Niin siis vaikka tällä palstalla niin moniko on oikeasti erakoitunut? Itse voin sanoa olevani pitkälti erakko, vaikkei mitään ihmis- tai ulkomaailman pelkoa olekaan. Kun vielä on työtön niin ei sitä joskus useaan päivään lähde edes ulos ja voi mennä useita päiviä että kenenkään kanssa puhuu yhtään sanaakaan.
Kuinkahan moni on oikeasti erakoitunut?
21
<50
Vastaukset
En ole.
Tosin pidän välillä olla ihan niin pienissä ympyröissä kun mahdollista. En jaksa koko ajan ihmisiä, ääniä ja osallistumista.Yksi erakkuuden muoto on lähteä erämaahan, missä ei ole juuri ihmisiä. Ottaa pyörälaukkuihin tavarat ja teltta mukaan ja painella sinne, missä on hiljaisinta.
Olen erakkoluonne, mutten syrjäytynyt. Päivittäin olen ihmisten kanssa tekemisissä. En vain nauti sosiaalisesta kanssakäymisestä.
valtakunta kirjoitti:
Se on harmillista ettet vielä pysty nauttimaan edes, minä nautin seurastasi.
Kiitos. Ja samoin.
Ei se minua harmita kun se on perusluonteessani. Jos kärsisin asiasta, voisin harkita jonkinlaista toimintaterapiaa. Minä vaan viihdyn omissa oloissani. Minulla on kyllä monesti seuraa, mutta silloinkin olen omissa ajatuksissani.Partakaveri kirjoitti:
Kiitos. Ja samoin.
Ei se minua harmita kun se on perusluonteessani. Jos kärsisin asiasta, voisin harkita jonkinlaista toimintaterapiaa. Minä vaan viihdyn omissa oloissani. Minulla on kyllä monesti seuraa, mutta silloinkin olen omissa ajatuksissani.Pojalla menee omiin ajatuksiin niin vahvasti ettei pysty nukahtaa se on holtitonta, jos kukaan ei ole muistuttamassa.
Partakaveri kirjoitti:
Kiitos. Ja samoin.
Ei se minua harmita kun se on perusluonteessani. Jos kärsisin asiasta, voisin harkita jonkinlaista toimintaterapiaa. Minä vaan viihdyn omissa oloissani. Minulla on kyllä monesti seuraa, mutta silloinkin olen omissa ajatuksissani.Kuulemma saa kivun pois, nälän tai peräti huonon olon menemällä ajatuksiin.
Partakaveri kirjoitti:
Kiitos. Ja samoin.
Ei se minua harmita kun se on perusluonteessani. Jos kärsisin asiasta, voisin harkita jonkinlaista toimintaterapiaa. Minä vaan viihdyn omissa oloissani. Minulla on kyllä monesti seuraa, mutta silloinkin olen omissa ajatuksissani.Auttaako toimintaterapia edes tuohon kun oon kysynyt, miten sitä pystyy kuntouttaa kukaan ei osaa kertoa ongelma pojalla myös tuosta syystä tuntia seurata.
Partakaveri kirjoitti:
Kiitos. Ja samoin.
Ei se minua harmita kun se on perusluonteessani. Jos kärsisin asiasta, voisin harkita jonkinlaista toimintaterapiaa. Minä vaan viihdyn omissa oloissani. Minulla on kyllä monesti seuraa, mutta silloinkin olen omissa ajatuksissani.Oon yrittänyt tuolle asialle keksiä kuntoutusta.
valtakunta kirjoitti:
Kuulemma saa kivun pois, nälän tai peräti huonon olon menemällä ajatuksiin.
Ois oivallinen taito vaikkapa vankilassa.
pitkätukka-68 kirjoitti:
Ois oivallinen taito vaikkapa vankilassa.
Mun pitää tyytyä kirjoihin tai telkkariin.
valtakunta kirjoitti:
Auttaako toimintaterapia edes tuohon kun oon kysynyt, miten sitä pystyy kuntouttaa kukaan ei osaa kertoa ongelma pojalla myös tuosta syystä tuntia seurata.
En ole perehtynyt aiheeseen. Ihan vaan ajatellut että siitä olisi voinut olla nuorempana hyötyä, mutta ei silloin sellaisista puhuttu.
Minä en ihan noin syvälle ajatuksiini pääse. Uniongelmat ovat kyllä tutuksi tulleet, mutta nekin ovat iän myötä lievenemään päin. Itsekkin olen epäillyt tuota ADD:tä, mutta olen opetellut keskittymistä ja nykyään se sujuu paremmin.
Minulla on aikainen herätys, joten pitää ruveta nukkumaan. Kauniita unia.pitkätukka-68 kirjoitti:
Mun pitää tyytyä kirjoihin tai telkkariin.
Täh mitäs sinä oot tehnyt?
Partakaveri kirjoitti:
En ole perehtynyt aiheeseen. Ihan vaan ajatellut että siitä olisi voinut olla nuorempana hyötyä, mutta ei silloin sellaisista puhuttu.
Minä en ihan noin syvälle ajatuksiini pääse. Uniongelmat ovat kyllä tutuksi tulleet, mutta nekin ovat iän myötä lievenemään päin. Itsekkin olen epäillyt tuota ADD:tä, mutta olen opetellut keskittymistä ja nykyään se sujuu paremmin.
Minulla on aikainen herätys, joten pitää ruveta nukkumaan. Kauniita unia.Kauniita unia sinullekin.
valtakunta kirjoitti:
Täh mitäs sinä oot tehnyt?
Ihan kiltti olen. Viinipullokin loppu jo, et meen pian nukkumaan, ja sit mä vasta kiltti olenkin.
pitkätukka-68 kirjoitti:
Ihan kiltti olen. Viinipullokin loppu jo, et meen pian nukkumaan, ja sit mä vasta kiltti olenkin.
Nonii tiesitkö se punainen sen värin tuottava aines viinissä muistaakseni tutkimuksien mukaan sisältää terveysvaikutuksia.
valtakunta kirjoitti:
Nonii tiesitkö se punainen sen värin tuottava aines viinissä muistaakseni tutkimuksien mukaan sisältää terveysvaikutuksia.
Ilmankos olenkin niin terve.
Viihdyn omissa oloissani, ihan yksin ja perheeni kanssa. Töissä saan tarpeeksi sosialisoida, vaikka suht ominpäin saankin touhuta töitäni. Joskus on kuitenkin mukavaa turista ihmisten kanssa leppoisasti.
Kyllä siitä hyvä mieli tulee, mutta en hakeutumalla hakeudu ihmisjoukkoihin. Mielummin kattelen kauempaa, kun osallistun.
Akut tyhjenee nopsaan aktiivisessa vuorovaikutuksessa. Siks ei vaan jaksa..- Anonyymi
Suomessa on paljpon syrjäytyneitä ja ihan vaan naisten takia koska naisten vaatimukset ovat mahdottomia
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1321503
- 1691162
- 1011150
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia761022- 187839
- 39789
- 89742
- 77714
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt70657- 86626