Naisten Em-kisat

Anonyymi

Kerran tässä naisten vaahteraliigan tauolla EM-kisat alkavat, niin tässä hieman arviota tämän kertaisesta Leijona joukkueesta. Aloitetaan hyökkäyksen puolelta, kyseessä kuitenkin yksikkö joka mitä luultavimmin (valmennuksen ohella) vastaa siitä että Suomi ei tällä kertaa kisoja voita.

Pelinrakentajat:
Yksi heikoimmista osa-alueista joita joukkueesta löytyy. Yhdellä on kättä heittää, mutta osoite on tuurista kiinni, toivottavasti ei tarvetta peluuttaa, kisaturisti. Toista käytetään lienee lähinnä juoksemassa itse, kuuluisi ennemmin TE:n paikalle. Kolmantena sinikeltaisten selkeä kakkoskuuppa, joka toivottavasti löytää jonkun tutuista kohteistaan edes pariin kertaan, ja nähdään sitten sitä kautta muutakin juoksupelejä joilla meinasi jo viime syksynä käydä heikosti hurreja vastaan maaottelussa. Päävalmentajahan kommentoi että Ruotsi menossa eteenpäin, olisiko myös niin että tasoeroa kaventaa Suomen naisjefun taantuminen? Kokonaisuutena pelinrakentajaryhmä on tuhansien valovuosien päässä aiemmista maajoukkuista, erityisesti edellisten EM-kisojen pelinrakentajia jää kaipaamaan.

Keskushyökkääjät:
Tänne on myös saatu kisaturisteja oikein urakalla mukaan, no hyvä että joku maksaa nämäkin reissut. Vastoin valmennuksen kommentteja yksikään rb ei ole mikään suorittaja heittopeleissä, vaan pallot tippuvat suuremmalla todennäköisyydellä kuin jäävät käsiin. Toivottavasti joku divarijyrä kuitenkin yllättää positiivisesti ja nousee uudelle tasolle kisojen aikana, tämä siis jos vastuuta tulee. Päävastuu kuitenkin liigan johtavalla mörssärillä, mikä ei yllätä ketään, ja kyseisen tavarajunan onnistuminen määrittää pitkälle koko joukkueen menestymisen näissä kisoissa. Jos vastustajat osaavat taklata jalkoihin on Suomen kisat surullista seurattavaa hyvin nopeasti.
Punaisista mustiin siirtynyt hiihtäjä ei tarjoa edes oikeaa kilpailevaa vaihtoehtoa peliajasta, mutta menettelee huilivuoron antajana, ja jos linja toimii niin voi saada jopa onnistumisiakin.
Kokonaisuutena tämäkin ryhmä häviää runsaasti aiemmille, nähtäväksi jää onko Euroopan parhaan backin titteli enää Suomen, vai meneekö kisojen myötä kenties briteille.

Laitahyökkääjät:
Kiertopeliä tullaan näkemään, ja toivottavasti uppoaa, nopeus on ainoa ase jonka takia kyseinen leidi kisoissa on, mutta hyvä niin. Pari muutakin kokenutta löytyy, vaan miten on terveyden laita? Toisen kannattaisi keskittyä lähinnä siihen potkimiseen, joka sekään ei kyllä ole liigassa sujunut millään erikoisella prosentilla, vaan eipä ole kilpailuakaan tarjolla, blokkaaminen voidaan ainakin unohtaa jo kun ei paikat kestä. Muuten tänne on saatu sekaan keskushyökkääjää, puolustajaa ja lisää kisaturisteja, näiden osalta ei mitään kuviojuoksemisen juhlaa nähdä. Ylipäänsä on lähinnä surullista seurata tämänkin pelipaikan hiipumista heittävien pelinrakentajien kadon myötä. Myöskään joukkueen valmennus ei ole viimevuosina saanut laitahyökkääjistä käytännössä mitään irti, ainakaan heittopelin muodossa. Joten heikkoa suorittamista myös sivurajan toisella puolella jälleen luvassa. Erityisesti vaihtopelaajien osalta tämä ryhmä ei todellakaan vakuuta, tosin jos samalla kaavalla mennään kuin aiemmin niin toivottavasti osaavat blokata, paljon muuta ei tule olemaan tarjolla.

Hyökkäyksenlinja:
Täällä raahataan myös valtaosin kehäraakkeja mukana, toivottavasti paikat vielä kestää sillä tämä yksikkö ratkaisee todella paljon näissä kisoissa, jos linjoissa ei onnistuta voi tulla pahojakin yllätyksiä, toivottavasti divaripelaajat on saatu hyvin ryhmään mukaan ja taso on sitä mitä menestyminen vaatii, osaamista löytyy, mutta toteutusta yhdessä ja paikkojen kestoa saadaan arvuutella. Toivottavasti muiden joukkueiden linjat on yhtä kuraa kuin aiemmin, niin silloin on mahdollisuus pärjätä vielä hyvinkin.
Nämä konkarit nähdään toivottavasti ennen seuraavia arvokisoja siirtyneinä eläkkeelle, mutta valmennuksen pariin jakamaan kertynyttä kokemusta eteenpäin. Sekä aktiivisesti rekrytoimassa uusia harrastajia lajin pariin, focus joka pitäisi olla todella korkealla jokaisessa naisjoukkueessa tällä hetkellä.

Näillä mietteillä liikenteeseen ja palataan puolustuksen osalta asiaan tuonnempana.

63

1101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruotsin mestari ei ollu alottavassa rosterissa mitäon tämä

    • Anonyymi

      Kiitos nyt oli hyvin pureksittua analyysia!

      Yhden neljänneksen tässä katsottua niin ei voi sanoa vielä mitään. Itävalta tuntuu olevan kanssa yksi kisaturisti vain palloilemassa paikalla.

    • Anonyymi

      Hyvä Suomi!

    • Anonyymi

      Käydään vielä lyhyesti puolustus läpi, sillä ensimmäisessä pelissä ei vielä mikään osa-alue joukkueesta vakuuttanut. Ainoa mikä tuossa pelissä vakuutti oli vastaantulijana ollut Itävalta, neljäs sija on siis jo jaettu.

      Tukimiehet:
      Jollain vanhuus paistaa pahasti läpi liikkeissä, ei vaan mitenkään nopeus riitä, ja sitä ei enää paikata edes pelinlukutaidolla, eikä saada kuntoon paikallisella pubitarjonnalla. Nuorempi polvi vetääkin sitten ihan järkyttävän pystyssä taklaamaan, eikä kyllä sielläkään jalkoja löydy, voi olla että kiirettä tulee vielä pitämään tälläkin osastolla, jos vastustajat osaavat yhtään scoutata heikkouksia, linja jälkeen puolustuksen toiseksi vahvin yksikkö, ja tähän voi olla pettynyt, sillä yksi harvoista joukkueen osista jossa materiaalia löytyisi parempaankin kokoonpanoon, tai ainakin takavuosina löytyi.

      Puolustuksenlinja:
      Tämä yksikkö antaa mahdollisuuden kisojen voittoon täydellisesti onnistuessaan. Kohtalaisen monipuolista porukkaa on mukana ja vielä kun kaikki noudattaisivat omia vastuitaan eivätkä hakisi henkilökohtaisia onnistumisia, voitaisiin puhua jopa hyvästä linjasta, nyt ollaan vielä liikaa yksilöitä.
      Toinen ongelma on se että myös tällä osastolla on mukana kokemusta jolta on nopeus kadonnut aikapäiviä sitten, jos sitä ikinä olikaan. Vaan ei ollut ja vielä väkisin raahataan mukana vaikka parempia pelaajia löytyisi tilalle vähintään kourallinen. Mikäs siinä kun on suhteet kunnossa ja ei itse tajuta että ei vaan enää riitä ja nappikset pitäisi ripustaa naulaan ja siirtyä valmennushommiin. Toivottavasti ei kuitenkaan vielä liikaa ole riippakivenä näissä kisoissa, tai jos valmennus edes tajuaisi panostaa enemmän nuorempaan sukupolveen, jonka yhteen hitsaamisesta ja peluuttamisesta voisi riittää iloa seuraaviinkin kisoihin. Yhteen hitsautumista joukkueen osalta muuten lienee auttaa myös se että kapteenisto edustaa yhtä seurajoukkuetta. Osoittaa taas hienosti valmennuksen kapeakatseisuutta, ja osaamisen tasoa. Kannattaisi jatkossa antaa pelaajien päättää näistä ainakin osa, ihan vaan vinkkinä. Tietty siinä on se pelko että joku joka vetää siellä muutenkin kiintiöpaikalla tippuisi pois ja voisi harmittaa.

      Takakenttä:
      Puolustuksen heikointa antia, ei auta edes helposti yliampuvan, ja liikaa henkilökohtaisia onnistumisia metsästävän ruotsin mestarin läsnäolo tätä porukkaa. Täälläkin jotain pahasti hiertävä Mestari on kuitenkin porukan näkyvin osa, kun sattuu onnistumaan, tai kentälle pääsemään. Vinkki mestarille, harjoittele, lahjakkuus ei enää kanna pidemmälle. Ei kuitenkaan hänkään vielä onnistu riittävän tasaisesti, muista kisaturreista puhumattakaan, joita loppu porukka siis yksiselitteisesti on. Tältä lyhyenlännältä porukalta ei meriittejä, tai edes osaamista löydy ja toiveet ovat lähinnä siinä että vastustajien pelinrakentajat ovat yhtä heikkoja kuin oman joukkueen. Ihme ja kumma että tälle osastolle ei lähdetty etsimään muilta pelipaikoilta osaamista, pituutta, koripallotaustaa tai jotain muuta mitä kukakin valmentaja nyt sattuu milloinkin ihailemaan, kun materiaalia olisi selkeästi ollut tarjolla parempaan kombinaatioon.
      Jos tätä osastoa testataan vastustajien toimesta niin lopputuloksena on hyvin nopeasti komeampi roihu kuin Turussa vuonna 1827 konsanaan. Luonnollisesti tällöin saadaan myös viimeistään heittää haaveet siitä kultaisesta mitalista.

      Avaus pelissä molemmat Suomen linjat tekivät kohtalaista duunia, ja siivittivät keskinkertaista heikomman joukkueen voittoon surkeasta joukkueesta odotetusti juoksupelin avulla. Aloittava pelinrakentaja oli pienehkö yllätys, mutta arvalla sen olisi voinut muutenkin valita. Toki se että kaikki heitot olivat kovin lyhyitä (tämä tosin fiksu ihan valinta) vähän mihin sattuu, ja että niitä vielä tiputeltiin ei yllättänyt. Ei myöskään ollut yllätys kun nähtiin tositoimissa ne hyvin palloa tiputtelevat keskushyökkääjät vai mitä ne nyt oli, peluutetaan niitä ihmeessä jatkossakin näin, kyllä siellä vielä joku pallo saadaan kiinni. Pelinrakentaja voisi muuten edes yrittää feikata heittoa palloa ojentaessaan, tuon vielä joku oppii lukemaan ja käy ohraisesti kun ainoa mikä toimii on juoksu keskelle. Paljon saa parantaa seuraaviin peleihin, ja vaikeaksi menee jos vastustajat saavat aiemmin mainitun rb:n pysäytettyä hyvällä taklaamisella, sitten ei juosta edes sinne keskelle..

      • Anonyymi

        Mahtavaa kommentointia, olen asioista kanssasi täysin samaa mieltä.


      • Anonyymi

        Kiitos jälleen, sanot sen mitä ajattelen mutta paremmin


      • Anonyymi

        Kiitos! Kerrankin tekstiä tyypiltä, joka ei selvästikään tajua näkemästään saati jenkkifudiksesta tuon taivaallista. Kirjoittajalla taitaa olla ikää liikaa, mutta sen tuomaa kokemusta ei senkään vertaa. Näppäinsormien nopeus ei paikkaa ajatuksen hitautta. Häviäjän katkeruus heijastuu naurettavista "huomioista", joissa ei ole järkeä kastemadon ÄO:n vertaa. Mutta kiva että sait vähän aikaa kulumaan tuohon roskaan.


    • Anonyymi

      Maajoukkueessa on selvästi tapahtumassa sukupolven vaihdos. Se, tapahtuuko se liian myöhään vai ajallaan, näyttää keskiviikon Ruotsi-ottelu.

      Ruotsin pelaaminen oli naatittavaa katsottavaa jo viime SR-ottelussa, jossa Suomelle oli käydä kylmät. Viimeisteleekö Ruotsi arkun kannen näissä kisoissa nykyajan jenkkifudiksella (heitto juoksu) nähdään keskiviikkona.

      • Anonyymi

        Hyvää ja asiantuntevaa tekstiä! Ihan samaa mieltä sun kanssa. Heitä nimilistaa tänne niin voidaa vertailla onko sun listassa samat nimet kun mulla ketä siel pitäs olla


    • Anonyymi

      No nyt haloo ja järki päähä.. Ei tartte katsoa kuin Kouvolan flagin maajoukkuetta niin löytyy rosterillinen nopeampia ja fiksumpia pelaajia. Maajoukkue on vain niin sisäsiittoinen ryhmä, että ei sinne pääse kuin pienen piirin favoritet.

      • Anonyymi

        Mites se sisäsiittoisuus ja Kouvola, tuli ehkä vähän hassusti asetellut sanat


    • Anonyymi

      Noniin katsellaanpa sinikeltainen vastaan punavalkoinen, tapahtumapaikkana velodromin sijaan Leeds.

      Ihan ensimmäisenä, missä nuo Ruotsin pelaajat ovat olleet Ruotsin oman sarjan aikana? Paljon paremman näköistä tekemistä kuin se räpeltäminen. Toki nyt suuri mestari touchdowneineen ei ole sotkemassa puolia pelipaikoista.

      Brittilinja ei vaikuta kovin hirmuiselta, hitaita nousemaan stänssistä ainakin hyökkäyksen puolella. Enemmän tuommoisia passiivisia esteitä. Toki sitä samaa esiintyy Suomellakin, on ne liikkuvat ja sitten on ne jähmeät. Puolustuksessa on yksi ärhäkkä endi.
      Ruotsin DL ei ole agressiivinen mutta uhka, joka on otettava tosissaan.

      Birminghamin vaikutus näkyy negatiivisesti joukkueessa, toki paikalliset leijonat ovat saarensa mestareita mutta he eivät tunnu ymmärtävän sitä, että se ei ole mikään meriitti maailman mittapuulla. Pelit näyttävät samoilta kuin ahmojen opintomatkalla, ja siellä nähtiin ettei briteillä ollut tarjota vastusta vuorokauden sisään edellisen pelin pelanneelle seurajoukkueelle. Henkilökohtaisesti olisin jonain koordinaattorina vaihtanut pelejä sellaisen jälkeen.

      Selostajat ovat samat ja edes Pyhä Phoebe ei kyllä pelasta Birmin- anteeksi, Britanniaa, MM-kisoista auki jääneiltä takeilta.

      Yksikään takakenttä ei ole kyllä vielä vakuuttanut. Ei konkarit, ei vikkelät. Jonkin asteista pelinlukutaitoa väläytellään vahingossa niin Ruotsin kuin Brittilän puolelta mutta mutta...
      Ja mitä nämä taklaukset ovat, täysin pystyssä ja vähän hipsutellen. Edes Suomen kisaturistit eivät siitä kaadu. Tosin Suomen ainoalle pelille (joka sattumoisin on myös wolvojen ainoa peli) ikäviä uutisia tuo länsinaapurin puolustus, ovat oppineet pitämään yhden juoksijan kurissa. Sama taktiikka lienee rakkaalla vastustajalla tänäänkin.

      • Anonyymi

        Hyvin piti Ruotsi yhden juoksijan kurissa... Oot fudisvelho vailla vertaa. Jenkkifudiksen Tylypahka odottaa sua jo kiihkeästi.


      • Anonyymi

        No vähintään, tuli tommonen pöllökin siitä tiedon tuomaan


      • Anonyymi

        Jatka vaan huispaamista poju.


    • Anonyymi

      Hmm en oo mikään ammattilainen mutta pitäiskö kutsua muutakin kuin "34lle pallo"

      • Anonyymi

        Huomataan kertomattakin että et ole ammattilainen


      • Anonyymi

        Kaikki ei voi olla #importlife ruotsinmestareita


    • Anonyymi

      Voisi kyllä pelata juomapeliä "Shotti aina kun Phoebe mainitaan".

      Ihanaa, että Itävalta sai pistetilin auki!

      • Anonyymi

        Todellakin, vaikka onkin hyvä pelaaja nii kyllä vähän liikaa ylistetään


    • Anonyymi

      Ruotsi voittanee Itävallan, uskallan epäillä vaikka toki en ole päässyt jefupahkaan enkä ole ruotsinmestari, joten eiköhän mielenkiinto ole kaikkialla siirtynyt tuohon ns Kultapeliin. Voittaako Suomi? Vai meneekö jumalattomaksi matematiikaksi?

      Vähän harmittaa, että osallistujia noin vähän sen sijaan, että olisi oikeasti ne mitalipelit mutta on tyydyttävä siihen mitä tarjotaan. ("Tee ite parempi EM tapahtuma", saksalaisia katsoen niin edes se liiton pykääminen...)

      Tietenkin Phoebe voittaa kaiken ;) Lopputuloksesta riippumatta. Ja Kuusinen on varmaan Suomen MVP ("Kerää koko sarja") .

    • Anonyymi

      Ruotsin mestari oli kyllä ihan iltalenkillä tossa Britannian toisen touchdownin kohdalla... Lopetti juoksemisen 10 jaardia ennen maalia.

      • Anonyymi

        Jos kunto ei kestä


      • Anonyymi

        Ei näköjään kestä...


    • Anonyymi

      tytti kuusinen #34 on uusi euroopan mestari.

      • Anonyymi

        Hyvä Tytti ja onnea koko jengille! Hyvin näytitte kaikille epäilijöille!


      • Anonyymi

        No, kyllä se epäilys leijuu edelleen joukkueen yllä.


      • Anonyymi

        Epäilys on vain kasvanut.
        En ymmärrä miten joukkueessa ei ole sellaista qb:ta joka olisi osannut heittää, miksi oli kolme qb:ta ensinkään? Rissujakin otettiin mukaan ylemmäärin ja ei kuitenkaan edes yritetty heittää (toisin ei noilla heittotaidoilla ehkä olis mitään tullut) . RB:t oli ihan ok, tai siis Tytti. OL ihan ok, melko rankka reissu varmaan kun siellä oltiin melko kapealla materiaalilla liikkeellä!
        Puolustuksen takakenttä oli surkea, ens kerralla sinne kannattaa ottaa pelaajia jotka osaa taklata. LB:t pelas suht ok, välillä kyllä isoja missejä ja ohitaklauksia tuli liikaa. DL pelas kohtalaisesti, näitä en osaa sen paremmin arvioida, johtuen frontista. Puolustus pelasi melko mielenkiintoista fronttia materiaaliin nähden, Britit oli Suomen onneksi ainoa jengi joka tajusi mihin iskeä, sieltä niitä jaardeja tuli melkoisesti!
        Sitten vielä valmennus ja muut, miksi helkutissa pelaajat maksavat tuollaisia turisteja sinne mukaan? Siis toki valmentajia pitää olla mut onko tuo 13 ihmisen remmi varmasti tarpeeksi iso?
        Epäilys jäi ja uskon että seuraavat kisat onkin sitten sukellus todella syvälle, tuosta muutama lopettaa ja osa ei enää lähde matkustelemaan ja maksamaan noita kuluja.


      • Anonyymi

        totta tosiaan, sulla on kyllä velhon elkeet näihin jefuhommiin. Pitäiskö sun nyt oikeesti mennä sinne Tylypahkaan jatkamaan huispaamista?
        13 henkilön staffi iso? nyt haloo. Meinaatko että yksi fyssari pystyisi teippaamaan pelaajat ja huoltamaan heidät pelikuntoon kun pelien välissä on 1 - 2 päivää?
        voisitko nyt listata vihdoin että ketä nää turistit sun mielestä siellä oli? niin pelaajissa kuin valmentajissakin?


      • Anonyymi

        Oishan niillä ollut se wolvojen kuuppa, ei sillä käsi välttämättä päätyyn asti olisi riittänyt mutta mukava olisi ollut nähdä edes kerran kentällä. Vaikka sitten heittämässä lyhkäistä ja varmaa.


      • Anonyymi

        Jep, paskaa duunia on se kun mestaruus voitetaan, mutta kaikkien aikojen jefuvelho näkee tulevaisuuteen, että seuraavissa kisoissa menee huonosti. On tää kyllä ehkä epätoivosin tylytysyritys kautta aikojen.

        Kirjottajalla on menestysresepti näköjään ihan kaikkeen: Otetaan parempia pelaajia jengiin. Ei herranjumala mikä paksupää.

        Mutta kun kerran olet kaikkien aikojen näkijä, ajatusten Tonava ja tietäjien tietäjä, niin ei muuta kun tähän alle nimilista pelaajista, jotka

        a) ovat parempia kuin joukkueeseen valitut
        b) ovat pelikuntoisia, eli eivät ole loukkaantuneita
        c) ovat halukkaita maajoukkueeseen

        Kiitos jo etukäteen!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilys on vain kasvanut.
        En ymmärrä miten joukkueessa ei ole sellaista qb:ta joka olisi osannut heittää, miksi oli kolme qb:ta ensinkään? Rissujakin otettiin mukaan ylemmäärin ja ei kuitenkaan edes yritetty heittää (toisin ei noilla heittotaidoilla ehkä olis mitään tullut) . RB:t oli ihan ok, tai siis Tytti. OL ihan ok, melko rankka reissu varmaan kun siellä oltiin melko kapealla materiaalilla liikkeellä!
        Puolustuksen takakenttä oli surkea, ens kerralla sinne kannattaa ottaa pelaajia jotka osaa taklata. LB:t pelas suht ok, välillä kyllä isoja missejä ja ohitaklauksia tuli liikaa. DL pelas kohtalaisesti, näitä en osaa sen paremmin arvioida, johtuen frontista. Puolustus pelasi melko mielenkiintoista fronttia materiaaliin nähden, Britit oli Suomen onneksi ainoa jengi joka tajusi mihin iskeä, sieltä niitä jaardeja tuli melkoisesti!
        Sitten vielä valmennus ja muut, miksi helkutissa pelaajat maksavat tuollaisia turisteja sinne mukaan? Siis toki valmentajia pitää olla mut onko tuo 13 ihmisen remmi varmasti tarpeeksi iso?
        Epäilys jäi ja uskon että seuraavat kisat onkin sitten sukellus todella syvälle, tuosta muutama lopettaa ja osa ei enää lähde matkustelemaan ja maksamaan noita kuluja.

        ai iso staffi?
        vertailun vuoksi
        Miehet 2018: 21 hlö (okei, kotikisat niin pienemmät matkakulut)
        u19 EMkisat: 15 hlö
        u17 2018: 15 hlö
        Naiset: 14 hlö


    • Anonyymi

      Joku oli kuulemma paluumatkalla melkein tehny Nupet, veikkaisin että pubiruusu.

      • Anonyymi

        no voi voi. Mitä sitten? ja "melkein". Säkin oot varmaan melkein voittanut jefussa jotain.
        siinä kohti kun nimittelet jotain joukkueen henkilöä pubiruusuksi, kandee muistaa että ko. tyyppi on Euroopan mestari, Jotain mitä sä et saletisti tuu koskaan olemaan.


    • Anonyymi

      Miksi joukkueeseen on päästetty valmiiksi rikkinäisiä pelaajia? Kun polvi ei kestä, niin jatkuvasti lippua väärästä aloituksesta tai kiinnipidosta.

      Numero 30 oli kauheeta katottavaa, kaikki taklaukset hutiin.

      • Anonyymi

        hahhaH
        Jollain on kyllä nyt pahasti hiekkaa peräreijässä ja kaunaa tiettyjä pelaajia kohtaan. Oot väsyny.
        Tuolla ylempänä kyseltiin niitä nimiä ketä siellä sitten ois pitänyt olla. Ei oo listaa näkyny.


      • Anonyymi

        Euroopanmestaruus. End of discussion, häviäjä.


      • Anonyymi

        Briteiltä turpaan nyt kaks kertaa putkeen, häviämisestä olisi tarkoitus oppia ja kehittyä, sitä ei valitettavasti ole tapahtunut. Onneksi mestaruus tuli silti, tästä huolimatta kannattaisi vähän avata niitä silmiä tulevaisuutta kohti vihdoin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Briteiltä turpaan nyt kaks kertaa putkeen, häviämisestä olisi tarkoitus oppia ja kehittyä, sitä ei valitettavasti ole tapahtunut. Onneksi mestaruus tuli silti, tästä huolimatta kannattaisi vähän avata niitä silmiä tulevaisuutta kohti vihdoin.

        Niin, mikä se oppi siis on, minkä sinä olisit ottanut?

        Mestaruus, deal with it!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Briteiltä turpaan nyt kaks kertaa putkeen, häviämisestä olisi tarkoitus oppia ja kehittyä, sitä ei valitettavasti ole tapahtunut. Onneksi mestaruus tuli silti, tästä huolimatta kannattaisi vähän avata niitä silmiä tulevaisuutta kohti vihdoin.

        Hiljasta tuli taas. Ei taida neuvoa löytyä tänäänkään...


      • Anonyymi

        Itse olisin valinnut joukkueeseen edes yhden QB:n joka osaa heittää, kyllä näitä naisten sarjoista löytyy. Toisekseen olisin valinnut enemmän linjoja koska mitä tehdään noin monella rissulla jos heitetään kolme kertaa kisoissa?
        En ottaisi mukaan pelaajaa joka on ollut koko kauden rikki, kun ei näyttöjä tämän hetken kunnosta ole. Jos pitää paikkaansa et joukkue valittiin ennen runkosarjojen alkua niin tämä nyt ainakin on hulluutta!
        Mitä tämä tiedoittaja teki kisoissa? eikö jo-jo olisi voinut ne muutamat somepäivitykset otteluista tehdä?
        Mäkin haluun tietää kuka on Pubiruusu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olisin valinnut joukkueeseen edes yhden QB:n joka osaa heittää, kyllä näitä naisten sarjoista löytyy. Toisekseen olisin valinnut enemmän linjoja koska mitä tehdään noin monella rissulla jos heitetään kolme kertaa kisoissa?
        En ottaisi mukaan pelaajaa joka on ollut koko kauden rikki, kun ei näyttöjä tämän hetken kunnosta ole. Jos pitää paikkaansa et joukkue valittiin ennen runkosarjojen alkua niin tämä nyt ainakin on hulluutta!
        Mitä tämä tiedoittaja teki kisoissa? eikö jo-jo olisi voinut ne muutamat somepäivitykset otteluista tehdä?
        Mäkin haluun tietää kuka on Pubiruusu?

        Kerro kuka on se QB, joka naisten sarjassa osaa heittää? siis sellainen, joka on ollu halukas lähtemään mukaan kisoihin, mutta ei oo valittu.
        Jos oot yhtään seurannu naisten maajoukkueen uutisia tiedät ne QB:t ketä siellä on leirillä ollu. Jos oot yhtään perillä naisten jefusta ylipäätään, kuten vahvasti vaikuttaa että oot, niin ehkä oot perillä ketkä valittu missäkin vaiheessa quupaksi mukaan. Ja jos joku näistä valinnoista menee uusiks, niin ehkä jopa säkin tajuut mistä se vois johtuu.

        Kun katsoo uutisvirtaa eli SAJL.fi, facebook, instagram plus muutamat suomalaiset mediat, niin nopea johtopäätös on, että tiedottaja oli kisoissa mukana tekemässä juuri tiedotus-työtä. Tosta uutismäärästä päätellen teki työnsä todella hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olisin valinnut joukkueeseen edes yhden QB:n joka osaa heittää, kyllä näitä naisten sarjoista löytyy. Toisekseen olisin valinnut enemmän linjoja koska mitä tehdään noin monella rissulla jos heitetään kolme kertaa kisoissa?
        En ottaisi mukaan pelaajaa joka on ollut koko kauden rikki, kun ei näyttöjä tämän hetken kunnosta ole. Jos pitää paikkaansa et joukkue valittiin ennen runkosarjojen alkua niin tämä nyt ainakin on hulluutta!
        Mitä tämä tiedoittaja teki kisoissa? eikö jo-jo olisi voinut ne muutamat somepäivitykset otteluista tehdä?
        Mäkin haluun tietää kuka on Pubiruusu?

        Ihan HUIKEETA asiantuntemusta!! Kiitos! Ruoditaan noi sun helmet yks kerrallaan:

        "Itse olisin valinnut joukkueeseen edes yhden QB:n joka osaa heittää, kyllä näitä naisten sarjoista löytyy."

        Nimiä alle, niin jutellaan. Mutta vakavasti, sähän oot niin kujalla, ettei edes kujakissat pärjää sulle, joten ei vissiin jutellakaan...

        "Toisekseen olisin valinnut enemmän linjoja koska mitä tehdään noin monella rissulla jos heitetään kolme kertaa kisoissa?"

        Eli sä olisit valinnu enemmän pelaajia hyökkäyslinjaan ja ilmeisesti myös puolustuslinjaan, koska hyökkäys heittää vähän? Ihan uteliaisuudesta, oi suuri tietäjä, miten paljon joukkueet yleensä muuttaa hyökkäyslinjakokoonpanoja ellei oo pakko? Ja minkä takia naisten maajoukkuekaan ottais matkaan ylimääräsiä linjapelaajia, jotka ei koskaan pääse pelaamaan? Mites toi d-linja? Sä et ilmeisesti tajua edes sitä vähää, että toi puolustuksen boksin kokoonpano (3DL 4LB) on d-linjamateriaalin, eli paremmin sen vähyyden sanelema? Ihanko oikeesti et? Herranjumala sä oot kassalla.

        "En ottaisi mukaan pelaajaa joka on ollut koko kauden rikki, kun ei näyttöjä tämän hetken kunnosta ole."

        Kenet? Ja kuka tilalle? Mistä sä edes puhut? Ootsä alunperin edes tältä planeetalta?

        "Jos pitää paikkaansa et joukkue valittiin ennen runkosarjojen alkua niin tämä nyt ainakin on hulluutta!"

        Täytyy kyllä myöntää, että sä oot oikee tyyppi puhumaan hulluudesta, koska sun puheet on täysin kaheleita. Joukkue on valittu millon on, ja loukkaantuneet pelaajat vaihdettiin varanaisiin. Ikävä jos se on sulle ongelma, mutta ilmeisesti valmennus ei ehtiny konsultoimaan häviäjäliittoa ennen valinnoista ja ajankohdasta päättämistä, joten sä et päässy vaikuttamaan asiaan. Koita kestää poika, hävittävää sulle kyllä riittää.

        Pliis, laita lisää näitä sun neronleimauksia, koska sä oot tahattoman komiikan mestari jos kuka! Jään odottamaan!


      • Anonyymi

        En nyt ole tuo mainitsemasi kujakissa poika, vaan sisäkissa narttu, mut rohkenen vastata sulle neiti kaikki tietävä.
        Turussa ja Helsingissä olisi ollut paremmat heittävät QB:t.
        Kovin kovaa kuormaa joutui linja kanatamaan kun pelejä oli paljon lyhyeen aikaan eli tässäkin kyllä tohon kuja kolliin yhdyn.
        Tiedät kenestä puhutaan, jos et tiedä niin kommentilta putoaa pohja. Se ainoa jonka ei tarvinnut keväällä osoittaa mitään, ainakin veikkaisin että tähän pelaajaan viitataan. Liigassa ja divarissa olisi ollut paljon hyviä pelureita terveillä polvilla.
        Mitään en tosta puolustuksesta tiedä joten sen jätän kommentoimatta.
        Mut eipä tuossa tämän kauden tulokkaille taidettu jättää saumoja kisoihin...


      • Anonyymi

        Mä olisin ottanut outside LB:n joka voi pelata tota paikkaa :D
        Britit käytti hyödyksi sen et DL ei saanut pidettyä ja toi outside lb oli lapanen kun siihen päästiin kiinni.
        Mihin noita rissuja tarvittiin kisoissa, maksamaan noi kaverit ja vaimot kisoihin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En nyt ole tuo mainitsemasi kujakissa poika, vaan sisäkissa narttu, mut rohkenen vastata sulle neiti kaikki tietävä.
        Turussa ja Helsingissä olisi ollut paremmat heittävät QB:t.
        Kovin kovaa kuormaa joutui linja kanatamaan kun pelejä oli paljon lyhyeen aikaan eli tässäkin kyllä tohon kuja kolliin yhdyn.
        Tiedät kenestä puhutaan, jos et tiedä niin kommentilta putoaa pohja. Se ainoa jonka ei tarvinnut keväällä osoittaa mitään, ainakin veikkaisin että tähän pelaajaan viitataan. Liigassa ja divarissa olisi ollut paljon hyviä pelureita terveillä polvilla.
        Mitään en tosta puolustuksesta tiedä joten sen jätän kommentoimatta.
        Mut eipä tuossa tämän kauden tulokkaille taidettu jättää saumoja kisoihin...

        Eli Turun Hakkarainen? Oliko leireillä? Pyrkikö maajoukkueeseen? Miten meni neidiltä MM-kisat? Kannattais ehkä miettiä vastauksia noihin ennenku tulee nolaamaan ittensä tänne. Ylipäätään kannattais ehkä hetki miettiä sitä, että kaikki sun hyviks kuvittelemas pelaajat ei oo käytettävissä. Mutta sä varmasti veisit pelaajat köysissä kisoihin. Asiathan ratkeaa vaan "ottamalla" pelaajia. Huhhuh...

        Linjamiesten kohdalla on kyllä ihan sama asia. Kaikki pelaajat ei hakeudu joukkueeseen ja sellanen kuvitelma, että divarissa ja liigassa on pelaajia, jotka pystyy pelaamaan maajoukkuetasolla ja on käytettävissä, on sitte täyttä utopiaa. Kuten toki muukin sun stoori.

        Sun tekstistä kyllä kiitettävästi paistaa se, että et tiedä yhtään mistä puhut. Mutta anna mennä vaan, tää on viihdyttävää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olisin ottanut outside LB:n joka voi pelata tota paikkaa :D
        Britit käytti hyödyksi sen et DL ei saanut pidettyä ja toi outside lb oli lapanen kun siihen päästiin kiinni.
        Mihin noita rissuja tarvittiin kisoissa, maksamaan noi kaverit ja vaimot kisoihin?

        Kerro kuka. Nimiä peliin. Mä kerron sulle salaisuuden. Sulla voi olla rahaa miten paljon tahansa. Mutta jos kaupassa ei oo sitä mitä haluut ostaa, sä tuut sieltä ulos tyhjin käsin.

        Et varmaan tajua vertausta, mutta ehkä joku selittää sen sulle oikein hitaasti.


      • Anonyymi

        Hienoa argumentointia!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olisin ottanut outside LB:n joka voi pelata tota paikkaa :D
        Britit käytti hyödyksi sen et DL ei saanut pidettyä ja toi outside lb oli lapanen kun siihen päästiin kiinni.
        Mihin noita rissuja tarvittiin kisoissa, maksamaan noi kaverit ja vaimot kisoihin?

        Ai sen jonka polvi paskottiin vastustajan toimesta alkukaudesta kun ei osata sääntöjä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olisin ottanut outside LB:n joka voi pelata tota paikkaa :D
        Britit käytti hyödyksi sen et DL ei saanut pidettyä ja toi outside lb oli lapanen kun siihen päästiin kiinni.
        Mihin noita rissuja tarvittiin kisoissa, maksamaan noi kaverit ja vaimot kisoihin?

        Ootko huomannu että juoksupeleissä niillä rissuilla on myös vähän hommia? (Sitä kutsutaan blokkaamiseksi)
        Tiesitkö muuten että jefussa erikoisjoukkueissa on myös käyttöä pelaajille joilla on kädet?
        (Saattaa unohtua kun seurajoukkueissa potkupeleihin laitetaan ne ketä sattuu olee paikalla)


      • Anonyymi

        Ah oon kaks päivää poissa tästä keskustelusta ja heti joku on täällä suoltamassa katkeraa sydäntäni lämmittäviä kommentteja <3

        Faktahan on se, että pelaajat oli kokonaisuudessaan ihan ok (vikavalinnat, suosikoinnit jne oma lukunsa yksilöiden kohdalla) mutta kutsut oli ihan vääriä. Ja jos koko pelikirja perustuu siihen, että kokoajan juostaan jotta voidaan heittää kerran niin pitäisi varmaan koota joukkue joka voi juosta kokoajan TAI vaihtaa se pelikirja semmoiseen mitä se joukkue pystyy toteuttamaan, eikä pelkkä T.K


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ah oon kaks päivää poissa tästä keskustelusta ja heti joku on täällä suoltamassa katkeraa sydäntäni lämmittäviä kommentteja <3

        Faktahan on se, että pelaajat oli kokonaisuudessaan ihan ok (vikavalinnat, suosikoinnit jne oma lukunsa yksilöiden kohdalla) mutta kutsut oli ihan vääriä. Ja jos koko pelikirja perustuu siihen, että kokoajan juostaan jotta voidaan heittää kerran niin pitäisi varmaan koota joukkue joka voi juosta kokoajan TAI vaihtaa se pelikirja semmoiseen mitä se joukkue pystyy toteuttamaan, eikä pelkkä T.K

        Mahtavia kommentteja! Sun johdossa jengi olis voittanu turnauksessa takuulla kaks euroopanmestaruutta yhden sijaan. Sä OOT näkijä. Oot oot!!

        Koville ottaa jengillä menestys. Koittakaa kestää, vaikkei omalle kohdalle oo osunukaan, eikä varmaan tuu osumaankaan.


    • Anonyymi

      kansa janoo tietoo kekäs on pubiruusu

    • Anonyymi

      Hei jefupahkan superhuispaajat, nyt ois saumaa päästä voittamisen kulttuuriin! Roosterssin naisilla valmentajahaku auki

      • Anonyymi

        Haetaanko siellä tällä kertaa koko kaudeksi vai ainoastaan juhannukseen asti?


      • Anonyymi

        Kakkoseenko ne joutuu?
        Sarjasta luopuminen käsitääkseni johtaa kahta sarjaporrasta alas päin, tai ainakin näin joskus oli.


      • Anonyymi

        naisissa taitaa joutua vaan I divariin ellei joukkue tahdo itse II divariin


      • Anonyymi

        Jos pelaajia ei riitä 11-11 futailuun niin sitä tuskin riittää siihen alemmassakaan sarjatasossa, että eiköhän kakkoseen vie tie


    • Anonyymi

      Kuinkahan kauan tämän ketjun viiltävä analysointi jatkuu?

      • Anonyymi

        Niin kauan kuin häviäjien kateus jatkuu. Aika pitkään siis. Häviäjillä ei paljon muuta ole.


    • Anonyymi

      Naisten lajeissa hienointa on se, ettei ikinä voida olla tyytyväisiä toisen suoritukseen tai myöntää jonkun vaan olevan yksinkertaisesti kova pelaaja. Aina negatiivisuuden kautta.

      • Anonyymi

        Mä haluaisin syyttää wolvoja tästä katkeruudesta tässä ketjussa, hear me out.
        2017 voitiin rauhassa dissata wolvo-demoni yhdistymistä ja kertoa miten ei voi voittaa, kaikki tehdään väärin.
        2018 voitiin rauhassa dissata wolvoja koska ei ne nyt enää onnistu yllättämään, varsinkin kun niillä ei valkyriespelit koskaan oo menneet kunnolla nappiin.
        2019 no ne perkele vaan menestyy, pakko siirtyä dissaamaan maajoukkuetta vaikka voittivatkin

        Todisteet:
        Wolvo-demoni ketju
        Tampere Trojans ketju
        Spegulaatio ketju
        Ja tämä koko hemmetin jefupahka


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä haluaisin syyttää wolvoja tästä katkeruudesta tässä ketjussa, hear me out.
        2017 voitiin rauhassa dissata wolvo-demoni yhdistymistä ja kertoa miten ei voi voittaa, kaikki tehdään väärin.
        2018 voitiin rauhassa dissata wolvoja koska ei ne nyt enää onnistu yllättämään, varsinkin kun niillä ei valkyriespelit koskaan oo menneet kunnolla nappiin.
        2019 no ne perkele vaan menestyy, pakko siirtyä dissaamaan maajoukkuetta vaikka voittivatkin

        Todisteet:
        Wolvo-demoni ketju
        Tampere Trojans ketju
        Spegulaatio ketju
        Ja tämä koko hemmetin jefupahka

        Kyllähän nää maajoukkueen pelaajavalinnat on ihan paskaa etenkin linjojen puolesta. Tiedän yhdenkin linjapelaajan joka oli ALOITTAVANA Leedsissä, Ja otettakoon esimerkiksi että salilla ei ollut käynyt koko kauden aikana ja omissa treeneissä ei kiinnostanut käydä. Mutta kyllä sitä em kishoihin löytyi puhtia.. :D kuullut siis vain kys. pelaajasta näin, tiedä onko tosi.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5700
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      212
      1765
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1722
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      93
      1188
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1145
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      876
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe