Ettei nyt vaan suomen keihäsnakkaaja päätä lopettaa uraansa tähän kauteen.
Pitäs äkkiä löytää rahoitus Terolle, että jaksaa vielä ensi talven parannella raajojaan.
Nythän taisi saada valtion avustukset täysimääräisenä, eikä osallistu kisan kisaan kauden aikana. Tuki on kun rahaa laittas pankkiin, nuoren miehen innolla Tero jaksaa harjoitella vielä ensi kauden jos apuraha vaikka tuplatttais, muutoin voi olla että nyt jäi senverran sukanvarteen, että jo viime syksyllä tehty lopetuspäätös voidaan aktivoida nyt. Pieni iltalypsy valtiolta oli tähän saumaan järkevä teko, uran päättyminen viime kauden jälkeen olisi tiennyt jonkinlaisia tulomenetyksiä siis. Nyt ei ole ainakaan kisavarusteet kuluneet tällä kaudella, joten ne rahat on ainakin säästetty. Leiripäiviä lämpimässä on ehkä ollut normaalia enemmän ja koko perheen voimin.
Terolle lisää apurahaa ensi vuodeksi
Anonyymi
5
119
Vastaukset 5
- Anonyymi
Ei sitä yleisurheilun kova ammattilainen vielä 20000 euron apurahoilla kilpakentälle viitsi lähteä, ei ainakaan joka vuosi. Eikö tuo jo ymmärrä lopettaa ja tehdä oikeasti jotakin hyödyllistä?
- Anonyymi
Paras päiväys mennyt, ei enää asiaa isojen poikien kisoihin, voisivat Ruuskasen kanssa ruveta Yle asiantuntijoiksi.
- Anonyymi
Missähän muussa maassa noin vanhoja ja rampoja keihäänheittäjiä vielä hyysätään?
- Anonyymi
Pitkämäki valitaan vielä 2020 olympialaisiin.
- Anonyymi
Oliver Helander voisi kasvattaa oikein komean parran,se voisi peittää ruman näköisen läiskän nenän vieressä
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS561784Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13820Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41688Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41656- 42611
- 80596
- 47584
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29526- 42489