukkosta on taas viime päivinä ennusteltu ja ennusteltu. Nimenomaan ennusteltu, koska muuksi tuota ei voi enää sanoa. Sen alkamisajankohtaa siirrellään tunti kerrallaan aina siihen saakka kunnes on pakko taas kerran todeta - pieleen meni.
Onko syy noissa epäonnistumisissa siinä, että tulosvastuuta ei ole. Ei haittaa jos jonkun suunnitelmat menee pilalle. Siitä ei seuraa meteorologeille varoituksia, eikä ainakaan lopputiliä. Mitä väliä sillä ennustelun osuvuudella siis on.
Mitä väliä on Ilmatieteenlaitoksella? Eikös lakkauteta koko lafka?

9

416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen miettinyt että on paljon kummallisia ammatteja, joista maksetaan.

      "Meteorologi eli ilmatieteilijä on ilmatieteen eli meteorologian asiantuntija. Suomessa meteorologeja on eniten Ilmatieteen laitoksen palveluksessa. Suurin osa heistä toimii säänennustustehtävissä, mutta monet toimivat myös tutkimus- ja kehitystehtävissä muun muassa kehittämässä numeerisia säänennustusmalleja. Myös televisiokanavien, Suomessa Yleisradion, MTV3:n sekä Nelosen palveluksessa on meteorologeja, jotka vastaavat televisiossa esitettävistä säätiedotuksista. Suomessa ei ole varsinaista meteorologin tutkintoa, vaan meteorologit ovat suorittaneet yleensä filosofian maisterin tutkinnon."
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Meteorologi

      Konsultti
      "Konsulttien rooli ja tehtävänkuva sekä konsulttityön arvo asiakkaalle on hyvin vaihtelevaa, ja konsultin tehtävissä voi toimia hyvin monella eri koulutustaustalla"
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Konsultti

    • Anonyymi

      eli tiivistettynä, kuurosateet pitäisi pystyä kertomaan etukäteen paikkakunta kohtaisesti tunnin tarkkuudella. Jos tähän ei pystytä niin koko toiminnan voisi lopettaa.

      • Anonyymi

        Ei aina, eikä tunnin tarkkuudella. Ei edes kahden tai kolmen tunnin, mutta ei tunnu mielekkäältä se, että samat virheet toistuvat.
        Nyt täällä ei pitäisi sataa tai ukkostaa, mutta ukkonen paukkaa kutakuinkin päällä ja sataa. Ilmatieteellinen ei sitä tiedä.


    • Anonyymi

      oon aina puhunut tästä hehkutuksesta is:ssä joka ottaa päähän. klikkauksia saadaa tollasilla. toinen on ilmatieteenlaitoksen sää ennustukset lämpötiloisssa aina yläkanttiin. on skenaarioita on niin miksi sill positiivisimmalla pitää aina mennä

    • Anonyymi

      Jos ajatellaan, että maapallon säämalli muodostuu sääkuutiosenteistä, joita on 20 km paksussa ilmakerroksessa noin

      4*pi*R_maapallo*korkeus ~ 10^25 kpl = 10000000000000000000000000 kpl

      voi ymmärtää, ettei eri säätilojen laskeminen tai arvaaminen kaikkialle aina ole kovin helppoa.

      Yleensä sääennusteissa lasketaan yhteensä-tietoja ja harvoin tarkemmin kuin metrien luokassa, joskus jopa kilometrien mittasuhteissa. Laskennassa käytetään lähtötietoina mittauksia, jotka on koottu useasta lähteestä mm. paikallisasemilta, sateliittikuvista jne. Tästä säänäytteestä lasketaan parvi arvauksia erilaisin alkutilannehahmotelmin. Lopputuloksessa on siten keinotekoisesti aiheutunutta arvausvaraa melko paljon.

      Sääennustaminen on vähän samanlaista kuin lottoaisi aiempien lottorivien ja lottokoneen pyörimisen perusteella ja toisaalta kuin tikanheittoa, jossa tarkastellaan tuloksia keskimäärin.

      Tietysti voisi ennustaa kaikki säävaihtoehdot ja todeta, että paras arvaus osui hyvinkin lähelle todellista säätä. Tämä on yhtä hyvä kuin arvata sää sitä näkemättä.
      Edes sään tämänhetkistä säätilaa ei nykyään saada mitattua kovinkaan hyvin. Liian monta sääkuutiosenttiä jää keskimääräisten arvioiden varaan. Esimerkiksi pintalämpötilat maanpinnan korkeuserojen keskellä on saatu pääosin arvioimalla harvoja mittaustietoja. Lisäksi ilmavirtaukset on vain arvioitu virtausmalleista harvojen virtausmittausten kera ilman kunnollisia kattavia mittaustietoja.

      Parempi kai varautua kaikenlaisiin säätiloihin sääennusteista riippumatta.

      • Anonyymi

        Lausekkessa olikin virhe: R_maapallo^2 on pinta-alan suhteen oikea tekijä.


      • Anonyymi

        No just joo. Jos on parempi varautua kaikenlaisiin sääoloihin sääennusteista riippumatta, niin mihin me niitä ennustajia ja ennusteita tarvitaan? Eikö silloin voi laatia itse ennusteen vaikka heittämällä kruunaa ja klaavaa?


    • Anonyymi

      Ilmatieteen 5 pvn ennuste osuu kohdalleen 6-7 kertaa 10.stä

      Accuweatherin kuukauden ennusteet pelkkää viihdettä, näin luin juuri jostain.lehdestä.

      On tosiaan väillä naurattanut foreca ja ilmatieteenl. kun ei osata "ennustaa" edes reaaliaikaista säätä..

    • Anonyymi

      Että oikein sääkuutiosentit, buahaha, tää oli kyllä paras, sääkuutiosentit, tirsk...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    Aihe