Punainen liha

Tapahtuipa outoa kummaa. Siihen asti kun söin punaista lihaa, minun jalkani turposivat oudosti pohkeesta nilkkaan, niin että muistutti lähnnä puhelintoppaa ei jalkaa. Kävin tohtoreilla Kanta-hämeen puolella jotka eivät tienneet mistään mitään. Todella huippusurkeaa terveydenhoitoa. Gilbrattarin apinatkin tietää enemmän kuin mikään Kanta-Hämeen tohtori. Joten piti miettiä itse syytä pohjimmaista, tiedän vanhastaan miten paljon lihakarjalle syötetään homeista heinärehua jota pidetään talven yli pressun alla ja siellähän homehtuu kaikki kun ei pääse kuivamaan. Osa palaa pois loput homehtuu, toinen syy on keinorehut joihin lisätään helvetisti kaikenmaailman mineraalijätettä, mikä on suoranaista myrkkyä.

Ajattelin että voisiko syy olla punainen liha homeineen ja myrkkyineen, niinpä kokeillakseni teoriaa käytäntöön, jätin syömättä kaiken punaisen lihan, koskien myös makkaroita joissa on kaikenlaista epäsopivaa elimistöön. Syön lihaa mutta vain harvoin kanaa, muuten kala ja kasviksia nykyisin. Eli, kun lopetin punaisen lihan syömisen jalkani turvotus katosi kaikilta osin pois, ei pienintä muistoa koko turvotuksesta. Syy on ainoastaan ja vain punaisen lihan kaikkine homeineen ja myrkyineen, hittolainen nyt voin muutenkin loistavasti. Ei siis kannata liian paljon kanaakaan syödä, nekin ruokitaan keinorehulla valtaosin, mutta parempaa sekin on kuin punainen liha. Kalaa joka nostetaan merestä, (ei suomen merivesiltä tai lohikasvattomon) vaan aidosti muualta kaukana suomen vesiltä on paras jota syön.
Taikka pyydettyä sisäjärvien kalaa, mikä ei ole tekemisissä minkään keinorehun kanssa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tapahtuipa outoa kummaa. Siihen asti kun söin punaista lihaa, minun jalkani turposivat oudosti pohkeesta nilkkaan, niin että muistutti lähnnä puhelintoppaa ei jalkaa. Kävin tohtoreilla Kanta-hämeen puolella jotka eivät tienneet mistään mitään. Todella huippusurkeaa terveydenhoitoa. Gilbrattarin apinatkin tietää enemmän kuin mikään Kanta-Hämeen tohtori. Joten piti miettiä itse syytä pohjimmaista, tiedän vanhastaan miten paljon lihakarjalle syötetään homeista heinärehua jota pidetään talven yli pressun alla ja siellähän homehtuu kaikki kun ei pääse kuivamaan. Osa palaa pois loput homehtuu, toinen syy on keinorehut joihin lisätään helvetisti kaikenmaailman mineraalijätettä, mikä on suoranaista myrkkyä.

Ajattelin että voisiko syy olla punainen liha homeineen ja myrkkyineen, niinpä kokeillakseni teoriaa käytäntöön, jätin syömättä kaiken punaisen lihan, koskien myös makkaroita joissa on kaikenlaista epäsopivaa elimistöön. Syön lihaa mutta vain harvoin kanaa, muuten kala ja kasviksia nykyisin. Eli, kun lopetin punaisen lihan syömisen jalkani turvotus katosi kaikilta osin pois, ei pienintä muistoa koko turvotuksesta. Syy on ainoastaan ja vain punaisen lihan kaikkine homeineen ja myrkyineen, hittolainen nyt voin muutenkin loistavasti. Ei siis kannata liian paljon kanaakaan syödä, nekin ruokitaan keinorehulla valtaosin, mutta parempaa sekin on kuin punainen liha. Kalaa joka nostetaan merestä, (ei suomen merivesiltä tai lohikasvattomon) vaan aidosti muualta kaukana suomen vesiltä on paras jota syön.
Taikka pyydettyä sisäjärvien kalaa, mikä ei ole tekemisissä minkään keinorehun kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu