Miksi mies suuttuu joka sanomisesta?

Mieheni suuttuu kaikesta puheestani , mikä ei mielytä häntä. Hänelle ei voi sanoa pöydillä viikko tolkulla lojuvista tavaroista. Eikä häneltä voi kysyä, miksi ei puhu päivä kausiin. Jos mainitsee, että on puhumaton suuttuu ja sanoo ettei ole minunlaiselleni asiaa, vaan puhuu ihmisten kanssa, joiden kanssa voi puhua. Minun kanssa ei voi puhua ja vertaa minua kaikkiin hankaliin ihmisiin. Jos alkaa vaahtoamaan jostain asiasta ja yritän sanoa jotain väliin, niin alkaa jankuttaa, ettö anna nyt minun kerrankin sanoa asiani loppuun äläkä aina keskeytä? Olen käsittänyt, että keskustelussa molemmat käyttävät puheevuoroja, eikä toinen osapuoli ole luennolla kuuntelemassa paasausta? Pitääkö naisen olla aina hiljaa kaikesta ja vastailla vain silloin, ku puoliso itse tulee keskustelemaan jostain mieluisastaan asiasta. Minun keskusteluaihepiirini eivät häntä kiinnosta kuulemma. Koskaan ei koske, eikä katso silmiin puhuessa. Oleko vain piika, joka tyhmyyttään maksaa olostaan vielä melkoisen summan kuukaudessa ja tekee kodin työt? Joku mättää!! 😂
0144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mieheni suuttuu kaikesta puheestani , mikä ei mielytä häntä. Hänelle ei voi sanoa pöydillä viikko tolkulla lojuvista tavaroista. Eikä häneltä voi kysyä, miksi ei puhu päivä kausiin. Jos mainitsee, että on puhumaton suuttuu ja sanoo ettei ole minunlaiselleni asiaa, vaan puhuu ihmisten kanssa, joiden kanssa voi puhua. Minun kanssa ei voi puhua ja vertaa minua kaikkiin hankaliin ihmisiin. Jos alkaa vaahtoamaan jostain asiasta ja yritän sanoa jotain väliin, niin alkaa jankuttaa, ettö anna nyt minun kerrankin sanoa asiani loppuun äläkä aina keskeytä? Olen käsittänyt, että keskustelussa molemmat käyttävät puheevuoroja, eikä toinen osapuoli ole luennolla kuuntelemassa paasausta? Pitääkö naisen olla aina hiljaa kaikesta ja vastailla vain silloin, ku puoliso itse tulee keskustelemaan jostain mieluisastaan asiasta. Minun keskusteluaihepiirini eivät häntä kiinnosta kuulemma. Koskaan ei koske, eikä katso silmiin puhuessa. Oleko vain piika, joka tyhmyyttään maksaa olostaan vielä melkoisen summan kuukaudessa ja tekee kodin työt? Joku mättää!! 😂

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu