Miten multiversumissa mitataan aikaa?
Meidän aikalinjalla on vuosi 2019.
Jollakin toisella saattaa olla vuosi 1970.
Myös aika saattaa edetä eri tahtia: kun meillä kuluu vuosi, niin toisella aikajanalla kuluu kaksi vuotta.
Ehkä multiversumin kellonviisari liikahtaa kun tapahtuu anomalia tai paradoksi.(aikamatkustus?)
Herääkö ajatuksia aiheesta?
---
heisielu
Mitä multiversumissa tapahtuu tällä hetkellä?
7
187
Vastaukset
Yksi ajatus on että universumilla, kaikkeudella, kaikkien mahdollisten osauniversumien ja olentojen kokonaisuudella ei ole aikaa, ei alkua, ei kehitystä, vaan pysyvä olotila, ei loppua. Se on nyt ihan samanlainen kuin se on aina ollut ja tulee olemaan, ikuisesti. Sellainen aika on, ikuinen aika.
Galakseilla, tähdillä ja planeetoilla sitten kyllä on aika, alku, kehitys ja loppu. Aika joka kulkee menneisyydestä nykyisyyden kautta tulevaisuuteen lineaarisesti, ei taaksepäin ollenkaan ja riippuu kappaleen nopeudesta. Liike tekee ajan. Ajassa ei voi matkustella, hetket ovat ainutkertaisia. Aika on olemassa aikana, todellisuutta, olemassaoleva asia, ei pelkkä psyykinen asia.
Henkimaailmassa ja muissa tuntemattomissa maailmoissa aika kulkee eri tavalla.- Anonyymi
Edes omassa avaruudessamme ei ole mitään yleistä aikaa siinä mielessä kuin helposti kuvitellaan. Periaatteessa jostakin voidaan katsella dinosaurusten elämää maan päällä tällä hetkellä.
Aika alkaa jostakin tapahtumasta, kuten alkuräjähdyksestä joten multiversumissa on kovin erilaisia aikoja riippuen siitä missä kohtaa siinä ollaan. Ei ole viitteitä siitä, että eläisimme multiversumissa. Meillä ei ole edes tietoa, miten mahdollisesti todettaisiin, on sellainen olemassa.
- Anonyymi
On todettu että ainakin Olli S elää multiversumissa. Toisinaan hän elää moronien jumalan valtakunnassa ja toisinaan projisoi itsensä reaalimaailmaan. Saattaa hän ehkä olla molemmissa maailmoissa yhtä aikaa.
- Anonyymi
Nimimerkki: Jumalan-kumous (ei-rekisteröitynyt)
"Mitä multiversumissa tapahtuu tällä hetkellä?"
*Kaikenlaista* reaalisesti mahdollista, mutta *ei mitään* loogisesti mahdotonta. Eräs; joskin infinitesimaalisen pieni, osa tuosta tapahtumisesta on kaikki se, mitä parhaillaan tapahtuu tässä universumissa tai *jos* oletetaan, että universumimme on käytännössä rajaton; mikä tilanne on reaalisten hiukkasten jne. määrän osalta käytännössä sama asia kuin multiversumi, niin se, mitä tapahtuu *mm.* näkyvässä universumissa, mutta koska käytännössä multiversumin ja/tai tuollaisen äärimmäisen laajan; hypoteettisen, universumin, erittäin kaukana toisistaan olevat osat vuorovaikuttavat keskenään vain kvanttimekaanisesti, johtuen muunlaista vuorovaikutusta rajoittavasta signaalien siirtymisen väistämättä äärellisestä nopeudesta, niin käytännössä tuollaiset osat on järkevää mieltää erillisiksi universumeiksi, ainakin siltä osin kuin niiden topologia ei ylipäätään mahdollista muunlaista vuorovaikutusta. Toisaalta, koska kvanttimekaaniset tapahtumat tapahtuvat *täysin viiveettä*, niin myös ne multiversumin osat, jotka ylipäätään vuorovaikuttavat keskenään, vuorovaikuttavat keskenään täysin viiveettä.
"Miten multiversumissa mitataan aikaa?"
Kussakin multiversumin suhteellisen erillisessä osassa; eli universumissa, sille tyypillisellä tavalla, sikäli tietysti kuin kyseisessä universumissa ylipäätään on mitään ajan mittaajia ja äärimmäisen todennäköisesti *äärimmäisen suuressa osassa* universumeista nimenomaan ei ole mitään ajan mittaajia, koska on aivan ilmeistä, että nimenomaan tietynlaisen järjestyksen omaavien asioiden olemassaolo on vähemmän todennäköistä kuin minkä tahansa järjestyksen omaavien asioiden olemassaolo ja ajan mittaajien toiminnan mahdollistavien rakenteiden lukumäärä on siis infinitesimaalisen pieni verrattuna minkä tahansa järjestyksen omaavien asioiden lukumäärään jokaisen tarkasteltavan multiversumin *äärellisen osan* osalta. Reunaehtona kaikille paikallisesti toimiville ajanmittaustavoille on lähinnä vain se, että ne eivät voi olla sellaisia, että niiden käyttö estäisi niiden tuottamien tulosten havainnoinnin ja niiden tulee mahdollistaa *paikallisesti havaittavien* tapahtumien suhteellisen keston luotettava arviointi.
Viitteet multiversumin olemassaolosta eivät ole peräisin ulkoavaruudesta, vaan kvanttimekaniikasta ja kaikki kvanttimekaanisten ilmiöiden *mittaustulokset* voidaan luontevasti tulkita viitteiksi siitä, että tosiaan elämme multiversumissa, mutta koska multiversumille ei ainakaan vielä ole kyetty kehittämään toimivaa falsifiointitapaa, niin kyse ei tuolta osin ole sen tietämisestä, että elämme multiversumissa, vaan vain kvanttimekaniikkaan liittyvien havaintojen luontevasta *tulkintatavasta*. - Anonyymi
Nimimerkki: Jumalan-kumous (ei-rekisteröitynyt)
{jatkuu...] Kvanttimekaniikan monimaailmatulkinta on mielestäni; monista eri syistä, sekä tieteellisesti, että muutenkin luontevin tapa lähestyä "todellisuuden hahmotustehtävää". Eräitä tuota tulkintaa tukevia seikkoja ovat ensinnäkin se, että multiversumi on täysin *deterministinen*, mikä mahdollistaa ns. sattuman eliminoinnin havaittavien ilmiöiden reaalisena syynä, mikä on hyvä asia, koska "sattuma reaalisena syynä" on pseudotieteellinen käsite.
Toinen seikka on se, että multiversumi tarjoaa *aktuaalisiin* hiukkasiin, kenttiin jne. perustuvan ja siis aidosti realistisen selitysmallin sen sijaan, että jouduttaisiin turvautumaan *ylimääräisiin* mystisiin oletuksiin mm. liittyen ns. kvanttimekaanisen aaltofunktion romahdukseen, jonka joillekin noille kilpaileville tulkinnoille keskeisen *oletetun* tapahtuman tarkkaa syytä kuitenkaan ei kyetä selittämään vakuuttavasti noissa kilpailevissa kvanttimekaniikan tulkinnoissa, kuten ei myöskään sitä, että miten "ei-reaalinen potentiaalisuus" saisi omalta osaltaan aikaan nimenomaan tietynlaiset ja tilastollisesti toisiinsa nimenomaan tarkalleen tietynlaisissa suhteissa olevat "aktuaaliset havainnot".
Kolmas seikka on se, että multiversumin ansiosta universumilla ei tarvitse olettaa olevan; loogisesti mahdotonta, absoluuttista alkua/loppua, vaan multiversumi mahdollistaa sen, että jotain reaalista on aina olemassa, mikä on välttämätöntä, kaikkien vakavasti otettaviksi ja mahdollisimman kattaviksi tarkoitettujen todellisuuden kuvausten osalta, koska absoluuttinen tyhjyys on osoitettu mahdottomuudeksi, koska kyseessä on ns. labiili käsite suhteessa havaintoihin.
Neljäs seikka on se, että *kaikki mahdolliset* havainnot kyetään selittämään ilman ylimääräisiä substansseja, koska multiversumissa kaikki mahdolliset tapahtumat eivät siis ole aktuaalisia reaalisia vaikutuksia aikaansaavia imaginaarisia potentiaalisia asioita, vaan nimenomaan reaalisia asioita, joskaan eivät tietenkään havaittavissa, kuin vain havaitsemisen edellytysten mahdollistavissa rajoissa.
Viides seikka on se, että multiversumi tai siis ns. monimaailmatulkinta selittää; omalta osaltaan, kaiken havaitun järjestyksen, mahdollistamalla siis eri vaihtoehtojen reaalisuuden, joista vaihtoehdoista havaitaan nimenomaan ne, joiden havaitsemisen edellytykset eivät ole ristiriidassa havaintojen sisältöjen kanssa jne. Ei tarvitse edes mennä toisiin universumeihin ihmetelläkseen ajan luonnetta, kuten edelläkin jo mainittiin. Suhteellisuus teorian mukaan kaksi toisiaan ohittavaa vakionopeudella liikkuvaa avaruusalusta eivät ole samaa mieltä ajasta. Kummankin mielestä toisen aika kulkee hitaammin, mikä tuntuu paradoksaaliselta, muttei sitä ole, koska kumpikin katsoo asiaa omasta koordinaatistostaan. Ei voida määritellä mitään universaalia samaa (”nyt”) hetkeä, vaan sekin riippuu, mistä koordinaatistosta asiaa katsoo. Kausaalisuus eli syy seuraus ei kuitenkaan koskaan ole epäselvä.
Onkin selvempää unohtaa aika ja ajatella asioita vain syy seuraus suhteiden verkostona, missä hiukkaset vuorovaikuttavat keskenään. Tämä voidaan laajentaa myös multiversumiin. Jos kaksi eri universumia eivät vaikuta toisiinsa, niiden ajat ovat täysin erilliset. Yritys määrittää samaa hetkeä universumien välillä on kuin ottaisi kaksi lankaa, jotka eivät mene ristiin, ja yrittäisi selvittää milloin langat ovat päällekkäin samassa kohdassa. Eri universumien hiukkasten/havaitsijoiden aika voi olla yksiselitteisesti sama vain, kun ne vuorovaikuttavat keskenään, milloin niiden tulee ”koskettaa” toisiaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä7110821Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on13510232- 247978
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776424Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.415319- 714951
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1354249Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai184143Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas203850Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1313534