Söimme kahden hengen viikonlopun "buffetruoan" ihan varta vasten matkan tehden hotelli Pajarinhovin ravintolassa Kiteellä. Kuvittelimme, että voisimme nautiskella hetkisen hyvän ruoa ääressä, kuvitelmaksihan se jäi. Hinta viikonloppuna on 15.90 , ei mahdoton, jos ruoka olisi syötävää. Mutta kun ei ole. Possunkyljykset uivat värillisessä vedessä (hyvä että edes värillisessä), maku ällöttävä. Pottumuusi näytti ja oli maultaan pelkkään veteen valmistettua. "Salaatit", lukuunottamatta yhtä vetistä kupillista jotain lisuja, pelkkiä tomaatti- ja kurkkulohkoja. "Muikut" olivat kovia käppyröitä, joissa oli eltaantuneen halvan rasvan paistomaku, ällöttäviä. Lisäksi ravintola muistuttaa interiööriltään lähinnä rakennustyömaan ruokalaa, pimeine nurkkineen ja rivissä olevine pöytineen. MItenkään väheksymättä tärkeän ammattikunnan, rakentajien, ruokailutiloja.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202462Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728