Nykyaikaisesti valmistettu kotimämmi. Helppo ohje.
Valmistuu helposti sähkölieden uunissa.
Mahdollisimman yksinkertaisista raaka-aineista:
Voimakas maku saadaan imeltämisestä ja viljasta ja maltaista.
3 litraa vettä kuumennetaan 70 asteiseksi.
450 g mämmimaltaita
800 g ruisjauhoa
vajaa teelusikallinen suolaa
Sekoita kaikki maltaat ja jauhot 70 asteiseen veteen ja sekoita hyvin.
Laita seos imeltymään 65-70 asteiseen uuniin 3-4 tunniksi. Sekoita seosta imeltymisen aikana muutamia kertoja ja seuraa imeltymisen edistymistä maistamalla.
Siirrä seoskattila keittolevylle ja sekoita seosta erittäin tehokkaasti ja kuumenna sose niin että alkaa kupliminen. Lisää samalla suola. Anna hetken aikaa kuplia ja siirrä kattila sivuun ja anna tekeytyä 10-20 minuuttia.
Laita seos tavalliseen uunivuokaan. Paista 3-4 tuntia noin 140 asteessa. Pinnalle lisätään paistamisen aikana muutaman kerran vettä, mikä estää tarpeettoman voimakkaan kuorettumisen.
Anna valmiin mämmin tekeytyä viileässä 2-4 paivää. silloin mämmi on parhaimmillaan.
Itse tehty mämmi onnistuu helposti
Anonyymi
0
68
Luetuimmat keskustelut
- 1761632
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106842En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203618- 131594
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo68536- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510