Kihlattuni kertoi tänään jutellessa nuoruudestamme kuinka hän ei olisi aijemmin minusta tykännyt, oltaisiin ehkä oltu kavereita kumminkin koska ei kuulema ole "tuomitsevaa sorttia". Eikä kuulema ole mitään syytä olla tästä pahoillani kun ei se vaikuta meidän nykyiseen suhteeseen mitenkään.
Miten tähänkin nyt reagoisi... nyt oon sitten itkenyt silmät päästäni hänen nukkuessa, kun päässä pyörii ajatus että ne exät on sitten olleet minua nätimpiä.
Yhdestäkään heistä ei hän ole eronnut oma aloitteisesti. Piti heitä kuulema söpöinä ja mukavina jonka takia pyysi heitä tyttö ystävikseen. Minua pyysi taas sen takia kun tykkäsi luonteestani (tavattiin pelatessa joten ei ollut nähnyt kuin jonkusen profiilikuvan ennen sitä).
Petipuuhiakaan ei halua muualla kuin omassa kammarissa vaikka ex muijan kanssa jopa ventovieraiden peti kelpasi. Häntä ei myöskään kuulema haittaisi vaikkei harrastettaisikaan seksiä kuin kerran kuussa, seksi kun kerran on vain seksiä. Itselleni viikon tauko on jo aika äärirajoille :(
Meillä oli myös tapana pelata PC pelejä keskenämme jo silloin kun oltiin ihan vaan kavereita mutta nyt ei olla pelattu yhdessä lähes vuoteen kun kuulema pelaaminen on hänelle sitä jotain omaa. Muiden tyttöjen kanssa kyllä pelaa :( ja katsoo jopa heidän streamejänsä. Pelaa toki myls poikien kanssa.
Muuten vietämme kyllä aikaa keskenämme :) lähinnä elokuvia katsellen ja koiria ulkoiluttaen. Silloin tällöin käydäänkin jossain yhdessä, mutta aika harvoin. Kertoo rakastavansa ja osaa olla todella rakastavakin.... mutta onko mahdollista että rakastaa muttei himoitse?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näyttäis siltä että suhteenne on kaveripohjalla, hänen osaltaan.
Se voi nakertaa suhdettanne koko yhdessä olon ajan.