Mitä multiversumissa tapahtuu tällä hetkellä?

Anonyymi

Miten multiversumissa mitataan aikaa?

Meidän aikalinjalla on vuosi 2019.
Jollakin toisella saattaa olla vuosi 1970.

Myös aika saattaa edetä eri tahtia: kun meillä kuluu vuosi, niin toisella aikajanalla kuluu kaksi vuotta.

Ehkä multiversumin kellonviisari liikahtaa kun tapahtuu anomalia tai paradoksi.(aikamatkustus?)


Herääkö ajatuksia aiheesta?


---
heisielu

7

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksi ajatus on että universumilla, kaikkeudella, kaikkien mahdollisten osauniversumien ja olentojen kokonaisuudella ei ole aikaa, ei alkua, ei kehitystä, vaan pysyvä olotila, ei loppua. Se on nyt ihan samanlainen kuin se on aina ollut ja tulee olemaan, ikuisesti. Sellainen aika on, ikuinen aika.

      Galakseilla, tähdillä ja planeetoilla sitten kyllä on aika, alku, kehitys ja loppu. Aika joka kulkee menneisyydestä nykyisyyden kautta tulevaisuuteen lineaarisesti, ei taaksepäin ollenkaan ja riippuu kappaleen nopeudesta. Liike tekee ajan. Ajassa ei voi matkustella, hetket ovat ainutkertaisia. Aika on olemassa aikana, todellisuutta, olemassaoleva asia, ei pelkkä psyykinen asia.

      Henkimaailmassa ja muissa tuntemattomissa maailmoissa aika kulkee eri tavalla.

    • Anonyymi

      Edes omassa avaruudessamme ei ole mitään yleistä aikaa siinä mielessä kuin helposti kuvitellaan. Periaatteessa jostakin voidaan katsella dinosaurusten elämää maan päällä tällä hetkellä.

      Aika alkaa jostakin tapahtumasta, kuten alkuräjähdyksestä joten multiversumissa on kovin erilaisia aikoja riippuen siitä missä kohtaa siinä ollaan.

    • Ei ole viitteitä siitä, että eläisimme multiversumissa. Meillä ei ole edes tietoa, miten mahdollisesti todettaisiin, on sellainen olemassa.

      • Anonyymi

        On todettu että ainakin Olli S elää multiversumissa. Toisinaan hän elää moronien jumalan valtakunnassa ja toisinaan projisoi itsensä reaalimaailmaan. Saattaa hän ehkä olla molemmissa maailmoissa yhtä aikaa.


    • Anonyymi

      Nimimerkki: Jumalan-kumous (ei-rekisteröitynyt)

      "Mitä multiversumissa tapahtuu tällä hetkellä?"

      *Kaikenlaista* reaalisesti mahdollista, mutta *ei mitään* loogisesti mahdotonta. Eräs; joskin infinitesimaalisen pieni, osa tuosta tapahtumisesta on kaikki se, mitä parhaillaan tapahtuu tässä universumissa tai *jos* oletetaan, että universumimme on käytännössä rajaton; mikä tilanne on reaalisten hiukkasten jne. määrän osalta käytännössä sama asia kuin multiversumi, niin se, mitä tapahtuu *mm.* näkyvässä universumissa, mutta koska käytännössä multiversumin ja/tai tuollaisen äärimmäisen laajan; hypoteettisen, universumin, erittäin kaukana toisistaan olevat osat vuorovaikuttavat keskenään vain kvanttimekaanisesti, johtuen muunlaista vuorovaikutusta rajoittavasta signaalien siirtymisen väistämättä äärellisestä nopeudesta, niin käytännössä tuollaiset osat on järkevää mieltää erillisiksi universumeiksi, ainakin siltä osin kuin niiden topologia ei ylipäätään mahdollista muunlaista vuorovaikutusta. Toisaalta, koska kvanttimekaaniset tapahtumat tapahtuvat *täysin viiveettä*, niin myös ne multiversumin osat, jotka ylipäätään vuorovaikuttavat keskenään, vuorovaikuttavat keskenään täysin viiveettä.

      "Miten multiversumissa mitataan aikaa?"

      Kussakin multiversumin suhteellisen erillisessä osassa; eli universumissa, sille tyypillisellä tavalla, sikäli tietysti kuin kyseisessä universumissa ylipäätään on mitään ajan mittaajia ja äärimmäisen todennäköisesti *äärimmäisen suuressa osassa* universumeista nimenomaan ei ole mitään ajan mittaajia, koska on aivan ilmeistä, että nimenomaan tietynlaisen järjestyksen omaavien asioiden olemassaolo on vähemmän todennäköistä kuin minkä tahansa järjestyksen omaavien asioiden olemassaolo ja ajan mittaajien toiminnan mahdollistavien rakenteiden lukumäärä on siis infinitesimaalisen pieni verrattuna minkä tahansa järjestyksen omaavien asioiden lukumäärään jokaisen tarkasteltavan multiversumin *äärellisen osan* osalta. Reunaehtona kaikille paikallisesti toimiville ajanmittaustavoille on lähinnä vain se, että ne eivät voi olla sellaisia, että niiden käyttö estäisi niiden tuottamien tulosten havainnoinnin ja niiden tulee mahdollistaa *paikallisesti havaittavien* tapahtumien suhteellisen keston luotettava arviointi.

      Viitteet multiversumin olemassaolosta eivät ole peräisin ulkoavaruudesta, vaan kvanttimekaniikasta ja kaikki kvanttimekaanisten ilmiöiden *mittaustulokset* voidaan luontevasti tulkita viitteiksi siitä, että tosiaan elämme multiversumissa, mutta koska multiversumille ei ainakaan vielä ole kyetty kehittämään toimivaa falsifiointitapaa, niin kyse ei tuolta osin ole sen tietämisestä, että elämme multiversumissa, vaan vain kvanttimekaniikkaan liittyvien havaintojen luontevasta *tulkintatavasta*.

    • Anonyymi

      Nimimerkki: Jumalan-kumous (ei-rekisteröitynyt)

      {jatkuu...] Kvanttimekaniikan monimaailmatulkinta on mielestäni; monista eri syistä, sekä tieteellisesti, että muutenkin luontevin tapa lähestyä "todellisuuden hahmotustehtävää". Eräitä tuota tulkintaa tukevia seikkoja ovat ensinnäkin se, että multiversumi on täysin *deterministinen*, mikä mahdollistaa ns. sattuman eliminoinnin havaittavien ilmiöiden reaalisena syynä, mikä on hyvä asia, koska "sattuma reaalisena syynä" on pseudotieteellinen käsite.

      Toinen seikka on se, että multiversumi tarjoaa *aktuaalisiin* hiukkasiin, kenttiin jne. perustuvan ja siis aidosti realistisen selitysmallin sen sijaan, että jouduttaisiin turvautumaan *ylimääräisiin* mystisiin oletuksiin mm. liittyen ns. kvanttimekaanisen aaltofunktion romahdukseen, jonka joillekin noille kilpaileville tulkinnoille keskeisen *oletetun* tapahtuman tarkkaa syytä kuitenkaan ei kyetä selittämään vakuuttavasti noissa kilpailevissa kvanttimekaniikan tulkinnoissa, kuten ei myöskään sitä, että miten "ei-reaalinen potentiaalisuus" saisi omalta osaltaan aikaan nimenomaan tietynlaiset ja tilastollisesti toisiinsa nimenomaan tarkalleen tietynlaisissa suhteissa olevat "aktuaaliset havainnot".

      Kolmas seikka on se, että multiversumin ansiosta universumilla ei tarvitse olettaa olevan; loogisesti mahdotonta, absoluuttista alkua/loppua, vaan multiversumi mahdollistaa sen, että jotain reaalista on aina olemassa, mikä on välttämätöntä, kaikkien vakavasti otettaviksi ja mahdollisimman kattaviksi tarkoitettujen todellisuuden kuvausten osalta, koska absoluuttinen tyhjyys on osoitettu mahdottomuudeksi, koska kyseessä on ns. labiili käsite suhteessa havaintoihin.

      Neljäs seikka on se, että *kaikki mahdolliset* havainnot kyetään selittämään ilman ylimääräisiä substansseja, koska multiversumissa kaikki mahdolliset tapahtumat eivät siis ole aktuaalisia reaalisia vaikutuksia aikaansaavia imaginaarisia potentiaalisia asioita, vaan nimenomaan reaalisia asioita, joskaan eivät tietenkään havaittavissa, kuin vain havaitsemisen edellytysten mahdollistavissa rajoissa.

      Viides seikka on se, että multiversumi tai siis ns. monimaailmatulkinta selittää; omalta osaltaan, kaiken havaitun järjestyksen, mahdollistamalla siis eri vaihtoehtojen reaalisuuden, joista vaihtoehdoista havaitaan nimenomaan ne, joiden havaitsemisen edellytykset eivät ole ristiriidassa havaintojen sisältöjen kanssa jne.

    • Ei tarvitse edes mennä toisiin universumeihin ihmetelläkseen ajan luonnetta, kuten edelläkin jo mainittiin. Suhteellisuus teorian mukaan kaksi toisiaan ohittavaa vakionopeudella liikkuvaa avaruusalusta eivät ole samaa mieltä ajasta. Kummankin mielestä toisen aika kulkee hitaammin, mikä tuntuu paradoksaaliselta, muttei sitä ole, koska kumpikin katsoo asiaa omasta koordinaatistostaan. Ei voida määritellä mitään universaalia samaa (”nyt”) hetkeä, vaan sekin riippuu, mistä koordinaatistosta asiaa katsoo. Kausaalisuus eli syy seuraus ei kuitenkaan koskaan ole epäselvä.

      Onkin selvempää unohtaa aika ja ajatella asioita vain syy seuraus suhteiden verkostona, missä hiukkaset vuorovaikuttavat keskenään. Tämä voidaan laajentaa myös multiversumiin. Jos kaksi eri universumia eivät vaikuta toisiinsa, niiden ajat ovat täysin erilliset. Yritys määrittää samaa hetkeä universumien välillä on kuin ottaisi kaksi lankaa, jotka eivät mene ristiin, ja yrittäisi selvittää milloin langat ovat päällekkäin samassa kohdassa. Eri universumien hiukkasten/havaitsijoiden aika voi olla yksiselitteisesti sama vain, kun ne vuorovaikuttavat keskenään, milloin niiden tulee ”koskettaa” toisiaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe