Aurinko aktiivisempi kuin tuhanteen vuoteen.
Aurinko on ollut 1940-luvulta lähtien aktiivisempi kuin koskaan vuoden 850 jälkeen eli yli tuhanteen vuoteen. Auringon toiminta on ollut viimeksi kuluneiden 60 vuoden aikana poikkeuksellisen voimakasta, mikä näkyyesimerkiksi auringonpilkkujen ja erilaisten auringonpurkausten sekä mm. revontulten lisääntyneenä määränä.
Tähän päädytään Oulun yliopiston ja saksalaisen Max Planck-instituutin tutkijoiden yhteistyöjulkaisussa, joka on saanut painoluvan joulukuussa ilmestyvään amerikkalaiseen Physical Review Letters -lehteen.
- Kyseessä on fysiikan alan johtava aikakauslehti, sanoo professori Kalevi Mursula Oulun yliopistosta.Auringon aktiivisuus on 60 viime vuoden aikana ollut noin kaksi- ja puolikertaista tuhannen vuoden keskiarvoon verrattuna. Kyseisen ajanjakson toiseksi aktiivisin, joskin selvästi nykyistä vähemmän aktiivinen kausi osui keskiajalle, vuosiin 1100-1250. Rauhallisin kausi osui vuosille 1660- 1710 niin sanotun Maunderin minimin aikaan, jolloin Auringon magneettinen toiminta lakkasi lähes kokonaan.
Tutkimuksessa käytettiin auringonpilkkujen pitkäaikaisia havaintoja 1610-luvun alusta alkaen sekä radioaktiivisten alkuaineisotooppien pitkäaikaista esiintymistä, jota on mitattu mm. Grönlannin ja Etelämantereen mannerjäästä. Auringonpilkkuja on havainnoitu varsin systemaattisesti kaukoputken keksimisestä lähtien.
Tutkijat käyttivät uutta menetelmää, jolla auringonpilkkujen pitkäaikainen kehitys voitiin määrittää radioaktiivisten isotooppien mittauksista. Ne kattavat pidemmälle kuin auringonpilkkujen suorat mittaukset. Tutkimuksessa käytetty beryllium-10-isotooppi syntyy kosmisten hiukkasten törrnätessä ilmakehän atomiytimiin, laskeutuu sateen mukana maahan ja varastoituu jääkerroksiin, joista sen määrä on voitu mitata vuosituhansien takaa. Isotoopin puoliintumisaika on noin 1,6 miljoonaa vuotta. Koska Auringon magneettikenttä estää osittain kosmisten hiukkasten pääsyn maahan, vähenee berylliumin tuotto Auringon magneettikentän kasvaessa (joka puolestaan liittyy auringonpilkkujen määrän kasvuun). Tutkimuksessa käytettiin ensi kerran fysikaalisia malleja, joilla kyseinen monivaiheinen yhteys auringonpilkkujen ja radioaktiivisten isotooppien välillä voidaan kuvata. Näin saatiin ensimmäisen kerran luotettava arvio auringonpilkkujen määrästä vuodesta 850 lähtien. Lisäksi mallia voitiin testata viimeksi kuluneiden 400 vuoden ajalta käyttäen havaittuja auringonpilkkuja. (Pohjalainen, 17.11.03)
Aurinko on ollut 1940-luvulta lähtien aktiivisempi kuin koskaan vuoden 850 jälkeen eli yli tuhanteen vuoteen. Auringon toiminta on ollut viimeksi kuluneiden 60 vuoden aikana poikkeuksellisen voimakasta, mikä näkyyesimerkiksi auringonpilkkujen ja erilaisten auringonpurkausten sekä mm. revontulten lisääntyneenä määränä.
Tähän päädytään Oulun yliopiston ja saksalaisen Max Planck-instituutin tutkijoiden yhteistyöjulkaisussa, joka on saanut painoluvan joulukuussa ilmestyvään amerikkalaiseen Physical Review Letters -lehteen.
- Kyseessä on fysiikan alan johtava aikakauslehti, sanoo professori Kalevi Mursula Oulun yliopistosta.Auringon aktiivisuus on 60 viime vuoden aikana ollut noin kaksi- ja puolikertaista tuhannen vuoden keskiarvoon verrattuna. Kyseisen ajanjakson toiseksi aktiivisin, joskin selvästi nykyistä vähemmän aktiivinen kausi osui keskiajalle, vuosiin 1100-1250. Rauhallisin kausi osui vuosille 1660- 1710 niin sanotun Maunderin minimin aikaan, jolloin Auringon magneettinen toiminta lakkasi lähes kokonaan.
Tutkimuksessa käytettiin auringonpilkkujen pitkäaikaisia havaintoja 1610-luvun alusta alkaen sekä radioaktiivisten alkuaineisotooppien pitkäaikaista esiintymistä, jota on mitattu mm. Grönlannin ja Etelämantereen mannerjäästä. Auringonpilkkuja on havainnoitu varsin systemaattisesti kaukoputken keksimisestä lähtien.
Tutkijat käyttivät uutta menetelmää, jolla auringonpilkkujen pitkäaikainen kehitys voitiin määrittää radioaktiivisten isotooppien mittauksista. Ne kattavat pidemmälle kuin auringonpilkkujen suorat mittaukset. Tutkimuksessa käytetty beryllium-10-isotooppi syntyy kosmisten hiukkasten törrnätessä ilmakehän atomiytimiin, laskeutuu sateen mukana maahan ja varastoituu jääkerroksiin, joista sen määrä on voitu mitata vuosituhansien takaa. Isotoopin puoliintumisaika on noin 1,6 miljoonaa vuotta. Koska Auringon magneettikenttä estää osittain kosmisten hiukkasten pääsyn maahan, vähenee berylliumin tuotto Auringon magneettikentän kasvaessa (joka puolestaan liittyy auringonpilkkujen määrän kasvuun). Tutkimuksessa käytettiin ensi kerran fysikaalisia malleja, joilla kyseinen monivaiheinen yhteys auringonpilkkujen ja radioaktiivisten isotooppien välillä voidaan kuvata. Näin saatiin ensimmäisen kerran luotettava arvio auringonpilkkujen määrästä vuodesta 850 lähtien. Lisäksi mallia voitiin testata viimeksi kuluneiden 400 vuoden ajalta käyttäen havaittuja auringonpilkkuja. (Pohjalainen, 17.11.03)
Vastaukset 1
Vanhimmat
sen tanskalaisen hihhulin teoriaa että auringon aktiivisuus työntäisi kosmisen säteilyn hiukkasia kauemmaksi auringosta jolloin alailmakehän pilvisyys vähenisi ja maapallon ilmasto lämpenisi.