Metateesi

Metateesista sen verran, että joskus sen suomen kielen sanan vanhan alkuperän huomaa metateesin kautta. Joissakin murteissa (en jaksa ottaa selvää missä murteissa) sanotaan venhe, mikä tulee tästä alkuperäisestä muodosta *veneh. Loppu-h on siirtynyt taaksepäin ja on tapahtunut ns. 1.asteen metateesi.
Metateesia voi esiintyä myös nuorten lasten puheessa tai vanhojen ihmisten puheessa.
Sanassa IHME sen sijaan on aikoinaan tapahtunut 2.asteen metateesi: sana on alkujaan ollut *imeh, minkä huomaa joistakin murteista, joiden puhujat voivat sanoa: olen imehrelly sitä asiaa jo pitkään. Tuo loppu-h on tässä tapauksessa siirtynyt 2 foneemia taaksepäin.
Joistakin johdoksista voi myös huomata metateesin tapahtuneen. Esimerkiksi sana: vale on alkujaan ollut *valeh, mikä näkyykin verbissä valehdella.
Sukukielet ovat muuten hyviä tutkimuskohteita siinä, että mikä minkäkin sanan alkuperäinen muoto on ollut. Viron kielessä on sanoja tee, töö, soo, jotka tarkoittavat tietä, työtä ja suota. Niin on ollut myös suomen kielessä aikoinaan, mutta kyseiset sanat ovat diftongiutuneet.
Mutta nyt eksyinkin jo alkuperäisestä aiheesta eli metateesista. Innostun joskus hieman liikaa. ;)
1319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitti Tampio

Postauksesi oli ansiokas. Tuli mieleen latinan
'per-fumare' eli tuoksua, josta tulee italian 'profumo'
tai ranska-italia fromage/formaggio- ja Orlando/Rolando-metateesit.
Kielet ovat kekseliäitä erottumaan naapurista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tampio :) kirjoitti:

Metateesista sen verran, että joskus sen suomen kielen sanan vanhan alkuperän huomaa metateesin kautta. Joissakin murteissa (en jaksa ottaa selvää missä murteissa) sanotaan venhe, mikä tulee tästä alkuperäisestä muodosta *veneh. Loppu-h on siirtynyt taaksepäin ja on tapahtunut ns. 1.asteen metateesi.
Metateesia voi esiintyä myös nuorten lasten puheessa tai vanhojen ihmisten puheessa.
Sanassa IHME sen sijaan on aikoinaan tapahtunut 2.asteen metateesi: sana on alkujaan ollut *imeh, minkä huomaa joistakin murteista, joiden puhujat voivat sanoa: olen imehrelly sitä asiaa jo pitkään. Tuo loppu-h on tässä tapauksessa siirtynyt 2 foneemia taaksepäin.
Joistakin johdoksista voi myös huomata metateesin tapahtuneen. Esimerkiksi sana: vale on alkujaan ollut *valeh, mikä näkyykin verbissä valehdella.
Sukukielet ovat muuten hyviä tutkimuskohteita siinä, että mikä minkäkin sanan alkuperäinen muoto on ollut. Viron kielessä on sanoja tee, töö, soo, jotka tarkoittavat tietä, työtä ja suota. Niin on ollut myös suomen kielessä aikoinaan, mutta kyseiset sanat ovat diftongiutuneet.
Mutta nyt eksyinkin jo alkuperäisestä aiheesta eli metateesista. Innostun joskus hieman liikaa. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu