Eksoottinen pizza

On surullista kuulla ikäviä uutisia euroopan eteläpuolisesta maanosasta. Eikö heidän pidäkin yhdistyä tulevaisuuden tähden? Tämä lähtee hyvin liikkeelle hyvästä musiikista ja ruuasta, hymyissä suin vatsa täynnä ollaan veljiä!

Kannan korteni kekoon. Laitoin soimaan tuo maanosan kansallislaulun, toton eteläisen maanosan. Sehän on käännösversio Dannyn kuusamosta. Koko maanosan makuja yhdistelevä ruoka on pizza euroopan eteläpuolisen maanosan pizza. Siispä!

-pohja omalla tyylillä. Taikinavelhot, voi teitä. Täytteet tekevät pitsan.
-pohjaan pyrettä ja viisi kynttä valkosipulia. Ihanan mausteista!
-ananasta tuota siirtomaiden kruunua
-kengurua, savannin vipeltäjää
-bataattia, tuota tropiikin perunaa
-pekonia, villisikaa ei saa. Tuota maanosan kärsäkuonoa
-ihania rapuja, tuota rannikon kultaa mombasasta
-Ethän unohda ihanaa juustoa, käytän edamia

Sitten lämpöisään uuniin, voit vaihtaa soimaan myös taiskan mombasan tai katsoa vanhaa kahdesta erimittaisesta suomalaisesta kaveruksesta kertovaa elokuvaa ruokaa odotellessa.

Eikun herkkuttelemaan tuon eksoottisen maanosam mauilla. Syöthän lautasen tyhjäksi, jotta tuon eteläisen maanosan lapset olisivat iloisia!
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On surullista kuulla ikäviä uutisia euroopan eteläpuolisesta maanosasta. Eikö heidän pidäkin yhdistyä tulevaisuuden tähden? Tämä lähtee hyvin liikkeelle hyvästä musiikista ja ruuasta, hymyissä suin vatsa täynnä ollaan veljiä!

Kannan korteni kekoon. Laitoin soimaan tuo maanosan kansallislaulun, toton eteläisen maanosan. Sehän on käännösversio Dannyn kuusamosta. Koko maanosan makuja yhdistelevä ruoka on pizza euroopan eteläpuolisen maanosan pizza. Siispä!

-pohja omalla tyylillä. Taikinavelhot, voi teitä. Täytteet tekevät pitsan.
-pohjaan pyrettä ja viisi kynttä valkosipulia. Ihanan mausteista!
-ananasta tuota siirtomaiden kruunua
-kengurua, savannin vipeltäjää
-bataattia, tuota tropiikin perunaa
-pekonia, villisikaa ei saa. Tuota maanosan kärsäkuonoa
-ihania rapuja, tuota rannikon kultaa mombasasta
-Ethän unohda ihanaa juustoa, käytän edamia

Sitten lämpöisään uuniin, voit vaihtaa soimaan myös taiskan mombasan tai katsoa vanhaa kahdesta erimittaisesta suomalaisesta kaveruksesta kertovaa elokuvaa ruokaa odotellessa.

Eikun herkkuttelemaan tuon eksoottisen maanosam mauilla. Syöthän lautasen tyhjäksi, jotta tuon eteläisen maanosan lapset olisivat iloisia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu