Eilen taas tuli seurattua yleisö tapahtumassa suomalaisia 15-40 vuotiaita ja toden totta tilanne järkyttää minua .Olen itse käynyt kouluja pää asiallisesti 80 luvulla ja muistan kaikki ns.läskit koko ylä asteelta joita oli ehkä 5 /140 oppilaasta,mutta kun vertaa sen ajan pullukoita tämän päivän pullukoihin niin nehän oli ihan normaaleja vaan lievästi pyöreita,liikunnallisia reippaita lapsia/nuoria.
Mikä on muuttunut vuosien aikana? -kaikki-liikutaan vähemmän ja syödään epäterveellisesti ,senhän me jo tiedämmekin,mutta mitä me syömme?
vastaukseni on ,proteini.
Mutta sehän on tärkeää kasvavalle ihmiselle ,eikö vain?
Kyllä,mutta rajansa kaikella ja varsinkin kun liikunnan määrä on vähentynyt ,tarkoitan ,että 80 luvulla vielä mentiin kouluihin jalkaisin,pyörällä ,talvella hiihtäen tai potkukelkalla niin jo pelkästään koulumatkalla poltettiin kaloreita,ei ollut mopo autoja yms.parkkipaikoilla.
Sitten minun ydin asiaani,yksinkertaisesti ruoka,mikä on muuttunut 30 vuodessa,siinäkin melkein kaikki ,silloin K-kaupan Väiski valmisti sian lihasta juhla ateriota ,syötiin läski soosia ja jopa pullaakin,eipä puhuttu haitta vaikutuksista .
Syytän eniten elintarvike teollisuutta Suomalaisten lihavuudesta,eli proteinin yliannostuksesta,puhumattakaan erilaisita lisä proteini valmisteista joihin lukeutuu suurimäärä eri valmisteita;patukoita ,jauheita,smuutieita yms.
Pidön yhtenä syynä energian ja proteinin väärää suhdetta ongelmana,liika proteini kehossa rasvavaksi ,kun emme pysty käyttämään kaikkea proteinia mitä syömme hyväksi.Huono esimerkki elintarvikkeista on kun luullaan,että esim valkoinen liha on ihmiselle parempi vaihtoehto,sehän on käytänössä liikkuvalle (tai vielä huonompi vähemmän liikuntaa harrastavalle)ihmiselle huonompi kuin mitä rasvainen vaihtoehto.
Miksikö? ihmisen pitäisi syödä energian tarpeen täyttämiseksi,kun syömme vähä energista esim.lihaa niin syömme suhteessa liikaa proteinia joka edellämainitulla tavalla muuttuu taas rasvaksi ihmiskehossa ,eli olisi parempi syödä rasvaa sisältävää lihaa,mutta vähemmän silloin saisimme päivittäisen energia/valkuisaine tarpeen tyydytettyä tasapainoisemmin jolloin ihmisen kehon toiminta on balansissa.
Tavallaan ymmärrän teollisuuden ja kaupan halun tuoda erivaihto ehtoja markkinoille ,nimittäin valkoisen lihan tuotanto on paljon edullisempaa kuin muiden ja jalostuksella pystytään kilpailemaan esim.punaisen lihan kanssa ja saadaan kilpailukykyinen tuote ,ja volyymin kautta parempaan taloudelliseen lopputulokseen.se on tämän päivän businesta.
piilo proteinia
7
167
Vastaukset 7
- Anonyymi
Koulustasi on kulunut ihan liian pitkä aika.
Välimerkit, yhdyssanat ja kirjoitusvirheet haittaavat ymmärrystä. Tosin koko juttu oli erittäin sekava ja vailla mitään selkeää johtolankaa.- Anonyymi
Ei kai vaan osunut piikki omaan roikkuvaan napaan?
- Anonyymi
Selkeä johtolanka tuossa on se ,että ruokailutottumukset on menneet väärään suuntaan ,tarkoittaen sitä että ennen syötiin terveellisemmän .
- Anonyymi
80 luvulla ei ollut mopoja?????????
Kyllä oli kun kuuntelee työkavereiden juttuja. He olivat nuoria mopopoikia 70-80 luvuilla. Eli paskaa puhut. - Anonyymi
Aloittaja ei tiedä oikeasta ruokavaliosta mitään. Proteiini on tärkein ruokaaine. Hiihihydraarit lihottaa. Yritin kirjoittaa enemmän asiasta mutta oudosti txt katosi. Sivut ei toimi oikein. *nko joku ennakko sensuuri? näköjäån.
- Anonyymi
Mainokset häiritsevät hyppivät eikä voi kirkoittaa mitään oikein.
- Anonyymi
Olet väärässä. Hiilihydraatit ja liika epäterveellinen pikaruoka lihottavat nuoria. Proteeni tarvitaan tarpeeksi jotta lapsi kasvaa terveeksi,lisää pituutta ja älykkyyttä. Proteiinia,eläinproteiinia ei voi syödä liikaa koska kylläisyys tulee pian toisin kuin vain hiilihydraatteja syödessä jos ateria on muuten tasapainoinen myös rasvan suhteen. Alkoholi lihottaa pika ruokien kanssa.
Margariini ja rasvaton maito sekä soija ym kasvisruoka harhaisten eksoottiset kaukaa tuotu kulttiruoka maistuu pahalle enkä tajua miten joku normaalijärkinen syö niitä. Ja juo alkoholia ja lihoo. Kiva kärsiä ja kontroloilda muita vain mitä äärivasemmistolaiset.
Eläimet kuten lehmä,sika,kanat ym ovat tuotanto eläimiä eivät lemmikkejä!
Niin vääriä monia manipulointia ja valheita joiden tarkoitus on tuhot Suomen maatalous! Ne ulkomaiset tahot jotka haluavat omat ruokansa tilalle ja nälän hätää tänne maan sekaisin saamiseksi. Tiesittekö kasvisruoka hörhöilyyn eksyvät että,vihreän liikkeen perustajiin oli vanhat nat..t Saksassa,DDR.
Viisas tervepäinen ihminen ottaa itse selville ihmiselle sopivan ruuat eikä mene huuhaa kulttiin!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 65815
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551