Jalostaminen?

Koirathan ovat jalostuneet yhdestä kantamuodosta tms.

Voidaanko samanlaista lajin monimuotoisuutta lisätä jalostamalla esimerkiksi sinivalaita tai kärpäsiä?

Voidaanko jalostamalla tuottaa lyhyitä mustia sinivalaita tai pitkäsiipisiä ja pitkäjalkaisia kärpäsiä?

Onko koiran geenistö muita eläinlajeja suotuisampi ulkonäöllisen erilaisuuden tuottamiseen?
11759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

banaanikärpäsillä on leikitty - en tiedä onko
saatu appelsiini- tai omppukärpäsiä?

Äänestä

Jalostaminenhan tarkoittaa sitä, että valitaan vanhemmat sen mukaan, minkäkaltaisia jälkeläisiä halutaan. Jalostaminen on aikas "vanhentunut" keino tuottaa haluttuja eliöitä, sillä nykyisin pystytään tehokkaasti muuntelemaan genomia (=geenejä) suoraan geenitekniikan avulla. Pystytään esimerkiksi tekemään siasta enemmän lihaa tuottava, siirtämällä siihen naudan kasvugeeni.

Jalostaminen on taas vähän sellaista toivotaan, toivotaan -touhua. Ei pystytä tietämään, mitkä geenit siirtyvät vanhemmilta jälkeläiselle. Kaikki jalostaminen tapahtuu olemassa olevan geenistön rajoissa. ei pystytä esimerkiksi jalostamaan mustia sinivalaita, jos "mustuus" alleeli (geeni) ei kuulu sinivalaan geenistöön, joka on käytettävissä. Sama kuin että, ihmisellä ei ole punasilmäisyyden alleelia. Mutaatiot ovat kuitenkin mahdollisia. Jos esim. onnistutaan saamaan esimerkiksi kaksi mutatoitunutta mustaa valasta parittelemaan, voidaan (ehkä) tuottaa mustia jälkeläisiä.

Geenitekniikan avulla voidaan puolestaan tehdä melkein mitä vain. Tässä rajana on puolestaan kohdeorganismin fysiikka. Valaan tsykoottiin (munasolu siitiö) voitaisiin siirtää esim. "mustuus" geeni ja jos geeni toimii moitteettomasti, muodostaa se mustaa pigmenttiä. pienuuteen/suuruuteen on puolestaan hieman hankalampaa vaikutaa edes geenitekniikan keinoin, sillä kokoon vaikuttaa omalta osaltaan niin monta geeniä.

viimeiseen kysymykseen vastaus on se, että koiran geenistö ei ole sen ihmeellisempi kuin muidenkaan organismien, mutta koiran ulkonäön muokkaamisen yksinkertaisesti kiinnostaa/hyödyttää ihmistä enemmän kuin esim. sinivalaan ulkonäön muokkaaminen. Siksipä koiria on niin monen näköisiä...

Äänestä
  • Kiitos. Hyvä tietää, että jokaista eläinlajia voi muokata, kuten ihminen on koiria jalostanut - ja ilman geeniteknologiaakin.
    Sama monimuotoisuus pätee kai kissoihinkin, jotka kyllä muistuttavat enemmän toisiaan kuin erirotuiset koirat. Luulisi, että ihminen on vuosituhansien saatossa halunnut erilaisia lemmikkikissoja siinä missä erilaisia koiriakin.

    Uusi kysymys: miksi kissojen ulkonäöllinen monimuotoisuus on pienempää kuin koirien?

    (Kissojakin kuitenkin on jalostettu tuhansia vuosia)

    Äänestä

  • Sekarotuinen kirjoitti:

    Kiitos. Hyvä tietää, että jokaista eläinlajia voi muokata, kuten ihminen on koiria jalostanut - ja ilman geeniteknologiaakin.

    Koirien monimuotoisuus on alunperin lähtöisin erilaisita käyttötarkoituksista. Kissa ovat olleet oikestaan vain seuraeläimiä/rotanpyydystäjiä, niissä ei siis ole ollut samanlaista tarvetta eri muodoille kuin koirissa. Lisäksi koiria on ymmärtääkseni kuitenkin jalostettu aika paljon pidempään kuin kissoja. Sitäpaitsi jos katsot tarkkaan, niin ovat eri kissarodutkin melko erilaisia, vaikka se koirilla silmiinpistävämpää onkin.

    Perinteisillä keinoilla ei myöskään voi tehdä mitä tahansa (myös geniteknologiassa on rajoituksensa). Jos eläimellä ei johonkin ominaisuuteen tarvittavaa genotyyppiä ole, niin sitten sitä ei vain ole. Siksi voi olla vaike päättää, että nyt haluan luhytkoipisen luppakorvaisen kissan. Monet koirarotujen erityispiirteet ovat enemmän sattumalta syntyneitä, ja ne on sitten pyritty säilyttämään.

    Geeniteknologian ylivertaisuutta jalostuskeinona on turha ainakaan vielä ihan älyttömästi hehkuttaa. Monet ominaisuudet ovat lukuisien geenien summia, eikä vaikuttavia alleeleita läheskään aina edes tunneta. Tällöin geeniteknologian käyttö on mahdotonta, ja perinteinen jalostus on ainoa toimiva vaihtoehto.

    Äänestä

  • ddhm kirjoitti:

    Kiitos. Tuosta saa jo hyvää alkua. Täytyypä käydä kirjastossa lukemassa eläinten jalostusopusta.

    Äänestä

  • Geenitekniikka ei tule korvaamaan perinteistä jalostusta hyvin pitkään aikaan. Eikä jalostus oole missään nimessä vanhentunutta vaan parhaimmillaan hyvinkin hallittua "toivotaan toivotaan -periaatteen sijasta".
    Minkä tahansa lajin kohdalla voidaan päästä hyvin monenlaisiin tuloksiin ulkoisten ja sisäisten ominaisuuksien puolesta, mutta mahdollisuus vaikuttaa ominaisuuteen tai ominaisuuksien summaan vaihtelevat lajien välillä. Tietyt ominaisuudet ovat kytkeytyneet genomin tasolla toisiinsa. Esim koirilla lurppakorvaisuus ja lauhkeus taisi olla toisiinsa littyneitä ominaisuuksia.
    Jalostustulokseen vaikuttaa myös populaation genomin hetrogeenisyys (ts miten monipuolisia tietyn lajin yksilöt ovat lähtötilanteessa). Jos kaikki yksilöt ovat klooneja niin siitä on hyvin hankala tuottaa kovin monenlaisia yksilöitä.

    Äänestä

  • Sekarotuinen kirjoitti:

    Kiitos. Hyvä tietää, että jokaista eläinlajia voi muokata, kuten ihminen on koiria jalostanut - ja ilman geeniteknologiaakin.
    Sama monimuotoisuus pätee kai kissoihinkin, jotka kyllä muistuttavat enemmän toisiaan kuin erirotuiset koirat. Luulisi, että ihminen on vuosituhansien saatossa halunnut erilaisia lemmikkikissoja siinä missä erilaisia koiriakin.

    Uusi kysymys: miksi kissojen ulkonäöllinen monimuotoisuus on pienempää kuin koirien?

    (Kissojakin kuitenkin on jalostettu tuhansia vuosia)

    "Sama monimuotoisuus pätee kai kissoihinkin, jotka kyllä muistuttavat enemmän toisiaan kuin erirotuiset koirat."

    Koirien suuri erilaisuus johtuu suureksi osaksi "epävakaasta" genomista. Olet varmaankin kuullut punktualistisesta kehityksestä? Koiran tapaus on juuri sitä. Kun laji sopeutuu radikaalisti vastaamaan ympäristön haasteita, voivat muutokset (koirien tapauksessa esim. adreanaliinitason lasku) johtaa odottamattomiin (sivu)vaikutuksiin. Koira eroaa sudesta (n. 1 %) lähes yhtä paljon kuin ihminen simpanssista (n. 1,5 %), mutta koira ja susi voivat saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Voin kertoa lisää, jos kiinnostaa.

    "Sama monimuotoisuus pätee kai kissoihinkin, jotka kyllä muistuttavat enemmän toisiaan kuin erirotuiset koirat. Luulisi, että ihminen on vuosituhansien saatossa halunnut erilaisia lemmikkikissoja siinä missä erilaisia koiriakin."

    Erään uuden teorian mukaan koira lähti kehittymään symbioottisesti ihmisen rinnalla lähes sata tuhatta vuotta sitten, eli jotkin linjat ovat punktualistisen ja luonnollisen evoluution seurausta. Raadonsyöjästä tuli apulainen metsästyksessä ja sen jälkeen moneen eri tarkoitukseen sopiva kumppani.

    Esim. Egyptissä "jalostettu" Saluki kehittyi siten, että parhaiten jäniksiä pyydystäville yksilöille annettiin saaliista suurempi osa syötäväksi. Jalostus ei ollut tarkoitushakuista esim. pitkän kuonon, suurien keuhkojen tai kapean lonkan suhteen, sillä egyptiläiset eivät tienneet näiden ominaisuksien ja hyvän metsästystaidon yhteydestä mitään. Lopputuloksena saluki kuitenkin päihittää minkä tahansa nisäkkään 4 kilometrin juoksulenkillä. Tämänkaltainen sokea valinta on pätenyt esim. rottweileriin.

    Suurin osa nykyisistä koiraroduista on jalostettu viimeisten parinsadan vuoden aikana mm. risteyttämällä eri rotujen yksilöitä.

    "Uusi kysymys: miksi kissojen ulkonäöllinen monimuotoisuus on pienempää kuin koirien?"

    Kissat ovat koiria nuorempi "laji", ja ne ovat olleet lähinnä rotanpyyntiin käytettyjä hyötyeläimiä ennen nykyistä tarkoitushakuisen jalostuksen aikakautta, minkä vuoksi kissojen keskuudesta ei löydy yhtä suurta muuntelua.

    Äänestä

  • Empiristi kirjoitti:

    Mainitsemiani asioita käsiteltiinkin näköjään tuossa jo.

    Äänestä

  • Oletko muuten gene perehtynyt paljoa näihin asioihin? Joitain asioita kommentoisin pienten epäselvyyksien vuoksi.

    "Kaikki jalostaminen tapahtuu olemassa olevan geenistön rajoissa. ei pystytä esimerkiksi jalostamaan mustia sinivalaita, jos "mustuus" alleeli (geeni) ei kuulu sinivalaan geenistöön, joka on käytettävissä."

    Useilla nisäkäslajeilla on melaniinipigmenttiä (ihmisellä se on ainoa pigmentti), ja sen määrä ratkaisee miten tumma yksilö on. Määrän ratkaisevat geenit.

    Sinivalaista en tiedä, mutta pigmenttisynteesit ovat usein mutkikkaita monen geenin hallitsemia kokonaisuuksia, joissa pienetkin muutokset voivat saada aikaan uusia värimuotoja. Esim. antosyaanien tapauksessa erilaisten isäntägeenien siirto gerberaan tuotti uudenlaisen synteesireitin (pohjana flavylium-kationi) ja siten uusia värimuotoja.

    "Mutaatiot ovat kuitenkin mahdollisia. Jos esim. onnistutaan saamaan esimerkiksi kaksi mutatoitunutta mustaa valasta parittelemaan, voidaan (ehkä) tuottaa mustia jälkeläisiä."

    Jos musta väri on geneettinen ominaisuus ja kummatkin P-polven yksilöt ovat mustia, on osa jälkeläisistä tietysti mustia.

    Äänestä

  • Empiristi kirjoitti:

    "Sama monimuotoisuus pätee kai kissoihinkin, jotka kyllä muistuttavat enemmän toisiaan kuin erirotuiset koirat."

    Koirien suuri erilaisuus johtuu suureksi osaksi "epävakaasta" genomista. Olet varmaankin kuullut punktualistisesta kehityksestä? Koiran tapaus on juuri sitä. Kun laji sopeutuu radikaalisti vastaamaan ympäristön haasteita, voivat muutokset (koirien tapauksessa esim. adreanaliinitason lasku) johtaa odottamattomiin (sivu)vaikutuksiin. Koira eroaa sudesta (n. 1 %) lähes yhtä paljon kuin ihminen simpanssista (n. 1,5 %), mutta koira ja susi voivat saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Voin kertoa lisää, jos kiinnostaa.

    "Sama monimuotoisuus pätee kai kissoihinkin, jotka kyllä muistuttavat enemmän toisiaan kuin erirotuiset koirat. Luulisi, että ihminen on vuosituhansien saatossa halunnut erilaisia lemmikkikissoja siinä missä erilaisia koiriakin."

    Erään uuden teorian mukaan koira lähti kehittymään symbioottisesti ihmisen rinnalla lähes sata tuhatta vuotta sitten, eli jotkin linjat ovat punktualistisen ja luonnollisen evoluution seurausta. Raadonsyöjästä tuli apulainen metsästyksessä ja sen jälkeen moneen eri tarkoitukseen sopiva kumppani.

    Esim. Egyptissä "jalostettu" Saluki kehittyi siten, että parhaiten jäniksiä pyydystäville yksilöille annettiin saaliista suurempi osa syötäväksi. Jalostus ei ollut tarkoitushakuista esim. pitkän kuonon, suurien keuhkojen tai kapean lonkan suhteen, sillä egyptiläiset eivät tienneet näiden ominaisuksien ja hyvän metsästystaidon yhteydestä mitään. Lopputuloksena saluki kuitenkin päihittää minkä tahansa nisäkkään 4 kilometrin juoksulenkillä. Tämänkaltainen sokea valinta on pätenyt esim. rottweileriin.

    Suurin osa nykyisistä koiraroduista on jalostettu viimeisten parinsadan vuoden aikana mm. risteyttämällä eri rotujen yksilöitä.

    "Uusi kysymys: miksi kissojen ulkonäöllinen monimuotoisuus on pienempää kuin koirien?"

    Kissat ovat koiria nuorempi "laji", ja ne ovat olleet lähinnä rotanpyyntiin käytettyjä hyötyeläimiä ennen nykyistä tarkoitushakuisen jalostuksen aikakautta, minkä vuoksi kissojen keskuudesta ei löydy yhtä suurta muuntelua.

    Kiitos vastauksista!

    Vielä sen verran, että jos kerran kissat ovat olleet vasta hetken ajan tarkoitushakuisen jalostuksen "uhreja", niin onko tulevaisuus toinen.

    Näemmekö lyhytjalkaisia mäyräkissoja, chimuamua-minikissoja ja jättimäisiä tanskancateja kenties jo sadan vuoden kuluttua?

    Äänestä

  • Sekarotuinen kirjoitti:

    Kiitos vastauksista!

    Vielä sen verran, että jos kerran kissat ovat olleet vasta hetken ajan tarkoitushakuisen jalostuksen "uhreja", niin onko tulevaisuus toinen.

    Näemmekö lyhytjalkaisia mäyräkissoja, chimuamua-minikissoja ja jättimäisiä tanskancateja kenties jo sadan vuoden kuluttua?

    "Vielä sen verran, että jos kerran kissat ovat olleet vasta hetken ajan tarkoitushakuisen jalostuksen "uhreja", niin onko tulevaisuus toinen."

    Suuria muutoksia varten tarvitaan suuntaavaa valintaa, ja suuntaavaa valintaa varten tarvitaan paljon sukupolvia, vaikka toisaalta samaan ominaisuuteen vaikuttavat erilliset geenit saadaankin melko helposti risteyttämällä jälkeläisille. Koon kasvattaminen jalostamalla on melko hidasta, eikä pienemmäksi jalostaminen perinnöllisiä kääpiösairauksia lukuunottamatta ole paljon nopeampaa. Koiran jalostuksessa harva roduista on sutta suurempi, joten kissarotujenkin kasvaminen jalostuksen myötä on melko hidasta. Parissa sadassa vuodessa saataneen aikaan n. kaksi kertaa kookkaampia ja pienempiä rotuja, ja ehkäpä "mäyräkissojakin", jos joku sellaisia tahtoo nurkkiinsa pyörimään.

    Vähän aiheen vierestä, mutta toisaalta samaan ominaisuuksiin vaikuttavia eri geenejä koskien, on tässä liikeri, leijonan ja tiikerin risteytys, joka on saanut "suuruusgeenit" urosleijonalta ja naarastiikeriltä. Liikerit voivat painaa yli 400 kiloa, mutta pienempikokoisten naarasleijonan ja urostiikerin jälkeläiset, tiijonat, painavat alle 200 kiloa. Liikerit ovat isoimpia kissaeläimiä.

    http://www.tigers-animal-actors.com/about/liger/ligerkrf.JPG

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sekarotuinen kirjoitti:

Koirathan ovat jalostuneet yhdestä kantamuodosta tms.

Voidaanko samanlaista lajin monimuotoisuutta lisätä jalostamalla esimerkiksi sinivalaita tai kärpäsiä?

Voidaanko jalostamalla tuottaa lyhyitä mustia sinivalaita tai pitkäsiipisiä ja pitkäjalkaisia kärpäsiä?

Onko koiran geenistö muita eläinlajeja suotuisampi ulkonäöllisen erilaisuuden tuottamiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu