Päivän lääkitys

Tuossa aikaisemmin kun kerroin olevani psykiatrisessa avohoidossa, niin nyt aloitettiin Olanzapin. On muuten ihan tavaallinen lääke. Fiilikset mukavasti tasoittuneet ja olen reipastunut huomattavasti. Siinä sivussa menee myös Venlafaxin. Mutta siis nykyään tulee enemmän lenkkeiltyä ja muutenkin puuhailtua kaikkea. Juttelenkin enemmän ihmisille, kun aiemmin vaan kyräilin. Virtaa riittää ihan eri tavalla kuin aikaisemmin, menemättä kuitenkaan perseilyksi.

Kannustan kaikkia ätmejä, joita elämä ahdistaa, hakeutumaan hoitoon. Sopivilla tropeilla elämänlaatu kohenee huomattavasti :)

123

1402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mulla oli joskus lääkityksenä Ketipinor joka kuuluu samaan lääkeaineryhmään eli neurolepteihin. Silloin luulin että eräs säästämisbloggaaja pystyy lukemaan kulutusmyönteisiä ajatuksia ja etälähettämään rangaistuksia. Myös tuota Olanzapinia mulle määrättiin viime loppuvuodesta tarvittaessa otettavaksi, mutta en ole ottanut kertaakaan. Silloin viime lokakuussa RDR2:n tapahtumat sekoittuivat hieman liikaa tosielämään.

      Yleisesti ottaen mun nykyinen lääkitys on ahdistukseen Lyrica (Pregabalin Ratiopharm) 150mg 4 kapselia päivässä, paniikkihäiriöön Rivatril 0,5mg 3-4 tablettia päivässä jaTemesta tai pari aina joskus tarvittaessa. Unilääkkeenä Atarax 1-4tbl tarvittaessa, yleensä pari riittää.

      Rivatrilista tai Temestasta en saa mitään hauskoja fiiliksiä ja ne reseptit ovat muutenkin niin tarkkoja, että niitä pitää syödä kohtuudella. Sen sijaan noita Lyricoita on kertynyt kun Kela korvaa 3kk setin 3 viikkoa etukäteen ja olen aina hakenut ne ensimmäisenä sallittuna päivänä. Joskus illalla kun ottaa pari-kolme ylimääräistä niin tulee ihan hauska olo, joskin tasapainon kanssa pitää olla tosi varovainen varsinkin jos on kännissä.

      • Ketipinor pahensi harhojani, mutta Olanzapin poisti ne kokonaan. Näin aiemmin demoneita ja kaikkea muuta yhtä "hauskaa". Ei kannata siis kokeilimatta luovuttaa Olanzapinin suhteen. Tosin ensimmäisen viikon ajan oloni oli tosi zombiemainen, mutta nyt se on mennyt ohi ja olo on lähes euforinen.

      • Zombi kirjoitti:

        Ketipinor pahensi harhojani, mutta Olanzapin poisti ne kokonaan. Näin aiemmin demoneita ja kaikkea muuta yhtä "hauskaa". Ei kannata siis kokeilimatta luovuttaa Olanzapinin suhteen. Tosin ensimmäisen viikon ajan oloni oli tosi zombiemainen, mutta nyt se on mennyt ohi ja olo on lähes euforinen.

        Okei. Mulla Ketipinor nosti maksa-arvoja ja aiheutti kouristuksia joten lopetin lääkkeen oma-aloitteisesti ja ilmoitin siitä lääkärille. Muutaman kuukauden kuluttua P-ALAT arvo oli viitearvoissa.

        Sen jälkeen mun todellisuudentaju ei ole pahasti horjunut. No elokuun puoliväli on aina vaikeaa aikaa kun mainokset tuputtavat kaikkea koulujuttuihin liittyvää ja ainakin viime ja tänä vuonna tuli kaikenlaisia takaumia yms. Eikä sen viime syksyn jälkeen Dutchin rosvokopla ole vainonnut 😅

      • peris234 kirjoitti:

        Minä hakeuduin hoitoon juuri tuon takia, kun alkoi todellisuudentaju vähän hämärtyä. Demonit käskivät hypätä ikkunan läpi, pläts asfalttiin 😂

      • Anonyymi

        Demonit ovat todellisia ja tuo kuulostaa juurikin siltä mitä ne tekevät. Paras apu tulee Jeesukselta. Rauha sydämessä eikä tarvitse mitään lääkkeitä mielenterveyteen. Kannattaa kutsua Jeesus elämäänsä. Ei tarvitse muuttua uskonnolliseksi. Kysyy vaan, että "jos olet Jeesus totta, niin näytä se mulle." Jos olet tosissasi ja haluat löytää Jumalan, niin vastaus tulee varmasti tavalla tai toisella.

        Siunausta.

        42v kristitty, kemisti (FM) ja amatöörikitaristimies.

      • Zombi kirjoitti:

        Ketipinor pahensi harhojani, mutta Olanzapin poisti ne kokonaan. Näin aiemmin demoneita ja kaikkea muuta yhtä "hauskaa". Ei kannata siis kokeilimatta luovuttaa Olanzapinin suhteen. Tosin ensimmäisen viikon ajan oloni oli tosi zombiemainen, mutta nyt se on mennyt ohi ja olo on lähes euforinen.

        Olitko sä sitten muutoin ihan järjissäsi? Näit vaan ykskaks jonkun belsebubin, että päivää..?

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Olitko sä sitten muutoin ihan järjissäsi? Näit vaan ykskaks jonkun belsebubin, että päivää..?

        Olen nähnyt niitä ala-asteelta saakka, mutta minulle tuli tässä muutama viikko sitten romahdus. Sen myötä harhat paheni, ja päätin hakea apua. Mutta mikäs tässä hullutellessa. Nyt alkaa olemaan lääitys kohdillaan, joten ei pitäisi enää mitään palstayllätyksiä tulla. Tunnen ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen oloni normaaliksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Demonit ovat todellisia ja tuo kuulostaa juurikin siltä mitä ne tekevät. Paras apu tulee Jeesukselta. Rauha sydämessä eikä tarvitse mitään lääkkeitä mielenterveyteen. Kannattaa kutsua Jeesus elämäänsä. Ei tarvitse muuttua uskonnolliseksi. Kysyy vaan, että "jos olet Jeesus totta, niin näytä se mulle." Jos olet tosissasi ja haluat löytää Jumalan, niin vastaus tulee varmasti tavalla tai toisella.

        Siunausta.

        42v kristitty, kemisti (FM) ja amatöörikitaristimies.

        Voihan ne ollakkin, mutta näkemäni örvelöt olivat mieleni tuotoksia. Nappia naamaan, niin saavat örrimöykyt kyytiä.

      • Zombi kirjoitti:

        Olen nähnyt niitä ala-asteelta saakka, mutta minulle tuli tässä muutama viikko sitten romahdus. Sen myötä harhat paheni, ja päätin hakea apua. Mutta mikäs tässä hullutellessa. Nyt alkaa olemaan lääitys kohdillaan, joten ei pitäisi enää mitään palstayllätyksiä tulla. Tunnen ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen oloni normaaliksi.

        On se aika ihmeellistä mitä kaikkea oma mieli voi teettää..Muistan sellaisen kirjan kuin..Mies, joka luuli vaimoaan hatuksi. Siinä kuvailtiin näitä erilaisia mielen hulluuksia..

        Mutta kiva kuulla, että voit nyt hyvin.👍

        Kiitos. Nyt pistetään kaikki oikein viimeisen päälle. Ne kuvaa aivotkin, että onko ihan normi settiä 😁

      • Zombi kirjoitti:

        Kiitos. Nyt pistetään kaikki oikein viimeisen päälle. Ne kuvaa aivotkin, että onko ihan normi settiä 😁

        Noonih. Ja jos oikein alettaisiin tutkimaan ja tonkimaan, niin ei varmaan kukaan saisi terveen papereita.

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Noonih. Ja jos oikein alettaisiin tutkimaan ja tonkimaan, niin ei varmaan kukaan saisi terveen papereita.

        Jotenkin vaan nuo harhanäyt mietityttää, tulee mieleen, että ne olisi ikään kuin hereillä nähtyjä unikuvia? Valveunia oon kokenut ja sekin on aika pelottavakin kokemus.

        "Valveuni on poikkeava tajunnantila, jossa ihminen on unen ja valveen rajamailla ja kokee hallusinaatioita."

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Valveuni

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Noonih. Ja jos oikein alettaisiin tutkimaan ja tonkimaan, niin ei varmaan kukaan saisi terveen papereita.

        Olen ollut pää vs betoni onnettomuudessa, niin katsovat että onko aivot missä kunnossa.

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Jotenkin vaan nuo harhanäyt mietityttää, tulee mieleen, että ne olisi ikään kuin hereillä nähtyjä unikuvia? Valveunia oon kokenut ja sekin on aika pelottavakin kokemus.

        "Valveuni on poikkeava tajunnantila, jossa ihminen on unen ja valveen rajamailla ja kokee hallusinaatioita."

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Valveuni

        On se kyllä pelottavaa. Kuvittele että katsoisit kauhuelokuvaa, mutta se tapahtuukin oikeassa maailmassa. Vaikka tiedän ne harhoiksi, niitä on vaikea olla noteeraamatta. Mutta eipähän tarvitse enää kärsiä niistäkään, kun oikea lääke löytyi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demonit ovat todellisia ja tuo kuulostaa juurikin siltä mitä ne tekevät. Paras apu tulee Jeesukselta. Rauha sydämessä eikä tarvitse mitään lääkkeitä mielenterveyteen. Kannattaa kutsua Jeesus elämäänsä. Ei tarvitse muuttua uskonnolliseksi. Kysyy vaan, että "jos olet Jeesus totta, niin näytä se mulle." Jos olet tosissasi ja haluat löytää Jumalan, niin vastaus tulee varmasti tavalla tai toisella.

        Siunausta.

        42v kristitty, kemisti (FM) ja amatöörikitaristimies.

        Psyykkiset sairaudet ovat todellinen asia, ihan ilman demoneja. Sopiva lääkitys ja muu hoito voi helpottaa oloa huomattavasti ja parantaa elämisen laatua. Jumala on kaiken lääketieteellisen hoidon puolella. Toki on olemassa myös demoneja, mutta se, onko kysymyksessä demonit (pahimmassa tapauksessa riivaustila) vai psyykkinen sairaus on asia, jota ei voi pelkällä nettikirjottelulla päätellä. Ensisijaisesti lääkärin diagnoosia ja hoito-ohjeita pitäisi kunnioittaa ja noudattaa. Rukous on hyvä asia, ja Jumala vastaa rukouksiin. Lääketieteellinen diagnoosi ja lääkitys eivät ole ristiriidassa rukouksen ja Jumalan toiminnan kanssa. Hyvä olisi, jos olisi molemmat. Sielun pelastus on taas kokonaan eri asia. Iankaikkisen elämän antaa Jeesus, ei mitkään lääkkeet.

        Tuon voin allekirjoittaa 😊

        "Demonit ovat todellisia ja tuo kuulostaa juurikin siltä mitä ne tekevät. Paras apu tulee Jeesukselta. Rauha sydämessä eikä tarvitse mitään lääkkeitä mielenterveyteen. Kannattaa kutsua Jeesus elämäänsä. Ei tarvitse muuttua uskonnolliseksi. Kysyy vaan, että "jos olet Jeesus totta, niin näytä se mulle." Jos olet tosissasi ja haluat löytää Jumalan, niin vastaus tulee varmasti tavalla tai toisella.

        Siunausta.

        42v kristitty, kemisti (FM) ja amatöörikitaristimies."

        Kerran kun olin sauhutellut kannabista näin kun kaverini muuttui noin parin sekunnin ajaksi sielunviholliseksi.

        KilttiMies89

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psyykkiset sairaudet ovat todellinen asia, ihan ilman demoneja. Sopiva lääkitys ja muu hoito voi helpottaa oloa huomattavasti ja parantaa elämisen laatua. Jumala on kaiken lääketieteellisen hoidon puolella. Toki on olemassa myös demoneja, mutta se, onko kysymyksessä demonit (pahimmassa tapauksessa riivaustila) vai psyykkinen sairaus on asia, jota ei voi pelkällä nettikirjottelulla päätellä. Ensisijaisesti lääkärin diagnoosia ja hoito-ohjeita pitäisi kunnioittaa ja noudattaa. Rukous on hyvä asia, ja Jumala vastaa rukouksiin. Lääketieteellinen diagnoosi ja lääkitys eivät ole ristiriidassa rukouksen ja Jumalan toiminnan kanssa. Hyvä olisi, jos olisi molemmat. Sielun pelastus on taas kokonaan eri asia. Iankaikkisen elämän antaa Jeesus, ei mitkään lääkkeet.

        Ajattelen kanssasi samalla tavalla, että on olemassa sekä psyykkisiä sairauksia mutta on myös olemassa henkivaltatodellisuus ja tämän tietävät ne, jotka sen kanssa ovat/ovat olleet tekemisissä. Tämä henkivaltatodellisuus voi olla joko henkivaltojen painostusta, jossa henkivallat on ja vaikuttaa ihmisen ulkopuolella, tai sitten ihminen voi olla ihan sidottu tai riivaustilassa. Henkivaltatodellisuuden kanssa painiva ihminen ei välttämättä erotu millään tavalla muista.

        Lääketiede eikä lääkärit ei tunnista näitä tiloja eikä pysty niitä arvioimaan eivätkä myöskään pätemään sillä alueella. Vapautuksen alue on kutsumus ja armoitusalue. Jos ihmisellä on taustalla okkultismin harjoitusta tai vastaavaa, jossa on oltu tietoisesti henkivaltatodellisuuden kanssa tekemisessä ja kutsuttu niitä (esim. spiritismi, automaatiokirjoitus, ennustaminen tai vastaavan kautta), kysymyksessä on lähes poikkeuksetta aina henkivaltatodellisuuden läsnäolo ja seuraukset ihmiseen. Tällöin lääketiede ei ole avain vapautumiseen eikä voi henkilöä auttaa. Tällöin vain vapautuspalvelu, mikä tarkoittaa usein pitkää rukous- ja sielunhoitopalvelua, voi auttaa. Monella nämä prosessit on myös pitkiä, sillä irtautuminen on vaikeaa ja moni myös ajautuu takaisin vanhoihin kuvioihin, koska ei osaa vastustaa ja suojautua. Tällöin tarvitaan hengellistä apua. Lääketieteellinen apu siinä sivussa voi turvata esim. unen ja muun päivittäisen jaksamisen mutta se ei ole kuitenkaan se ensisijainen. Pahimmallaan lääketieteellinen apu voi kuitenkin sotkea ihmisen elämän, jos on kyseessä sidottu tai riivattu ihminen, joka tulee diagnosoitua väärin ja saa lääkityksen syyttä, mikä ei sitä ihmistä ja ihmisen tilaa auta yhtään vaan vie väärään suuntaan.

        On myös uskovia lääkäreitä, jotka ovat tietoisia vapautuksen alueesta. Suomessa he ovat kuitenkin harvinaisuus. En tunne ketään uskovaa lääkäriä, joka olisi armoitettu vapautuksen alueella. Myös muita terveysalan ammattilaisia toimii vapautuksen alueella esim. sairaanhoitajina ja psykoterapeutteina, jotka ymmärtävät ja ovat armoitettuja vapautuksen alueella. Vapaiden suuntien pastoreissa, evankelistoissa ja muissa seurakuntalaisissa on näitä ihmisiä joitakin sekä myös luterilaisen kirkon pastoreissa (tosin vain joitakin).

        Jumala ei ole lääketiedettä vastaan mutta lääketiede ei ymmärrä kaikkea eikä voi myöskään kaikissa tapauksissa auttaa. On edelleen joitakin ilmiöitä, joita lääketiede ei ymmärrä ja esim. nämä riivaus- tai sidostilanteet ovat niitä. Lääketieteenkin tulee tunnustaa se, että sillä loppuvat ymmärrys ja välineet jossain kohtaan, ilmiöissä, jotka eivät kuulu sen "hoidon" piiriin. Lääketiede ei ole myöskään sama kuin ehdoton totuus, vaikka siinä paljon totuudellista onkin. Tämän toivon, että jokainen terveydenhuollon alalla toimiva ymmärtäisi. Terveydenhoidon alalla, etenkin lääkäreissä, on kuitenkin pajlon sellaisia ihmisiä, joilla on valtava halu päteä ja olla oikeassa silloinkin, kun eivät ymmärrä. Silloinkin, kun eivät päde. Toisaalta siinä voi olla syynä myös se, että jos ihminen ei usko Jumalaan tai uskoo mutta ei uskon Jumalan ohella henkivaltatodellisuuden olevan totta. On kuitenkin nöyryyttä myöntää, milloin oma ymmärrys ja osaaminen loppuu ja jättää asia niille, joilla on ymmärrystä, kykyä ja armoitusta - ymmärtää todellisuutta ja ihmistä kokonaisvaltaisesti.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psyykkiset sairaudet ovat todellinen asia, ihan ilman demoneja. Sopiva lääkitys ja muu hoito voi helpottaa oloa huomattavasti ja parantaa elämisen laatua. Jumala on kaiken lääketieteellisen hoidon puolella. Toki on olemassa myös demoneja, mutta se, onko kysymyksessä demonit (pahimmassa tapauksessa riivaustila) vai psyykkinen sairaus on asia, jota ei voi pelkällä nettikirjottelulla päätellä. Ensisijaisesti lääkärin diagnoosia ja hoito-ohjeita pitäisi kunnioittaa ja noudattaa. Rukous on hyvä asia, ja Jumala vastaa rukouksiin. Lääketieteellinen diagnoosi ja lääkitys eivät ole ristiriidassa rukouksen ja Jumalan toiminnan kanssa. Hyvä olisi, jos olisi molemmat. Sielun pelastus on taas kokonaan eri asia. Iankaikkisen elämän antaa Jeesus, ei mitkään lääkkeet.

        Onko esittää oikeita todisteita jumalasta? Samanlainen harha kuin mikä tahansa muukin hulluuden osoitus.

      • Zombi kirjoitti:

        Minä hakeuduin hoitoon juuri tuon takia, kun alkoi todellisuudentaju vähän hämärtyä. Demonit käskivät hypätä ikkunan läpi, pläts asfalttiin 😂

        Hui

    • pääskyvuoren_jorma

      Se on meinaan niin että mä olen terve kuin pukki ja veri arvot kuin nuorella miehellä. Jos uni lääkettä tarvii niin otan huikan konjakki pullosta. Joskus muutama vuosi sitten söin hammas lääkärin määräämää Puranaa ja kymmenisen vuotta sitten kun avio eron takia tuli hieman pidempään juotua niin katkolla syöttivät mulle bentsodiatsepiinien lääkeaineryhmään kuuluvaa Diapamia.

    • Anonyymi

      Liikunta, kalastus ja harrastukset on ainoa joita mitä tarvii ja jaksaa elämässä.
      Pillerit vaan pahentaa ätmien elämää, lääkärit tietty antaa diagnooseja mutta usein ne ovat vääriä. Lääketeollisuus tienaa aina rahaa kun pillereita annetaan ja ätmit on suuri kohde ryhmä koska ätmejä olisi paljon ja firmat tienaisi miljoonia syöttämällä vääriä lääkkeitä ihmisille.

      • Anonyymi

      • Mutta entä jos ei jaksa liikkua tai kalastaa, saatika harrastaa? Lääkkeet voivat antaa sopivan buustin, jotta jaksaa parantaa elämänlaatua sitten muilla keinoilla.

      • Anonyymi
        Zombi kirjoitti:

        Mutta entä jos ei jaksa liikkua tai kalastaa, saatika harrastaa? Lääkkeet voivat antaa sopivan buustin, jotta jaksaa parantaa elämänlaatua sitten muilla keinoilla.

        Niinpä. Hyvä jos voi hyvin ilman, mut jos ei voi, niin hienoa et on lääkkeitä jotka auttaa.

        Hyvä että jaoit kokemuksesi tänne. Ehkä se innostaa muitakin hoitamaan masennustaan.

    • Anonyymi

      Minulla on injektio xeplion 100mg, 75mg ei auttanut.
      Nyt on tasapainoisempi olo.

      • Joo, se on aina säätämistä näiden lääkkeiden kanssa, kunnes se oikea kombinaatio/määrä löytyy.

      • Anonyymi

        Mut parhaimman avun olen löytänyt radiosta, luontoon maadottumisesta sekä shamanismistä.
        Se on hiuksenhieno ero oletko psykoosissa vai shamaani.

    • Anonyymi

      Neuroleptit on paskaa. En aio enää ikinä syödä niitä vapaaehtoisesti.

      • Anonyymi

        Tarvit kuitenkin apua, mistä löydät sen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarvit kuitenkin apua, mistä löydät sen?

        Oisko sun jalkojen välissä?

    • Ihan hulhuja kaikki..

      • Anonyymi

        Olemme, mut määritteles normaali tähän palstalle?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olemme, mut määritteles normaali tähän palstalle?

        Tällä palstalla on normaalia olla hulhu.

      • Ku pullosta tullu 🙃

    • Tämä selittää nämä palstajutut.

      • Periaatteessa joo 🤣

      • Anonyymi

        Itsekkin seilaan pääasiassa tämän palstan ja mielenterveysosion väliä.

        KilttiMies89

    • Anonyymi

      Itse vältän lääkkeitä viimeiseen asti.

      • Anonyymi

        Miksi ihmeessä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ihmeessä?

        Aiheuttavat kaikkia sivuvaikutuksia, kerääntyyvät elimistöön. Maksa kuormittuu, aivot ei tykkää jne.

    • Anonyymi

      Oi voi.
      Kelassa ei ihmetellä.

      • Mitäpä ne ihmettelisivät, kun hoidan työni.

      • Anonyymi

        Mua on kai Venlafoxin auttanu 75 mg. Mut oon työtän ja en tiedä onko sen takia unirytmi menny sekaisin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mua on kai Venlafoxin auttanu 75 mg. Mut oon työtän ja en tiedä onko sen takia unirytmi menny sekaisin.

        Itselläni meni työttömänä unirytmi hetkessä sekaisin, ja se teki mielialalle tosi huonoa. Oletko kokeillut siirtää rytmiä ihan vaikka apteekista saatavalla melatoniinilla?

    • Anonyymi

      Kannattaa vähän miettiä ennenkuin vapaaehtoisesti alkaa syömään aivoja vahingoittavia hermomyrkkyjä. Aloittaminen on helppoa mutta lopettaminen pirullisen vaikeaa.

      • No jos vaihtoehtona on loputon masennus ja ahdistavat harhat, jotka kehottavat tappamaan itsensä, valitsen erittäin mielelläni myrkyt.

      • Anonyymi

        Lääke ei ole myrkky silloin kun se toimii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääke ei ole myrkky silloin kun se toimii.

        Maksa ei tykkää hirmuisista lääkemääristä. Onhan niillä muuallekin kehoon sivuvaikutkusia.

    • Mulla on ainoa säännöllinen lääkitys verenpainetta varten. Mutta migreeniin tarvin välillä tiuhaan suihketta nokkaan ja refluksiin on tarpeen vaatiessa parin viikon kuureina lääkitys.

      Mielialalääkkeistä ei ole omakohtaista kokemusta, Triptyl ainoa kipukynnystä nostavana eli pikku annoksena. Lyricaa kokeiltiin kerran fibromyalgiaan, en pystyny käyttää. Menin ihan outoon kohmeloon ja pää puutui kirjaimellisesti. Makas vaan daijuna ja ei pyztyny mihkään..

      • Anonyymi

        Minä tarvitsen lääkkeeksi äkäisen naisen, se parantaisi.

        AsianVierestä

      • Se on aloitusoireita. Olin viikon ajan ihan zombi ja saatoin unohtua tuijotamaan tyhjyyteen. Veri valui joka välissä nenästä ja oli kunnon "raskausvatsa" kun oli ummetusta ja pieretti ihan saakelisti xD. Sitten kaikki aloitusoireet menivät vaan ohi ja nyt on oudon hyvä olla, kun olo tuntuu "normaalilta".

      • Zombi kirjoitti:

        Se on aloitusoireita. Olin viikon ajan ihan zombi ja saatoin unohtua tuijotamaan tyhjyyteen. Veri valui joka välissä nenästä ja oli kunnon "raskausvatsa" kun oli ummetusta ja pieretti ihan saakelisti xD. Sitten kaikki aloitusoireet menivät vaan ohi ja nyt on oudon hyvä olla, kun olo tuntuu "normaalilta".

        Rankkoja oireita. 😩

        Mä soitin lekurille silloin oireista se sanoi heti, että lopeta välittömästi lääkitys. Ja lopetin.

        Mihin se nenäveren vuoto perustuu?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä tarvitsen lääkkeeksi äkäisen naisen, se parantaisi.

        AsianVierestä

        Mistäs semmosen Hulkiinan löytäsit?

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Rankkoja oireita. 😩

        Mä soitin lekurille silloin oireista se sanoi heti, että lopeta välittömästi lääkitys. Ja lopetin.

        Mihin se nenäveren vuoto perustuu?

        En suoraan sanottuna tiedä. Harvinainen aloitusoire pakkauksen mukaan. Nyt ei onneksi enää kuin välillä vähän tiputtele, joten eiköhän sekin mene kokonaan ohi, kai.

      • Zombi kirjoitti:

        En suoraan sanottuna tiedä. Harvinainen aloitusoire pakkauksen mukaan. Nyt ei onneksi enää kuin välillä vähän tiputtele, joten eiköhän sekin mene kokonaan ohi, kai.

        Ohentaako se jotenkin verta?

      • Anonyymi
        Abrakadabra kirjoitti:

        Mistäs semmosen Hulkiinan löytäsit?

        En tiedä, olen niin vajaa ettei varmasti löydy täydentäjää.
        Harmi. Pitää sitten vain kontata eteenpäin näin vajaasti.
        Ei sitä naisille ihan toivottomia tehtäviä pidä antaa, mission impossible.

        AsianVierestä

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Ohentaako se jotenkin verta?

        En uskalla lähteä edes veikkaamaan. Joku kuitenkin lukee joskus näitä viestejä ja pääsee sitten hengestään kun mutuilen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, olen niin vajaa ettei varmasti löydy täydentäjää.
        Harmi. Pitää sitten vain kontata eteenpäin näin vajaasti.
        Ei sitä naisille ihan toivottomia tehtäviä pidä antaa, mission impossible.

        AsianVierestä

        Liian villi, epätasapainoinen mutta menestyvä. Huono yhdistelmä, ehkä muutaman vuoden kuluttua asia on toisin ja ihminen voi olla jopa järkevä.
        https://www.youtube.com/watch?v=_vuFAdJeK30

        AsianVierestä

      • Mulla on ollut Lyyricaa hermokipuun..Aattelin että tässäpä on hyvä lääke, kun ei ollut mitään sivuvaikutuksia..🤔

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Mulla on ollut Lyyricaa hermokipuun..Aattelin että tässäpä on hyvä lääke, kun ei ollut mitään sivuvaikutuksia..🤔

        Toisille ei tosiaan tule mitään oireita, ja eri tehtaiden tuotokset sopii jollekki ja toiselle taas ei.

      • Anonyymi

        Voin kertoa että Ketipinor ei toimi hammassärkyyn ja ummetusta se pahentaa. Se kyllä katkoo hammassärkyä, niin että olo on kuin roikkuisi silmät sidottuna kidutettavana. Sitten kun kipu pääsee läpi se jomotus on kahta pahempi koska se tulee kerralla läpi. Ummetusta taas pahenee ja sen myötä vatsakipu. Onneksi suolisto aukeaa juomalla saippua vettä, sen jälkeen se tosin valuu verta ja olo on sitä myöten aika heikko.

    • Harhat ovat kyllä asia, jolle kannattaa tehdä jotain ja lääkkeet ovat monen pelastus. Voi vain kuvitella millaista on, kun on vaikka pää täynnä ääniä, jotka haukkuvat, arvostelevat, käskevät tekemään jotain vahingollista. Ja koko ajan. Kyllä siinä tarvitaan silloin apua ja lääkkeistä on apua. Kurjaa vaan on se, että voi joutua kokeilemaan useampia ennen kuin löytyy oikea.

      • Anonyymi

        Joo silloin jos kuvittelee asioita, on syytä siirtyä jo ammattiauttajan puoleen, miten nyt sanoisi... vaikea selittää, kun jos istuu tietokoneen ääressä aina ja ikuisesti, niin silloin jää kaikki ulkoilut ja toisten ihmisten näkeminen helposti pois kokonaan jolloin ihmisestä tulee helposti vainoharhainen ja sellaista muutakin mielenterveyden häiriötä saattaa ilmetä.

        Tänäänkin kun olin ulkoilemassa, joskus taisin, maanantaina olin muistaakseni viimeksi palstalla: kerroin jostain vaaleansiniseen toppahuppariin pukeutuvasta nuoresta naisesta joka huuteli ja huitoi kummallisesti käsillään, nyt näin sen taas, en tiedä kuka on ja mistä oli tulossa ja minne menossa, mutta: nyt sillä oli päässään vaaleanpunainen tupsupipo ja sama vaaleansininen toppatakki myös päällä, tällä kertaa ei huitonut ja kiroillut tuntemattomille vastaantulijoille kävellessään.

        No äänet ja harhat ovat sellaisia, etteivät ne synny ihan vaan koneen ääressä istuen.
        Totta kyllä se, että tietynlaista vainoharhaa on kyllä tämä nikkien arvailukin.

    • Anonyymi

      Iltauni-juomana: erittäinkin hyvä on minttu sitruuna vihreä tee, rentouttaa mukavasti kuuma tuollainen tee ennen nukkumaan menoa.... Lohikäärme-energiajuoma (niissä on se dragon kuvana, purkeissa) 0,5L purkkia en suosittaisi iltajuomaksi, kuten en litraakaan kahvia.

    • Anonyymi

      Mitäs zombi oletko vielä siinä toimistotyössä ja parta kasvaa..??

      • Edelleen duunia painan. Parralle kävi leikkausonnettomuus ja se lyheni monta senttiä, ja sitä nyt uudelleen kasvattelen.

    • Anonyymi

      Tuo juttu mitä itse olen kehitellyt: Minttu-yrtistä erilaisia tee-juttuja, minttu on kylläkin luokiteltu myrkyksi jos sitä syö tuoreeltaan, mutta teessä aika hyvä, oikeasti mintusta ei ole juurikaan mitään tietoja miten se vaikuttaa, jostain kannabiksesta on paljon enemmän tietoja _:D

    • Anonyymi

      Itsekkin olen psykiatrinen avohoitopotilas. Menee jos jonkin näköistä mömmöä ja alkoholia runsaasti toisinaan. Sitten välillä niitä tummia ihmishahmoja ilmestyy näkökenttään kuin tyhjästä ja sitten ne poksahtaa savuna ilmaan.

      KilttiMies89

    • Anonyymi

      Joskus krapulassa kuulin kun jotkut henkilöt puhui rappukäytävässä ja kuvittelin että ne puhuu minusta. Ei siellä rappukäytävässä ketään ollut kun katsoin ovisilmästä.

      KilttiMies89

      • Anonyymi

        Melkein hain leipäveitsen ja laitoin piiloon sängyn alle kaikenvaralta kun meinas varmaan joku delirium iskeä mutta onneksi tulin järkiini.

        KilttiMies89

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkein hain leipäveitsen ja laitoin piiloon sängyn alle kaikenvaralta kun meinas varmaan joku delirium iskeä mutta onneksi tulin järkiini.

        KilttiMies89

        Ja tällasia tyyppejä liikkuu paljon tuolla kaduilla vapaalla jalalla, miettikää sitä.

        KilttiMies89

      • Anonyymi

        hmm.... nyt ei todellakaan kaikki aivan päässä täsmää jos kuvittelet äänistä että jotkut puhuvat itsestäsi, jotain hoitoa äkkiä jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hmm.... nyt ei todellakaan kaikki aivan päässä täsmää jos kuvittelet äänistä että jotkut puhuvat itsestäsi, jotain hoitoa äkkiä jo.

        Tuo oli jo vuosia sitten krapulassa tai ehkä jonkinlaisessa uni-valvetilassa tapahtunut vainoharha, ei ole toistunut sen jälkeen. Enkä nyt noista harhanäyistäkään ole ihan täysin varma, ehkä se on vain jokin krapulassa esiintyvä optinen harha. Joskus pitkän ryyppyputken jälkeen sitä vaan jotenkin säikkyy jo omaa varjoaankin ja säpsähtelee kaikkia normaalejakin elämisen ääniä.

        KilttiMies89

    • Anonyymi

      Olut on ainoa lääke jota kannattaa käyttää. Nukkuu hyvin muutaman oluen jälkeen.

    • Anonyymi

      Itsellä kyllä alkoholi pilaa yöunet täysin kun tulen siitä vain virkeämmäksi.

      KilttiMies89

      • Anonyymi

        Paitsi tietysti silloin jos vetää sellaiset lärvit että taju menee kankaalle mutta ei se ole mitään unta vaan myrkytystila.

        KilttiMies89

    • Noh neutraalini, itse en suosi lääkkeitä.

      • Kukin taplaa tyylillään. Aika vahvoja mömmöjä nämä onkin, joten puolensa ja puolensa. Mutta eri helppo olla, kun ei ole harhat ahdistelemassa.

      • Zombi kirjoitti:

        Kukin taplaa tyylillään. Aika vahvoja mömmöjä nämä onkin, joten puolensa ja puolensa. Mutta eri helppo olla, kun ei ole harhat ahdistelemassa.

        Mitkä harhat?

        Voisiko ne vaan johtua siitä ettet nukkunut paljoa.

      • valtakunta kirjoitti:

        Mitkä harhat?

        Voisiko ne vaan johtua siitä ettet nukkunut paljoa.

        Olen nähnyt ala-asteelta asti demoneita. Lääkitys pitää harhat loitolla.

      • Zombi kirjoitti:

        Olen nähnyt ala-asteelta asti demoneita. Lääkitys pitää harhat loitolla.

        Niin minäkin olen nähnyt perkuleen kauhuelokuvat ja oon nähnyt kun niitä ihmiset näytellyt sekä myös nyt halloweeni tulee. Eli et ole ainoa.

      • Zombi kirjoitti:

        Olen nähnyt ala-asteelta asti demoneita. Lääkitys pitää harhat loitolla.

        En kuitenkaan hae lääkitystä mies se on ripotellut suolaakin melkein ikkunoihin kuin myös liesituuletin ympärille. Oletko ryhtymässä papiksi?

      • Zombi kirjoitti:

        Olen nähnyt ala-asteelta asti demoneita. Lääkitys pitää harhat loitolla.

        Erittäin väsyneenä näkee vaikka mitä minä nähnyt keskellä yötä kun herännyt helikoptereita lentänyt ja ropootteja hämähäkkejä kävellyt.

      • Zombi kirjoitti:

        Olen nähnyt ala-asteelta asti demoneita. Lääkitys pitää harhat loitolla.

        Mutta todella harvoin väsyneenä kuulee harhoja.

      • Zombi kirjoitti:

        Olen nähnyt ala-asteelta asti demoneita. Lääkitys pitää harhat loitolla.

        Yölliset hahmot on pelottavia kun luulee puhuvansa lapsille eikä sitä ole siinä.

    • Otin tässä paukun ja aika kivasti kilahtaa nuppiin näköjään, kun on lääkitys päällä ;D

      • Elä ota

      • valtakunta kirjoitti:

        Elä ota

        Ihan pikkasen vaan otin. En uskalla ottaa enemäpää, kun se voi salvata hengityksen.

      • Zombi kirjoitti:

        Ihan pikkasen vaan otin. En uskalla ottaa enemäpää, kun se voi salvata hengityksen.

        Ei saa leikkiä hengellä pikkuinen.

      • valtakunta kirjoitti:

        Ei saa leikkiä hengellä pikkuinen.

        Laitoin jo pullon pois. Ei huolta.

      • Zombi kirjoitti:

        Laitoin jo pullon pois. Ei huolta.

        mahtavaa.

    • Taisit vaan itsesi nukuttaa?

      • Mitä, minäkö? Täällä minä keikun.

      • Zombi kirjoitti:

        Mitä, minäkö? Täällä minä keikun.

        Yli Vuorokausi meni😁

      • Zombi kirjoitti:

        Mitä, minäkö? Täällä minä keikun.

        Anteeksi, ei ollut tarkoitus huolestuttaa. Ajattelin että homma on selvä ja ja suljin puhelimen.

      • Zombi kirjoitti:

        Anteeksi, ei ollut tarkoitus huolestuttaa. Ajattelin että homma on selvä ja ja suljin puhelimen.

        Ei se mitään tärkeintä oot siinä.

      • Zombi kirjoitti:

        Anteeksi, ei ollut tarkoitus huolestuttaa. Ajattelin että homma on selvä ja ja suljin puhelimen.

        . Kerkesin kyllä miettiä pahinta. 😥

      • valtakunta kirjoitti:

        . Kerkesin kyllä miettiä pahinta. 😥

        Olen tuijottanut minuuttikaupalla ruutua keksimttä mitä vastata. Olen pahoillani.

        Nyt varmaan ymmärrät myös minun huoleni, kun sinulla oli niitä itsetuhopuheita ja hävisit välillä pitkäksikin aikaa. Onko sinulla vielä kuoleman ajatuksia? Minulla on lääkehoito purrut niihin tehokkaasti.

        Ei minulla mitään kuolema ajatuksia ole,
        olen päätökseni tehnyt jos mies lähtee omankädenoikeuden kautta, niin minäkin. En pystyisi aattelemaa elämää ilman sitä. Se ei muutu.

        Mutta jos hän jättää, kyllä sitten siedätän itseni antaa hänen olla onnellinen.

        Minulle on hyvin tärkeätä miehen terveys vieläkin.

        Mitä minun masennus lääkkeisiin kuului vuosia sit niin sitä lisättiin jos tuollaisia itsetuhoisia ajatuksia syntyi elin lopulta vain unta koska vain nukuin söin ja kävin ”puuteroimassa nenäni”

        Sinun pitää ymmärtää ongelmasi mistä oireilet minä oireilin huonosta parisuhteesta ja selättää ongelmat sit paranee.
        se olet hyvin tärkeä kyllä sinua rakastetaan ja paljon.
        Myös ne demonitkin jos vaan uskot siihen, niillä demoneillakin on huono päivä.

        Sinulla on ollut sinulle sopimaton lääkitys. Itse en huomaa lääkitystä muuten kuin masennuksen ja harhojen puuttumisena. Myös unet ovat olleet hyvät ja tunnen itseni levänneeksi. Tosin paniikkihäiriöön tuo ei ole auttanut.

        Tiedän elämäni kipukohdat ja olen niitä terapiassa käsitellyt. Nyt laitetaan lääkitys kuntoon sekä kuvataan aivot ja mietitään sitten jatkot. Nuo hrhat tunnistan harhoiksi, joten ne eivät niin ahdistavia ole.

        Tuo kuolema juttu on sairaus joka puhuu, et sinä. Vasta nyt oikealla lääkityksellä ymmärrän miten outoja ajatuksia itselläni oli aiemmin. En usko millään, että olisitvalmis jättämään lapsiasi. Olet heidän ainutkertainen äiti, eikä kukaan voi korvata sinua.

        Kiitos kauniista sanoistasi.

        Ei se kuolema ole sairaus, huomasin etten koskaan voisi saada samallaista suhdetta kuin nyt on. Ei mikään ihme että yleensä vanhuspari kuolee samoihin aikoihin johtuu vain niin kovasta kiihtymyksestä ettei pysty elämään ilman toista. Kukaan muu ei pysty minuun kiintymään niin kovin tai minä toiseen ettei kukaan mainitsisi sairaukseksi.

        Minun varautuminen on minusta vain syy pysyä hengissä kun toisellakin on halu viedä mun elämän silloin se rakkaus on vain ollut kuvitelmaa. En halua elää maailmassa jossa toinen voi niin huonosti kanssani että on pakko satuttaa, en halua sadun sattuvan kyllä hänen on elättävä.

        Sinun möröt on hoidettavissa mutta lääkitys minusta ei ole aina oikea vaihtoehto se juuri minun kohdallani vain ratkesi kun ymmärsin meillä oli vain parisuhde ongelmia mitkä piti selvittää.

        Mutta niistä syntyi miehelle kovin pahavointisuus kun se ymmärsi mitä väärää oli tehnyt. Eiköhän asia ole niin ettei tässä mitään tapahdu. Minusta on kiva kun mies on yhteydessä minuun viestien kanssa kun koulussa on. Minulla on vain niin kiire etten kerkiä olemaan luurin päässä tai etsiä puhelinta tai edes täällä mutta kyllä minä lähetän hänelle viestejä.

    • Anonyymi

      Mä olen kyllä ottanut paljon alkoholia ja bentsoja yhdessä mut ei ole vaikuttanut mitään paitsi filmi menee vähän poikki eikä muista kaikkia edellis illan tapahtumia.

      KilttiMies89

    • Anonyymi

      Neuroleptejä en uskalla ottaa edes yksistään saati sitten alkoholin kanssa.

      KilttiMies89

      • Heh, ja minä en uskalla bentsojen tielle lähteä. Muutenkin yritän välttää lyhytaikaisia ratkaisuja. Edes Opamoxia en huolinut, vaikka lääkäri yritti sitä tyrkyttää.

      • Anonyymi
        Zombi kirjoitti:

        Heh, ja minä en uskalla bentsojen tielle lähteä. Muutenkin yritän välttää lyhytaikaisia ratkaisuja. Edes Opamoxia en huolinut, vaikka lääkäri yritti sitä tyrkyttää.

        Millaisessa tilassa olit kun lääkärit halusia määrätä sulle bentsoja? Oliko jotain ikävää sattunut? Tappeluja tai muuta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millaisessa tilassa olit kun lääkärit halusia määrätä sulle bentsoja? Oliko jotain ikävää sattunut? Tappeluja tai muuta?

        Hard metal hardarware for if lead is illegal, using kobolt-thingies then...

        Kobolttisia kuulia ja wolframisia sitten jos lyijyä ei saa käyttää...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Millaisessa tilassa olit kun lääkärit halusia määrätä sulle bentsoja? Oliko jotain ikävää sattunut? Tappeluja tai muuta?

        Se oli tuossa hoitoon jonottamisen yhteydessä, että pärjäilisin sinne saakka.

      • Anonyymi
        Zombi kirjoitti:

        Se oli tuossa hoitoon jonottamisen yhteydessä, että pärjäilisin sinne saakka.

        Välittömästi piräisi määrätä noin 200 kilogramaan barbituraattereja jotta nukkuu hyvin kuten jotkut... 2000 kilogrammaa barbiruraatteja ja kokoaaniina jo noin kilo puudutus juttuina.... D

      • Anonyymi
        Zombi kirjoitti:

        Se oli tuossa hoitoon jonottamisen yhteydessä, että pärjäilisin sinne saakka.

        Mitään tappeluita ja muitaka ei tapahtuisi, kun kaikki kenraalit olisi jo teloitettu, diktaattorin ja hirmuvaliaan, tyoimesta, jolloin ei olisi ollenkaan eriäviä mielipiteitä _D

      • Anonyymi
        Zombi kirjoitti:

        Se oli tuossa hoitoon jonottamisen yhteydessä, että pärjäilisin sinne saakka.

        Mutta ET saa syödä ylimäärin sellaisia noita jotain kokaiini-juttuja jotka voivat tehdä veren siniSeksi.... siis ollenkaan missä mainitaan että on kokaa, ei kannata ollenkaan..

        Tuollainenhan on prokaiiini... kokaiini... samoja johdannaisia.... kokaiinin paikallispuudutusjuttuja.

        Olisipa siinä iloinen illanvietto: laitoit jonkin pillerin: kokeile makua isä ja sitten kaikki aivan tuutelissa.

      • Anonyymi
        Zombi kirjoitti:

        Se oli tuossa hoitoon jonottamisen yhteydessä, että pärjäilisin sinne saakka.

        Kokaiinin juttu tuntuisi olevan järkevämmälle, mutta, niin kokaiini-jututut nehän puuduttavat täysin, silloin ainakin kipu lähtee, kun ei tunne kerrassaan mitään.

    • Anonyymi

      Kiva jos on toimiva lääkitys. Itsellä ollut hyvin negatiivinen suhde lääkkeisiin, kun olen läheltä katsonut yhden ”koekaniinin” lääkityksiä. Milloin mitäkin. Kyllä on ollut kärsivällisyys koetuksella. Mallin vartalo on lääkkeiden myötä saanut paljon lisäkiloja ja yhden lääkkeen kohdalla puhkesi järkyttävä akne. Yhden lääkkeen kohdalla sai nykimisoireita ja jalat meni alta. Yhden lääkkeen kohdalla puhkesi ostosmania. Yhden lääkkeen kohdalla sai pakkomielteisiä impulsseja juosta päin seiniä ja auton alle. Yhden lääkkeen kanssa laski alleen.
      Tuo Olanzapiini lihottaa yleensä. Venlafaxiinin kanssa osa on saanut ikäviä oireita lopetusvaiheessa. Niinpä on täysin arpapeliä, miten lääkkeet toimivat. Paitsi tietyt haitat ovat melkoisen yleisiä.

      Onni sinun jos voit hyvin.

    • Anonyymi

      c-vitamiini pilleri akorbiinihappo 500mg.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2007
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1688
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1367
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      232
      1313
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1179
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      80
      1135
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      317
      1085
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      342
      1082
    Aihe