Mitä syötte nyt? Minä syön silliä, lohta ja punajuurisalaattia. Ja syödessäni haaveilen Sveitsin matkasta...
Terveisin: Puolireuho
Terveisin: Puolireuho
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nektariinia juuri aloittelen ja kohta nukkumaan.
Mä heräsin ikään kuin kesken yöunieni nälkään. Jäi syömättä päivällinen kokonaan ja oikeestaan aamupalakin, söin yhden viilin aamulla,kuppi kahvi ja lounaalla söin tomaattikeiton ja kuppi kahvia ja omppumehua.
Sitten kotona tein ruoan muksuille, mutta itse en syö makaroniruokia niinpä en syönyt tuota ruokaa. Meni iltapäivä pyykätessä ja muksujen kanssa jutellessa. Tuli iltapesujen aika ja unille menot, edelleen mennää nukutteluseuraksi lapsille ja silitellään, lauletaan tai luetaan yöunille. Tai kaikkea tuota
Nukahdin itsekin. Ja nyt siis popsin palan leipäjuustoa, pieni kippo ( 3rkl) isännän tekemää mustikkarahkaa ja kuppi kuumaa liptonia. Sitten kohta voikin taas jatkaa yöunia 5 saakka.😋
Herkkuja siellä mussutelaan 😁
Joo, oli kyllä sokeritonta rahkaa ja pakastemustikoita, että sokeri tuli lähinnä teestä ja 5x5 cm leipäjuustosta.😃
Tänään en ole vielä syönyt muuta kuin 1 omenan, 2 kuppia maitokahvia ja 2 palaa nyhverö ruisleipää leikkelemakkaralla.
Syömiset on kutistunut töiden alettua olemattomiin. 😝
Kuule nyt nainen...ei se passaa että koko päivä syömättä ollaan. Nyt vähän skarpimmin kunnon ruokaa 😁
Ei maistu. Jos sitten illemmalla. Ja saa vähän laihtuakin. 😉
10kiloa..
No juu, en ihan hirveästi surisi, jos itsekin kymmenen kiloa saisin pois.
Mulla lähtis taju, jos koko päivän olisin syömättä. Helteillä joskus ei saanut syötyä, muutta ei sitten uskaltanu liikkuakaan, ettei turvalleen lennä.
Söin kaksi leipää ja mansikkakeittoa.
Syö oma vatsasi se auttaa aluksi.
Hmm... tanssikuva abriksella.... ettei vain ole tullut katsottua huonoa kauhuelokuvaa kuin uusio Huono Suspiriasta?
Itselläni oli kyllä eräänä yönä oikeasti ikävä Abrista, tuollaiset raamatun paikat tulivat: MAtt 24, ja 25, eli että pidä jotain mitä tiedät piiloissasi... :_D
EN lue raamattua paljon, mutta joskus vain rukoilen.
Mitä sä uhkailet Abraa ääliö?,! Kuka vittu oot.
Viikko sotalla. Mikä pelottaa. Et sä toisia voi määräillä, mitä kukakin puhuu,!
Painu vittuun.
Sulla taitaa olla kovakin hätä?
Kuule, kohta se on kovempi mikäli uhkailut ei lopu.
Viestisi näytetään eteenpäin ja kannat laissa vastuusi.
Naurettavaa säälittävää persereikäpelleilyä.
Hmm.... kun itseäni kutsuttiin tapaamiseen, niin, sen tietää sitten mitä tapahtuu: täsmälleen sitä mitå itse haluan.
Mutta palstakirjoitteluista.... törmäsin erääseen josta en varmastikaan pääse helposti eroon, vaikka yrittäisin mitenkin... no jaa sitten.
Tuollaista ihmettelin että kuka HULLU kutsuu minut paikalle johonkin asiaan sitten... joku PIKKU-BENTLEY-MIES varmaan sitten... ollut.
Ruoka "Hihhiö", taitaa olla aika suosittu?
Hihhiö sisältää..... ainakin makaronia ja sitten pullia...
Kaksi härkää pitää teurastaa minulle päivässä ruokaksi jotta selviän hengissä.
- Lisäksi tarvitsen siivoajan ja autonkuljettajan.
Arvatkaa mitä sosiaalitoimi sanoi tuollaisista?
Siinä taas jooh nähdään että salametsästystä ja sellaista hallitus suosii :D
MUTTA TUOLLAINEN OLI vain vitsinä kun heitin, joka voi muuttua todellisuudeksi yhdessä päivässäkin.
Oikeasti pidän joistain keskustelukumppaneista, kuten abris ja sitten joku ajattelija... mielenkiintoisia ajatuksia.
Kiitos Allerille hyvistä jutuista, ja ehkä mukavista tapaamisistakin.
Tomaattikeittoa.
Paistan juuri pyttipannua.
Jäin kiinni suklaan syömisestä. Yritän olla syömättä koko levyä.