Leima otsassa

Olin nuorempana hyvin itsetuhoinen, olin sairaalahoidossakin pari kertaa. No, 5 vuotta näiden juttujen jälkeen tulin raskaaksi. Pelkäsin synnytystä, joten mut passitettiin pelkopoliklinikalle. Siellä kuitenkin alettiin vai kysellä näistä vanhoita asioista eikä kenellekään tullut mieleen, että pelkopolille lähetetään kaikenlaisia tulevia äitejä kaikenlaisine taustoineen ja synnytystä voi todella pelätä, vaikka ei koskaan olisi ollut minkäänlaisia mielenterveysongelmia. En mennyt ko. paikkaan toista kertaa vaan käsittelin pelkoni ihan itsekseni.
Laskettuna päivänä mulla oli huono olo (oli kuuma elokuinen päivä) ja ajattelin varmuuden vuoksi käydä synnärillä, koska oli sanottu, että voi tulla jos on jokin huonosti. Lääkäri vilkaisi papereihin ja kysyi: "Oliko sulla tällaisia oloja joskus siellä sairaalassa ollessa? Mitään vikaa ei löydetty, ja itse ajattelin jälkeenpäin, että ehkä se huono olo johtui vain nestehukasta, kuumuudesta ja ehkä jännityksestä, mutta lääkäri ilmiselvästi piti mua vain hulluna.
Kotona sitten itkin ja ajattelin tosissani, että synnytän yksin kotona. Kuitenkin menin sairaalaan ja synnytystilanteessa olikin ihan asiallista henkilökuntaa ja kaikki sujui hyvin. Vuodeosastolla oli aika raskasta, koska mietin koko ajan, miten juuri synnyttäneet naiset yleensä käyttäytyvät. Siis tiesin, että voi oikeasti tulla alakuloiseksi jne., mutta en tiennyt, mitä pidetään normaalina, ja tarkkailin koko ajan muita äitejä, ettei mua vaan pidetä poikkeavana. En uskaltanut itkeä, kun yhtenä päivänä itketti.
No niin. Idea tässä oli siis se, että vaikka olin parantunut sairaudestani jo vuosikausia ennen raskautta, olin kuitenkin toisten mielestä mielisairas tuleva äiti. Minua ei kohdeltu tasavertaisesti muihin odottaviin äiteihin nähden missään vaiheessa raskautta. Lääkärit vilkaisivat tietokoneelle tai vanhoihin papereihin ja sitten tuli sen mukaista tekstiä...Minä en voinut kieltää lukemasta. Minusta oli synnytyssairaalassa tietoja valmiina, koska olin ollut siellä vatsahuuhtelussa muutaman kerran pahimman masennukseni aikana 5-7 VUOTTA AIKAISEMMIN. Eli en anna ohjetta, että älä anna lupaa lukea tietojasi vaan annan neuvon: Älä sairastu psyykkisesti. Katsos, jos sairastut vaikka syöpään ja paranet siitä, sinua kohdellaan asiallisesti myöhemmin eikä sitä ehdoteta jatkossa syyksi jokaiseen fyysiseen oireeseen loppuelämäsi ajan, mutta sairastuttuasi psyykkisesti olet hullu loppuelämäsi ajan.

Kyllä sinne papereihin jää merkintä siitä että sinulla on ollut ongelmia mielenterveyden kanssa.Minulla paniikkihäiriö,ahdistusta ja jännitystä.Olen joutunut käymään pahan olon vuoksi terapiassa mielenterveystoimistossakin ja syömään lääkkeitä.Joutuessani sairaalaan leikkauksiin nämä tulivat vastaan.Joka kerta mennessäni terveyskeskuslääkärille tunnen ettei minun vaivojani oteta vakavasti.Hyvin harvoin käynkin ,yritän pinnistellä vaivojeni kanssa.Tulee vain mieleeni kuinka pitkälle jokin vakava sairaus voi edetäkin tällaisen suhtautumisen vuoksi.Ikääkin jo on.Yksityislääkärille ei olisi rahaa mutta siellä saa ihmismäisen kohtelun.