Luterilainen Räsänen sai vapauttavan päätöksen

Kansanedustaja Päivi Räsänen ja Luther-säätiö saivat poliisilta vapauttavan päätöksen – eivät tosin edes tienneet olleensa tutkinnan kohteina.
Kansanedustaja Päivi Räsänen on saanut vapauttavan päätöksen koskien rikosilmoitusta, jossa poliisia on pyydetty selvittämään, onko Päivi Räsänen ja Luther-säätiö syyllistyneet kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Rikosilmoitus on tehty 29.8. ja koskee pamflettia Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen, jonka Päivi Räsänen kirjoitti ja Luther-säätiö julkaisi 15 vuotta sitten. Räsäsen ja Luther-säätiön epäiltiin syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

”10-sivuisessa selvityksessä poliisi toteaa, että esitutkintaa ei aloiteta”, Päivi Räsänen kirjoittaa lähettämässään tiedotteessa. Hän kirjoittaa myös olleensa tietämätön tutkinnasta.
Päätöksen perusteluissa käydään läpi sanan- ja uskonnonvapauden periaatteita.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Silen kirjoittaa selvityksessä ”Näkemykseni mukaan Päivi Räsäsen pamfletissa on kysymys ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden valossa sallittujen moraalisten käsitysten ja arvostusten esittämisestä.”

Silen toteaa myös: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava.”

Suomen Luther-säätiölle tuli täytenä yllätyksenä se, että se oli ollut poliisitutkinnan kohteena.

Pamfletti löytyy myös jatkossa verkosta

”Vieläkin kummallisemmaksi asia meni, kun luimme, mikä asia pöytäkirjasta kävi ilmi: ’Kiihottaminen kansanryhmää vastaan’. Mitä tämä sitten tarkoittaa?”, Suomen Luther-säätiön dekaani Juhana Pohjola kummastelee blogissaan.

Vaikka pamfletti on kirjoitettu 15 vuotta sitten, Luther-säätiö levittää sitä yhä Internetin kautta.

”Näin me todella teemme ja tulemme tekemään. Yhä ajankohtainen kirjoitus löytyy täältä. Sitä voi siis Suomessa vapaasti lukea ja levittää syyllistymättä rikokseen. Siitä on nyt saatu viisitoista vuotta julkaisemisen jälkeen poliisin tekemä päätös mustaa valkoisella”, Juhana Pohjola kirjoittaa.

Päivi Räsäsen kesäkuussa julkaisemasta tviitistä on rikostutkinta edelleen poliisiin käsittelyssä.

-seurakuntalainen-

Tämä tietää sitä, että Päivi vapautetaan taas nykyisestäkin tekaistusta syytteenstä, HYVÄ!

111

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aamen, hieno homma!

      • Kyllä, tämä ennakoi myös nykyisen tutkinnan lopputulemaa 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kyllä, tämä ennakoi myös nykyisen tutkinnan lopputulemaa 😃

        Pekut on nyt iloisia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pekut on nyt iloisia.

        Ilmeisesti juhlivat koska eivät ehdi tähän ketjuun 🍾🥂

      • usko.vainen kirjoitti:

        Ilmeisesti juhlivat koska eivät ehdi tähän ketjuun 🍾🥂

        Pollisi ja oikeuslaitos kantavat miekkaa ja tutkivat, tuomitsevat tai vapauttavat eikä ne katso mitä fundisuskovat luulevat. Ja hyvä niin.

      • Anonyymi

        Ai että ihan Hommassa iloitaan?

        Hyvä, että sekin yhteys tunnustetaan, usko.vainenhan on MV-aktiivi :D

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ilmeisesti juhlivat koska eivät ehdi tähän ketjuun 🍾🥂

        Juuh, 14. Cola Zero -tölkki menossa... Kaada vaan ittelles!

      • sage8 kirjoitti:

        Pollisi ja oikeuslaitos kantavat miekkaa ja tutkivat, tuomitsevat tai vapauttavat eikä ne katso mitä fundisuskovat luulevat. Ja hyvä niin.

        Olenko muuta väittänyt 😄❓

      • Anonyymi
        sage8 kirjoitti:

        Pollisi ja oikeuslaitos kantavat miekkaa ja tutkivat, tuomitsevat tai vapauttavat eikä ne katso mitä fundisuskovat luulevat. Ja hyvä niin.

        Toivottavasti kristittyjen vainolle saadaan nyt stoppi Suomessa.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Kyllä, tämä ennakoi myös nykyisen tutkinnan lopputulemaa 😃

        Mutta se, että Räsäsen Päivi sanoo homoseksuaalisia psykosomaattisesti sairaiksi, liittää heihin häpeän ja ylpeyden, niin onhan se kuitenkin törkeää käytöstä.

      • Anonyymi

        Näyttää sananvapaus olevan kiinni henkilöstä!!!!!

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Mutta se, että Räsäsen Päivi sanoo homoseksuaalisia psykosomaattisesti sairaiksi, liittää heihin häpeän ja ylpeyden, niin onhan se kuitenkin törkeää käytöstä.

        Vielä törkeämpää on se, että levität tuota valheellista väittämää ja väität sitä Päivi Räsäsen sanomaksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää sananvapaus olevan kiinni henkilöstä!!!!!

        Totta, koska henkilöstä on kiinni se, mitä henkilö sanoo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vielä törkeämpää on se, että levität tuota valheellista väittämää ja väität sitä Päivi Räsäsen sanomaksi.

        No en voinut erehtyä henkilöstä.

        Voin vaikka vannoa, että Päivi Räsänen lausui TV:ssa, että "homoseksuaalisuus on psykosomaattinen sairaus".

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kyllä, tämä ennakoi myös nykyisen tutkinnan lopputulemaa 😃

        Koska aloitetaan tutkinta Skepsis ry:n vihapuheista jossa ateistit avoimesti halveksivat työttömiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska aloitetaan tutkinta Skepsis ry:n vihapuheista jossa ateistit avoimesti halveksivat työttömiä?

        miksi ateistit/kommunistit kutsuvat työttömiä "rikkaruohoksi"?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska aloitetaan tutkinta Skepsis ry:n vihapuheista jossa ateistit avoimesti halveksivat työttömiä?

        Hyvä kysymys 🤓 mamua ei saa sanoa vieraslajiksi mutta kristittyjä saa sanoa rotiksi.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        No en voinut erehtyä henkilöstä.

        Voin vaikka vannoa, että Päivi Räsänen lausui TV:ssa, että "homoseksuaalisuus on psykosomaattinen sairaus".

        Asiasta toiseen. Eläimillä on poikkeuksellisena toimintana tällaista hedelmätöntä ja epätarkoituksenmukaista homoseksuaalisuutta. Mutta onko suvullisesti lisääntyvillä kasveilla? Miten se ilmenisi? Onko lajeja kuollut sukupuuttoon? Biologisesti ottaen se on vika tai sairaus, riippumatta miten asianomaiset sen itse kokevat tai muut suhtautuvat.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Kyllä, tämä ennakoi myös nykyisen tutkinnan lopputulemaa 😃

        punaviheristö tulee pettymään kun Päivi todetaan taas tyyttömäksi.

    • Anonyymi

      "Tämä tietää sitä, että Päivi vapautetaan taas nykyisestäkin tekaistusta syytteenstä, HYVÄ!"

      Kyllä nyt taas myötähävettää, kun AINOA oma lauseesi sisältää "syytteenstä"...

      • Ajattele, tälläkin päivälläsi oli tarkoitus 😂

      • Alat olla jo säälittävä 😟

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Alat olla jo säälittävä 😟

        Älä nyt, empatia ei kuulu persoonallisuutesi piirteisiin, sinulla pitäisi olla ihan kirjoitettu diagnoosi siitä.

        SINULLA on aloituksistasi päätellen ilmeisiä ongelmia päättää Räsäsen, Ohisalon ja Gretan välillä, kehen eniten kiihottuisit.

        Empatia on tunne jota eivät kaikki ansaitse 😃
        Anna nyt koko seksuaalisuutesi pulputa kun kerran tunnet jotain 😂

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Empatia on tunne jota eivät kaikki ansaitse 😃
        Anna nyt koko seksuaalisuutesi pulputa kun kerran tunnet jotain 😂

        Kyse oli kuule ihan sinun naisongelmistasi sukupuolettomana aseksuaalina multipersoonana :D

        Kaikilla muilla noita ongelmia ei kuule ole, mutta sun avoimuutesi ja omistautuneesi ainoaan suhteeseen S24:n kanssa on toki toki toki kunnioitettavaa.

        Onkohan sinusta tulossa YLEn dokkari WTC-suhdetapauksen jälkeen? "Usko.vainen kertoo suhteestaan S24:n kanssa. "Peukutussuhteesta se alkoi ja nyt asumme samassa kuplassa""

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ajattele, tälläkin päivälläsi oli tarkoitus 😂

        Mahtavaa, että olet löytänyt käsistäsi enemmän kuin kaksi peukkua :DDDDD

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Empatia on tunne jota eivät kaikki ansaitse 😃
        Anna nyt koko seksuaalisuutesi pulputa kun kerran tunnet jotain 😂

        'Empatia on tunne jota eivät kaikki ansaitse 😃'

        Juuri näin Jeesus opetti! Älä rakasta vihollisiasi vaan tuhoa heidät, empatiaa ei missään tapauksessa heille!

      • Anonyymi kirjoitti:

        'Empatia on tunne jota eivät kaikki ansaitse 😃'

        Juuri näin Jeesus opetti! Älä rakasta vihollisiasi vaan tuhoa heidät, empatiaa ei missään tapauksessa heille!

        Rakkaus ei ole vain tunne vaan päätös. Empatia on pelkkä tunne. Erotatko asiat 🤔❓

      • Mitäpä jos keskittyisit välillä johonkin muuhun nikkiin 😅😂🤣❓onnistuuko❓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Mitäpä jos keskittyisit välillä johonkin muuhun nikkiin 😅😂🤣❓onnistuuko❓

        Älä siirrä maalia, jos itse vuodat kuin seula ;D

        100-0 taas jo tässä vaiheessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä siirrä maalia, jos itse vuodat kuin seula ;D

        100-0 taas jo tässä vaiheessa.

        Voi pikkuista 😕

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Voi pikkuista 😕

        Ja taas sinulla on pikkuiset mielessä.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Rakkaus ei ole vain tunne vaan päätös. Empatia on pelkkä tunne. Erotatko asiat 🤔❓

        ”Rakkaus on päätös” on puhdasta islamia, upeaa! Kyllä sinut musliminakin toki hyväksytään.🧕🏼

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Empatia on tunne jota eivät kaikki ansaitse 😃'

        Juuri näin Jeesus opetti! Älä rakasta vihollisiasi vaan tuhoa heidät, empatiaa ei missään tapauksessa heille!

        Näin empaattisesti Jeesus toimi Johanneksen Evankeliumin mukaan:
        2:14 Niin hän tapasi pyhäkössä ne, jotka myivät härkiä ja lampaita ja kyyhkysiä, ja rahanvaihtajat istumassa.
        2:15 Ja hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen ja kaasi vaihtajain rahat maahan ja työnsi heidän pöytänsä kumoon.

        Mutta Jeesus olikin ÄIJÄ, mitä samaa ei voi sanoa useista tämän palstan kirjoittajista.
        Kyllä olisi ruoskalla töitä vielä nykyajan horoyhteiskunnassakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin empaattisesti Jeesus toimi Johanneksen Evankeliumin mukaan:
        2:14 Niin hän tapasi pyhäkössä ne, jotka myivät härkiä ja lampaita ja kyyhkysiä, ja rahanvaihtajat istumassa.
        2:15 Ja hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen ja kaasi vaihtajain rahat maahan ja työnsi heidän pöytänsä kumoon.

        Jeesus vihastui, kun näki nitä, jotka käyttivät Jumalaa sanaa hankkiakseen itselleen tuloja. Sovitus tapahtuu ihmisen ja Jumalan välillä, mutta on ollut ihmisiä ja on edellenkin, jotka tunkevat itsensä ihmisen ja Jumalan väliin. Välissä ei voi olla muita kuin Jeesus - ainoa portti valtakuntaan

    • No asia kerrallaan. Ei sillä, että Räsäselle mitään pahaa toivoisin mutta ehkä hänenkin pitkään naimisissa olleena muutaman lapsen kasvattaneena ja mahtaa olla jo lapsenlapsiakin olisi hyvä keskittyä vaikka nauttimaan noista asioista.

      Mitä sitten taas Raamattuun tulee niin voisihan sieltä poimia paljon suurempiakin asioita kuin joku kirkon osallistuminen Pride-marssiin. Jos Räsänen on todella pyhän hengen asialla niin kansanedustajana hänen tulisi heti puuttua järjettömään politiikkaan jossa köyhiä ajetaan yhä vain tiukemmalle, entisten kansanedustajien vetäessä törkeitä sopeuttamis eläkkeitä, valtion firmojen johtajien ökypalkkoihin jotka herraskerho yhteisesti sopii....listaa saa vapaasti jatkaa mutta kaikkea tuota sanotaan ahneudeksi joka kyllä syntinä Raamatussa mainitaan.

      • Mikähän evl.kirkossa on ollut suurempi asia 2012 vuoden jälkeen 🤔❓

      • usko.vainen kirjoitti:

        Mikähän evl.kirkossa on ollut suurempi asia 2012 vuoden jälkeen 🤔❓

        Niin mikä ?

        Itse en ajattele noin yleensä elämää kirkon kautta vaikka kirkossa toki käyn. Ajattelen asioita hieman yhteiskunnallisemmin ja näen kyllä, että suurempia ongelmia meillä on aivan jossakin muualla kuin siinä, että muutamat seksuaalivähemmistöjen ihmiset ja vaikka kirkon piispatkin järjestävät kerran vuodessa marssin.

        Sinun kirjoitusten perusteella voisi kuvitella, että uskovaisten suurin huoli on seksuaalivähemmistöt, noin niin kuin ruohonjuuritasolla mutta onneksi ei näin ole. Sinä edustat porukkaa joka ei tee mitään konkreettista auttaakseen yhtään ketään. Kovin tunnut olevan huolissasi jos Pertti yhtyy Pekkaan mutta naapurissa olevan Annikki joka suuren perheen kotiäitinä saa mitätöntä kansaneläkettä, saa sinun puolestasi nähdä nälkää.

        Jos asian karkeasti ilmaisee niin naiminenhan on sillä tavalla vapaaehtoista, ettei siihen kuole vaikkei naikkaan mutta jokaisen ihmisen täytyy saada ruokaa , no, vähintään edes joka toinen päivä.

      • Anonyymi

        Ja näin näemme kuinka S24-poistobotti toimii reaaliajassa silloin kun se on palstan moden käsissä :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja näin näemme kuinka S24-poistobotti toimii reaaliajassa silloin kun se on palstan moden käsissä :D

        This message has been removed by Utopia. Siis tämä.

        Tosi utopiaa :D

      • Tiedätkö, sinulla on joku mania minuun 😅😂🤣jutuissasi ei ole päätä eikä häntää mutta sinun on ihan pakko ottaa kontaktia minuun.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Niin mikä ?

        Itse en ajattele noin yleensä elämää kirkon kautta vaikka kirkossa toki käyn. Ajattelen asioita hieman yhteiskunnallisemmin ja näen kyllä, että suurempia ongelmia meillä on aivan jossakin muualla kuin siinä, että muutamat seksuaalivähemmistöjen ihmiset ja vaikka kirkon piispatkin järjestävät kerran vuodessa marssin.

        Sinun kirjoitusten perusteella voisi kuvitella, että uskovaisten suurin huoli on seksuaalivähemmistöt, noin niin kuin ruohonjuuritasolla mutta onneksi ei näin ole. Sinä edustat porukkaa joka ei tee mitään konkreettista auttaakseen yhtään ketään. Kovin tunnut olevan huolissasi jos Pertti yhtyy Pekkaan mutta naapurissa olevan Annikki joka suuren perheen kotiäitinä saa mitätöntä kansaneläkettä, saa sinun puolestasi nähdä nälkää.

        Jos asian karkeasti ilmaisee niin naiminenhan on sillä tavalla vapaaehtoista, ettei siihen kuole vaikkei naikkaan mutta jokaisen ihmisen täytyy saada ruokaa , no, vähintään edes joka toinen päivä.

        Sano sinä se 😃 minä en ainakaan keksi mitään asiaa joka ei olisi evl.kirkkoa enemmän puhuttanut ja saanut tuhoa aikaan kuin juuri se.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Sano sinä se 😃 minä en ainakaan keksi mitään asiaa joka ei olisi evl.kirkkoa enemmän puhuttanut ja saanut tuhoa aikaan kuin juuri se.

        Kuin mikä?

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Kuin mikä?

        Juuri se mitä sanoit kun esitin sinulle kysymyksen, että mitä muuta muka 😃

      • usko.vainen kirjoitti:

        Juuri se mitä sanoit kun esitin sinulle kysymyksen, että mitä muuta muka 😃

        Niin mikä ?

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Niin mikä ?

        Itse en ajattele noin yleensä elämää kirkon kautta vaikka kirkossa toki käyn. Ajattelen asioita hieman yhteiskunnallisemmin ja näen kyllä, että suurempia ongelmia meillä on aivan jossakin muualla kuin siinä, että muutamat seksuaalivähemmistöjen ihmiset ja vaikka kirkon piispatkin järjestävät kerran vuodessa marssin.

        Sinun kirjoitusten perusteella voisi kuvitella, että uskovaisten suurin huoli on seksuaalivähemmistöt, noin niin kuin ruohonjuuritasolla mutta onneksi ei näin ole. Sinä edustat porukkaa joka ei tee mitään konkreettista auttaakseen yhtään ketään. Kovin tunnut olevan huolissasi jos Pertti yhtyy Pekkaan mutta naapurissa olevan Annikki joka suuren perheen kotiäitinä saa mitätöntä kansaneläkettä, saa sinun puolestasi nähdä nälkää.

        Jos asian karkeasti ilmaisee niin naiminenhan on sillä tavalla vapaaehtoista, ettei siihen kuole vaikkei naikkaan mutta jokaisen ihmisen täytyy saada ruokaa , no, vähintään edes joka toinen päivä.

        Jos uskovat käyttäisivät kaiken sen energian köyhien auttamiseen, minkä he nyt käyttävät homoseksuaalien vainoamiseen, olisi moni köyhä lapsiperhe paljon paremmassa asemassa.

    • Anonyymi

      Vastaisuudessa jatkosta kudottaessa välinpitämättömyys näyttää reikiin puuttumiselta.

    • Vallan "kolmijako": Lainsäädäntävalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta. Siinä ne ovat.
      Neljäs, tosin epävirallinen on media. Kiitämme: E......

      • Anonyymi

        Hyvä havainto! Mutta nythän on sitten niin, että Suomen hallitus on se Jumala, koska nämä kaikki on yhdistetty niin, että hallitus säätää lakeja asetuksina ja käyttää näin tuomiovaltaa (mm. aktiivimalli) sekä toimeenpanovaltaa ministeriöiden kautta. Ihan virallisen Suomen lakikirjan mukaan tällä hetkellä.

        Wikipediasta löytyy selvitys, ettei tämä edusta tietenkään länsimaista demokratiaa, vaan diktatuuria ja tuo demokratia lähtöinen länsimainen demokratia-ajattelu oli mukana vain perustuslain esitöitä tehtäessä. Huom. vain ESITÖISSÄ siis.

    • Anonyymi

      Niin, no tämä ei nyt vielä ollut se kansanedustajana allekirjoitettu viharikostutkinta, josta uutisoitiin Yhdysvaltoja myöten. Ja kun puhutaan vihasta tai viharikoksesta uskonnon ihmiskäsityksenä perustuen rikokseen ihmisyyttä vastaan, niin se onkin jo toinen juttu, koska Luther itse on kirjoittanut näin:

      Lutheria:

      <<Jos kaikki ne, jotka ovat armon ulkopuolella, ovat nimenomaan luontonsa puolesta VIHAN lapsia, niin on vapaa ratkaisukin luontonsa puolesta VIHAN lapsi, ja jos se jo luontonsa puolesta on tällainen, niin vielä suuremmalla syyllä se on VIHAN lapsi tekojensa puolesta. Mutta eihän VIHAN lapsi luonnostaan kykene tekemään mitään muuta kuin sitä, MIKÄ PAHAA ON, ei sellaista, mikä valmistaa armoon, vaan VIHAAN, siis sellaista, mikä ansaitsee VIHAN!

      Ylös siis, te pelagiolaiset ja valmistautukaa teoillanne armoon, vaikka Paavali tässä sanoo, että kaikki niillä ansaitsevat ainoastaan VIHAN!

      Olisihan ollut lienteämpää, jos hän olisi sanonut ainoastaan, että »me OLIMME VIHAN lapsia», mutta lisätessään LUONNOSTAAN-sanan hän tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN eikä mitenkään armon ANSAINNUT. Raamatusta tuskin voinet löytää lyhyydessään voimakkaampaa sanaa vapaata ratkaisuvaltaa vastaan.

      (Luther: Sidottu ratkaisuvalta. 349, 1982.)<<

      <<Uudestisyntymätön ihminen vastustaa Jumalaa joka suhteessa; hän on KOKONAAN SYNNIN ORJA. Uudestisyntynyt sitä vastoin yhtyy sisällisen ihmisen puolesta ilolla Jumalan lakiin, mutta havaitsee jäsenissään SYNNIN LAIN, joka sotii hänen mielensä lakia vastaan. SIKSI HÄN PALVELEE mielellä Jumalan lakia mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA (Room. 7:22-25). Tähän tapaan voidaan ja täytyy oikeaa käsitystä selvittää ja opettaa, perusteellisesti, selkeästi ja taiten.

      (Yksimielisyyden ohje)<<

      Uskovaisia ovat tietysti ne ihmiset, joiden mielestä tämä Paavalin ja Lutherin läpeensä vihattava ihmiskäsitys pitää paikkansa, ja jotka näkevät, että vasta uudestisyntimisen jälkeen ihminen palvelee lihalla synninlakia. Mielipidehän tämä on - ei kai sitä voi keneltäkään kieltää, mutta se on toinen asia, että käytetäänkö tällaista vihattavaa ihmiskäsitystä sitten esimerkiksi lainlaatimisen, moraalin ja etiikan perustana, ja miten tilanteeseen vaikuttaa, jos tällaista ihmiskäsitystä käyttää ajattelunsa perustana henkilö, joka edustaa koko kansaa kansanedustajana.

    • Anonyymi

      voi minulla olisi jo ollut paksut villasukat sitä linnareissua varten, ja olisin voinu t pikkuisen avittaa niissä vuokrissakin siellä.

      ei kai s iellä nyt ilmaiseksi saa asua ja syödä vai mitä!!

    • Anonyymi

      Kiitos Herralle!

      Halleluja, on ilon hetki, päivän ensimmäinen hymy irtoaa ja helposti.

      (Flunssa, vähäuni takana)

      Kunnia Jumalalle aina ja ikuisesti, tottakai !

      CH52cm

    • Anonyymi

      Vaikka maallinen tuomioistuin ei tuomitsekaan, niin Päivi on syyllinen Jumalan silmissä pahoista puheistaan.

      • Anonyymi

        Olipa toivoton yritys.......

      • Anonyymi

        Joka tekee oikein tekee oikein.
        Päivi on suuri Jumalan lahja Suomelle tähän aikaan. Kiitos Herrallemme , että herätys maassamme on alkanut!
        15 Joka vanhurskaudessa vaeltaa ja puhuu sitä, mikä oikein on, joka halveksii väärää voittoa, jonka käsi torjuu lahjukset luotaan, joka tukkii korvansa kuulemasta veritöitä ja sulkee silmänsä näkemästä pahaa,
        16 hän on asuva kukkuloilla, kalliolinnat ovat hänen turvansa; hänelle annetaan hänen leipänsä, eikä vesi häneltä ehdy.

        Aamen 🙏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa toivoton yritys.......

        Avuton.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joka tekee oikein tekee oikein.
        Päivi on suuri Jumalan lahja Suomelle tähän aikaan. Kiitos Herrallemme , että herätys maassamme on alkanut!
        15 Joka vanhurskaudessa vaeltaa ja puhuu sitä, mikä oikein on, joka halveksii väärää voittoa, jonka käsi torjuu lahjukset luotaan, joka tukkii korvansa kuulemasta veritöitä ja sulkee silmänsä näkemästä pahaa,
        16 hän on asuva kukkuloilla, kalliolinnat ovat hänen turvansa; hänelle annetaan hänen leipänsä, eikä vesi häneltä ehdy.

        Öö, missä on herätys alkanut? Patmoksenkin lahjoitustuotot laskevat kuin lehmän häntä. 😮

    • Anonyymi

      Missä atet nyt ovat kun lakia noudatetaan?

      • Anonyymi

        Jos niillä on aurinkokennoista lataus ja nyt paistaa heikosti, kestää siis.

      • Anonyymi

        Pelkkä lain noudattaminen ei tarkota, että toimittiin oikein ja hyvän tavan mukaisesti. Esimerkiksi aviopuolison pettäminen ei ole rikos.

    • Anonyymi

      Nyt uskovia harmittaa kun heidän ennustukset meni taas pieleen. Ketään ei tuomittu tai syrjitty uskonsa takia.

    • Anonyymi

      Eli nyt se on laillista, homoutta saa sanoa häpeäksi. Halleluja!🙌

      • Anonyymi

        Joo ja hetroutta myös? eli ihan tasapuolista ja oikeudenmukaista?

      • Anonyymi

        Ai kauheeta! Ettäs häpeät! Läpsäisen sua silkkihansikkaallani, noin! Ja noin! Sinä tuhmeliini!

    • Anonyymi

      Kas kummaa, ylempää on kadonnut monta kirjoittamaani viestiä... Muutama yhtä asiallinen tai asiaton on siellä edelleen...

      Ei niitä ole poistanut moderator eikä Utopia, mutta kukahan... olisi.. täällä... päivystämässä 24/7? Hmmmm :D

      AIVAN VARMASTI IHAN SATTUMOISIN suuri palstauudistus ei enää kerro montako viestiä ketjusta on poistettu tai montako siihen on kirjoitettu ;DDDD Eli olemme nyt menneet sananvapaudessa ja sensuurissa taas uuden virstanpylvään ohi ja aktiivinen todisteiden piilotus on menossa S24:ssä.

      Mitä ei ole kirjoitettu, niin sitä ei ole, ellet itse tiedä kirjoittaneesi :D

      Harmillisesti jää kuitenkin väliin noita ilmoituksia, että viesti on poistettu. Yrittäkää vielä koodata siten, ettei niitäkään enää näy, niin ollaan siellä mielensäpahoittamattomien Utopiassa keskellä Trollhättania :D

    • >Silen toteaa myös: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava.”

      Tämä aihe ei jää tähän näkemykseen. Komisariot eivät ole tuomioistuimia, vaikka toki oikeutta omalla hyvin rajatulla tontillaan jakavatkin.

      Veikkaan että oikeusoppineet eivät tähän kantaan kovin laajalti yhdy. Silen tietää että Raamattuja ei koskaan kielletä, mikä viittaa siihen että hänellä on uskonnollisia intressejä sanoa noin.

    • Anonyymi

      ”10-sivuisessa selvityksessä poliisi toteaa, että esitutkintaa ei aloiteta”, Päivi Räsänen kirjoittaa lähettämässään tiedotteessa.”

      Tuo 10-sivuinen selvityshän on esitutkinta. Päivi tarkoittanee, että esitutkinnan perusteella tehtiin päätös, ettei varsinaista rikostutkintaa aloiteta.

      • Anonyymi

        Entiselle poliisiministerille nämä voivat olla vähän vaikeita asioita.

    • Anonyymi

      Siis jotkut on syyttäneet turhaan tarkoituksena ilmeisesti pilata maine ja kunnia?
      Voiko kuka tahansa siis syyttää ketä tahansa mistä tahansa joutumatta vastuuseen ja ilman tuomion pelkoa? Hmmm ketäs syyttäsin rikoksesta tällä viikolla...

      • Muista sitten että perätön ilmianto on rikos. Jotain täytyy olla handussa, jos rikosilmoituksen teet. Tässä tapauksessa oli, kun kerran esitutkittiin.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Muista sitten että perätön ilmianto on rikos. Jotain täytyy olla handussa, jos rikosilmoituksen teet. Tässä tapauksessa oli, kun kerran esitutkittiin.

        Kyllä tässäkin tapauksessa jää kalvamaan miksei rikosta löydetty vaikka alunperin rikosta epäiltiin.
        Eikö edes poliisi tosiaankaan osaa "tutkimatta" päätellä Onko joku teko rikollinen ja aiheuttaa esitutkinnan ja syytteeseen panon.

    • ”Kansanedustaja Päivi Räsänen ja Luther-säätiö saivat poliisilta vapauttavan päätöksen…”
      ”Tämä tietää sitä, että Päivi vapautetaan taas nykyisestäkin tekaistusta syytteenstä, HYVÄ!”

      Uutisesta ilmenee, että rikosilmoitus on tehty 29.8.2019. Taitaa olla nyt joku saanut innoitusta näistä populistien ja äärioikeiston tavasta tehdä aivan kaikesta rikosilmoituksia?

      Poliisi on siis tehnyt esitutkinnan ja sen perusteella päättänyt, ettei rikostutkintaa aloiteta. Joten Räsäsen ilmaisu on vähän väärin ”: ”10-sivuisessa selvityksessä poliisi toteaa, että esitutkintaa ei aloiteta”.
      Seurakuntalainen ”Kansanedustaja Päivi Räsänen ja Luther-säätiö saivat poliisilta vapauttavan päätöksen – eivät tosin tienneet olleensa tutkinnan kohteina” 26.09.2019

      Sen sijaan ”…Räsäsen kesäkuussa julkaisemasta tviitistä on rikostutkinta edelleen poliisiin käsittelyssä.” nostettiin rikostutkinta, sillä sen arvoitiin täyttävän rikoslain määreet.

      Eli kun poliisi on tutkinut asiaa, sitten vasta tiedämme, miten asia on.

      • Anonyymi

        "Eli kun poliisi on tutkinut asiaa, sitten vasta tiedämme, miten asia on."

        Joo ei tavallisella kansalla ole mitään mahdollisuuksia päätellä mikä on rikollista mikä ei?
        Eli nykyisin jo suurin osa rikoksista tehdään sen takia ettei henkilö tiedä tekevänsä rikosta.
        Joku saattaa hakata vastaantulijan koska luulee että se pitää hakata muutoin syyllistyy rikokseen. eli saattaa tehdä rikoksen koska pelkää muutoin syyllistyvänsä rikokseen...

        ”Joo ei tavallisella kansalla ole mitään mahdollisuuksia päätellä mikä on rikollista mikä ei?”

        :D Olipa melkoista vääristelyä. Kun jotain lakia sovelletaan, on aina sellaista rajatapauksia, joissa pitää tarkemmin perehtyä niin asetuksiin kuin mahdollisiin ennakkopäätöksiin. Toki näitä jokainen voi halutessaan etsiä netistä, mutta päätökset tekevät lakimiehet.

        ”Eli nykyisin jo suurin osa rikoksista tehdään sen takia ettei henkilö tiedä tekevänsä rikosta.”

        Suomessa laki lähtee siitä, että jokainen kansalainen tietää lain, kun presidentti on sen allekirjoittanut. Eli ei siis onnistu väistämään sillä, että väittää, ettei muka tiennyt sellaista lakia olevan.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        peku jatkaa juhlimista.

        Raamattu kertoo mikä on rikollista ja mikä ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu kertoo mikä on rikollista ja mikä ei.

        Varmasti, mutta sillä ei ole mitään merkitystä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu kertoo mikä on rikollista ja mikä ei.

        Ikävä kyllä ei kerro. Sillä me elämme niin paljon kehittyneemmässä yhteiskunnassa, että aika harva kohta Raamatussa antaa niille mitään lakipohjaa. Yksikertaisena esimerkkinä vaikka talousrikokset tai liikenne rikokset.

    • Anonyymi

      Hienoa! Ja minä kun luulin ettei Suomessa kellään ole oikeutta sanoa mitään mikä poikkeaa YLEn ja aikakausilehtien linjasta.

      Raamattu on totta alusta loppuun. Se on täydellinen rakkauskirje Jumalalta. Se ei ole mikään Celine Dionin biisi, jossa puhutaan ruusunhohteistesta rakkaudesta. Se on avoin ja rehellinen. Siinä ei ole peitelty olennaisuuksia vaan Jumala kertoo selkeästi mitä hän tuntee ja mitä haluaa.

      On kumma että sateenkaaripuolefanit haleavat ottaa Raamatusta irrallisia lauseita ja vääntää ne omaan tarkoitukseen sopiviksi, mutteivät halua ottaa heidän toimintaansa vastaisia juttuja.

      Sodoman synti ei ollut homous. Siinä sanotaan että se oli ylpeys. Nykyään on Gay Pride, jonka tarkoitus on saada homot tuntemaan itsensä muita paremmiksi. Ylpeys on sitä että tuntee olevansa muita parempi.

      Toivon että kristityt oikeasti välittäisivät homoista. Toisin kuin nuo feministit, jotka ainoastaan hyväksyvät heidät, mutteivat auta heitä ongelmansa kanssa.

      En vihaa homoja, mutta heidän päidensä siloittelusta ei koidu mitään hyvää.

      • Anonyymi

        Aamen, näin se on!

      • Anonyymi

        Hyvin kirjoitit.

      • Nyt oli lähes pohjanoteeraus.

        Ensinnäkään Raamatussa ei taida olla juuri mitään totta. Kovaa liioittelua kyllä on: että israelilaisia olisi ollut "kuin taivaalla tähtiä"- eli satoja miljardeja. Jumala ei osoita rakkautta, vaan suosii tappamista ja sotimista.

        Sodoman synniksi sanotaan itsekkyys ja omahyväisyys, ja kun eivät auttaneet köyhiä.

        En tiedä enkä tunne yhtään homoa tai lesboa, joka tuntisi olevansa muita parempi. Ehkä Jari Sillanpää voi kokea olevansa muita parempi laulaja.

        En tiedä mitä "ongelmia" homoilla on sen kummemmin kuin muillakaan.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä siitä, ettei homojen päitä saa siloitella. Ei nyrkein, ei eheyttämisin, eikä plastiikkakirurgialla.

        Silittely lienee se sana, jota tavoittelit (monien muiden sanojen ohella).

        Ja Luojan kiitos, kiihkouskovaiset eivät milloinkaan löydä Raamatustaan mitään irrallisia lauseita omien agendojensa ja ylpeytensä tueksi :DDDD

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Nyt oli lähes pohjanoteeraus.

        On siellä ihmetapaus oliko pakko lähteä pakoon suomesta jota en ihmettele noitten juttujesi perusteella.

      • >Toivon että kristityt oikeasti välittäisivät homoista. Toisin kuin nuo feministit, jotka ainoastaan hyväksyvät heidät, mutteivat auta heitä ongelmansa kanssa.

        Homojen ylivoimaisesti suurin ongelma on yhä se onneksi harveneva joukko ihmisiä, joka ei heidän olemustaan voi hyväksyä eikä anna homoille samaa ihmisarvoa kuin itselleen. Nämä ihmiset ovat Suomessa käytännössä aina joko kristittyjä tai muslimeja; edelliset inhoavat homoja somejulkisuudessa, jälkimmäiset enemmän keskenään.

        Aitokristittyjen kannattaa siis aloittaa homojen ongelman ratkaisu suoraan itsestään, jotta sillä olisi jotain tehoa.

      • >Ylpeys on sitä että tuntee olevansa muita parempi.

        Voi olla, mutta koska kyseessä on monimerkityksinen sana, se voi tarkoittaa muutakin.
        Jos äiti on ylpeä lapsestaan, eihän se tarkoita, että hän pitäisi "ihmistaimentaan" muita parempana, vaan se tarkoittaa, että hän on onnellinen ja tyytyväinen lapseen ja tämän tekoihin.

      • torre12 kirjoitti:

        Nyt oli lähes pohjanoteeraus.

        Ensinnäkään Raamatussa ei taida olla juuri mitään totta. Kovaa liioittelua kyllä on: että israelilaisia olisi ollut "kuin taivaalla tähtiä"- eli satoja miljardeja. Jumala ei osoita rakkautta, vaan suosii tappamista ja sotimista.

        Sodoman synniksi sanotaan itsekkyys ja omahyväisyys, ja kun eivät auttaneet köyhiä.

        En tiedä enkä tunne yhtään homoa tai lesboa, joka tuntisi olevansa muita parempi. Ehkä Jari Sillanpää voi kokea olevansa muita parempi laulaja.

        En tiedä mitä "ongelmia" homoilla on sen kummemmin kuin muillakaan.

        >Kovaa liioittelua kyllä on: että israelilaisia olisi ollut "kuin taivaalla tähtiä"- eli satoja miljardeja.

        Raamatun pronssikautinen kirjoittaja tarkoitti tietenkin näkyviä tähtiä, muistahan hän ei voinut tietää. Siis tuhansia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä siitä, ettei homojen päitä saa siloitella. Ei nyrkein, ei eheyttämisin, eikä plastiikkakirurgialla.

        Silittely lienee se sana, jota tavoittelit (monien muiden sanojen ohella).

        Ja Luojan kiitos, kiihkouskovaiset eivät milloinkaan löydä Raamatustaan mitään irrallisia lauseita omien agendojensa ja ylpeytensä tueksi :DDDD

        Vai niin. Kovin usein uskovat ovat löytäneet jotain, missä he ovat ainoita maailmassa, jotka tekevät hyviä tekoja. Pidän sellaista omahyväisyytenä ja ylpeytenä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On siellä ihmetapaus oliko pakko lähteä pakoon suomesta jota en ihmettele noitten juttujesi perusteella.

        Minä taas ihmettelen, mistä vinkuintiasta lienet kotoisin kun et ainakaan suomea osaa kirjoittaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On siellä ihmetapaus oliko pakko lähteä pakoon suomesta jota en ihmettele noitten juttujesi perusteella.

        Pikku "pakko". Olin suunnitellut Suomesta lähtöä jo 1990-luvulla ollessani avioliitossa. Ei se mikään pakkolähtö silti ollut. Mutta näin on hyvä.

        Onko asiat, joita kerron tosiaisoihin pohjautuen sinulle jotenkin suurikin ihmettelyn aihe?

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Toivon että kristityt oikeasti välittäisivät homoista. Toisin kuin nuo feministit, jotka ainoastaan hyväksyvät heidät, mutteivat auta heitä ongelmansa kanssa.

        Homojen ylivoimaisesti suurin ongelma on yhä se onneksi harveneva joukko ihmisiä, joka ei heidän olemustaan voi hyväksyä eikä anna homoille samaa ihmisarvoa kuin itselleen. Nämä ihmiset ovat Suomessa käytännössä aina joko kristittyjä tai muslimeja; edelliset inhoavat homoja somejulkisuudessa, jälkimmäiset enemmän keskenään.

        Aitokristittyjen kannattaa siis aloittaa homojen ongelman ratkaisu suoraan itsestään, jotta sillä olisi jotain tehoa.

        Aitokristitty uskoo Raamatun Sanan totuudeksi. Aitokristityksi muuttuu myös homot, kun he uskovat Sanan totuudeksi ja tekevät sen jälkeen oikein Raamatun mukaisesti. Näin ongelma olisi ratkaistu!

        Mikäköhän tässä on epäselvää? Kristitty on kristitty ja sen mukaisen elämän täydellinen ohjekirja on Raamatun Sana. Joka Sanaa alkaa väänteleen mieleisekseen , hän pilkkaa Sanan antajan Jeesuksen totuutta.

        Tätä pilkkaavaa valheuskoanne te jaksatte täällä levittää päivästä päivään ja palstaketjuilta toiselle. Mahtanee työnantajanne maksaa hyvää palkkaa?

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Nyt oli lähes pohjanoteeraus.

        Ensinnäkään Raamatussa ei taida olla juuri mitään totta. Kovaa liioittelua kyllä on: että israelilaisia olisi ollut "kuin taivaalla tähtiä"- eli satoja miljardeja. Jumala ei osoita rakkautta, vaan suosii tappamista ja sotimista.

        Sodoman synniksi sanotaan itsekkyys ja omahyväisyys, ja kun eivät auttaneet köyhiä.

        En tiedä enkä tunne yhtään homoa tai lesboa, joka tuntisi olevansa muita parempi. Ehkä Jari Sillanpää voi kokea olevansa muita parempi laulaja.

        En tiedä mitä "ongelmia" homoilla on sen kummemmin kuin muillakaan.

        "Kuin tähtiä taivaalla" on vertauskuva. Mutta Abrahamin jälkeläisiä on maapallolla ollut melkoinen määrä, jos lisääntyneitä sukupolvia on ollut 120-150. Abrahamin lapsiksi vodaan lukea puhtaasti juutalaista syntypeää olevien lisäksi lukea seka-avioliitoissa syntyneet ja heidän jälkeläisensä.

    • Anonyymi

      Kyllä mielipiteensä saa kertoa jokainen Suomen kansalainen. Ei ole kiihottamista. Minä olen Päivi Räsäsen kanssa samaa mieltä siinä, että toivoisin, ettei homo ja lesbopareja vihittäisi siellä, missä muut tahtoo palvella Jumalaa vaan siviilivihkimispsikoissa, jonne pappi menisi ja että heitä ei pappi vihkisi vaan siunasi. Homous ja lesbous on seksuaalinen häiriötila ja sitä ei mielestäni tarvitse pitää kovin normaalina. Jos luonnehäiriöistä puhutaan niin miksi ei näistä niiden oikeilla nimillä.

      • Anonyymi

        Voitko kertoa tarkemmin omasta luonnehäiriöstäsi?

        Ulkopuolisen silmin se on aika selkeä diagnoosi, mikä sulla mättää, mutta miten itse koet ja näet omat juttusi ja oletko käynyt keskustelemassa niistä ammattiauttajan luona?

      • Kirkkolaissa ei taida olla sellaista, että "häiriötila" estäisi vihkimisen. Kun se häiriötila ei ketään häiritse.

        Maailmassa on paljon epänormaalia, kuten se saunominen. Vasenkätisetkin.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Kirkkolaissa ei taida olla sellaista, että "häiriötila" estäisi vihkimisen. Kun se häiriötila ei ketään häiritse.

        Maailmassa on paljon epänormaalia, kuten se saunominen. Vasenkätisetkin.

        menisit taas lykkimään sitä pyörääsi kun et kykene erottamaan epänormaalia ja mormaalia erilaisuutta toisistaan !

        missä on se normaali järki häh !?

      • Anonyymi kirjoitti:

        menisit taas lykkimään sitä pyörääsi kun et kykene erottamaan epänormaalia ja mormaalia erilaisuutta toisistaan !

        missä on se normaali järki häh !?

        Kylläpä usko tekee ihmisen kiukkuiseksi. 🤨

        Toki jos on epävarma siitä löytyykö oma sotu Elämän Kirjasta, hermostuttaahan se.

      • Anonyymi kirjoitti:

        menisit taas lykkimään sitä pyörääsi kun et kykene erottamaan epänormaalia ja mormaalia erilaisuutta toisistaan !

        missä on se normaali järki häh !?

        No. Kaikki erilaisuus on kuitenkin ihan normaalia.

      • >Homous ja lesbous on seksuaalinen häiriötila ja sitä ei mielestäni tarvitse pitää kovin normaalina.

        Ei todellakaan, mutta jos aiot remeltää tämänsuuntaisia mielipiteitä kovinkin pontevasti julkisuudessa sinun kannattaa pitää mielessä, että perustuslain mukaan jokaisen ihmisarvo on loukkaaamaton, ja jos tunnet suurta tarvetta juuri homojen kohdalla tätä periaatetta rikkoa, hyväksy sitten mahdolliset seuraamukset ruikuttamatta kuin mies.

      • ”…seksuaalinen häiriötila ja sitä ei mielestäni tarvitse pitää kovin normaalina. Jos luonnehäiriöistä puhutaan niin miksi ei näistä niiden oikeilla nimillä.”

        Niiden oikeat ”nimet” ovat Seksuaaliset suuntautumiset. Sitten erikseen ovat parafiliat, joihin he eivät kuulu. Miten on, pitäisikö näiltäkin kieltää avioliitto vain siksi, että heillä on persoonallisuushäiriö?
        ”A-klusteriin kuuluvat Epäluuloinen (F60.0) sekä Eristäytyvä persoonallisuushäiriö (F60.1).”
        ”B-klusteriin kuuluvat epäsosiaalinen (F60.2), epävakaa (F60.3), huomionhakuinen (F60.4) sekä narsistinen persoonallisuushäiriö (F60.8).”
        ”C-klusteriin kuuluvat vaativa (F60.5), estynyt (F60.6) ja riippuvainen persoonallisuushäiriö (F60.7).”
        Mielenterveystalo ”F60 PERSOONALLISUUSHÄIRIÖT”

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        ”…seksuaalinen häiriötila ja sitä ei mielestäni tarvitse pitää kovin normaalina. Jos luonnehäiriöistä puhutaan niin miksi ei näistä niiden oikeilla nimillä.”

        Niiden oikeat ”nimet” ovat Seksuaaliset suuntautumiset. Sitten erikseen ovat parafiliat, joihin he eivät kuulu. Miten on, pitäisikö näiltäkin kieltää avioliitto vain siksi, että heillä on persoonallisuushäiriö?
        ”A-klusteriin kuuluvat Epäluuloinen (F60.0) sekä Eristäytyvä persoonallisuushäiriö (F60.1).”
        ”B-klusteriin kuuluvat epäsosiaalinen (F60.2), epävakaa (F60.3), huomionhakuinen (F60.4) sekä narsistinen persoonallisuushäiriö (F60.8).”
        ”C-klusteriin kuuluvat vaativa (F60.5), estynyt (F60.6) ja riippuvainen persoonallisuushäiriö (F60.7).”
        Mielenterveystalo ”F60 PERSOONALLISUUSHÄIRIÖT”

        Sinun mainitsemasi "suuntaukset" ovat kieroutumia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mainitsemasi "suuntaukset" ovat kieroutumia.

        Ei vaan aivan normaaliin variaatoihin liittyviä juttuja.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Homous ja lesbous on seksuaalinen häiriötila ja sitä ei mielestäni tarvitse pitää kovin normaalina.

        Ei todellakaan, mutta jos aiot remeltää tämänsuuntaisia mielipiteitä kovinkin pontevasti julkisuudessa sinun kannattaa pitää mielessä, että perustuslain mukaan jokaisen ihmisarvo on loukkaaamaton, ja jos tunnet suurta tarvetta juuri homojen kohdalla tätä periaatetta rikkoa, hyväksy sitten mahdolliset seuraamukset ruikuttamatta kuin mies.

        NYt sinulta kallo unohtui se perusasia että uskovaisen ihmisarvoa saa loukata, eikö niin ilman ruikutusseuraamuksia.

        näin olen havannoinut foorumilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        NYt sinulta kallo unohtui se perusasia että uskovaisen ihmisarvoa saa loukata, eikö niin ilman ruikutusseuraamuksia.

        näin olen havannoinut foorumilla.

        Kerropa Kiukkupussi esimerkki, miten olen loukannut "uskovaisten" – ilmeisesti tarkoitat jotain lahkoa, kun olen kerran monesti sanonut että useimmat uskovaiset ovat ihan fiksuja? – tai jonkun nimeltä mainitun uskovan ihmisarvoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mainitsemasi "suuntaukset" ovat kieroutumia.

        Toki, mutta lähinnä vain äärivanhoillisten uskonlahkojen mielestä. Niiden mielipiteistä taas on yhä harvempi kiinnostunut muuten kuin viihdemielessä.

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Ei vaan aivan normaaliin variaatoihin liittyviä juttuja.

        Sinä olet itsekin kieroutuma.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Toki, mutta lähinnä vain äärivanhoillisten uskonlahkojen mielestä. Niiden mielipiteistä taas on yhä harvempi kiinnostunut muuten kuin viihdemielessä.

        Mitä enemmän on ehdottomampi käsitys siitä, miten ihmisten tulee olla keskenään mahdollisimman samankaltaisia ja tietyt määrteet täyttäviä, niin aivan varmaan näitä "kieroumia" saa vaikka kuinka aikaiseksi.

      • mummomuori kirjoitti:

        Mitä enemmän on ehdottomampi käsitys siitä, miten ihmisten tulee olla keskenään mahdollisimman samankaltaisia ja tietyt määrteet täyttäviä, niin aivan varmaan näitä "kieroumia" saa vaikka kuinka aikaiseksi.

        Heh. Olipa hyvin kiteytetty. 😀

        Mitä ahtaammin normaali määritetään, sitä enemmän ja pahempia kieroumia ja perversioita ympäröivästä maailmasta löytyy. Lopulta kieroutumattomia ovat vain puhuja itse, hänen uskonyhteisönsä ja muutama erikseen nimetty henkilö (esim. Donald Trump).

    • Anonyymi

      Ainoa oikea päätös .

      Voi tietysti ilkkuen kysyä , kuinka paljon Räsäsen lausunto kiihotti kansanryhmää ?

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6353
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4086
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2506
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1478
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe