Läski ja savotat

Anonyymi

Mikähän järjenjättiläinen täältä poistaa asiallisia ja todellisia viestejä
esim ”Läskiä ei saa voissa paistaa eikä Ulseenin aikaa muistella” on 100% totta Lapin savotoilla sata vuotta sitten ja vielä sotien jälkeenkin.
"Ulseen"=] Terje Olsen oli 1870-luvulla Suomen Lapissa vaikuttanut norjalainen puutavaraliikemies, joka oli ensimmäisenä käynnistämässä Lapissa laajamittaisia puutavaran hakkuita ja sahateollisuutta. Englannissa asunut Olsen saapui Kemiin vuonna 1870. Hän teki 1871 sopimuksen Metsähallituksen kanssa 500 000 rungon hakkaamisesta Kemijoen vesistön kruununmetsistä viiden vuoden aikana.

Samoin kuin se amerikkalainen Hebe-läski. Kemiyhtiö oli tilannut työmaitaan varten koko laivalastin amerikanläskiä. Lastia tuova laiva, saksalainen Hebe, teki haaksirikon Pohjanlahdella ja upposi. Lasti saatiin pelastetuksi, mutta merivesi turmeli sen. Siitä huolimatta se kuljetettiin työmaille jätkien syötäväksi. Silloin alkoi ns. hilkun ja Hebe-läskin kausi.
.No olihan se ravitsevampaa kuin pettu?
P-les tuollaisia sivistymättömiä seriffejä.
Perseenpyyhkimisjutut kelpaa,mutta historian faktatiedot ei.

57

575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Riipissä ei pyyhitä, eikä läskitytä vähääkään.

      • Anonyymi

        NiinKö? Kö?


    • Anonyymi

      Perussuomalaisten ykköspaikka vahvistuu entisestään mss

    • Anonyymi

      Pitäs muuttaa Riiphin, niin ei tarttis pyhkiä.

    • Anonyymi

      Hevossavotta-aikana 40-50 luvulla sanottiin huoltotietä läskitieksi. Nykyään ei ole sellaisia teitä on vaan silavapylly juoruajia.

    • Anonyymi

      Onpa itsellänikin kokemuksia savotoilta. Hevoset rouskutti seinän takana samassa kämpässä. Apetta tehtiin.
      Kantelin lanmmesta vettä kokille ja hevosillekin. Pitelin avantoa auki.
      Hiiriä pyydystelin sellaisella hukutuslaitteella.Ei ollunna hiirenloukkuja.
      10 kg rusinalaatikko oli jollain pöydällä.Niistä vähän ruutia yöunille ja ulkoveeseen reissuille.
      Ukoilla oli muka hurjia juttuja naisreissuista.Naapureista hakeneet vaimonsa sellaiset joilla semmonen oli. Lauantai-iltaisin hiihdeltiin kotiin. Kerran juoksin yksin kotoa pitkän matkan savotalle ilman lupaa. Olin semmonen 10 v kolli. Olihan ne eri aikoja kuin nyt.
      Vesitietä pidettiin kunnossa, että hevoset jaksoi vetää puita lanssiin

      • Anonyymi

        Pappa, iso-isä aina sano usein että lähetäänkö poika Orressokkaan pölökynlyöntiin.
        Siihen aikaan oli russiassa Karjalankaartin komentajana kenraali Timoshenko. Oli vielä sota-aika lähellä joten jutut liittyi paljon sen ajan kurjuuteen niin venäjällä kuin Suomessakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pappa, iso-isä aina sano usein että lähetäänkö poika Orressokkaan pölökynlyöntiin.
        Siihen aikaan oli russiassa Karjalankaartin komentajana kenraali Timoshenko. Oli vielä sota-aika lähellä joten jutut liittyi paljon sen ajan kurjuuteen niin venäjällä kuin Suomessakin.

        Onkohan tuo orresokka luostonperällä,jotenkin on sellainen muistikuva jäänyt minulle?
        Tietääköhän monikaan mitä varten oli jäätie ennen savotoilla? Ja kuinka isoja kuoromia hevosparat jaksoivat/pakotettiin kiskomaan? Varmaan ei monikaan osaisi tehdä apetta hevosilille ja tuskin tietävät edes mitä se on.


      • Anonyymi

        Jos on hölmö, niin onko se kaikille pakko kertoa?


    • Anonyymi

      Ei mee sannalla suunnitelmiensa mukaan. Raukka on kait tosissaan siinä luulossa,että hänestä tulee jokin suomen napajohtaja,jolle uskotaan kaikki elintärkeät asiat kuten puolustus jne..

    • Anonyymi

      Kyllä läski oli hyvää ja sillä jaksoi rehkiä ennenvanhaan metsätöitä.

    • Anonyymi

      Onhan tuo läski hyvää vieläkin vaikkapa kastikkeisiin.

    • Anonyymi

      Jantikka voi olla valtaosalle tuntematon kapine,sensijaan pontikka lie jo tutumpi sana.

    • Anonyymi

      Jätkät kypsentivät sen syömäkauhassa kamiinan päällä ensi alkuun kun asuivat savotta korsuissa. Siihen aikaan he kaatoivatpuut vielä kirveillä, ja rungot oli silloin tosi paksuja. ( sellaisia mäntyjä ei enää ole ) On se jätkän elämä ollut tosi kovaa siihen aikaan. Urakalla tekiväät ja yhtiö velkoi läskistä, joten palkkapussi keveni läskiä syödessä.

      • Anonyymi

        Kirveellä kaataminen loppui joskus Samperin aikaan, jätkät saivat justeerit käyttöön ja niin kuin kaikkeen uuteen, suhtautuivat aluksi niihin hyvin torjuvasti. Puun kaato alkoi kuitenkin sujua justeerilla ihan uuteen tahtiin verrattuna kirveskaatoon, joten kohta savotoilla justeerit lauloi.
        Itse kokeilin joskus nuorena miehenä justeeria 70-luvun alussa ja oli se karmea vehje yhden miehen käytössä. Lieneekö silloin Samperin aikaan kuitenkaan kahta oli puun kaadossa, kun palkkaus oli laskettu metsuri kohtaisesti urakalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirveellä kaataminen loppui joskus Samperin aikaan, jätkät saivat justeerit käyttöön ja niin kuin kaikkeen uuteen, suhtautuivat aluksi niihin hyvin torjuvasti. Puun kaato alkoi kuitenkin sujua justeerilla ihan uuteen tahtiin verrattuna kirveskaatoon, joten kohta savotoilla justeerit lauloi.
        Itse kokeilin joskus nuorena miehenä justeeria 70-luvun alussa ja oli se karmea vehje yhden miehen käytössä. Lieneekö silloin Samperin aikaan kuitenkaan kahta oli puun kaadossa, kun palkkaus oli laskettu metsuri kohtaisesti urakalle.

        Samperin savotta Tulppiossa oli suuri kokonaisuus. Kolme höyryveturia puuskutti kuormineen Lattunaan Kemijoen varren lanssiin, josta puut uitettiin Kemiin.
        Mutta hevosiakin savotalla tarvittiin. Hevosia oli noin sata jotka urakoivat tukit metsästä lansseihin Saijanvaaran ja Rannisvaaran suunnalla.
        Vetureissa ei ollut pakkia, joten kääntyminen oli ympyrän muotoinen lenkkitie tukkilanssiin josta veturit lastasivat ne rekiinsä.
        Rahdinajossa oli myöskin kymmeniä hevosia, sillä ruokatavara Tulppion kauppaan ja ruokalaan kuljetettiin Kemijärveltä asti.
        Kuolasta käsin Venäläiset laukkukauppiaat toivat jäädytettyä turskaa säännöllisin väliajoin poroilla. Sivutuotteena näiden kauppiaiden mukana tuli venäjältä myös viinaa. Dynamiittikonjakki oli tuolloin suosituin juoma.
        Tämän takia Samperi palkkasi Tulppioon kaksi poliisia jotka pitivät järjestystä yllä.
        Kun juomigit alkoi metsässä kävi melkoinen kuhina.
        Naisia savotalla ei ollut, koska se olisi aiheuttanut lisää "tappeluita ".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirveellä kaataminen loppui joskus Samperin aikaan, jätkät saivat justeerit käyttöön ja niin kuin kaikkeen uuteen, suhtautuivat aluksi niihin hyvin torjuvasti. Puun kaato alkoi kuitenkin sujua justeerilla ihan uuteen tahtiin verrattuna kirveskaatoon, joten kohta savotoilla justeerit lauloi.
        Itse kokeilin joskus nuorena miehenä justeeria 70-luvun alussa ja oli se karmea vehje yhden miehen käytössä. Lieneekö silloin Samperin aikaan kuitenkaan kahta oli puun kaadossa, kun palkkaus oli laskettu metsuri kohtaisesti urakalle.

        Ensimmäinen moottorisaha painoi 350 kg. se vedettiin hevosella puulta toiselle ja kaksi miestä piti olla yhtä sahaa varten hevosen lisäksi.


      • Anonyymi

        Kyllä elämä 100 vuotta sitten oli kovaa taistelua elämästä.
        Savotalle mentiin loppukesästä ja kaivettiin rinteeseen monttu johon tarvitsi rakentaa vain etuseinä ja katto.
        Tämä ns. korsu oli vielä 50 luvulla hevostallina joillakin perheillä.
        Nykyisin ihmiset kulkee älykännykkä kourassa asfaltilla ja kaikkea on mitä elämä vaatii.
        Ne jotka olivat mm. 50-luvulla töissä elämä oli ruumiillista työtä, oli mies tai nainen.
        Kun muistellaan Ausvitsin keskitysleiriä joka oli suuri salaisuus vielä 50-luvulla vaikka siellä oli tapettu jo siihen mennessä miljoonia ihmisiä vuosikausia.
        Miksi nämä karmeat salaisuudet olivat pimennoissa tavallisilta ihmisiltä niin pitkään.
        Nykyään kun avaan netin pääuutinen on Ukrainan hävitys.
        Miten on mahdollista, että Ihmisiä tapetaan ja miljoonakaupungit pommitetaan asuinkelvottomiksi.
        Nyt odotetaan vesikielellä, että päästään rakentamaan. Eikä kukaan kerro paljonko maksaa tämän hävityksen jäljet?


    • Anonyymi

      Jahvetti Moilanen läskikapinan johtaja Savukosken selkosilla 101 v sitten.
      Nimityksen läskikapina arvellaan saaneen alkunsa joukkion elintarvikkeiden ryöstön jäljiltä löytyneestä suuresta määrästä siankylkisilavaa eli läskiä. Toinen mahdollinen selitys nimelle on se, että Moilanen luki kapinan manifestin läskilaatikon päällä seisten

    • Anonyymi

      Se oli ranttua vanhaanaikaan tuo tukkien laatukriteeri,ei lahoa,ei lenkoutta,ei paksuja oksia jne.. Vieläkin näkee vaarojen päällä ja rinteillä hylätyjä petäjänrunkoja 40-50 luvun savotoiden jäljiltä. Mm lovettu runkoja pitkin matkaa lahon näkemisen vuoksi. Alkavat senajan kannot ja hylätyt rungot olemaan melkolahoja myös rakanpäällä.

      • Anonyymi

        Vanhaan läskikapinaan toki aina voi vedota kun puolueet alkaa kuulostaan ihan erottamattomikta. Savottakapina Savukoskella sata vuotta sitten! Vaikertaako viulut vai kahiseeko tuulitakit?


    • Anonyymi

      Oli ne kovia aikoja varsinkin hevosille.

    • Anonyymi

      Mistähän tuo saha on saanut nimen justeeri. Varmaankin justeeri keksi sahan.

      • Anonyymi

        Kauko Käyhko "JUSTEERI"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauko Käyhko "JUSTEERI"

        Käyhkö on sotatieteen asiantuntija ja tietää kaiken tarpeellisen Ukrainan sodasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyhkö on sotatieteen asiantuntija ja tietää kaiken tarpeellisen Ukrainan sodasta.

        Ilmari Käihkö on se sotatieteilijä, jota kannattaa kuunnella.
        Käyhkö oli kyllä hyvä laulaja.


    • Anonyymi

      Läski antaa hyvän maun ruokiin.

      • Anonyymi

        Näin on


    • Anonyymi

      kyllä on näin just

    • Anonyymi

      Läskikapinalliset valtasivat Savukoskella Värriöjoen latvalla savotan jossa työskenteli noin 1000 metsätyömiestä vuonna 1922.
      Läskikapina nimi tuli siitä, kun kommunistiporukan johtaja piti puheen läskilaatikon päällä seisten.
      Herrat ryöstettiin ja pönkättiin kämppään. Kasöörin rahat vietiin ja satoja miehiä lähti kapinallisten mukana kohti Venäjän rajaa.
      Osa porukasta tuli toisiin aatoksiin ja karkasi matkan varrella.
      Kuolajärven Kurtinkylässä ylitettiin raja ja matka kohti parempaa elämää Venäjällä alkoi.
      Moni koki karmean kohtalon ja menetti henkensä jo rajan ylitettyään.
      Loput porukasta ohjattiin junaan jonka osoite oli Siperia.
      Perille päästyään työtä riitti keskitysleirillä, kunnes kurjuus nujersi ja kuolo saapui.
      Siinä oli se ihanuus jos ruiskannikalla jaksoi 12 tuntia raataa tulipalopakkasissa ilman palkkaa.
      Tämä on historiaa jonka meistä moni on lukenut historiankirjoista.
      Amerikkaan mentiin kultaa vuolemaan ja Venäjä näytti karvaimman totuuden kuten tänäänkin.

      • Anonyymi

        Historioitsijan oppitunti rauhoittaa, eikö?


    • Anonyymi

      Koulupoikana juttelin Nätti-Jussin kanssa mm. näistä läskijutuista. Hän sanoi, että syö sie poika kovast läskiä, niin pärjäät maailmassa ja vinkkas että leidien kanssa myös se on tärkeää kanssa.
      Tosi muuten että Nätin kanssa on tullut juteltua. hyvin muistankin paikan M.Annin kioskin vierellä ,Oli silloin suurinpiirtein linkkarisemaa vastapäätä.
      Mitäpä näistä jonnet ymmärtää mitään oikeitten miesten ajoista

      • Anonyymi

        Olikos oikeasti nätti sitten tuo jussi? Vai miten se sai nimen "nätti jussi"?


      • Anonyymi

        Mutta siitäkin jutustelusta taitaa olla jo aikaa? 50 - 60 vuotta?


    • Anonyymi

      Sukunimi on Nätti.
      Saattanut olla nuorena komiakin mies. Minusta hän oli 180 cm tms ja harteikas aika hoikka mies kun kuljeskeli Sodankylän kaduilla tai kadun tapaisilla.
      Toisen jalan nilkka oli pyöräyttänyt jalkaterän lähes taaksepäin, joten erottui kyllä sillä muista kulkijoista.
      Oli isojen savottojen aikoja Lapissa ja monenlaista, värikästäkin kulkjaa oli välillä raitilla.
      Jätkien ,( nyk. metsurien) vanhetessa useimmilla tuli alkoholi ongelmaksi.
      Toisilla oli jokin erikoisempi kutsumanimikin joilla tunnettiin kylillä.
      Ehkä joskus pientä luetteloa ja tarinaa heistä vois kertoa

    • Anonyymi

      Joo juolahti noista nimistä mieleen parin nimismiehen sukunimet. 1 Kauhiala ja 2 Julmala. Tuo Kauhiala toimi vissiin Kittilässä ja julmala sodankylässä. Joukkoon olisi sopinut ihan hyvin vielä vaikkapa "Armoton ja Mielipuoli"

    • Anonyymi

      Jäätienpitäjä ja talonmies,muonitustie/läskitie. Hurjia oli tukkikuormat kun jäätietä hevoset matkasi laaniin. Jopa 40 keskikokoista tukkia oli parireessä kuormaa. Hevosten jälkeen tulivat siimakoneet ja nuhfit,majurit. Oli silloin leipä lujassa ja köyhyys yleistä suomessa. Nykysin ei enää kukaan oikeastaan tee töitä,vaan se on pelkkää oleilua isolla palkalla ja hyvillä eduilla.

      • Anonyymi

        Milloin viimeinen tukkikuorma on hevosen vetämänä nähty?
        Elokuvia ei lasketa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin viimeinen tukkikuorma on hevosen vetämänä nähty?
        Elokuvia ei lasketa.

        No sehän on kait toivoton kysymys"kuka ja ketkä"näkivät? Itse näin poikasena,kun isä leveranssasi tukkia ja pölliä omassa metässä. En ollut vielä edes koulussakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sehän on kait toivoton kysymys"kuka ja ketkä"näkivät? Itse näin poikasena,kun isä leveranssasi tukkia ja pölliä omassa metässä. En ollut vielä edes koulussakaan.

        Minäkin näin isän niissä hommissa vuonna koivu ja tähti, topeliaanisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin viimeinen tukkikuorma on hevosen vetämänä nähty?
        Elokuvia ei lasketa.

        Vielä 1960 luvulla oli pääasiassa hevoset.
        60-luvun puolivälissä pohjanmaan isännät tulivat talveksi traktoreineen urakoimaan lapin savotoille.
        Ainakin Jalasjärveltä oli monena talvena traktoreita jotka ajoivat välilansseista tukkeja jokivarteen, jotka hevoset oli siirtäneet palstoilta koneteiden varteen.
        Seassa saattoi olla paikkakuntalaisiakin jotka ottivat esimerkkiä pohjanmaan miehiltä ja varallisuutta oli jos pankki auttoi.


    • Anonyymi

      Läskitie eli muonitustie.

      • Anonyymi

        Miksiköhän oli erillinen muonitustie?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksiköhän oli erillinen muonitustie?

        Tulppion höyryveturisavotalle kulki kaksi hevostietä rinnakkain. Toista tietä kulkivat hevoset tyhjällä reellä kyliinpäin ja toista rahtikuormat Kemijärveltä käsin kohti Tulppiota.
        Välillä K-järvi- Tulppio oli kestikievareita ja hevostalleja joissa kievarinpitäjät olivat Kemiyhtiön palkkalistoilla.
        Kun matkaa oli lähes 300 km meni yhteen suuntaan ainakin kolme päivää..


    • Anonyymi

      Vieläkin näkyy Samperin aikainen tieaukko joka johtaa kylistä käsin kohti Tulppiota.
      Jos haluat nähdä sen mene Suttikämpälle joka Pultoselän laidalla.
      Siinä tieaukko näkyy selvästä.

      Vouhtujoen varressa Paksunmaanojan seutuvilla on pitkä jänkä jonka yli on rakennettu noin 5 metriä leveä pasina Tulppion työmaata varten.
      Sekin on aika harvinainen näky erämaassa, puhumattakaan Jänisojan pumppuhuoneesta joka on hyvin arvokas muistomerkki menneistä ajoista.

      Erikoista näissä kaikissa rakennelmissa on tämänpäivän ihmiselle pasina ja monta metriä leveä tie, sillä se on tehty miesvoimin lapiot työkaluina.
      Poro oli ainut vetojuhta tientekoaikaan.
      Kun tie valmistui hevonen korvasi poron ja niitä oli työmaalla parhaimmillaan satoja.
      Ennen vetureiden tuloa hevoset ajoivat tukkeja välilansseihin.
      Moottorisaha ei ollut tuolloin vielä käytössä joten puut kaadettiin miesvoimin sahalla ja kirveellä.
      Moottorisaha oli kyllä keksitty jo tuolloin, mutta se painoi yli 300 kg ja sen kuljettamiseen puulta toiselle tarvittiin kaksi miestä ja hevonen.
      Tulppion työmaa alkoi samoihin aikoihin kun Titanicin haaksirikko tapahtui.

      • Anonyymi

        🤷‍♂️🙋‍♀️👏


    • Anonyymi

      Onnistuisikohan nykybullamössösukupolvelta kirveellä tukkipuunkaato metrisessä lumessa ja 40 asteen pakkasessa jossain lapin kairassa? Ehkä vielä 50 luvulla syntyneillä harvoilla miehillä,mutta siinä se.

      • Anonyymi

        Niin ja puhumattakaan kokonaisesta hevoskuormasta päivässä. Leipä on olluna tiukassa ennenvanhaan.


    • Anonyymi

      Hallitus poistaa ns autoveron /käyttömaksun pensaverosta puolet ja pienentää työn verotusta jne.. jne.. Sosialistit ääärivihervasemmistolaiset eivät kyllä puhu hallituksen parannuksista mitään eikä YLEN loiset ;media. Vaan huutavat kurkkusuorana ja vaikeroivat yhtä hokemaa "vähävaraisilta leikataan" muuhun ne eivät kykene. Tämä ajojahti kostaantuu vielä saattepa nähä. Kansa on jo kyllästynyt puolueelliseen vihervasemmistoputinimediaan. Kulttuurivallakumousta ette tule saamaan suomeen,ettekä tee tästä muslimivaltiota vihervasemmiston hölmöt.

      PS: Eläkeläisille nostetaan eläkkeitä ja palautetaan indeksi myös. Työttömät vapautetaa hölmöläishallitusen laittamasta ääliömäisestä pakkotyönhakemisesta neljäkertaa kk jne.. Hyviä päätöksiä uudelta hallitukselta heti alkuun. Ja Lisää tulloo

      • Anonyymi

        On se merkillistä että radikaaleista uudistuksista kuten varakkailta lapsilisien poistamisen, ei media ole ollenkaan kiinnostunut.


    • Anonyymi

      Kyllä Purra on oikeassa.
      Aikoinaan jo ihmettelin, kun mm. Kunnanjohtajaan palkka yli 20 tuhatta ja jollain erittäin tärkeää työtä tekevällä samaan aikaan 300 markkaa.
      Nykyisin ero rikkaiden ja köyhien välillä on myös huima.
      Me olimme oikeassa, että Perusjätkä rakentaa tukevat perustukset ja toiset sortuu elontiellä ahneuteen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe