Tiedeuskonto jyrää !!!

Anonyymi

2000 luvulla on syntynyt tiedeuskonto Se toimii aivan saman kaavan mukaan kuin fundamentalistinen uskonlahko. Epäileviä tuomaita ei saa olla, ja voi kauhistus jos jollakin on varma vakaumus, että fundamentalistit onkin täysin väärässä.

Kerettiläistä vastaan hyökätään kaikin mahdollisin asein. Perusteluna vanhat fraasit. Tämän tiedeuskonnon juuret on samalta ajalta kuin fundamentalististen uskonlahkojen juuret elikkä 1800 luvun lopulta. Silloin niitä kaikenlaisia oppeja sikisi pilvin pimein.

Se tiedeuskonto uhkaa hukuttaa tieteenkin. Tieteen pitää olla itsekriittinen. Sitä ei tiedeuskonto kuitenkaan salli. Tiedettä pitää voida myös ulkopuolisen kritisoida. Se on fundamentalisteille vielä kauheampi paikka.

Kohta ne fundamentalistit määrää lopettamaan sellaiset alat, joilla on todisteita heitä vastaan. Siinä menee sitten kaasuteollisuus, metalliteollisuus, lääketiede ja elintarviketeollisuus öljyteollisuudesta puhumattakaan.

Sehän se on fundamentalisteille pahin peikko. Yksi jo vaati, että öljylämmitys täytyy lopettaa 2020 mennessä. Järjettömiä vaatimuksia toinen toisensa perään. Maaseudun vessauudistuksesta on toteuttamatta yli 100 000 ja laki tulee voimaan lokakuussa.

Sitä fundamentalistien vaatimusta pystytään vuodessa toteuttamaan 5000 paikassa. Kestää siis 20 vuotta ennenkuin se on toteutettu. Fundamentalistien häärääminen Helsingissä on ollut aivan tolkutonta. Suhteellisuudentaju puuttuu aivan täysin.

Ilmastofundametalismi on ihmiskunnan pahin uhka. On olemassa aloja, joilla on oikeaa tietoa, joka on miljoonia kertoja vertaisarvioitu, mutta eihän fundamentalistit sitä voi hyväksyä, kun se on vastoin heidän uskoaan ja oppiaan.

Eihän fundamentalisti ilmastouskovainen voi hyväksyä, että ilmakehässä ja siis ilmastossa jyrää nimenomaan lämpökapasiteetti. EI usko vaikka alkuperäisessä teoriassakin oli kysymys nimenomaan lämpökapasiteetista.

Fyysikko Jack Tyndall, jonka ensiummäisten havaintojen pohjalle synyi kasvihuoneteoria, tutki nimenomaan kaasujen kykyä sitoa lämpöä. Hänen tutkimuksessaan oli kysymys nimenomaan lämpökapasiteetista.

Hän ei vaan silloin vielä pystynyt sitä tarkkaan määrittämään, eikä hän tutkinut kuin hiilidioksidia, otsonia ja vettä. Kasvihuoneteorian keksijä kuvitteli, että Tyndaall oli tutkinut kaikkia kaasuja, ja oletti, että hapella ja typellä ei ole lämpökapasiteettia.

Ei Tyndall edes voinut tutkia kaikkia kaasuja, koska ilmakehän kaasukoostumus määriteltiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin 1890 luvulla. Tuo teorian keksijän erehdys on kuitenkin edelleen voimassa, vaikka oikeat lukemat on tiedetty jo 1930 luvulla.

Tieteen kehitys on todella hidasta, jos vanhoja virheitä ei koskaan korjata. Minä olen yrittänyt saada liikkeelle perusasioiden tutkimusta.

Keksin menetelmän, jolla voidaan todentaa, mitkä kaasut oikeasti absorboi auringosta tulevaa sähkömagneettista säteilyä. Ei ole sitten kiistanalainen ja teoreettinen se asia.

Nykyäänhän se on mahdollista, kun kaikkia kaasuja saa erikseen. Se oli mahdollista vasta 1930 luvulla 1800 luvulla se ei ollut mahdollista.

Kokeen pitäisi onnistua muovisäiliöiden ja erillisten kaasujen avulla. Kustannuksia tulee muutama kymppi. Sillä näkee käyttäytyykö kaasut samalla tavalla vai eri tavalla auringon paisteessa. Ilmastotiede väittää että eri tavalla.

Minä väitän että samalla tavalla. Itse asiassa siinä tieteellisessä artikkelissa, jonka minulle linkitti kaasuyhtiö, sanotaan, että kaikki kaasut käyttäytyy samalla tavalla normaalilämpötiloissa. Eroa tulee vasta korkeissa lämpötiloissa.

Tämä on elämän ja kuoleman kysymys ilmastotieteelle. Jos erilliset kaasut suljetussa tilassa käyttäytyy auringon paisteessa samalla tavalla, kumoutuu ilmastotieteen teoria kasvihuonkaasuista.

33

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tiedettä pitää voida myös ulkopuolisen kritisoida? Kyllä, mutta silloin pitää itse olla perillä kritisoimastaan asiasta. 2000-luvulla on syntynyt uskonto, jossa kuka tahansa voi esittää netissä tutkijaa tajuamatta alkeitakaan asiasta.

      • Anonyymi

        Minulle tämä ei todellakaan ole uskonasia. Kun uutisointi kuumeni, aloin muistella saamaani tieteellistä faktaa kaasuista ja käytännön kokemuksiani, jotka koski kaasuja ja ilmaa.

        Niitä käytännön kokemuksia minulle on ammattieni takia kertynyt todella laaja skaala. Testasin myös aurinkokeräintä, jossa klersi ilma, josta otettiin lämpöä talteen jäähdytyspatterilla. Minulla ei vaan ollut silloin mahdollisuutta testata sitä erillisillä kaasuilla.

        Olen tehnyt kokeita ja kaivanut tietoa asiantuntijoilta. Paljon tietoa on tullut myös TV dokumenteista. Oma vaivansa oli vaan niiden tietojen yhteensovittamisessa toimivaksi kokonaisuudeksi.

        Siinä onnistuin 2018 tammikuussa, ja jouduin toteamaan, että ilmastotieteen teoriassa on pielessä kaikki muu paitsi se, että ilmakehä absorboi auringosta tulevaa energiaa.

        Ei se sitä kuitenkaan säilytä täällä maan päällä niinkuin ilmastotieteen teoria olettaa. Ilmakehän toiminta poistaa sen energian avaruuteen. Kasvihuoneteorian uskottelemaa kasvihuoneilmiötä ei siis ole olemassa, joten ei se myöskään voi voimistua.

        Ei näiden asioiden ymmärtämiseen yliopisto-opintoja tarvita. Tarvittavat faktat saa ammatillisessa koulutuksessa ja työelämässä tietyillä aloilla. Korkeakoulun käyneethän siellä opettaa. Laaja yleissivistys kyllä tarvitaan, ja sen hankkimiseen menee vuosikymmeniä.

        Kun energiaa tulee enemmän lämpöpakote voimistaa sen energian poistumista avaruuteen. Tasapaino säilyy suhteellisen vakaana jääkausia lukuunottamatta. Parhaillaankin siellä yksi lämmönpoiston järjestelmä toimii Japanin rannikolla.
        Siellä on taifuuni.

        Kyllä tämä minun juttuni on nimenomaan tieteellisellä pohjalla. Tämä ei vaan ole ilmastotieteellisellä pohjalla. Niitä teorioita minä epäilin jo 1960 luvulla. Siihen epäilyksen heräämiseen riitti keskikoulun fysiikka.

        Silloin siinä ei vielä ollut ilmasto-oppia. Sen ilmasto-opin minä luin Valituista Paloista. Aivan samanlainen se on edelleen.


    • Uskontoasiat kuuluvat uskonto-palstalle.

      • Anonyymi

        Sinullehan se ilmastonmuutos on uskonasia. Mene siis sinne uskontopalstalle, niin täällä saa rauhassa keskustella sellaiset, jotka tietää tieteestä ja myös ymmärtää siitä jotakin.

        Sinä kuvittelet, että sinun uskosi ja uskontosi voittaa ilmaston. Ei voita. Ilmasto voittaa. Sitä ei sinua uskosi pysty hallitseman. Sitä voi vaan seurata ja yrittää ymmärtää. Jotku ymmärtää sinä et.

        Kun sinä uskot voittavasi ilmaston niin mene ja pysäytä taifuuni, joka on Japanin rannikolla. Se ei ole edes voimakan, mutta sen pysäyttäminen on mahdotonta. On suuruudenhulluutta kuvitella, että ihminen vaikuttaa jotain ilmastoon.


    • Anonyymi

      Omaan uskontoonsa artikkelin kirjoitussarjan avaaja viittaa. Ilmakehän käyttäminen viemärinä ei ole viisasta. Sen sanoo maalaisjärki ja sen todistaa tiede. Vertaan tätä kirjoittelua tupakkateollisuuden pitkään taisteluun ja todisteluun tupakan vaarattomuudesta tai Amerikassa fundamentalistikristittyjen tieteelliseen todisteluun siitä, että maa on miljardeja kertoja nuorempi kuin jumalattomat tiedemiehet/naiset väittävät. Perustelut ovat näennäisen älykkäitä kuten niiden "uskovaisten", jotka sulkevat silmänsä ihmisen vaikutuksesta ilmastonlämpenemiseltä.

      • Anonyymi

        Näin on. Mikä tahansa kelpaa uskonnon alkuaineeksi. Hyviä esimerkkejä ovat tähtien vaikutus ihmisten kohtaloihin, hiilidioksidi ja Mannin lätkämaila ja ihmisen aiheuttama ilmastonlämpeneminen. Tosin täysijärkiset taas naureskelevat pannuhalkisten foliohattujen hörhöilyille.


      • Anonyymi

        Kumma kun minun kommenttini poistettiin. Siinä sanoin, että minä uskon maapallon ja maailmankaikkeuden olevan vielä vanhemi, kuin tiedemiehet uskoo. En siis usko fundamentalistien satuihin maailman iästä, vaikka olen uskovainen.

        En yleesäkään sotke uskontoa tieteeseen. Olenhan lukenutkin yhtä tiedettä. Kun tietää tieteestä, niin tietää, että fundanmenkalistikristityt on täysin väärässä hirveän monessa asiassa. Minä hylkäsi ne piirit jo 1980-luvulla. Ei siellä voinut järkevästi keskustella mistään.

        Se ilmasto ei ole mikään likaviemäri hiilidioksidin suhteen. Hiilidioksidi toimii luonnossa lannoitteena. Se tiedetään kyllä kasvihuoneista. Niissä kasvit kuolisi ellei sinne lisättäisi hiilidioksidia. Saman tien sitä laitetaan 1100-1200 ppm.

        Minä olen uskonut kasvihuoneteoriaan lähes 50 vuotta. Vasta viime vuonna minulle selvisi, ettei siinä ole mitään perää. Ilmastonmuutosteoria perustuu kasvihuoneteoriaan.


    • Anonyymi

      Änkyrädenialismin juuret ovat kommunistisessa kodissa.Kun on lapsuudensa lukenut tiedonantajaa niin on pihalla reaalimaailmasta.

      • Anonyymi

        Ketähän tuolla nyt tarkoitat. Minun kodissani ainoa politiikka oli maatalouspolitiikka. Vasta aikuisena kuulin, että isä kannatti demareita. Tiedettä taas olen kannattanut ikäni. Olen jopa opiskellutkin yhtä tiedettä

        Kyllä täällä on tullut selväksi, että ne jotka haukkuu denialistiksi ei tiedä tieteestä yhtään mitään. Ikinä ei ole tullut yhtään kommenttia, joka edes hiukan haiskahtaisi tieteeltä. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.


      • Tai muuten totalitarismia kannattavasta taustasta: vasemmisto, oikeisto, uskonnollisuus, steineriläisyys (EVVK miten se taipuu)...


      • Anonyymi
        sananjalkaväki kirjoitti:

        Tai muuten totalitarismia kannattavasta taustasta: vasemmisto, oikeisto, uskonnollisuus, steineriläisyys (EVVK miten se taipuu)...

        Sitä totalitarismiahan kannattaa nimenomaan ne, jotka haukkuu osaa porukasta denialisteiksi ja ilmeisesti uskoo ilmastonmuutosuhkaan. Sellaiset jotka ei siihen usko taistelee totalitarismia vastaan eikä sen puolesta.

        Todisteita, jotka todistaa, ettei ilmastonmuutosuhkaa ole olemassa on monilla aloilla..Minä olen työskennellyt sellaisilla aloilla. Lisäksi jäätiköiden sulamisuhkalla huijataan todella rankasti. Esitin yhden laskelman, joka sen, todistaa yhdessä keskustelussa.

        Kyllä minä pyrin vapauttamaan ihmisiä turhasta pelosta enkä totalitarismiin. Siihen pyrkii Suomen hallitusvalta ja valtamedia. Kun persut nousi sitä totalitarismia vastaan ilmastoasiassa, niin ei kelpuutettu hallitukseenm. Ne ilmastotoimet kun on Suomessa aivan tarpeettomia. Asiahan on globaali.

        Tiedeuskonnolla aloituksessa tarkoitin sitä, että suuri osa ihmisistä suhtautuu tieteeseen niinkuin se olisi kaikkitietävä jumala. Ei tieteentekijät itse yleensä usko niin. Ne on tietämättömät maallikot, jotka uskoo niin.


    • Anonyymi

      Denialistit ruikuttaa rannalla kun Greta on lähtenyt suurelle merimatkalle.Greta tekee,denialistit urputtaa..

      • Anonyymi

        Denialistihaukuilta ei tule koskaan mitään muuta kuin denislistihaukkua paitsi nyt typeryksen ihastelua. Laskin että Gretan osuus lentokoneen polttoaineen kulutuksesta olisi ollut noin 122 litraa. Matka on todennäköisesti noin 5000 km.

        Tuokin on teoreettinen luku, koska kyllä se lentokone lähes saman kuluttaa, vaikka Greta ei siellä istukaan. Toivotan Gretan matkalle mahdollisimman paljon kunnon myräkkää. Jos oppisi vähän mikä kannattaa ja mikä ei. Kiva pissata ja yrjötä samaan ämpäriin.

        Tuulitilannetta voi seurata ilmatieteen laitoksen tuulikartalta.


      • Anonyymi

        Uutinen: Gretan huoltojoukot lentävät ympäri maailmaan huoltamaan raaseria, että se siitä ekologisuudesta. Hurjasti luonnovaroja on mennyt sen hiilikuituhimmelin rakentamiseenkin.


    • Anonyymi

      Kumma kyllä, se öljy-yhtiöiden kahdella tuolilla istuminen ei huoleta denialisteja. Öljy-yhtiötkin tietävät, että ilmaston lämpeneminen on totta, mutta silti ne ovat valmiit rahoittamaan tutkimusta, joka väittää päinvastaista.

      Te mielellänne hellitte kuvitelmaa, että tiede on puolueellista, mutta tietenkin vain puolittain. Vain se on puolueellista tms., jos joku sanoo ilmaston lämpenevän: tämä on itse asiassa tieteen kanta. Sen sijaan, jos joku väittää päinvastaista ja saa vahvaa rahoitusta öljy-yhtiöitä, on sitten olevinaan vapaa puolueeton kanta.

      Kaikilla on vapaus todistaa ilmaston lämpeneminen epätotuudeksi. Ensin kumoatte asiaan liittyvän fysiikan teorian ja sitten kumoatte säähavainnot ja ilmastotilastot. Siitä vaan, kukaan ei estä teitä.

      Saatte valtavasti mainetta, rahaa, kunniaa ja suosiota, jos kumoatte GWT:n. Trump rakastaa teitä. Jokainen öljy-yhtiö suorastaan kylvettää teidät rahoissa, jos onnistutte. Miksi ette jo tekemässä asiaan liittyvää tutkimusta, miksi kulutatte aikaanne täällä itkemässä epäreilua tiedettä?

      • Anonyymi

        Silkkaa vertaisarviointia ja konsensusta puskee jälleen palstalle.
        Ilmastonlämmittäjälle riittää todisteeksi pelkät väitteet. Aivan niinkuin aina ennenkin. Uutta on se, että ilmastoteologia on nykyään epäreilua.


      • Anonyymi

        Ei niitä öljy-yhtiön rahija niin vain saa eikä saa mainettakaan. Yleensä, kun joku löytään mullistavan totuuden, tulee hirveä vastarinta. Niin se on aina ollut ja valitettavasti tulee aina olemaan.

        Kyllä AGW:n kumoava tutkimus on jo tehty ja lähetetty ilmatieteelle ja medialle. Siitä oli seurauksena ainoastaan se, että sen jälkeen vasta ilmastohumppa oikein kiihtyikin.

        Ilmastotieteen oletus, että ilmakehä sitoo aurinkoenergiaa maahan, on aivan väärä. Sellaista et todellakaan tapahtu. Ilmakehä sitoo auringosta tulevan energian itseensä ja poistaa sen avaruuteen. Sen takia hiilidioksidin lisääntymisellä ei ole merkitystä. Luonnolle se on lannoite.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä öljy-yhtiön rahija niin vain saa eikä saa mainettakaan. Yleensä, kun joku löytään mullistavan totuuden, tulee hirveä vastarinta. Niin se on aina ollut ja valitettavasti tulee aina olemaan.

        Kyllä AGW:n kumoava tutkimus on jo tehty ja lähetetty ilmatieteelle ja medialle. Siitä oli seurauksena ainoastaan se, että sen jälkeen vasta ilmastohumppa oikein kiihtyikin.

        Ilmastotieteen oletus, että ilmakehä sitoo aurinkoenergiaa maahan, on aivan väärä. Sellaista et todellakaan tapahtu. Ilmakehä sitoo auringosta tulevan energian itseensä ja poistaa sen avaruuteen. Sen takia hiilidioksidin lisääntymisellä ei ole merkitystä. Luonnolle se on lannoite.

        Missä sen AGW:n kumoavan tutkimuksen voi lukea ja kuka on sen tehnyt?


      • Anonyymi

        Käykää lukemassa järkimiesten argumentit perusteluineen.


      • Anonyymi

        Professorien tutkimus johtopäätöksineen olisi ehdottomasti saatettava hallituksen tietoon. Sen tekijöinä ovat alansa auktoriteetit.

        Joku voisi varmaan suomentaa sen ministereille. Varmaan tekijät kyllä kävisivät mielellään sen itsekin esittelemässä.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Pikavilkaisulla Sarkomaa ja Ruottu väittävät IPCC:n väittävän, että vesihöyry ei ole kasvihuonekaasu. Tämähän ei ole totta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Professorien tutkimus johtopäätöksineen olisi ehdottomasti saatettava hallituksen tietoon. Sen tekijöinä ovat alansa auktoriteetit.

        Joku voisi varmaan suomentaa sen ministereille. Varmaan tekijät kyllä kävisivät mielellään sen itsekin esittelemässä.

        Herrat voivat olla oman alansa auktoriteetteja mutta eivät ilmastotieteen. Maaseutumediakaan ei ole tiedelehti, sillä on selvästi oma lehmä ojassa. Ei jatkoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikavilkaisulla Sarkomaa ja Ruottu väittävät IPCC:n väittävän, että vesihöyry ei ole kasvihuonekaasu. Tämähän ei ole totta.

        Näin siellä lukee:
        Claim 1.4: Water vapor is not a greenhouse gas
        The claim 1.4 proves unfathomable ignorance on radiative heat transfer of the thousands of authors of IPCC’s assessment reports.

        Varmaankin jostain IPCC:n raportitsta tuollainen väite juontuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin siellä lukee:
        Claim 1.4: Water vapor is not a greenhouse gas
        The claim 1.4 proves unfathomable ignorance on radiative heat transfer of the thousands of authors of IPCC’s assessment reports.

        Varmaankin jostain IPCC:n raportitsta tuollainen väite juontuu.

        Tästä kai on pohjimmiltaan kyse: "Therefore, influence of increase of carbon dioxide in the atmosphere on radiation to the ground must be calculated by accounting simultaneously the influences of carbon dioxide and clouds. In climate models of IPCC’s assessment reports these influences are separated into clear sky “radiative forcing” and “cloud feedback” which is a fatal error. "


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herrat voivat olla oman alansa auktoriteetteja mutta eivät ilmastotieteen. Maaseutumediakaan ei ole tiedelehti, sillä on selvästi oma lehmä ojassa. Ei jatkoon.

