Ei ole mitään vastaansanomatonta määritelmää älykkyydelle, mutta koska se kutenkin on eräs parinvalintatekijä, miehillä on oma intuitiivinen käsityksensä naisten älykkyydestä ja naisilla miesten älykkyydestä.
Älykkyys on miehillä ja naisilla hiukan erimitallinen, koska miehen ja naisen roolit ovat erilaiset. Kun nainen valitsee miestä tai mies naista seksikumppanikseen, hänellä on käsitys, millainen kumppani on älykäs. Älykäs millä perusteella? Ainoa kriteeri on, että pyrkii saamaan sellaisen kumppanin, joka on mahdollisimman taitava evoluutiota ajatellen. Ja evoluution ainoa kriteeri on jälkeläisten määrä.
Joka valitsee väärin tai ei saa valita oman kehnoutensa takia, putoaa kelkasta. Kyky arvioida melko tarkoin vastakkaisen sukupuolen älykkyys on ollut välttämätön evoluutiolle. Jos sitä ei vastoin evoluutiota olisi, ei olisi ollut myöskään syytä kiinnittää huomiota toisen sukupuolen älykkyyteen, eikä älykkyys olisi näin paljon kehittynyt.
Valinta on evoluution mukana opittu tekemään vastakkaisen sukupuolen älykkyyden mukaan, ei oman, koska se on evoluution kannalta edullisinta. Valinta on suurimmaksi osaksi alitajuinen. Jälkeläisten määrän maksimointi edellyttää mieheltä ja naiselta hiukan erilaisia älykkyysominaisuuksia.
Kysymys, kumpi sukupuoli on älykkäämpi, on virheellisesti asetettu, koska siihen ei voi vastata.
Varhaiset älykkyystestit olivat miesten tekemiä. Siksi niissä painottui miesten intuitio miesten käsityksestä älykkyydestä, joten naiset saivat niissä pienempiä pistemääriä. Kun tämä vinouma poistettiin, saatiin testejä, joissa molemmat sukupuolet saavat saman pistemäärän.
Älykkyyden evoluutiota
0
121
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va601701Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661179- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15811Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41608
- 70583
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa91571- 45508
- 47495