Suomen Keskusta- puolue, missä mennään?

Anonyymi

Kyllä nyt on yksi dramaattimimmista paikoista Keskusta- puolueen suhteen. Missä met tässä puolueessa oikeasti menemmä?
Kävin lauantaina Kulmunin ja Kaikkosen puheenjohtajatentissä Rovaniemen keskustassa. Tulokset jäivät kovin laihoiksi. Odotin varsinkin ehdokas Kulmunilta, paljon enemmän. Olen jopa liputtanut hänen puolestaan puheenjohtaja- kisassa. Nyt tuo lauantainen tilaisuus on muuttanut kantaani.

Siellä molemmat puheenjohtajaehdokkaat, olivat kovin varovaisia, arvostelemasta toisia.
Mistä moinen??

Nyt tuon tilaisuuden nähtyäni, en usko enää kummankaan puolesta ihmeitä tapahtuvan, vaikka olisivatkin puheenjohtajan- pallilla.

Seuraava kysymys kuuluukin: Missä olet Paavo Väyrynen?

Nyt alkaa puolueen kannatus olemaan niin heikoissa kannattimissa, ettei enää taikauskot toimi.

Tarvitaan Väyrysen Paavoa.

Vielä kerran, Paavo, palaa juurillesi ja pelasta puolue. Siellä lopussa varmaan siintää Paavollekin iso palkinto, viimein. Seuraavan hallituksen pääministeriys. Uskokaa tai älkää!

224

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      maahanmuutto 2015

      kuka pääarkkitehti tai mikä?

      18 paikkaa lähti

      • Maahanmuutto ei kiinnosta ketään muita kuin Perussuomalaisia.

        Hassu juttu että vuonna 2015 Perussuomalaiset olivat hallituksessa ja tumput suorana katsoivat kun porukkaa lappoi maahan. Se on vähän sama asia kuin Vihreillä kymmenkunta vuotta sitten: ydinvoimaa vastustava puolue istui maailman ydinvoimamyönteisimmässä hallituksessa.


      • Anonyymi

        Muniminen Ruotsin rajalla kaatoi kepun. Kansa äänestää puoluetta joka ei edistä haittamaahanmuuttoa.


      • Anonyymi
        landlord kirjoitti:

        Maahanmuutto ei kiinnosta ketään muita kuin Perussuomalaisia.

        Hassu juttu että vuonna 2015 Perussuomalaiset olivat hallituksessa ja tumput suorana katsoivat kun porukkaa lappoi maahan. Se on vähän sama asia kuin Vihreillä kymmenkunta vuotta sitten: ydinvoimaa vastustava puolue istui maailman ydinvoimamyönteisimmässä hallituksessa.

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000006060574.html

        vai ei kiinnosta kansaa mihin miljardit menee?


      • Anonyymi kirjoitti:

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000006060574.html

        vai ei kiinnosta kansaa mihin miljardit menee?

        Niin no tämähän on sitä persujen määrittelmää "kansaa" jota käytetään aina sopivasti eri yhteyksissä.

        Annoit muuten mainion esimerkin tietämättäsi persujen moraalista: Raiskaus on silloin merkityksellinen, kun sen tekee ulkomaalainen. Mutta jos sen tekee suomalainen, niin se on persujen mielestä ok. Vai oletko nähnyt persuja puolustamassa raiskausten uhreja ennen ulkomaalaisten tekosia?

        Miksi suomalaisen tekemä raiskaus ei ole tärkeä persujen mielestä? Olisin uhrina erittäin vihainen asiasta.


      • Anonyymi

        300000 ääntä lensi taivaan tuuliin---sipilä?


      • Anonyymi
        landlord kirjoitti:

        Maahanmuutto ei kiinnosta ketään muita kuin Perussuomalaisia.

        Hassu juttu että vuonna 2015 Perussuomalaiset olivat hallituksessa ja tumput suorana katsoivat kun porukkaa lappoi maahan. Se on vähän sama asia kuin Vihreillä kymmenkunta vuotta sitten: ydinvoimaa vastustava puolue istui maailman ydinvoimamyönteisimmässä hallituksessa.

        https://www.suomenuutiset.fi/suomen-perustan-tutkija-kritisoi-elaketurvakeskuksen-raporttia-maahanmuuton-lisaaminen-ei-todellakaan-helpota-elaketurvan-maksupainetta/''

        kuinka keskusta laskee saman asian?


      • Anonyymi
        landlord kirjoitti:

        Maahanmuutto ei kiinnosta ketään muita kuin Perussuomalaisia.

        Hassu juttu että vuonna 2015 Perussuomalaiset olivat hallituksessa ja tumput suorana katsoivat kun porukkaa lappoi maahan. Se on vähän sama asia kuin Vihreillä kymmenkunta vuotta sitten: ydinvoimaa vastustava puolue istui maailman ydinvoimamyönteisimmässä hallituksessa.

        olisko asia toisin-lueppa?

        https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/perussuomalaisten-nousu-ei-johdu-vain-maahanmuutosta-ja-muiden-mokista- puolue-on-pyrkinyt-eroon-junttimaisuudesta/?shared=1106232-e07560e6-500


      • Anonyymi kirjoitti:

        https://www.suomenuutiset.fi/suomen-perustan-tutkija-kritisoi-elaketurvakeskuksen-raporttia-maahanmuuton-lisaaminen-ei-todellakaan-helpota-elaketurvan-maksupainetta/''

        kuinka keskusta laskee saman asian?

        Ajatuspajat ovat olemassa siksi, että niiltä tilataan kannanottoja. On myös muitakin ajatuspajoja, joilta tulee mielipiteitä. Valitsetko siis ajatuspajan sen perusteella, joka tukee sinun omaa maailmankatsomustasi vai valitseko ajatuspajan, joka on riippumaton ja perustaa ajatuksensa tieteelliseen työhön.

        Minusta tuntuu, että me molemmat tiedämme vastauksen. Olet sitä mieltä, että ajatuspaja on hyvä ja huomioimisen arvoinen silloin, kun ajatuspajan ajatus tukee sinun näkemystäsi. Muut ajatuspajat tai tietolähteet ovat arvottomia.

        Suomi on yksi maailman koulutetuimmista yhteiskunnista, mutta eipä sitä kyllä huomaa nettikeskusteluissa. Johtuukohan se siitä, että koulutetuilla ei ole aikaa pyöriä netissä?


      • Anonyymi
        landlord kirjoitti:

        Niin no tämähän on sitä persujen määrittelmää "kansaa" jota käytetään aina sopivasti eri yhteyksissä.

        Annoit muuten mainion esimerkin tietämättäsi persujen moraalista: Raiskaus on silloin merkityksellinen, kun sen tekee ulkomaalainen. Mutta jos sen tekee suomalainen, niin se on persujen mielestä ok. Vai oletko nähnyt persuja puolustamassa raiskausten uhreja ennen ulkomaalaisten tekosia?

        Miksi suomalaisen tekemä raiskaus ei ole tärkeä persujen mielestä? Olisin uhrina erittäin vihainen asiasta.

        mutta mutta eikö islamissa asia ole itsetarkoitus? ei meillä

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Islam_ja_naiset

        oikeus lyödä naista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta mutta eikö islamissa asia ole itsetarkoitus? ei meillä

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Islam_ja_naiset

        oikeus lyödä naista?

        Islam on hyvin laaja käsite, porukkaa mahtuu Afrikan länsireunalta Indonesiaan saakka. Eli kun sanot Islam, se voi tarkoittaa mitä tahansa.

        Eikö meillä ole oikeus löydä naista? Nimittäin aika moni sen kokee oikeudekseen. Tutkipa varsin väkivaltatilastoja ja tilastoja turvakodeista, jonne suomalaiset kristityt naiset menevät pakoon väkivaltaisia kristittyjä miehiään? Minusta tämä on ongelma, johon pitäisi kiinnittää huomiota Suomessa ennemmin kuin kotikutoiseen islamin tulkintaan.

        Mitäpä jos olet naisten oikeuksien puolustaja, niin kunnostautuisit ja menisit tekemään vapaaehtoistyötä naisten turvakoteihin? Vai onko liikaa pyydetty?


    • Anonyymi

      Odotamme Paavoa kuin kuuta nousevaa! Paavo on ainoa joka voi vielä kepun pelastaa. Peräkylien ukot, nouskaa Paavon puolesta ja älähtäkää isosti!

      • Anonyymi

        sipilän kanssa mökillä kun ei näy missään?


      • Anonyymi

        Paavo on kotona Keminmaalla, puimassa uusia juonia;) Tuli vastaan, kun viikko sitten kävin ostamassa hänen tilan tuottamaa viiniä. Ja hyvää viiniähän vielä olikin!


      • Anonyymi

        Toivottavasti eivät ole piilojuopottelemassa ja naukkailemassa salaviinaa .


    • Anonyymi

      Ei Kulmuni tai Kaikkonen saa Kepua nousuun ...laskevan auringon puolue. Ihmetyttää, että eikö tosiaan Suomen Keskustapuolueessa totisesti ole valovoimaista ihmistä johtoon. Sipilän perintö raskas.

      • Anonyymi

        löytyiskö joku irakin mies johtoon?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        löytyiskö joku irakin mies johtoon?

        syyriakin käy

        takeeeita paremmasta


    • Anonyymi

      Saas nähä onnistuuko Kaikkonen kankeamaan Kulmunin sivuun?

      • Anonyymi

        Katrin ohi ei mahu kanki. Tiukkaa on.


    • Anonyymi

      Rinnanmitalla on edellä järkeä tulee peräpäästä kotkotkot;muniii

      • Anonyymi

        Kuule Kärnä sinun kommenteista ei tykkää ihmiset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule Kärnä sinun kommenteista ei tykkää ihmiset.

        sipilä

        kutsuhuuto 2015

        vieläkö islam maat pyörittää videota?


      • Anonyymi

        Voi tuota Lapin-Matsua !


    • Anonyymi

      Koko tyhjä lappi asuttavaksi reunoja myäten. Lainaus kotkotkulmuni..

    • Anonyymi

      Nykykeskustassa ei ole ainuttakaan niin valovoimaista henkilöä joka saisi Kepun nousuun. Kannatus ei nouse näillä kahdella, turha luullakaan.

      Keskustapuolueeseen ei edes hakeudu räväkkää, osaavaa, asiallista varteenotettavaa henkilöä josta tulisi karismaattinen puolueen pää. Sipilää luultiin osaavaksi messiaaksi, mutta hänen oma imagonsa tuhosi puolueen.

      Kaikkonen ja Kulmuni vain siksi, kun jostain piti saada ihmiset ehdolle. Kulmuni liian nuori untuvikko, kasvamista tarvii vielä ja Kaikkosella painolastina ikävä mennisyytensä. Oli miten oli, jompikumpi tulee valituksi vain siksi, kun ovat ehdolla - ei meriiteillään.

      Ei minua sureta Kepun alamäki, oli odotettavissa.

      • Anonyymi

        Niinpä, kanki hommiksihan ne kepulien asiat ovat tahtoneet
        mennä jo pitemmän aikaa sitten.


    • Anonyymi

      Kärnä olisi hyvä musta hevonen koska tyylinsä on nykyaikaa ajan hermoilla ja kangistuneiden hermoille käy. Juuri näin saadaan rakettimainen kannatus.

      • Anonyymi

        Joopa joo......


      • Anonyymi

        Lausuntoautomaatti Kärnä hiljaa vaikka Postin organisaatiossa räikeää toimintaa!


    • Anonyymi

      Karkotettiin Tanskasta, haki Suomesta turvapaikkaa ja on taas epäiltynä raiskauksista – Migri kertoo, miten tämä on mahdollista?
      Suomesta turvapaikkaa hakenutta miestä epäillään Suomessa kahdesta raiskauksesta.
      Raiskauksista epäilty mies on hakenut Suomesta turvapaikkaa.
      Iltalehti uutisoi maanantaina tapauksesta, jossa Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi 27-vuotiaan irakilaismiehen todennäköisin syin epäiltynä kahdesta raiskauksestaTampereella. Sama mies on tuomittu vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen 17-vuotiaan tytön raiskauksesta Tanskassa vuonna 2014.

      Mies määrättiin tuolloin karkotettavaksi ja 12 vuoden maahantulokieltoon. Suomen poliisin tietojen mukaan karkotus olisi pantu toimeen ja miehellä olisi ollut maahantulokielto Schengen-alueelle.

      Aamulehden tietojen mukaan mies on hakenut Suomesta turvapaikkaa, mutta tarkkaa tietoa siitä, milloin hän on saapunut Suomeen, ei ole.

      Iltalehti kysyi Maahanmuuttovirastosta, miten on mahdollista, että mies on päässyt turvapaikanhakijana Suomeen.

      Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

      Revon mukaan henkilön on helppo päästä Suomeen, jos häntä ei ole fyysisesti karkotettu Schengen-alueen ulkopuolelle eli jos karkotuspäätöstä ei ole pantu toimeen.

      – Jos henkilöä ei ole karkotettu Schengen-alueen ulkopuolelle, hän voi liikkua Euroopassa ja tehdä turvapaikkahakemuksen, kun sisärajatarkastuksia ei ole.

      Repo muistuttaa, että Suomen on käsiteltävä turvapaikkahakemus, ellei joku muu valtio ole velvollinen sitä käsittelemään. Periaatteessa turvapaikkahakemus käsitellään siinä EU:n jäsenvaltiossa, johon turvapaikan hakija on ensimmäisenä tullut.

      – Jos henkilö on jo karkotettu Schengen-alueen ulkopuolelle ja siitä huolimatta onnistunut jotenkin pääsemään suoraan Suomeen, silloin aiemmin poistopäätöksen tehnyt ja sen täytäntöön pannut valtio ei enää ole velvollinen tutkimaan turvapaikkahakemusta, Repo sanoo.

      Jos mikään muu valtio ei ole velvollinen tutkimaan turvapaikkahakemusta, Suomen on siis käsiteltävä hakemus, vaikka kävisikin ilmi, että henkilö on saanut karkotuspäätöksen toisesta EU-maasta tai jopa koko Schengen-alueelta. Aiemmalla karkotuksella voi silti olla vaikutusta turvapaikkapäätöksen lopputulokseen.

      Jos turvapaikanhakija syyllistyy Suomessa ollessaan rikokseen ja hänet tuomitaan siitä ehdottomaan vankeusrangaistukseen, hän yleensä suorittaa vankeusrangaistuksen Suomessa, vaikka saisikin kielteisen turvapaikkapäätöksen rikosprosessin aikana.

      – Tietenkin rikos Suomessa huomioidaan turvapaikan myöntämistä koskevassa päätöksenteossa. Jos henkilö on jo ennen Suomeen tuloa syyllistynyt rikoksiin, Maahanmuuttovirastolla voi olla perusteltu syy epäillä, että hän syyllistyy rikoksiin jatkossakin tai vaarantaa toisten turvallisuutta. Kaikki tiedot huomioidaan, Repo sanoo.

      Ihmeelinen maa tämä Suomi ja päättäjät!

      • Anonyymi

        Niinpä, keitä ovat ne hullut jotka ovat äänestäneet näita vastuun-
        tunnottomia pellejä esuskuntaan ???


    • Anonyymi

      Minun mielestä kepulla on oikein hyvä kannatus siihen nähden että se saatanan lestadiolainen paska ryösti 4 vuotta köyhiltä ja anto rikkaille ja mamutti siinä sivussa 50 000 uutta tulokasta.

    • Anonyymi

      Kärnä on ollut hiljaa miksikä? Pliisuja on Lohet ja Kurviset ministeritkin samaa sipilää

      • Anonyymi

        oho
        Paavo alentais lisää kannatusta-ei kukaan osaa mennä sipilän saappaisiin


    • Anonyymi

      Kulmuni sanoo jotta kotkotkaakattaen ilman sisältöä . Lannanlevityspuheita vaan suoltaa. Kärnän on mustehevona asetuttava remmeleihin. Kannatus vasenmiston luokkaa. Liivi Ante porhaltaa ohikin. LanttiAntti söi sanansa ja hymyilee lääkepöhnässä,

      • Anonyymi

        olisko samoja aineksia kuin italiassa

        lega jysähti maahanmuuton takia-sipilä


    • Anonyymi

      Politiikassa toimitaan koko ajan härskimmin ja äänestäjien tahtoa ei kunnioiteta vähääkään. Ei ihme, että äänestysinto laskee ja politiikan toimijoita pidetään kusitolppina. Räikeä esimerkki mm. se, että jos me äänestävät ihmiset emme halua jonkun edustajan jatkavan parlementissa emmekä äänestä häntä, niin puolue pelastaa heidät takaisin avustajikseen. Kansanvallan halveksimista!

      Toinen juttu, että edustajien palkkioita nostettiin, puoletukeen korotus ja avustajien ja sihteerien määrään huomattava lisäys. Siksikin moraalitonta, kun esim vanhusten hoitoon ei lisätä resusseja vaikka juurikin tämän päivän ikäihmiset ovat työpanoksellaan rakentaneet tämän maan hyvinvoinnin ja luoneet pohjan nykypäättäjien helpolle elämälle. Saavat palkakseen huonon hoidon, osa vanhuksista suorastaan mätänee pissavaipoissaan sänkyjensä pohjille. On se ihme, että hyvinvointivaltioksi tituleerattavalta maalta ei löydy haluja sekä rahaa korjata tuota räikeintä epäkohtaa joka on vanhusten huono hoito!

      Kulmuni tai Kaikkonen, eivät mitää ihmeidentekijöitä ja Kärnälle hymähtelevät jo omatkin. Yks lysti kuka johtaa, politiikan arvostus laskee koko ajan ja niin kauan, kun ruma oman edun tavoittelu jatkuu politiikassa. Ainoa mitä saavutetaan on se, että kyllähän se itsetuntoa hivelee, kun saa näkyvyyttä sekä esilläoloa puolueen johdossa. Osaamisen ja taidon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä!

      Näin ajattelee entinen Keskustan kannattaja.

    • Anonyymi

      keskustalaiset on rakentamassa sloveniaan raja-aitaa ja korjaamassa vokin lamppuja

      • Anonyymi

        Ohisalo syyttää nyt keskustaa..

        vihree turma


    • Anonyymi

      pienpuolueeksi mennään

      sipilän maahanmuutto

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kärnä se turpailee ja saa ääniä puoluettaan enemmän. Näin sitä kasvatetaan kannatusta

    • Anonyymi

      Koko lyhyen poliittisen uransa ajan Kärnä on mollannut muita puolueita ja milloin ketäkin. Siinä tuon tohelon meriitit. Ei ihme, että joku jo tuossa ylempänä kertoikin, että omatkin pakkaavat hymähtelemään tuolle kuuppapäälle.

      Kepun kannatus vajoaa alle 10 % vaikka kuinka mölisevät.

    • Anonyymi

      Tätähän se on kun kepulaiset touhuaa samaa ku lestat että sulle mulle ja meidän yhteisölle eikä muille..Aivan oikein jos koko kepulaisten suhmurointi puolue lakkaisi..Tässäkin kaupungissa on viilattu linssiin muita ihan urakalla jotka eivät kuulu tähän"piiriin pieneen"..Itse ovat soppansa keittäneet,ei me muut niin tyhmiä olla etteikö tätä nähtäisi!Ei jaksa kuin nauraa tälle touhulle=))

    • Anonyymi

      Kärnä se pitää korkeaa profiilia vaikka kannatus puolueella mataa ja kaksi valopäätä vain ehdokkaana ei nekään niin omasta tahdostaan.

    • Anonyymi

      Saarikon pullukka antaa mölyäänensä KankiKaikkoselle. Pelkää Kulmunin tulevan valituksi silloinkin kun hänelle sopii ängetä ehdolle. Se juna meni jo. Toivon nyt Katrin onnistuvan. Kärnä on lojaali kun ei ala mustaksiporoksi.

      • Anonyymi

        Kärnä ei ole kellekään lojaali ja Saarikko on mustasukkainen Katrille, koska haluaa vuoden päästä itse johtoPALLILLE. Tietää olevansa Kaikkosta suositumpi. Mutta samapa tuo, Kulmuni itse sanoi että keskusta on nyt mikrobin kokoinen puolue enivei. Halla-aho koettaa rakentaa julkisuudessa kuvaa, että vastakkain on enää kaksi puoluetta. Mitäs siihen sanovat kepun pj ehdokkaat, eipä ole vielä kuulunut mitään ja Kärnäkin on hiljaa, Miten lie malttaakin nyt olla turpaansa repimättä. Ettei vain olisi loikkaamassa persuihin. Sanokaa meikän sanoneen, niin siinä muuten vielä käy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kärnä ei ole kellekään lojaali ja Saarikko on mustasukkainen Katrille, koska haluaa vuoden päästä itse johtoPALLILLE. Tietää olevansa Kaikkosta suositumpi. Mutta samapa tuo, Kulmuni itse sanoi että keskusta on nyt mikrobin kokoinen puolue enivei. Halla-aho koettaa rakentaa julkisuudessa kuvaa, että vastakkain on enää kaksi puoluetta. Mitäs siihen sanovat kepun pj ehdokkaat, eipä ole vielä kuulunut mitään ja Kärnäkin on hiljaa, Miten lie malttaakin nyt olla turpaansa repimättä. Ettei vain olisi loikkaamassa persuihin. Sanokaa meikän sanoneen, niin siinä muuten vielä käy.

        Kyllä tässä voi kaiken toivon heittää jos ei Paavo tule ja pelasta maalaisliittoa. Neuvostoliitto on ikuinen.


    • Anonyymi

      Tilaaja 12.08.2019 20:22
      Tässäkin tulevat taas ne surullisen kuuluisat kaksoisstandardit esiin:

      Kuten jokainen näihin sosiaaliturva-asioihin vähänkin perehtynyt hyvin tietää, ovat viranomaiset jo 1990-luvulta alkaen pitäneet tapoinaan syynätä jokaisen sosiaalietuuksia hakevan suomalaisen tilanteen ja taustat erittäin huolellisesti ennen kuin mitään avustuksia voidaan hänelle myöntää. Ja sitten kun jokin etuus on myönnetty, tulee kyseisen henkilön olla koko ajan viranomaisten tavoitettavissa mahdollista yhteydenottoa ja pikaista haastattelukutsua varten. Mikäli henkilö ei välittömästi reagoi tällaiseen yhteydenottoon, siitä seuraa karenssi eli tukien maksun keskeyttäminen.

      (Etenkin muutama vuosi sitten tällaiset yhteydenotot pyrittiin mielellään ajoittamaan joulun tai jonkun muun ison juhlapyhän alle, koska laskettiin sen varaan että moni on varmaankin lähtenyt pois kotoaan esim. sukulaisten luokse, eikä näin ollen pysty reagoimaan kotiinsa saapuneeseen kirjeeseen riittävän nopeasti. Näin saatiin hänelle sitten järjestettyä karenssi.)

      Mutta kuten tuosta jutustakin kävi hyvin ilmi, somaleille ja muille maahanmuuttajataustaisille ei mitään kontrollia edes yritetäkään ylläpitää. Heidän ei tarvitse edes oleskella Suomessa – jostain ”työmarkkinoiden käytettävissä olemisesta” nyt puhumattakaan. Ja siitä huolimatta rahat maksetaan heille aivan automaattisesti, mitään kyselemättä.

    • Anonyymi

      Homeammät kannattaa Kaikkosta ja huru-ukot Kulmunia tänään tiedotetuissa uutisissa. Katri on vähiten karstassa ja rypemätön maitotyttö edustaa paluuta aitovierille ja lapin pulustaja. Pulusta voi tulla pääministeri koska tavoite hällä olla suurin puolue. Älkää naurako siihen voi kuolla. Paavolla oli hyät tanssit.

    • Anonyymi

      sipilä teki puolueesta kansalle sitä kes-kusta

      nimikin sanoo

    • Anonyymi

      Tilaaja 12.08.2019 20:22
      Tässäkin tulevat taas ne surullisen kuuluisat kaksoisstandardit esiin:

      Kuten jokainen näihin sosiaaliturva-asioihin vähänkin perehtynyt hyvin tietää, ovat viranomaiset jo 1990-luvulta alkaen pitäneet tapoinaan syynätä jokaisen sosiaalietuuksia hakevan suomalaisen tilanteen ja taustat erittäin huolellisesti ennen kuin mitään avustuksia voidaan hänelle myöntää. Ja sitten kun jokin etuus on myönnetty, tulee kyseisen henkilön olla koko ajan viranomaisten tavoitettavissa mahdollista yhteydenottoa ja pikaista haastattelukutsua varten. Mikäli henkilö ei välittömästi reagoi tällaiseen yhteydenottoon, siitä seuraa karenssi eli tukien maksun keskeyttäminen.

      (Etenkin muutama vuosi sitten tällaiset yhteydenotot pyrittiin mielellään ajoittamaan joulun tai jonkun muun ison juhlapyhän alle, koska laskettiin sen varaan että moni on varmaankin lähtenyt pois kotoaan esim. sukulaisten luokse, eikä näin ollen pysty reagoimaan kotiinsa saapuneeseen kirjeeseen riittävän nopeasti. Näin saatiin hänelle sitten järjestettyä karenssi.)

      Mutta kuten tuosta jutustakin kävi hyvin ilmi, somaleille ja muille maahanmuuttajataustaisille ei mitään kontrollia edes yritetäkään ylläpitää. Heidän ei tarvitse edes oleskella Suomessa – jostain ”työmarkkinoiden käytettävissä olemisesta” nyt puhumattakaan. Ja siitä huolimatta rahat maksetaan heille aivan automaattisesti, mitään kyselemättä.

      • Anonyymi

        Suksi persu vïttuun saätanan massapostittaja joka ketjussa sössötät.


      • Anonyymi

        Taitaapa lykätä ja pukata Kärnää ainakin vähintään varapuheenjohtajaksi !


    • Anonyymi

      Hyvää pöhinää keskustalla kyöräävät kannattajiaan muualle tai pankolle makamaan tukiaisia oottaen.
      Ryvettyneimmät ex-kansanedustajat Kaikkosen takana. Mulle sulle tyypit ei ole Kulmunin takana. Pekkarinenkin oli niin tasapuolinen siltarumpupoliitiikko että.

      • Anonyymi

        Halla-ahon hampaat louskuttavat jo Kulmunin perää. Siinäpä on jaksettava juosta vikkelästi.


      • Anonyymi

        Keskustapuolue vuotaa nyt persuihin, vaikka osa on kyllä pahasti
        bolsuuntumassa vihreisiin päin, heh !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustapuolue vuotaa nyt persuihin, vaikka osa on kyllä pahasti
        bolsuuntumassa vihreisiin päin, heh !

        Bolsuhalluja näkyy joka paikassa jos on latva laho.


    • Anonyymi

      Kulmunihan se valitaan. Kepun naiset kun ovat pysyneet puolueessa.

      • Anonyymi

        Eikö tähän hätään löydy yhtään pelttaria?


    • Anonyymi

      Kääpiöpuolue Keskusta ei kuulemma kaikki äänioikeutetut lähe Kouvolaan. Valeuutinenko lie. Lapin tollot diisseleillään lähtöö. Sehän on tytönhupakolla nyt hyä sauma valituksi tulee kuin sattumakorpraalin natsat. Hoikka saarikko ne repii vuen päästä.

    • Anonyymi

      Se on valittu Kulmuni Kärnä vpj kärkkyy.

      • Anonyymi

        Kärnä turpaili itsensä ulos keskiöstä.


    • Anonyymi

      Kulmuni voi sitten varautua rahaministerin salkun kantajaksi. Kaikkonen olisi ollut parempi valinta. Hänellähän on kokemusta nuorisosäätiön ajoilta.

      • Anonyymi

        Tottakai Kulmuni valittiin ja se oli oikea valinta. Nuoret naiset jyrää.


    • Anonyymi

      Pakkohan se on nuori nainen valita kun parempaa ei ole saatavissa. Patehan ei voinut eholle asettua kun erottivat Paten Keskustasta,

      • Anonyymi

        Vanhojen pierujen mielipiteet, yks hailee.


    • Anonyymi

      kulmuni haluaa lisää maahanmuuttajamiehiä lappiin ja suomeen?

      • Anonyymi

        Nyt alkoi persua pelottaa :)


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Keskustaa kannattava umpikepulaiseksi itseään tituleeraava inhottaa, kun se jokaikinen päivä mollaa muita politiikantoimijoita. Oikein oksettaa se dissaaminen, kun se äänestäjien valitsemia valtuutettuja pilkkaa joka mediassa.

      Hyi, saa...na, inhottaa ja pistää vihaksi - näinkö sitä Kepussa rakennetaan maata ja toimitaan? Kritiikkiä voi antaa ja PARANNUSEHDOTUKSIAAN viestiä, mutta tuo ihan jokapäiväinen ihmisten "haukkuminen" nimillä suututtaa niin, että iän kuuna kullanpäivänä Kepu ei minun kannatustani saa. Miksi Suomen Keskustapuolueen jäsenet sallivat noin ruman ja ilkeän käyttäytymisen?????

      Sanoutukaa kaikki Kepun ihmiset irti tuosta ilkeästä näkökantojen levittäjästä tyyliin - tyhmät kuriin! Pahempaa, mutta verrattavissa koulukiusaamiseen. Osaako tuo umpikepuli edes hävetä? Tulee väistämättä mieleen, että jostain syystä umpikepulaisella on todella paha olla itsensä kanssa, oisko hänen aihellista hakea ammattiapua?

      Asioita hoidetaan muualla kuin Keskustapuolueessa yhteisymmärryksessä eikä muita mollaamalla. Yksikin mätä omena pilaa koko korillisen!

      • Anonyymi

        On ilkeä, mutta ei sinä mitään, mehän aivan kaikki tiedämme, että ilkeällä ihmisellä on itsellään paha olla. Kyllä pitäisi hakea ihan ammattiapua, helpottaisi varmaan korvien väliä.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Lukiessani tätä jaappausta maahanmuutosta, toivon tänne paljon maahanmuuttajia. Jos kantasuomalaisilla on maahamuutto ainoa asia mikä kiinnostaa, niin ei maata sillä johdeta.

        Nythän tulee käymään niin, että seuraava hallitus saa mandaatin toteuttaa äärioikeistolaista politiikkaa. Koulut kurjistuvat, valtion toimintoja yksityistetään, aktiivimalli kakkoset tulevat, jne.

        Tämä vain siksi, koska maahanmuutto on ainoa kysymys mikä nähdään. Sen tuloksena ollaan valmiita luopumaan monesta hyvästä mitä ollaan tänne rakennettu.

        Sanoisin että melko pölvästi käyttäytymismalli.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Katsokaa areenasta uusintana,jos meni ohi!
        Kyllä on viisas mies,tuo Halla-aho!
        Vei toimittajaa,niinkuin "litran mittaa"!
        Viisaita ja perusteltuja vastauksia antoi ylen toimittajalle.
        Auvisella alkoi posket punottaa,niinkuin nuorilla "tytöillä"!

        https://areena.yle.fi/1-4575921#autoplay=true

        Tuolta tulee vastaukset ja perustelut!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsokaa areenasta uusintana,jos meni ohi!
        Kyllä on viisas mies,tuo Halla-aho!
        Vei toimittajaa,niinkuin "litran mittaa"!
        Viisaita ja perusteltuja vastauksia antoi ylen toimittajalle.
        Auvisella alkoi posket punottaa,niinkuin nuorilla "tytöillä"!

        https://areena.yle.fi/1-4575921#autoplay=true

        Tuolta tulee vastaukset ja perustelut!

        missäs se maahanmuuttomulli lymyää?


    • Anonyymi

      sipilän luomassa äänestäjien kadossa menee

      maahanmuutto2015

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Taitaa sipilä olla tulppa kannatuksen nousulle kun on vielä puolueessa?

        mitä mieltä?

        Tosin kokoomus ja PS myhäilee hissukseen kannatuksen nousua


    • Anonyymi

      Olisko kuitenkin samoja aineksia kuin Italiassa? Vinha alamäki näköpiirissä.

    • Anonyymi

      Hienoa Elinkeinoministerimme Katri!
      Ansiosidonnaisen porrastus on erinomaisen hyvä asia! Porrastus voisi hyvinkin alkaa 30 päivän jälkeen, sen jälkeen ansiosidonnainen päiväraha putoaisi 20 % joka kuukausi. Rollon päiväraha-lusmuilijatkin joutuisivat tekemään ahkerasti töitä eikä köllöteltäisi sohvannurkassa jatkuvasti!
      Ei ansiosidonnainen ole mikään lomailun mahdollistama kesälomaraha vaan startti uuteen työhön mahdollisimman pian!

      • Anonyymi

        Rollossa ryypätään ja masennus sakki makoilee

        ihan voisivat olla ainakin ohjatuissa töissä

        kuntoileehan ihmiset silti muutenkin -toimintakyky monelta osin tallella


    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kärnä: Perus­suo­ma­laisten puheet armeijan käyttämisestä turva­pai­kan­ha­ki­joiden pysäyt­tä­mi­seen ovat edes­vas­tuuttomia?
        2015 Torniossa,rajamiehet kantoivat "matujen" laukkuja,paljonko tuli maksamaan?!

        https://yle.fi/uutiset/3-5217829
        Sisärajatarkastukset palautetaan MM-kisojen ajaksi
        Rajatarkastukset palautetaan Suomen sisärajoille yleisurheilun MM-kisojen ajaksi turvallisuuden varmistamiseksi.
        Näin yksinkertaista se on käytännössä!


    • Anonyymi

      Harakka nokkii keskustan suulla maahanmuutto

      miksi EU työntekijät ei kelpaa suomelle kysyy PS

      afrikka ja lähi-itä kelpaa-siis orjatyövoimako?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Siksi kun Virolaiset poliitikot on järkeviä eli ei halua mamuja sinne loisimaan.


    • Anonyymi

      Oikein hyvin sanottu Mikko Kärnä. Laittakaa perussuomalaiset ojennukseen. Heillä ei selkärankaa löydy, ovat pelkkiä puskista huutelijoita.

    • Anonyymi

      maahanmuutto kirosana

      • Anonyymi

        jokos turvakodit täynnä rakastuneita suomalaisia kuten oulussa?


    • Anonyymi

      maahanmuutto keskusta

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      lapsiperheet ja maahanmuutto on nyt menetetty PS puolueelle kertoo tutkimus

      maaseudun tulevaisuus lehti

    • Anonyymi

      maahanmuutto suomi

      • Anonyymi

        nuorisosäätiö tilanne


    • Anonyymi

      jotenkin taas tulee keskusta mieleen kun oulu otsikoissa

      maahanmuutto

      • Anonyymi

        joku toimittaja kirjoitti että kun keskusta painuu alle 10% kannatus niin alkaa mieletön älämölö

        mitähän meinas?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joku toimittaja kirjoitti että kun keskusta painuu alle 10% kannatus niin alkaa mieletön älämölö

        mitähän meinas?

        miksi vasta sitten möly alkaa?


    • Anonyymi

      jatkuva maanantai ja maahanmuutto ongelmat

    • Anonyymi

      keskustan kanta poliisin toimiin Hesan mellakassa?

      vihreet menee keskustan linjoilla vai?

    • Anonyymi

      pahassa maassa mennään

      mummokin oulussa koki kulttuuria

    • Anonyymi

      maahanmuutto suomi

    • Anonyymi

      Oliko se lautakasa maahanmuuttopuolue?

      Mihin se Jäätteenmäki narahti ja kaikkonen? Juhantalo?

    • Anonyymi

      Kulmuni nostaa Paavon kuninkaaksi...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      alle 10% mennään

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kiittäkäämme taas Sipilää. Laittomuuksia paljon hänen toimissaan, sekä omissa että valtakunnallisesti. Mistä ihmeestä tuollainen vetastiin pilaamaan Suomen maine ja suomalaisten elämä?


    • Anonyymi

      Nukkuvien äänestäjien onnistuneessa aktivoinnissa vaikuttaa Halla-ahon arvion mukaan etenkin se, että ps puhuu konkreettisista ongelmista selkokielellä eli "eri tavalla kuin perinteiset puolueet".

      – Poliitikoille pitkään ominaisena ollut jargon on omiaan vähentämään monien ihmisten poliittista aktiivisuutta, kun he kokevat, että heille puhutaan käsittämättömällä tavalla.

      Halla-aho uskoo, että äänestäjiä kyllästyttää kuulla syyttelyä.

      – Samaan aikaan, kun ihmiset maksavat suuren osan verokakusta, he saavat kuulla olevansa syyllisiä ilmastonmuutokseen ja vähemmistöjen ongelmiin.

      ote länsi suomi lehdestä

      keskustakin syyttää?

    • Anonyymi

      Kulmunin johdolla maahanmuuttokysymykset ja linjaukset on mitä?

    • Anonyymi

      kilpailee demarien kanssa 10% korvilla kannatuksesta

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ootamma kirjaa

      Kutsuhuuto

    • Anonyymi

      mikä rollossa on maahanmuuttajien osuus kelan menoista?

    • Anonyymi

      Kemi ja tollo rollo samalla viivalla velkapaskoja. Tornio ex kepuineen talous vielä hyvä. Ettepä huolineet aivojamme torniosta pösilöt.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      demarien kanssa kova kilpa mamuttaa ja mennä pienpuolueeksi

      galluppia ootellessa

    • Anonyymi

      petelius pyytelee anteeksi jo

      koskas keskusta ja sipilä?

      • Anonyymi

        Petelius kun on kansanedustaja niin kiillottaa vain kilpeään ja kalastelee äänestäjiensä suosiota tuolla ulostulollaan. Ei hän ole niitä sketsejä yksin keksinyt vaan teamin kanssa ja nyt muka niin pahoillaan vaikka hänen ohjelmassaan pilkattiin hyvin monia eri ihmisryhmiä. Kyllä Pirkka-Pete saa könytä pitkään polvillaan polvet ruvella ennen kuin kaikki pilkatut on käsitelty anteeksi anoen - eri asia meneekö pyyntö läpi. Halpahintaista kosiskelua Pikku Peteliuksen ulostulo!

        Sipilä löytää AINA syylliset muista.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ahmed Ahne uusi puolueen lehti?

    • Anonyymi

      palautukset irakiin?

    • Anonyymi

      paha saa aina palkkansa

    • Anonyymi

      maahanmuutto painaa

      Kulmunilla Sipilän varjo

    • Anonyymi

      Onkos Sipilälle viety päivän Lapin Kansa?

      Oulu

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Haavisto joutaisi erota saman tien .
        Saatais mies tilalle .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haavisto joutaisi erota saman tien .
        Saatais mies tilalle .

        Kepu tulee taas pettämään hallitustoverinsa viimeistään silloin kun sen kannatus
        on pudonnut alle 10 % !


    • Anonyymi

      Kepu petti taas ja on kuvottavaa kuunneltavaa Katri kulmunin selitykset. Takapiruna hääri taas Kokoomuksen kätyri Juha sipilä. Tämä temppu ei keskustan kannatusta lisää päinvastoin. Tämmöisellä kieroilulla ja iltalypsyllä ei tänä päivänä pitkälle pötkitä. Antti rinne puolusti työntekijöiden oikeuksia ja kepu menetti luottamuksen häneen. Ei voi kun halveksia näitä kepun pellejä.taas tuli todistetuksi,että kepu voi yhdistyä Kokoomuksen kanssa kun ovat yksi ja sama puolue. Missä luuraa kepun järjissään olevat edustajat kun nämä Kokoomuksen kätyritsaa menoa puolueen suohon.

      • Anonyymi

        Sopankeittäjänä on häärinyt myös Lohi, onko hän lahkolaisten kätyri ???
        Kärnä on ainoana viestittänyt että tapaus liittyy Jäätteenmäkeen !!!


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Peku on tosi rehellinen 'mies'


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kepussa tuntuu vallitsevan kaksi ryhmittymää, ( alkiolaiset ja lahkolaiset )
      jotka syövät puolueen kannatusta. Parempi olisikin jos he jakautuisivat
      että voisivat vapaasti ajaa omaa politiikkaansa, ja vaaleissa muodostaa
      vaaliliittoja.

    • Anonyymi

      Teeveessä kaunis Katri oli ihanan inhimillisen diplomaattinen aikä sanonut demari-Antin olevan vanha kyvytön gubbe. Katri oli kyllä väsyneen näköinen, kauheet pussit silmien alla...

    • Anonyymi

      Keskusta on tällä hetkellä pienpuolue. Alle 11 % kannatuksellaan se on alennustilassa. Syitä on monia, yksi syy on kun vanhat kokeneet keskustalaiset lähtivät yhtaikaa eläkkeelle. Pikkupaikkakuntapuolue keskusta jäi tuntemattomien kasvojen puolueeksi. Sipilä jätti perinnöksi kakkaransa autotallinsa nurkkaan.
      Keskusta nousee 2030-luvulla aikaisintaan. Kärnän kaltaisten varassa ei silloinkaan. Puolueen pitää olla uskottava mutta demarien apupuolueena se ei onnistu. Ei tarvitse olla taitava ennustaja kun ennustaa hallitukselle suuria vaikeuksia. Keskusta maksaa kovan hinnan ministereinä olemisesta. Puheenjohtaja on ok mutta jotenkin hänessä näkyy saneltujen mielipiteiden ristiriita suhteessa itseensä. Torniosta ei neuvonantajat näe etelään saakka.
      Keskustan kenttätyö on somehöttöä, eikä puhuttele ketään.

      • Anonyymi

        marginaali viittaa 8% kannatukseen

        RKP lähenee kun maahanmuutto painaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        marginaali viittaa 8% kannatukseen

        RKP lähenee kun maahanmuutto painaa

        Nyt Rinne pelaa keskustalaiset kokonaan ulos hallituksesta -kostoksi-.


    • Anonyymi

      Kohta menee RKP ohi kannatuksessa niin ei enää käytännössä vaikuta suomessa

      Sipilä siten suurpuolueen johtoon takas-sehän se mamu-ukko on

    • Anonyymi

      Rinne/Orpo/Räsänen/Andersson/Henriksson-peli on jo käynnissä. Kärnä töppäsi kaikki.

    • Anonyymi

      Haavisto seuraavaksi pois, nainen tilalle!
      Monta ministeriä ei ole jäänyt vaihtamatta. Hallitus on ripulihallitus.

      • Anonyymi

        valepukkihallitus


      • Anonyymi

        Taitaa Emma Kari nuosta ulkoministeriksi.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kärnän vuoro tiputtaa kannatusta

    • Anonyymi

      kannatus loppuviikosta 6%

      • Anonyymi

        sipilä on kannatuksen laskun taustasyy-osin myönnetty mutta mutta


    • Anonyymi

      Suomeen tai kuoleen? kysyi katri povipommi.

    • Anonyymi

      nimessä on sitä mitä sipilällä päässä

      en tarkoita pälvikaljua

      • Anonyymi

        Keskusta on ainut puolue, joka pystyy olemaan yhtäaikaa sekä hallituksessa että oppositiossa.. ts. jakomielitautisten puolue.


    • Anonyymi

      joko RKP lukemat kannatuksessa

    • Anonyymi

      viekö al-hol taas kannatusta

    • Anonyymi

      Sipilä pukki vie kannatuksen pohjiin

      eikö tosiaan keskustan väki usko ydinsyytä?

    • Anonyymi

      mikä on huor.. määritelmä?

    • Anonyymi

      kaikki uskovaiset pois heti.

      • Anonyymi

        Uskonto ja politiikka on hyvin huono yhdistelmä.


    • Anonyymi

      Keskusta kokee saman kohtalon kuin se on kokenut jo vuosikymmeniä sitten muualla euroopassa, eli kuolee tarpeettomana pois.

      Keskusta on tehnyt itsestään tarpeettoman lähentymällä Kokoomusta.
      Jos kaikki eivät olleet asiaa vielä huomanneet, niin viimeistään Sipilän hallitus todisti Keskustan etääntymisen erittäin kauas siitä "pienten ihmisten puolueesta", eli Alkiolaisuudesta.
      Suomessa ei tarvita kahta Kokoomuspuoluetta, joiden ideologialla ei ole mitään muuta eroa kuin nimi.

      Keskustaa johtaa edelleenkin samat taustajoukot kuin Sipilänkin hallituksessa, sillä erolla että ovat tällä hetkellä taustalla nykimässä naruista, joita sitten Kulmuni tottelee.
      Omia ajatuksiaan ja mielipiteitään hänellä ei ole, eivätkä suvaitte!

      Lopulta jäljelle jää vain marginaalinen porukka Lestaadiolaisia, jotka todennäköisesti tekevät Keskustasta oman kristillisen puolueensa, vaikka luonnollisinta olisi yhdistyä Kristillisdemograatteihin, mutta kun heidän ylpeytensä ei anna siihen periksi, koska kokevat olevansa aina muita parempia ihmisiä.

      • Anonyymi

        Tuo oli hyvä havainto, ettei Suomessa tarvita kahta Kokoomusta. Oivaltava kirjoitus ilman minkään muun puoluee ylistysjargonia.


    • Anonyymi

      lunta riittää kepunuorille

      politiikkaa ei osata

      • Anonyymi

        kolataan sipilän tahtiin


    • Anonyymi

      gallupit kertoo nollan olevan lähempänä kuin 20%

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Keskustan kannatus kääntyi nousuun, olisiko syynä se että Kärnä on
      lopettanut kommenttinsa ja ulostulonsa ???

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Koskas kulmuni sanoo ääneen kiky ja maahanmuutto Sipilä

      puolue ei voi muuten nousta-mies ulos

    • Anonyymi

      maahanmuutto ja sipilä

      koskas ongelma myönnetään?

    • Anonyymi

      Nollakannatusta kohti

    • Anonyymi

      Kepu ei nouse ennen kuin Sipilä lähtee pois politiikasta. Jos tuo huseeraa jollakin tasolla määräämässä niin nolla odottaa ja hyvä niin, kun kepulit eivät itse ymmärrä mikä rasite Sipilä on koko puolueelle.

    • Anonyymi

      tervemenoa hel......maahanmuuttopuolue

    • Anonyymi

      Hämeenlinna viimeisin ylpeys

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kärnä povaa Kepun tuhoa, saas nähä miten tääkii asja loppupeleis männöö,
      kannatuksestakkii saahaan koht sannoo ett kaik mänt, eikä piisantkaa.

    • Anonyymi

      Onko kulmuni alistettu jollain tavalla?

    • Anonyymi

      Kärnä haluaa kekkoslandian jo Väyrynen palaa keskustaan

      miksi linkki poistettiin?

      • Anonyymi

        Kumma ettei kukaan sano rehellisesti sitä, että keskustan hajoitti Paavo Väyrynen. Hän repi puolueen ja sai aikaan kannatuksen romahduksen. Luuleeko joku, että keskustan kannatus olisi noussut, jos Paavo olisi keskustapuolueessa. Jos Paavo tulee mukaan jaakaamaan kepuun, meitä puolueen vaihtajia on monta!
        Jos keskusta aikoo nousta, se tarvitsee yhtenäisen joukon, joka on sitoutunut yhdessä sovittuun ohjelmaan. Pahalta tuntuu, kun oma joukko kaivaa maata kepun nykyjohdon jalkojen alta. Tällä menolla Kärnä ei saa enää minun ääntäni.


    • Anonyymi

      Väyrynen keskustan johtoon
      ja turhapuro presitentiksi

      Moskovitsh maahanmuuttoministeriksi jne

    • Anonyymi

      lesdit pois puolueesta heti Sipilästä alkaen jne...

    Ketjusta on poistettu 81 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe