Pitkässä juoksussa on kielikukkanen, joka jaksaa ärsyttää. Maratonillako? Luulenpa, että tarkoittavat kuitenkin ajan mittaan, aikaa myöten.
Pitkässä juoksussa
Maratonillako?
12637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Piiput niissä pitkät oli - ei niinkään tähtäimet!
Tarkoitan niitä "kolmen linjan kivääreitä" M/1891, jollaisia me varusveijarit saimme kanniskella "runtupyssyinä" Kattilaisten suunnan metsäkeikoilla vielä kesällä 1970.
"Omassa" torrakossani taisi lukea "Ижевский оруженый завод" (tai jotain sinne Udmurtiaan päin joka tapauksessa). Olisikohan sama tehdas, josta tulee Baikal-merkkisiä metsästysaseita tänäpänäkin?
Luulenpa, että vielä 1960-luvulla Suomenkin teillä usein nähdyt ИЖ-merkkiset moottoripyörät ("IiCeet") ovat samassa kaupungissa väsättyjä.
Izhevsk on Helsinkiä suurempi, puhuvat 700.000 asukkaasta.
Москвич eli Moskvitsh eli Mosse oli 1950-luvulta jonnekin 1970-luvulle usein nähty autontapainen Suomessa. Nimihän tarkoittanee "Moskovan poikaa". Tuosta kaupungista kai henkilömallit myös tulivat, mutta avolava-Mossetpa olivat kotoisin jostain tuolta Udmurtian pääkaupungin pyssy-, moottoripyörä- yms. tehtailta!
Olen päässyt joskus jopa ajamaan mokomalla. "Klappi" ohjauspyörässä oli ainakin valtava. Tuossa jos missä toteutui venäläisinsinöörien kuuluisa tunnuslause "Iso maa - isot toleranssit!"
Urheilutermit ovat tulleet yrityskonsulttien mukana. Nämä helppoheikkifilosofit psyykkaavat yritysten henkilökuntia ja termit ovat lätkäjengien ym. pukukopeista peräisin. Juhani Tamminen&kumppanit lanseeraavat näitä eteenpäin. Vaihtoa tapahtuu myös toisinpäin eli Esa Saarinen vie pukukoppiin sitten ihan "uskottavaa" filosofiaansa. Kaikki on tuotteistettu ja valjastettu mammonan ehdoilla.
No toinen koulukunta Ape Suhosen johdolla tekee suurta draamaa...
Ei termi mistään urheilusta tule, vaan suorana, joskin huonona käännöksenä englannista (in the long run, ajan mittaan). Naurettava ja epäsuomalainen ilmaus joka tapauksessa.
"pitkän päälle", mutta nykyään on kai trendikkäämpää lainailla britti-ilmaisuja.
huonoja käännöksiä alkaa olla enemmän ja enemmän. Enää ei viitsitä miettiä suomenkielistä vastinetta vaan käännetään kirjaimellisesti suoraan.
Kumpi sitten pahempi, huonot käännökset vai tämä englannin kielen tunkeminen joka paikkaan :(
Ei se sitä tarkoita. Tarkoittaa että ymmärtää toista sanallisesti pitkän harkinnan jälkeen. Tai pitää tuntea ihminen pitkään että ymmärtää älylisesti henkilöä.
Se määrää useasti tarkoituksen sanonnalle, missä yhteydessä käytetään sanontaa. Yleisesti tarkoitetaan henkisiä lahjoja: ymmärrys, älykkyys., nopeus ymmärtämään. reaktio mitataan älylisesti.
Tavallisen maraton matkan kuvauksessa ei toimi, mutta juoksu kuvaa nopeaa liikettä. Mutta pitkässä taas kuvaa pitkä ettei heti välähdä toisen näkemys aivoissa tai sanoissa. Näin minä sen tulkitsen.
Mettaaan meni tertulta. Tassa sanonnassa kun 'run' ei tarkoita juoksemista vaan kulumista, ajan kulumista. Ennen pitkaa on erinomainen kaannos.
Ei terttu tuota ainakaan pohdiskelematta kirjoittanut, vaan yhdeksän vuoden mietiskelyn tuloksena.
No, keskiviikkona kuultiin uutisista, että presidentti Obama on esitellyt tiekartan vetäytymiselle Afganistanista.
Vai tarvitsevat amerikkalaiset vetäytymiseen tiekarttaa? Minä olen tähän mennessä luullut, että he tulisivat pois suurilla sotilaskuljetuskoneilla. Niin sitä ihminen erehtyy!
Jospa jattaisitte nama suorat kaannokset ;). Tulee muuten kyynarpaarasvaa.
Ei mennyt 9 vuotta. Olen lapsena kuullut ja silloin mietin mitä voisi tarkoittaa. Kysymys on siitä, kun savolainen ja hämäläinen puhuu, niin hämäläinen ei ymmärrä savolaista, kuin pitkässä juoksussa Hämäläisellä on hitaat liikkeet sanallisesti. Mutta ei virko heti, sillä ajattelee, mitähän oikein tarkoitti?.
Savolaisesta sanotaan että kuulija ottaa vastuun hänen puheista. Hämäläinen taas harkitsee otanko vastuun?