        Jep.Ja yksi palstalla mellastava denialisti vetoaa valittuihin paloihin ja tieteen kuvalehteen tieteellisinä julkaisuina.

        Sen siitä saa kun hitsari alkaa leikkimäään tiedemiestä..sopisi hyvin kummelin hahmoksi..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herrat voivat olla oman alansa auktoriteetteja mutta eivät ilmastotieteen. Maaseutumediakaan ei ole tiedelehti, sillä on selvästi oma lehmä ojassa. Ei jatkoon.

        Proffathan pitävät bioenergian käyttöä katastrofina, samoin karsastavat metsien hakkuita. Pitää oikein ihmetellä, että miten maaseutumedia on saatu tähän mukaan.

        Lukekaa nyt koko juttu ja esittäkää vasta sitten omat politikointinne.


    • Anonyymi

      Miksi sitten IPCC:n sivulla sanotaan että "Water vapour is the most important greenhouse gas, and carbon dioxide (CO2) is the second-most important one." ? Vaikea uskoa että herrat sentään syyllistyvät olkiukkoiluun. Kaipaan linkkiä kyseiseen IPCC:n raporttiin jossa väitetään noin.

      • Anonyymi

        Joo, ei IPCC ole väittänyt, että " Water vapor is not a greenhouse gas". Mistähän herroille on tuollainen käsitys tullut. Se liittynee mallinnukseen. Niin tai näin, mutta väitteenä virheellinen.


      • Anonyymi

        Toinenkin virhe sieltä on löydetty. Herrat sekoittavat typpioksiduulin (N2O) ja typen oksidin (NO2).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinenkin virhe sieltä on löydetty. Herrat sekoittavat typpioksiduulin (N2O) ja typen oksidin (NO2).

        ... ja syyttävät sitten IPCC:tä omasta virheestään. Tämä Ilmatieteen laitoksen tieteellisen johtajan huomaama moka otettiin esille eilen keskustelussa "Sarkomaa ja Ruottu lyttäävät IPCC:n raporttia Maaseutumediassa"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinenkin virhe sieltä on löydetty. Herrat sekoittavat typpioksiduulin (N2O) ja typen oksidin (NO2).

        Missä kohtaa tuo sotku esiintyy ?
        Alailmakehässä voi NO2 a olla runsaasti, sitä kun syntyy kaiken palamisen yhteydessä,
        moottoreista ym, se on myös kasvihuonekaasu, joskaan ei pysyvä ja osin paikallinen.
        N2O a on vain rajallisesti kun NOx muuttuu typpihapoksi ilmakehässä.
        Uskoisin että tuon tason ammattilaiset kyllä tietävät noin yksinkertaisen asian sitä sekoittamatta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohtaa tuo sotku esiintyy ?
        Alailmakehässä voi NO2 a olla runsaasti, sitä kun syntyy kaiken palamisen yhteydessä,
        moottoreista ym, se on myös kasvihuonekaasu, joskaan ei pysyvä ja osin paikallinen.
        N2O a on vain rajallisesti kun NOx muuttuu typpihapoksi ilmakehässä.
        Uskoisin että tuon tason ammattilaiset kyllä tietävät noin yksinkertaisen asian sitä sekoittamatta.

        Typpidioksidin NO2 sotkeminen typpioksiduuliin N2O on käsitelty keskustelun "Sarkomaa ja Ruottu lyttäävät IPCC:n raporttia Maaseutumediassa" viestissä, joka on kirjoitettu 15.8.2019 4:00.

        Virheen tekstistä löysi ja raportoi Ilmatieteen laitoksen tieteellinen johtaja A. Laaksonen. Linkki jossa hän kirjoittaa asiasta löytyy yllä mainitusta viestistä.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      101
      3522
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      309
      1896
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1717
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      97
      1582
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      414
      1535
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1430
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      431
      1428
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1190
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      29
      1034
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      358
      1030
    Aihe