Eläkkeitten leikkaukset

Anonyymi

Nyt on tullut selväksi se, että Vihreiden nuorisopoliitikot haluavat alkaa leikata keskimääräistä suurempia eläkkeitä ja siirtää leikatut eurot pieniä eläkkeitä saaville.
Sittemmin samaan kuoroon ovat liittyneet Demari- ja Keskustanuoret.

Minäkin olen liittymässä eläkkeen saajiin lähivuosina. Nykyään vielä eläke kertyy ansaintaperiaatteen mukaisesti. Mitä enemmään tekee töitä, sitä enemmän kertyy palkkaa ja tietenkin myös eläkettä.
Tämän periaatteen mukaan olen itsekin elänyt ja tehnyt työni. Olen ollut ylitöissä kaikki lainsallimat tunnit, joskus vähän ylikin. Olen ollut työnantajan käytettävissä kaikki juhlapyhät ja olen kyllä saanut työstäni sopimuksien mukaiset korvaukset ja samalla näistä tileistä on myös peritty muhkeat eläkemaksut.

Olen perin loukkaantunut pöyristynyt nyt kun nämä haaskalinnut ovat tulossa leikkaamaan ansaittua vanhuuden turvaani ja siirtämässä osan eläkkeestäni ei niin ahkerille ihmisille.

Jos todellakin ollaan menossa nuorien poliitikkojen osoittamaan suuntaan, häipyy viimeinenkin motivaatio palkkatyöhön.
Miten käy sen jälkeen yritysten jotka tuottavat esimerkiksi kunnossapitopalveluita jolloin työntekijöiden on sitouduttava ympärivuorokautisiin hälytysluontoisiin töihin.
Tämä oli vain oman alani esimerkki mutta vastaavia on vaikka kuinka paljon. Itselläni tulee mieleen heti että miksipä tässä reuhtoo kun saman saa makaamallakin.

20

99

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä nämä nuoret poliitikot ovat saaneet Suomen hyvinvointiin, no ainakin eläkkeellä olevat ovat saaneet niin että voivat olla hälläväliä jatkosta.

    • Anonyymi

      Joutaa saada kenkää tuollainen ihminen kuin tuo aloittaja. Jos ei ole työhaluja, niin palkataan sellainen tyyppi jolla on.

      • Anonyymi

        Toiset on luotuja makaamaan.

        Aloittaja on itsekkyyden huippu.


    • Anonyymi

      Aloittaja puhuu täyttä asiaa. Ei kenelläkään riitä motivaatio olla jatkuvasti töissä ja lopulta lusmu ja työtä vieroksuvat korjaa potin.

      Nykyinen järjestelmä on hyvä. Siinä saa kaikki korjata hedelmässä niinkuin ovat tienanneet.

      Jo 2017 eläkeuudistus iski tämän ikäpolven ihmisiin kovasti. Poistui karttumat työiän yläpäästä ja saman porukan karttumat alkoivat vasta 23 vuotiaana. Turpaan siis tuli molemmissa päissä. Eläkeikä nousi myös sinne 65.

      Nyt sitten nämä nuorisoporukan haluavat alkaa suorittaan leikkauksia ja jakelen rahoja niille jotka niitä eivät ole tienanneet! Ei Prkle sanon minä.

      • Anonyymi

        Tuskimpa Kemijärvellä on ainuttakaan ylisuuren eläkken saajaa että siinämielessä ei kannata yöunijansa menettää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskimpa Kemijärvellä on ainuttakaan ylisuuren eläkken saajaa että siinämielessä ei kannata yöunijansa menettää.

        Ei niitä ylisuuria eläkkeitä Suomessa varmaankaan ole kuin tuhatkunta. Niitä leikkaamalla ei vihreet paljon kostu joten rajaa aletaan heilaansa alaspäin. Sitten tullaan jo 2500-3000€ rajaan jotta vihreätkin saa kunnon eläkkeet.

        Siis ahkerasti töitä tekevät alkavat kartuttaa vihreitten eläkkeitä niinkuin tämä helvetin veroprogressio jo riittäisi.
        Kyllä tällä menolla ahkeruus loppuu Suomesta jos sitä nyt muutenkaan enää kovinkaan paljon on ollut.


    • Anonyymi

      Vihreät haluavat leikata eläkkeitä siksi että saataisiin tulevaisuudessa maahanmuuttajillekin eläkkeet maksettua.

      • Anonyymi

        Siinäpä tuli taas tuutillinen paskaa suoraan persusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä tuli taas tuutillinen paskaa suoraan persusta.

        Pitää olla nuppi sekaisin jos vaivautuu kirjoittamaan tänne, terve tajuaa heti, ettei tämä keskustelu. suomi24 ole keskustelua se on yksinpuhelua jossa yksi 1 aloittaa ja sama vastaa omaan kysymykseen. Se näyttää kuin olisi monta keskustelijaa. Vielä tämä sekopää on jolla on sata persoonaa jaksaa kyllästymiseen saakka rivouksillaan hyökätä Perussuomalaisten syyttelyyn joita itse kylvää valehtelulla. Eikö ylläpitäjä näe kuinka heikoilla se pyörii. Ei huonmpaa keskustelufoorumia löydy Suomesta.


    • Anonyymi

      Niiden jotka nyt ovat eläkkeellä työeläkkeitä ei voi laskea, koska he ovat itse työssäoloaikanaan maksaneet heille kuuluvaa eläkettä. Eläkesäätiö on siis heille velkaa. Eläkesäätiö on sijoittanut varat ja ainoastaan niiden tuotto käytetään eläkkeisiin. Valtiohan ei maksa työeläkkeitä, ainoastaan kansaneläkettä, jota taas työnantaja on maksanut tietyn määrän palkkaan suhteutettuna. Nyt työssäolevat maksavat jokaisesta palkasta työeläkekassaan tietyn palkkaan suhteutetun summan, jonka eläkelaitos sijoittaa eteenpäin ja aikanaan maksaa heille eläkkeinä. Tämän summan eläkelaitos on nyt heille velkaa.

    • Anonyymi

      Ei työeläkkeet mitenkään kuulu vihreille sillä työeläkettä saadakseen pitää tehdä töitä.

      • Anonyymi

        Väärää tietoa ja luuloa jälleen kerra. Pääkaupunkiseudulla Viherät ovan vahvasti edustettuina. Vihreissä on suuri osa korkeasti koulutettua porukkaa. Elikkä kyllä ne ilmeisesti maksavat sinunkin elättämisen.


    • Anonyymi

      Vihreissä voi olla vaikka kuinka"korkeasti koulutettuja", mutta töissä niitä ei silti ole. Utopioita ja tavallisen kansalaisten elämän vaikeuttamista kehitellään vaikka minkälaisin säännöksin. Ei saa polttaa puutakaan, eikä kaataa metsää, ei saa hengittää alapäällään, ei syödä lihaa, ei munaa (kanan). Kaikki eläinperäinen muka väärää. Tässä jokin aika sitten joku proffa sanoi, ettei ihmisen teot ole ilmastomuutoksen takana. Yle kertoi tai oli huolissaan, kun maailmasta loppuu ruoka. Seuraavaksi eläkeläisiltä varmaan lopetaan ruoka. Siihenhän tämä "ikinuorten" (nuppupääpoikien) yms. ideointi eläkkeiden leikkaamisesta tai peräti lopettamisesta mitä ilmeisemmin tähtää. Paskatyöt ei näitä viehtätä. En tiedä mitä paskatyöt ovat!

    • Anonyymi

      Lipponen taittoi aikoinaan indeksin ja siitä oltiin ja ollaan vieläkin kovin nyreissään.

      Nyt, kun varsinaiset eläkeleikkauksen ovat alkamassa ei kukaan enää puhu mitään.
      Kai se on sitten ihan OK.

      Jotenkin en vaan ite sitä ymmärrä kun olen penikasta asti töitä tehnyt ja nyt laiskat vätykset tulevat rohmuamassa osan tulevasta eläkkeestä itselleen.

    • Anonyymi

      Vanhojen käppänöitten vinkumista. Yhteiskunta ja tavat muuttuu. Ei enää ole varaa maksaa suuria eläkkeitä vaan ne on jaettava kaikkien kesken tasan. Näin se menee ja siihen on paras alkaa sopeutua oli vaikkapa kokkare.

      • Anonyymi

        Mistä johtuupi ettei ole varaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä johtuupi ettei ole varaa?

        Työt vähenee koko ajan. Osa väestöstä jää väistämättä ilman työtä. Vihreitten esittämä kansalaispalkka on erittäin hyvä asia ja samalla siitä syntyy kansalaiseläke.

        Eläkerahat kerätään samaan kulhoon ja jaetaan kaikkien eläkeläisen kesken tasan.
        Tämä on nykyaikaa ja näin se pitää olla!


    • Anonyymi

      Postin pääjohtaja tienaa 80 000 euroa kuukaudessa. Siitä tulee järjettömän muhkea eläke, ellei asioita panna järkeviin suhteisiin.

      • Anonyymi

        Niimpä juuri. Tulevaisuudessa sitä ei pääjohtaja nappaa vaan se jaetaan kaikkien kanssa. Hieno asia, vai mitä!


    • Anonyymi00021

      Eläkettä on leikattu jo 660€ kuussa.Laskenta alkoi vasta 23 vanhana.Oliko Vanhasen hallitus. Sitten VR osakeyhtiö Lipposen hallitus.En äänestä ikinä demareita.Hoitavat vain omat hitas asunnot.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      831
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      765
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      681
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      644
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      554
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      531
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      182
      513
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Ihmettelen tämän palstan naisia

      Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
      Sinkut
      83
      479
    Aihe