Kepun valtuutetuista on eronnu kaksi valtuutettua.Alkaa kepun aika enontekiöllä olemaan ohi.
Enontekiön valtuusto
46
189
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi kukhan ees kepu oni
- Anonyymi
Taitaa alkaa kepulaisilla puntit tutista . Enemmistö hupenee taitavat naiset liittyä kokomukseen,oikeassa olivat turha virka perustettiin.Sillä rahalla olisi luppokodille palkattu muutama hoitaja.
- Anonyymi
Naiset ei ole eroneet puolueesta vaan keskustan ryhmästä.Nehän ovatkin rohkeita naisia semppiä heille.Valtuutetut pitäisivät miettiä että kuntalaiset ovat valinneet heidät ajamaan kuntalaisten asioita,mutta tällähetkellä ei todellakaa toimita näin.Täytyy miettiä kannatteeko tollaisia edes valita,koska kuntalaisia ei kuunnella.Tehkääppä kysely kuntalaisilta mitä mieltä ollaan kunnan asioiden hoidosta.Saattaa tulla yllättävä tulos.
- Anonyymi
Pitäis ajatella niitä jokka apua tarttee.
- Anonyymi
Lienee käynyt kaikille selväksi mikä on erään henkilön mielestä tärkeää, ja mihin rahaa laitetaan. Nostetaan mielivaltaisesti niiden henkilöiden palkkoja, joista nyt vain satutaan pitämään. Tuskinpa kukaan pienipalkkainen enään kuvittelee, että hänen työtään arvostetaan. Valtuustossa on on valitettavasti liikaa sätkynukkeja, jotka äänestävät niinkuin määrätään.
Jos tämä viesti osuu kohteeseen, niis saa ja varmaan tullaankin poistamaan. - Anonyymi
On vissiin helpompaa olla valtuutettu kun ei tartte omalla päällä ajatella. Eikä ole vastuutakaan mistään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lienee käynyt kaikille selväksi mikä on erään henkilön mielestä tärkeää, ja mihin rahaa laitetaan. Nostetaan mielivaltaisesti niiden henkilöiden palkkoja, joista nyt vain satutaan pitämään. Tuskinpa kukaan pienipalkkainen enään kuvittelee, että hänen työtään arvostetaan. Valtuustossa on on valitettavasti liikaa sätkynukkeja, jotka äänestävät niinkuin määrätään.
Jos tämä viesti osuu kohteeseen, niis saa ja varmaan tullaankin poistamaan.Järjestäkää kuntalais äänestys ja kysykää kuntalaisten mielipide kunnan asioiden hoidosta ja mitä valtuutetu tekevät.Kuntalaiset on antaneet äänensä valituille valtuutetuille,kyllähän heillä pitäisi olla selkärankaa laittaa vastaan asioissa jotka on päin honkia.Lisää johtajia palkataan ja kritisointi on kielletty.Jokaisella on sananvapaus kunnan asioihin ja siihen miten niitä hoidetaan.Kyseenalaistakaa kuntalaiset,kohta olemme kriisikunta ja miten sitten.Julkista keskustelua ei pysty kukaan kieltämään,olen selvittänyt juristilta asian.
- Anonyymi
Miten voi olla mahdollista että Enontekiön kunnan facebook sivulla on tieto että valtuusto oli yksimielinen valinnassa,sehän on täyttä valetta.Kukahan tälläisen tiedon jakoi,aika törkeä juttu.Laittakaa vastuuseen joka julkaisi tälläisen tiedon.Puolet oli erimieltä valinnasta ja tämä on totuus,levitellään valeita nyt sitä nähtiin mitä sakkia on johtavissa asemissa.
- Anonyymi
Keitä on kyselyn kohteet
- Anonyymi
Koska on uudet vaalit muistetaan silloin .
- Anonyymi
Kunnan valtuuston kepu naiset ovat kunnan herrojen persnuolijoita. Kukaan normi muija ei valtuuston joukossa olisi jos ei etua itselle. Jos on suuri suku niin kyllä sinne joku muija ja äijä valitahan. Näin se mennee meijän kunnassa.Osaaminen ja taidot ovat hyvinkin puutteelliset.
- Anonyymi
Onko kyselyn kohteet valtuustossa joku kertoi että ovat kumpikin
- Anonyymi
Nyt on väärää tietoa pakko heti korjata ei ole ovat ihan tavallisia tallaajia
- Anonyymi
Äläpäs höpötä,satumpa tietämään että taitaa asia pitää paikkansa.Varalla on toinen ainakin.
- Anonyymi
Olen minäkin Vuontiksesta samaa mieltä eivät ole kumpikaan
- Anonyymi
Samoin äsken joku kirjoitti samaa Muonion palstalla tässä totuus
- Anonyymi
vastaan kyllä omista kirjoituksista,sattumalta tiedän että on varajäsen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vastaan kyllä omista kirjoituksista,sattumalta tiedän että on varajäsen.
Jos tiedät varmasti keitä sitten ovat minusta ovat satusetiä joku vaan keksi hyvät nimet?
- Anonyymi
en ole kirjoittanut vääryyttä,olet varalla ja kyttäät ihmisiä.
- Anonyymi
On se ovelaa tuo kapulakieli. Koskaan ei tartte miettiä mikä työ olisi tarpeellista tai hyödyllistä. Ei valita palkataanko 2-3 hoitajaa luppokodille vai yksi tarpeeton johtaja kunnantoimistoon. Kyllä eläkkeen odottelijoita riittää, jos kaikille kavereille pitää virka jollakin verukkeella perustaa.
- Anonyymi
Keitä ovat nämä kyselyn kohteet, olen pirun vihainen jos ei kerrota
- Anonyymi
Heillä on ikuiset kyselyt emme ithekään tiedä keitä ovat onko sillä edes mithään väliä
- Anonyymi
Tässä pieni testi?
- Anonyymi
Ei nämä ole missän tehtävissä nämä kyselyn kohteet työttömiä ovat kait?
- Anonyymi
Joku näkee paljon vaivaa kääntääkseen keskustelun pois varsinaisesta aiheesta ;)
- Anonyymi
Täältä poistetaan jos yrittää asiaa kirjoittaa, vaikkapa johtajan palkasta. Tulee mielenkiintoiset vaalit.
- Anonyymi
Tottakai,valtuutetut vaihtuu siitä olen varma.Omalla toiminnalla ovat tällähetkellä aika huonossa valossa kuntalaisten silmissä.Ei kaikki valtuutetut mutta suurin osa.
- Anonyymi
Joo mutta kyselyt ei lopu koskaan, vaikka joku yrittää vesittää
- Anonyymi
Eroaisivat muutkin, kun kerta esittelijä tekee päätökset. Hänellä on sen verran isot tulot, että voisi harrastuksensa ja hyväntekeväisyytensä maksaa omasta pussistaan.
- Anonyymi
Onhan ennenkuulumatonta että esittelijä tekee päätökset! Yleensä esittelijä vain vie päättäjiä kuin pässejä narussa.
- Anonyymi
Kepulainen on kunnon kansalainen. Keskusta nousee uuteen kukoistukseen Katrin johdolla. Mikko myös paljon hyvää tehnyt enontekiön kunnan eteen.
- Anonyymi
No ei kyllä mithän.
- Anonyymi
Onko kyselyn kohteet kepulaisia ja saamelaisia joku kertoi etteivät ole kertokaa
- Anonyymi
Se totta eivät ole saamelaisia ihan suomalaisia suvuiltaa
- Anonyymi
Keitäs ovat nämä vale saamelaiset
- Anonyymi
"joskus" voi ja saa olla erimieltä ;) voi voi teitä ns puheenjohtajia
- Anonyymi
Enontekiön kunnan päättäjiä nauretaan ympäri maakuntaa,hävettää edes sano että mistä olen.
- Anonyymi
Kaupungin johtajan paikka auki Rovaniemellä ja kunnanjohtajan Kittilässä ;)
Tämä on ihan ilmainen vinkki ;)) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungin johtajan paikka auki Rovaniemellä ja kunnanjohtajan Kittilässä ;)
Tämä on ihan ilmainen vinkki ;))NYT kj hakemaan uutta paikkaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NYT kj hakemaan uutta paikkaa
Ei taijja kyvyt riittää
- Anonyymi
Totta eivät ole minäkin tiedän
- Anonyymi
Saakin nauraa nyt täytys putsata nämä VALE SAAMELAISET kaikki pois saamen rekisteristä, ei kait saamelaista tie vaikka heinäkenkiä käyttää
- Anonyymi
Ette ole saamelaisia kumpikin oletta vale saamelaisia
- Anonyymi
Miten nämä harmaa päät ossaa käytää tietokonetta.nämäpari olisivat voineet myös erota.
- Anonyymi
Ei niitten tarvi osata konetta käyttää ,, vain sanoa jaa tai ei , mutta seki oikeehan kohtaan ,,ja toki kahvitauolle pitää päästä , silloin suu aukeaa.
- Anonyymi
Luppokothin heille oma valtuusto . Kunnanhallituksen pj kunnan kj valtuustoineen ja sihtereineen voivat leikkiä siellä valtuustoa paperimukineen. Pikkulentokenttä takapihalle ja pari kauko-ohjattavaa lentsikkaa .
Muutamia leikkieuroja että saavat jakaa keskenään palkkoja ja palkkioita ja virkoja tutuille ja sukulaisille Siinä se on.
Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1049709Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki764977Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.634742Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.33238Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92441Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061686- 451468
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.531433Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota581397Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651321