että kannattaa pariutumisen suhteenkin miettiä tulevaisuuteen? Jollei sitten nelikymppiseksi mennessä ole pariutunut tai tehnyt itsestään rikasta niin edessä on yksinäinen tulevaisuus ja haaveet perheestäkin ovat käytännössä melko turhia.
Pitäisikö nuoret miehet saada jo aikaisin ymmärtämään
Anonyymi
671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No toisaalta miksipä ei? Siis lähtökohtaisesti valistaa, että oma elämä pitää olla itsensä näköinen ja pärjätä yksin, ennenkuin voi toisen kanssa ryhtyä suhteeseen.
Samoin se kyllä koskettaa naisia. Suhteesta on turha lähteä isähahmoa hakemaan. Se on kinkkisempi tunnistaa, mutta monesti arki saattaa toimia, mutta rajat ovat hakoisalla itsellä.
Monilla nuoruus menee aivan haihatteluksi, eikä välttämättä myöhemminkään osata päättää mitä pitäisi tehdä, ennenkuin voi olla jo liian myöhäistä.
Jos pentuna tajuaisi että pelleilyn sijaan panostaisi menestymiseen jollain alalla niin sillä takaa että myöhemmin on mahdollisuuksia. Jos taas tosiaan nelikymppiseksi ehtii ilman että on menestynyt niin peli on hävitty ja lopun elämää on vain tyydyttävä jos jotain haluaa.
No syitä voi tuohonkin olla monia. Mutta aina voi ottaa kopin itsestään. Aikuisempana siinä on vaan jo niin paljon elämän tuomaa muuta p.skaa, että aina se on haastavampaa.
Mä keksin hiljattain sanonnan, että elämän voi selviytyä tai elää. Valintakysymys. 😎
Nuorena kannattaa juoda viinaa jä käydä yökerhoissa koska se on ainoa tapa tutustua naisiin. Nuorena on helpompaa kun sitten 45 vuotiaana kun ei jaksa enää juoda. Kyllä miehen pitää olla naimisissa jo 30 vuotiaana.
Disse on oikeassa. Parisuhteella on hyvä lähtökohta silloin, kun tulee toimeen yksin ja itsensä kanssa. Muuten ajautuu outoihin parisuhteisiin.
Mittatilaustikari
Ei nykyään ajatella että vanhempana se on vaikeaa sitten löytää se kumppani. Toki jos on rikas niin on helppoa mutta tavis uunarit ei kelpaa enää 40 vuotiaana naisille.