Ensimmäisen aloituksen vei sähkökatko. Toisen vei moderaattori, mutta sen olin tallentanut. Nykyään ei enään tiedä, mitä voi kirjoittaa. Moderaattorin linja on niinkuin hän olisi hallituksen tai ylen palkkalistoilla.
Hallituksen päätösten kyseenalaistaminen näyttää olevan kiellettyä, vaikka Suomi pystyy vähentämään maailman CO2 päästöjä vain 0,13 promillea. Täytyyhän meidän pystyä elämäänkin täällä.
Olen yrittänyt saada ihmisiä heräämään siitä AGW harhamaailmasta. Minä kun en ole niihin harhoihin uskonut koskaan. Sain niin varhain tietää sen kasvihuoneharhan. Päättelin jo silloin, että suurella todennäköisyydellä se on harhakuvitelmaa.
Todisteita on kyllä sitten kertynyt todella paljon sitä harhaa vastaan. Eihän harhamaailmassa elävät kuitenkaas suostu niitä todisteiksi uskomaan. Vain yhdelle taholle on kelvannut. Muut on niinkuin heidät olisi hypnotisoitu.
Tallennan tämänkin ja tästä lähtien kaikki. Kyllä mun koneelle sopii näitä vaikka milloona. Levy on aivan tyhjä.
Kivinen tie on tänään ilmastoasiassa.
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Älkää ruokkiko trollia.
Jaha näköjään trolli itse iski ensimmäisenä. Ilmeisesti alarmistitrolli asialla. Melkoista tiedekeskustelua, kun irtosi peräti kolme sanaa. Osaatko sinä lukeakin, vai kuulutko siihen kahdeksaan prosenttiin peruskoulun päättäneistä, jotka ei osaa lukea.
- Anonyymi
tiedekritiikki kirjoitti:
Jaha näköjään trolli itse iski ensimmäisenä. Ilmeisesti alarmistitrolli asialla. Melkoista tiedekeskustelua, kun irtosi peräti kolme sanaa. Osaatko sinä lukeakin, vai kuulutko siihen kahdeksaan prosenttiin peruskoulun päättäneistä, jotka ei osaa lukea.
Jaaha,denialistitrolli vauhdissa..tiedekeskustelu on muutakin kuin veden imemistä imupillillä 50 m korkeuteen.Pysyisit otsikossa,edes
Anonyymi kirjoitti:
Jaaha,denialistitrolli vauhdissa..tiedekeskustelu on muutakin kuin veden imemistä imupillillä 50 m korkeuteen.Pysyisit otsikossa,edes
Kuvutteletko sinä tollo tuolla nolaavasi minut aikamiehen. Koulumaailmassa tuollaiset koulukiusaajan jutut kyllä voi toimia, mutta ei aikuisten maalilmassa. Itsesi ja viiteryhmäsi sinä nolaat, ja minulle se sopii vallan hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1618122Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1027333Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37316Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit387235Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217108Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t856826Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126562Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv266373Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845710Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?475488