Olen tässä parin viime vuoden aikana tehnyt havainnon, että pakkasten tullessa ilmastokeskustelu hyytyy ja kovilla pakkasilla loppuu kokonaan. Viime talvenakin kun oli kolmekymmentä astetta pakkasta pitkät ajat, niin jopa oli ilmastohörhöt hiljaa ja sama tulee toistumaan taas talven tullessa.
Pakkasten vaikutus ilmastokeskusteluun
9
66
Vastaukset
Kyllä pitäisi denun esittää tieteellinen todiste väitteelleen. Se, että viime talvena alarmistit hyytyivät, ei todista sitä etteikö se olisi johtunut ihmisen toiminnasta.
- Anonyymi
Itsekin haluaisin nähdä koululaiset osoittamassa mieltä 30 asteen pakkasessa, toisaalta on talvellakin uutisoitu esim. Australian helteistä ja kuivuudesta.
- Anonyymi
Australiassa on vihertynyt kovasti. Kiitos CO2n lisääntymisestä.
Voimme siis todeta, että alarmistit ovat vaihtolämpöisiä.
Mielenkiintoista on se, että tyttöset eivät käyneet kesällä juhannuksen aikaan julistamassa uskontoaan Eduskuntatalon rappusilla kun oli lämmintä.
Ilmesesti kyseessä on jonkinlainen Auringonsäteilyn aktivoima ilmiö, joka kehittyy maksimiinsa syyspäiväntasauksen seutuvilla.
Ennustanpa, että seuraava uskonpurskahdus tapahtuu taas maaliskun lopulla. Tuohon saattavat olla syynä talven aikana suoritetun tekstailun aiheuttamat ylimääräiset höyryt jotka pitää purskauttaa pihalle.
- Anonyymi
Ensilumi satoi Lappiin ja Reetta ei osannut rapakon takana itse tuottaa vastauksia toimittajien esittämiin kysymyksiin. Ilmastonmuutoksesta uutisointi väheni jopa 80 prosenttia alkuviikkoon verrattuna.
- Anonyymi
Minä veikkaan että tuo johtuu siitä, että ruåtsissakin alkaa olla ilmastonmuutostoimittajilla ruskaa pakkasella.
- Anonyymi
Reetta kyllä hyytyi täysin, eikä toimittaja kysynyt sen vaikeampaa kuin että millaisen viestin Reetta haluaa lähettää maailman päättäjille. Olisi luullut että ilman käsikirjoitustakin olisi edes jotain osannut sanoa vanhan liturgian pohjalta. Mutta ei osannut, tuli vaan änkytystä ja kommentti että ehkä joku muu voisi vastata.
- Anonyymi
Jo loppui ilmastonmuutoksesta vouhottaminen, kun lunta ja räntää tulee taivaan täydeltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1455573Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313962Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan02950No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452490Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv432207Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv302081- 241983
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h231893- 421795
- 111704