Miten on?

Törmäsin kerran matematiikan tehtäviä tehdessäni tehtävään, joka kuului jotenkin näin:
Heinäsirkka näki maassa leivän, ja ajatteli mennä syömään sitä. Se kuitenkin päätti olla varovainen ja päätti lähestyä leipää varoen. Heinäsirkka oli metrin päässä leivästä ja loikkasi aluksi vain puolet matkasta leivän luo.
Sitten toisella hypyllä sirkka hyppäsi taas puolet jäljellä olevasta matkasta, ja seuraavalla taas puolet ja taas seuraavalla hypyllä. Kysymys oli, että pääseekö sirkka ikinä perille.
Vastauksena oli että ei pääse, mutta sirkkahan liikkuu kuitenkin aina vähän eteenpäin, joten eikö se periaatteessa joskus pääse perille? Onko tällaiseen ongelmaan kehitetty matematiikassa ratkaisua?
2160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Puhtaasti matemaattisena mallina tulos on, ettei pääse perille, mutta käytännössä pääsee, sillä on varmaankin olemassa pienin matka minkä elävä olio voi liikkua. Matemaattisessa mallissa ei tätä pienintä matkaa ole, joten puolitus voi jatkua äärettömyyteen (perustuu reaalilukujen ominaisuuksiin).

Äänestä
  • Sama probleema oli se Akilles ja kilpikonna - tehtävä. Eli kilpikonna saa etumatkaa viisi metriä ja Akilles lähtee juoksemaan sitä kiinni. Periaatteessa se ei saa koskaa konnaa kiinni... Mutta kun raja-arvon laskeminen joskus keksittiin, niin siten se voidaan laskea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Törmäsin kerran matematiikan tehtäviä tehdessäni tehtävään, joka kuului jotenkin näin:
Heinäsirkka näki maassa leivän, ja ajatteli mennä syömään sitä. Se kuitenkin päätti olla varovainen ja päätti lähestyä leipää varoen. Heinäsirkka oli metrin päässä leivästä ja loikkasi aluksi vain puolet matkasta leivän luo.
Sitten toisella hypyllä sirkka hyppäsi taas puolet jäljellä olevasta matkasta, ja seuraavalla taas puolet ja taas seuraavalla hypyllä. Kysymys oli, että pääseekö sirkka ikinä perille.
Vastauksena oli että ei pääse, mutta sirkkahan liikkuu kuitenkin aina vähän eteenpäin, joten eikö se periaatteessa joskus pääse perille? Onko tällaiseen ongelmaan kehitetty matematiikassa ratkaisua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu