Toisella palstalla ehdotettiin kahden tilan käyttämistä. Kehitin ideaa edelleen.
Tehdää styrox levyistä kaksi laatikkoa, joihin yhdelle sivulle laitetaan muovikalvo. Kylkeen tehdään reikä paistolämpömittarille Toiseen laatikkoon jätetään normaali-ilma. Toiseen laitetaan lisää hiilidioksidia.
Sinne voi puhaltaa vaikka omaa hengityusilmaansa, jos ei muuta ole käytettävissä. Ulostulolle täytyy olla aukko, joka myöhemmin tukitaan. Puolen tunnin puhallus varmaan riittää. Sitten annetaan laatikoiden lämpötilan tasaantua samalle tasolle.
Sitten laitetaan laatikot aurinkoon muovi aurinkoon päin. Seurataan lämpötiloja paistilämpömittareista. Minun veikkaukseni on, ettei mitattavaa eroa tule. Saman kokeen voi tehdä myös metaanilla ja typpioksiduulilla, jos saa niitä jostain hankittua.
On järjetöntä että meitä huijataan asioilla, joiden todenperäisyyden voi kuka tahansa tarkistaa vaikka kotipihassaan. Ei tarvitse edes paljon tietoa. Minä tein omat testini jo 1990 juvulla.
Täällä ei vaan paniikinlietsojat niihin ole suostuneet uskomaan. Ei vaan tullut silloin mieleen lisätä hiilidioksidia laatikkoon. Asia ei ollut silloin ajankohtainen.
CO2 testaus !!!
59
97
Vastaukset
Laitetaan lisää. Ei noiden laatikoiden tarvitse isoja olla. Kokeen voi tehdä vaikka sellaisilla styroxlaatikoilla, joissa kuljetetaan kalaa. Rakennusmuovia vaan kanneksi, ja auringon paisteeseen.
Kaverillani oli vähän kalalaatikkoa suurempi aurinkokeitin, joka oli tehty styroxista. Siinä lämpötila nousi 100 asteeseen. Sellaisessa voi kypsentää ruokaa. Sellaisia on tehty kehitysmaihin.
Niissä on sisäkkäin kaksi pahvilaatikkoa joiden välissä on rullalle käärittyä sanomalehteä. Sillä kaverilla oli aurinkokeräimet katolla jo 1980 luvulla. Hänellä onj siis pitkä kokemus auringon hyödyntämisestä.- Anonyymi
Mitä CO2 .n ominaisuutta tuolla on tarkoitus mitata ?
Laatikon muovi ja styroksi absorboivat auringon säteilyä ja kun sisällä oleva kaasu on kosketuksessa lämpenevään pintaan, lämpö siirtyy johtumalla kaasuun, olipa kaasu nimeltään mitä tahansa.
CO2 .n väitetty kyky absorboida pitkäaaltoista säteilyä on aivan eri asia.
Kyseisen säteilyn lähde on yleensä lämpötilassa alle 300 K, joten absorboiva kohde ei säteilyn vaikutuksesta tai muutenkaan voi olla lämpötilaltaan korkeampi, muutenhan se itse olisi säteilijä, eli mitä se kalalaatikon sisälämpötila kertoo ?
Samaa asiaa, kuten alipainettakin, on sinulle yritetty palstalla opettaa, mutta kuten täällä on osuvasti todettu, joillekin yksilöille jotkut fysiikan ilmiöt eivät aukene koskaan.- Anonyymi
Varmaan se kalalaatikon ilmasto kertoo että laatikossa on tai on ollut kalaa. Eihän se muuten mikään kalalaatikko ole.
- Anonyymi
Kaitpa tuokin johonkin yli sata vuotta vanhoihin teorioihin perustuu. Tuollaista esittää ne, jotka ei millään voi ymmärtää, että silloin yli sata vuotta sitten ei vielä tiedetty eikä ymmärretty yhtään mitään. Faktatietoa alkoi tulla vasta 1920 ja1930 luvuilla.
Minun kantani asioihin perustuu paljon uudempaan tietoon ja käytännön kokemuksiin työelämässä. Jos ei ymmärrä edes, mikä on alipaine, niin ei voi kyllä ymmärtää ilmastoasiaakaan. Laitappa avoin kalalaatikko auringonpaisteeseen, niin ei se kyllä juuri lämpene. Se ei siis absorboi merkittävästi,
Kun siitä tehdään suljettu tila, laittamalla päälle lasi tai muovi, lämpötila nousee auringossa 100 asteeseen. Sinä et tietysti pysty siitä vetämään johtopäätöksiä. mutta minä pystyn.
Kun laitetaan kaksi laatikkoa, jotka on suljettu tila, ja laitetaan toiseen lisää hiilidioksidia, sen pitäisi lämmetä huomattavasti enenmmän kuin toisen, jos ilmastotieteen teoria pitää paikkansa.
Jos CO2 lisäys ei laatikossa nosta lämpötilaa, niin ei se nosta sitä myöskään ilmakehässä.
Sekin, että alipainetta muka ei ole olemassa, on ilmeisesti vanhaa tietoa. Alipaineen käyttö keksittiin vasta 1920 luvun lopulla.
Sitä käytettiin ensimmäisessä hengityslaitteessa, jolla pelastettiin halvaantuneita. Hoitoalan ihmisille, se saatetaan vieläkin opettaa lääketieteen historiassa. Nykyiset hengityslaitteet toimii ylipaneella. On se kummallista, että joillekin ei mene perille millään, että eräillä aloilla on ammattitietoa, jota heillä ei ole.
Ne joilla on se ammattitieto ei houri ilmastoasiassa. He pystyy selvittämään, mikä on totta ja mikä ei. Teoriat on useinkin vääriä. Tuota jaatikkoleikkiä muuten ehdotti joku muu yhteiskunta/maailman menoa keskustelussa. Minä ymmärsin heti sen mahdollisuudet. Se palsta vasta onkin vilkas. Aloitukset hukkuu muutamassa tunnissa useiden sivujen päähän.
Mikä sinäkin oikein olet, kun kuvittelet, että hoitoalan koulutuksen saanut ei ymmärrä mistään mitään. Eikö lääkäritkään ymmärrä mistään mitään, kun käyttää alipainetta. Sitä käytetään mm. vaikeissa synnytyksissä. Kyllä on hirveä ylpeys, kun ei tällaiset tiedot mene jakeluun.
Miten sinä kuvittelet, että paineilmakompressori tuottaa sen paineilman. Kimpoileeko siellä muka molekyylit seinämiin. Sen seliyksen nyt luulisi vähäjärkisenkin ymmärtävän valheeksi. Kompressori ottaa ilmaa huoneilmasta ja paineistaa sen.
Sinä olet nyt mollannut sellaista, joka on yli kaksi vuosikymmentä käyttänyt paineilmalaitteita. Kaikki ne sinun teoriasi on vanhaa pötyä. On kummallista, että sitä vielä opetetaan. Onneksi sitä ei opeteta hoitoalalla ja metallipuolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaitpa tuokin johonkin yli sata vuotta vanhoihin teorioihin perustuu. Tuollaista esittää ne, jotka ei millään voi ymmärtää, että silloin yli sata vuotta sitten ei vielä tiedetty eikä ymmärretty yhtään mitään. Faktatietoa alkoi tulla vasta 1920 ja1930 luvuilla.
Minun kantani asioihin perustuu paljon uudempaan tietoon ja käytännön kokemuksiin työelämässä. Jos ei ymmärrä edes, mikä on alipaine, niin ei voi kyllä ymmärtää ilmastoasiaakaan. Laitappa avoin kalalaatikko auringonpaisteeseen, niin ei se kyllä juuri lämpene. Se ei siis absorboi merkittävästi,
Kun siitä tehdään suljettu tila, laittamalla päälle lasi tai muovi, lämpötila nousee auringossa 100 asteeseen. Sinä et tietysti pysty siitä vetämään johtopäätöksiä. mutta minä pystyn.
Kun laitetaan kaksi laatikkoa, jotka on suljettu tila, ja laitetaan toiseen lisää hiilidioksidia, sen pitäisi lämmetä huomattavasti enenmmän kuin toisen, jos ilmastotieteen teoria pitää paikkansa.
Jos CO2 lisäys ei laatikossa nosta lämpötilaa, niin ei se nosta sitä myöskään ilmakehässä.
Sekin, että alipainetta muka ei ole olemassa, on ilmeisesti vanhaa tietoa. Alipaineen käyttö keksittiin vasta 1920 luvun lopulla.
Sitä käytettiin ensimmäisessä hengityslaitteessa, jolla pelastettiin halvaantuneita. Hoitoalan ihmisille, se saatetaan vieläkin opettaa lääketieteen historiassa. Nykyiset hengityslaitteet toimii ylipaneella. On se kummallista, että joillekin ei mene perille millään, että eräillä aloilla on ammattitietoa, jota heillä ei ole.
Ne joilla on se ammattitieto ei houri ilmastoasiassa. He pystyy selvittämään, mikä on totta ja mikä ei. Teoriat on useinkin vääriä. Tuota jaatikkoleikkiä muuten ehdotti joku muu yhteiskunta/maailman menoa keskustelussa. Minä ymmärsin heti sen mahdollisuudet. Se palsta vasta onkin vilkas. Aloitukset hukkuu muutamassa tunnissa useiden sivujen päähän.
Mikä sinäkin oikein olet, kun kuvittelet, että hoitoalan koulutuksen saanut ei ymmärrä mistään mitään. Eikö lääkäritkään ymmärrä mistään mitään, kun käyttää alipainetta. Sitä käytetään mm. vaikeissa synnytyksissä. Kyllä on hirveä ylpeys, kun ei tällaiset tiedot mene jakeluun.
Miten sinä kuvittelet, että paineilmakompressori tuottaa sen paineilman. Kimpoileeko siellä muka molekyylit seinämiin. Sen seliyksen nyt luulisi vähäjärkisenkin ymmärtävän valheeksi. Kompressori ottaa ilmaa huoneilmasta ja paineistaa sen.
Sinä olet nyt mollannut sellaista, joka on yli kaksi vuosikymmentä käyttänyt paineilmalaitteita. Kaikki ne sinun teoriasi on vanhaa pötyä. On kummallista, että sitä vielä opetetaan. Onneksi sitä ei opeteta hoitoalalla ja metallipuolella.On aivan uskomatonta tuo monisanainen selittely ja tyhmyytensä vakuuttelu.
Täysin selväksi on tullut, että et vieläkään ole edes viitsinyt ottaa selvää, mitä paine oikeastaan on, puhumattakaan termodynamiikan lainalaisuuksista.
Sekin on käynyt selväksi, että neuvominen ei asiaa auta silloin kun oppilas on jymähtänyt patologiseen "kyllä minä tiedän paremmin" syndroomaan.
Eikö todellakaan edes eläkkeellä voisi etsiä jotain muuta vähemmän häiritsevää tapaa nolata itseään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaitpa tuokin johonkin yli sata vuotta vanhoihin teorioihin perustuu. Tuollaista esittää ne, jotka ei millään voi ymmärtää, että silloin yli sata vuotta sitten ei vielä tiedetty eikä ymmärretty yhtään mitään. Faktatietoa alkoi tulla vasta 1920 ja1930 luvuilla.
Minun kantani asioihin perustuu paljon uudempaan tietoon ja käytännön kokemuksiin työelämässä. Jos ei ymmärrä edes, mikä on alipaine, niin ei voi kyllä ymmärtää ilmastoasiaakaan. Laitappa avoin kalalaatikko auringonpaisteeseen, niin ei se kyllä juuri lämpene. Se ei siis absorboi merkittävästi,
Kun siitä tehdään suljettu tila, laittamalla päälle lasi tai muovi, lämpötila nousee auringossa 100 asteeseen. Sinä et tietysti pysty siitä vetämään johtopäätöksiä. mutta minä pystyn.
Kun laitetaan kaksi laatikkoa, jotka on suljettu tila, ja laitetaan toiseen lisää hiilidioksidia, sen pitäisi lämmetä huomattavasti enenmmän kuin toisen, jos ilmastotieteen teoria pitää paikkansa.
Jos CO2 lisäys ei laatikossa nosta lämpötilaa, niin ei se nosta sitä myöskään ilmakehässä.
Sekin, että alipainetta muka ei ole olemassa, on ilmeisesti vanhaa tietoa. Alipaineen käyttö keksittiin vasta 1920 luvun lopulla.
Sitä käytettiin ensimmäisessä hengityslaitteessa, jolla pelastettiin halvaantuneita. Hoitoalan ihmisille, se saatetaan vieläkin opettaa lääketieteen historiassa. Nykyiset hengityslaitteet toimii ylipaneella. On se kummallista, että joillekin ei mene perille millään, että eräillä aloilla on ammattitietoa, jota heillä ei ole.
Ne joilla on se ammattitieto ei houri ilmastoasiassa. He pystyy selvittämään, mikä on totta ja mikä ei. Teoriat on useinkin vääriä. Tuota jaatikkoleikkiä muuten ehdotti joku muu yhteiskunta/maailman menoa keskustelussa. Minä ymmärsin heti sen mahdollisuudet. Se palsta vasta onkin vilkas. Aloitukset hukkuu muutamassa tunnissa useiden sivujen päähän.
Mikä sinäkin oikein olet, kun kuvittelet, että hoitoalan koulutuksen saanut ei ymmärrä mistään mitään. Eikö lääkäritkään ymmärrä mistään mitään, kun käyttää alipainetta. Sitä käytetään mm. vaikeissa synnytyksissä. Kyllä on hirveä ylpeys, kun ei tällaiset tiedot mene jakeluun.
Miten sinä kuvittelet, että paineilmakompressori tuottaa sen paineilman. Kimpoileeko siellä muka molekyylit seinämiin. Sen seliyksen nyt luulisi vähäjärkisenkin ymmärtävän valheeksi. Kompressori ottaa ilmaa huoneilmasta ja paineistaa sen.
Sinä olet nyt mollannut sellaista, joka on yli kaksi vuosikymmentä käyttänyt paineilmalaitteita. Kaikki ne sinun teoriasi on vanhaa pötyä. On kummallista, että sitä vielä opetetaan. Onneksi sitä ei opeteta hoitoalalla ja metallipuolella.Mitä mahtaa syntyä jos kalalaatikko hitsataan alipainepuikolla kiinni ylipainekompressoriin 50 metrin korkeudessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaitpa tuokin johonkin yli sata vuotta vanhoihin teorioihin perustuu. Tuollaista esittää ne, jotka ei millään voi ymmärtää, että silloin yli sata vuotta sitten ei vielä tiedetty eikä ymmärretty yhtään mitään. Faktatietoa alkoi tulla vasta 1920 ja1930 luvuilla.
Minun kantani asioihin perustuu paljon uudempaan tietoon ja käytännön kokemuksiin työelämässä. Jos ei ymmärrä edes, mikä on alipaine, niin ei voi kyllä ymmärtää ilmastoasiaakaan. Laitappa avoin kalalaatikko auringonpaisteeseen, niin ei se kyllä juuri lämpene. Se ei siis absorboi merkittävästi,
Kun siitä tehdään suljettu tila, laittamalla päälle lasi tai muovi, lämpötila nousee auringossa 100 asteeseen. Sinä et tietysti pysty siitä vetämään johtopäätöksiä. mutta minä pystyn.
Kun laitetaan kaksi laatikkoa, jotka on suljettu tila, ja laitetaan toiseen lisää hiilidioksidia, sen pitäisi lämmetä huomattavasti enenmmän kuin toisen, jos ilmastotieteen teoria pitää paikkansa.
Jos CO2 lisäys ei laatikossa nosta lämpötilaa, niin ei se nosta sitä myöskään ilmakehässä.
Sekin, että alipainetta muka ei ole olemassa, on ilmeisesti vanhaa tietoa. Alipaineen käyttö keksittiin vasta 1920 luvun lopulla.
Sitä käytettiin ensimmäisessä hengityslaitteessa, jolla pelastettiin halvaantuneita. Hoitoalan ihmisille, se saatetaan vieläkin opettaa lääketieteen historiassa. Nykyiset hengityslaitteet toimii ylipaneella. On se kummallista, että joillekin ei mene perille millään, että eräillä aloilla on ammattitietoa, jota heillä ei ole.
Ne joilla on se ammattitieto ei houri ilmastoasiassa. He pystyy selvittämään, mikä on totta ja mikä ei. Teoriat on useinkin vääriä. Tuota jaatikkoleikkiä muuten ehdotti joku muu yhteiskunta/maailman menoa keskustelussa. Minä ymmärsin heti sen mahdollisuudet. Se palsta vasta onkin vilkas. Aloitukset hukkuu muutamassa tunnissa useiden sivujen päähän.
Mikä sinäkin oikein olet, kun kuvittelet, että hoitoalan koulutuksen saanut ei ymmärrä mistään mitään. Eikö lääkäritkään ymmärrä mistään mitään, kun käyttää alipainetta. Sitä käytetään mm. vaikeissa synnytyksissä. Kyllä on hirveä ylpeys, kun ei tällaiset tiedot mene jakeluun.
Miten sinä kuvittelet, että paineilmakompressori tuottaa sen paineilman. Kimpoileeko siellä muka molekyylit seinämiin. Sen seliyksen nyt luulisi vähäjärkisenkin ymmärtävän valheeksi. Kompressori ottaa ilmaa huoneilmasta ja paineistaa sen.
Sinä olet nyt mollannut sellaista, joka on yli kaksi vuosikymmentä käyttänyt paineilmalaitteita. Kaikki ne sinun teoriasi on vanhaa pötyä. On kummallista, että sitä vielä opetetaan. Onneksi sitä ei opeteta hoitoalalla ja metallipuolella.Miten tämä(kin) (tiede)palsta on muuttunut jonkun vähäjärkisen kertomuksiksi kalalaatikkoaskarteluistaan? Samoja lauseita kymmeniä kertoja? Miksi?
Anonyymi kirjoitti:
Miten tämä(kin) (tiede)palsta on muuttunut jonkun vähäjärkisen kertomuksiksi kalalaatikkoaskarteluistaan? Samoja lauseita kymmeniä kertoja? Miksi?
Onhan tällä palstalla runsaasti vähäjärkisten julistuksia ilmastonlämpenemisuskostaan. Kyllä kai tänne yksi kalalaatikkomestari sekaan sopii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaitpa tuokin johonkin yli sata vuotta vanhoihin teorioihin perustuu. Tuollaista esittää ne, jotka ei millään voi ymmärtää, että silloin yli sata vuotta sitten ei vielä tiedetty eikä ymmärretty yhtään mitään. Faktatietoa alkoi tulla vasta 1920 ja1930 luvuilla.
Minun kantani asioihin perustuu paljon uudempaan tietoon ja käytännön kokemuksiin työelämässä. Jos ei ymmärrä edes, mikä on alipaine, niin ei voi kyllä ymmärtää ilmastoasiaakaan. Laitappa avoin kalalaatikko auringonpaisteeseen, niin ei se kyllä juuri lämpene. Se ei siis absorboi merkittävästi,
Kun siitä tehdään suljettu tila, laittamalla päälle lasi tai muovi, lämpötila nousee auringossa 100 asteeseen. Sinä et tietysti pysty siitä vetämään johtopäätöksiä. mutta minä pystyn.
Kun laitetaan kaksi laatikkoa, jotka on suljettu tila, ja laitetaan toiseen lisää hiilidioksidia, sen pitäisi lämmetä huomattavasti enenmmän kuin toisen, jos ilmastotieteen teoria pitää paikkansa.
Jos CO2 lisäys ei laatikossa nosta lämpötilaa, niin ei se nosta sitä myöskään ilmakehässä.
Sekin, että alipainetta muka ei ole olemassa, on ilmeisesti vanhaa tietoa. Alipaineen käyttö keksittiin vasta 1920 luvun lopulla.
Sitä käytettiin ensimmäisessä hengityslaitteessa, jolla pelastettiin halvaantuneita. Hoitoalan ihmisille, se saatetaan vieläkin opettaa lääketieteen historiassa. Nykyiset hengityslaitteet toimii ylipaneella. On se kummallista, että joillekin ei mene perille millään, että eräillä aloilla on ammattitietoa, jota heillä ei ole.
Ne joilla on se ammattitieto ei houri ilmastoasiassa. He pystyy selvittämään, mikä on totta ja mikä ei. Teoriat on useinkin vääriä. Tuota jaatikkoleikkiä muuten ehdotti joku muu yhteiskunta/maailman menoa keskustelussa. Minä ymmärsin heti sen mahdollisuudet. Se palsta vasta onkin vilkas. Aloitukset hukkuu muutamassa tunnissa useiden sivujen päähän.
Mikä sinäkin oikein olet, kun kuvittelet, että hoitoalan koulutuksen saanut ei ymmärrä mistään mitään. Eikö lääkäritkään ymmärrä mistään mitään, kun käyttää alipainetta. Sitä käytetään mm. vaikeissa synnytyksissä. Kyllä on hirveä ylpeys, kun ei tällaiset tiedot mene jakeluun.
Miten sinä kuvittelet, että paineilmakompressori tuottaa sen paineilman. Kimpoileeko siellä muka molekyylit seinämiin. Sen seliyksen nyt luulisi vähäjärkisenkin ymmärtävän valheeksi. Kompressori ottaa ilmaa huoneilmasta ja paineistaa sen.
Sinä olet nyt mollannut sellaista, joka on yli kaksi vuosikymmentä käyttänyt paineilmalaitteita. Kaikki ne sinun teoriasi on vanhaa pötyä. On kummallista, että sitä vielä opetetaan. Onneksi sitä ei opeteta hoitoalalla ja metallipuolella.Hieman on kirjoittaja hakoteillä.
Styroksi absorboi erittäin hyvin auringosta tulevaa säteilyä, esimerkiksi näkyvän valon aallonpituus absorboituu lähes täysin. (pl. heijastuminen)
Styroksi on hyvä eriste, ja siksi lämpö jää vain pintaan ja johtuu siitä välittömästi ympäröivään ilmaan, mutta suljetussa tilassa ilma ei pääse liikkumaan joten lämpö kumuloituu tilaan.
Siinä ei ole merkitystä, mistä suunnasta säteily tulee, tai mitä on kaasu, joka sitoo lämmön.
Tuosta alipaineen väärinymmärrystäsi on vaikea lähteä purkamaan, mutta lähtökohta on, että kansanomaisesti yli- tai alipaineeksi sanotaan paine-eroa normaali-ilmanpaineeseen.
Täydellisessä tyhjiössä paine on 0 Pa, eli kansanomaisesti ilmaistuna 101.3 kPa alipainetta !
Käsitys että 5 bar alipaine olisi olemassa tarkoittaisi että painetta pitäisi olla 4 bar vähemmän kuin täydellisessä tyhjiössä.
Pelkkä ajatus on täysin absurdi, se vastaisi suunnilleen samaa kuin joku ryhtyisi esittämään että on olemassa myös negatiivista lämpöä alle 0 K .
Ei pitäisi olla kovin monimutkainen johtopäätös, että absoluuttista 0 lämpötilaa kylmempää ei ole olemassa, eikä absoluuttista 0 painetta pienempää painetta.
Anteeksi että asia lipsahti fysiikan alkeiden kertaukseksi, mutta tuo jatkuva väärien luulojen levittely alkaa jo hieman närästää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On aivan uskomatonta tuo monisanainen selittely ja tyhmyytensä vakuuttelu.
Täysin selväksi on tullut, että et vieläkään ole edes viitsinyt ottaa selvää, mitä paine oikeastaan on, puhumattakaan termodynamiikan lainalaisuuksista.
Sekin on käynyt selväksi, että neuvominen ei asiaa auta silloin kun oppilas on jymähtänyt patologiseen "kyllä minä tiedän paremmin" syndroomaan.
Eikö todellakaan edes eläkkeellä voisi etsiä jotain muuta vähemmän häiritsevää tapaa nolata itseään.Sinun mielestäsi siis lääkärit hoitajat ja insinöörit on edelleen sekopäitä. Kun minä olen niiden kanssa työskennellyt, niin kyllä tässä sinä itse olet se patologinen tapaus. Mene inttäm,ään lääkärin kanssa noista asioista,. nii päädyt suljetulle osastolle.
Osaatko sinä edes lukea.- Kommentissani oli pyös paine. Onko sinun mielestäsi paine ja ylipaine eri asia. Rautakeuhko oli alipaineella toimiva kammiorespiraattori. Nykyiset respiraattorit taas toimii ylipaineella. Ethän sinä kuitenkaan hoitoalasta mitään ymmärrä.
Minä olen kyllä lukenut sen kineettisen kaasuteoriankin. Se on aivan pöljä. Kaikenlaista roskaa sitä kouluissa opetetaan. Roskaksi sen kuitenkin ymmärtää vain ne, jotka on joutuneet tekemisiin paineen kanssa. Painepulloissa on 300 bar paine.
Jos sinä edelleen väität, että minä en tiedä mikä on paine, niin olet aivan sekaisin. Se on todella tuttu asia sekä hoitoalalla että metallissa. Siellä ei vaan anneta vanhoille pöljille teorioille mitään arvoa. Vaikka noita teorioita opetettaisiin yliopistossa, ne on arvottomia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieman on kirjoittaja hakoteillä.
Styroksi absorboi erittäin hyvin auringosta tulevaa säteilyä, esimerkiksi näkyvän valon aallonpituus absorboituu lähes täysin. (pl. heijastuminen)
Styroksi on hyvä eriste, ja siksi lämpö jää vain pintaan ja johtuu siitä välittömästi ympäröivään ilmaan, mutta suljetussa tilassa ilma ei pääse liikkumaan joten lämpö kumuloituu tilaan.
Siinä ei ole merkitystä, mistä suunnasta säteily tulee, tai mitä on kaasu, joka sitoo lämmön.
Tuosta alipaineen väärinymmärrystäsi on vaikea lähteä purkamaan, mutta lähtökohta on, että kansanomaisesti yli- tai alipaineeksi sanotaan paine-eroa normaali-ilmanpaineeseen.
Täydellisessä tyhjiössä paine on 0 Pa, eli kansanomaisesti ilmaistuna 101.3 kPa alipainetta !
Käsitys että 5 bar alipaine olisi olemassa tarkoittaisi että painetta pitäisi olla 4 bar vähemmän kuin täydellisessä tyhjiössä.
Pelkkä ajatus on täysin absurdi, se vastaisi suunnilleen samaa kuin joku ryhtyisi esittämään että on olemassa myös negatiivista lämpöä alle 0 K .
Ei pitäisi olla kovin monimutkainen johtopäätös, että absoluuttista 0 lämpötilaa kylmempää ei ole olemassa, eikä absoluuttista 0 painetta pienempää painetta.
Anteeksi että asia lipsahti fysiikan alkeiden kertaukseksi, mutta tuo jatkuva väärien luulojen levittely alkaa jo hieman närästää.Kyllä kai veden sentään voi kompressorilla imemällä nostaa 50 metrin korkeuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun mielestäsi siis lääkärit hoitajat ja insinöörit on edelleen sekopäitä. Kun minä olen niiden kanssa työskennellyt, niin kyllä tässä sinä itse olet se patologinen tapaus. Mene inttäm,ään lääkärin kanssa noista asioista,. nii päädyt suljetulle osastolle.
Osaatko sinä edes lukea.- Kommentissani oli pyös paine. Onko sinun mielestäsi paine ja ylipaine eri asia. Rautakeuhko oli alipaineella toimiva kammiorespiraattori. Nykyiset respiraattorit taas toimii ylipaineella. Ethän sinä kuitenkaan hoitoalasta mitään ymmärrä.
Minä olen kyllä lukenut sen kineettisen kaasuteoriankin. Se on aivan pöljä. Kaikenlaista roskaa sitä kouluissa opetetaan. Roskaksi sen kuitenkin ymmärtää vain ne, jotka on joutuneet tekemisiin paineen kanssa. Painepulloissa on 300 bar paine.
Jos sinä edelleen väität, että minä en tiedä mikä on paine, niin olet aivan sekaisin. Se on todella tuttu asia sekä hoitoalalla että metallissa. Siellä ei vaan anneta vanhoille pöljille teorioille mitään arvoa. Vaikka noita teorioita opetettaisiin yliopistossa, ne on arvottomia.Kumoan teorian valon nopeudesta. Olen ollut kymmeniä vuosia tekemisissä valon kanssa ja huomannut sen ihan roskaksi. Se on aivan pöljä. Kaikkea sitä kouluissa opetetaankin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieman on kirjoittaja hakoteillä.
Styroksi absorboi erittäin hyvin auringosta tulevaa säteilyä, esimerkiksi näkyvän valon aallonpituus absorboituu lähes täysin. (pl. heijastuminen)
Styroksi on hyvä eriste, ja siksi lämpö jää vain pintaan ja johtuu siitä välittömästi ympäröivään ilmaan, mutta suljetussa tilassa ilma ei pääse liikkumaan joten lämpö kumuloituu tilaan.
Siinä ei ole merkitystä, mistä suunnasta säteily tulee, tai mitä on kaasu, joka sitoo lämmön.
Tuosta alipaineen väärinymmärrystäsi on vaikea lähteä purkamaan, mutta lähtökohta on, että kansanomaisesti yli- tai alipaineeksi sanotaan paine-eroa normaali-ilmanpaineeseen.
Täydellisessä tyhjiössä paine on 0 Pa, eli kansanomaisesti ilmaistuna 101.3 kPa alipainetta !
Käsitys että 5 bar alipaine olisi olemassa tarkoittaisi että painetta pitäisi olla 4 bar vähemmän kuin täydellisessä tyhjiössä.
Pelkkä ajatus on täysin absurdi, se vastaisi suunnilleen samaa kuin joku ryhtyisi esittämään että on olemassa myös negatiivista lämpöä alle 0 K .
Ei pitäisi olla kovin monimutkainen johtopäätös, että absoluuttista 0 lämpötilaa kylmempää ei ole olemassa, eikä absoluuttista 0 painetta pienempää painetta.
Anteeksi että asia lipsahti fysiikan alkeiden kertaukseksi, mutta tuo jatkuva väärien luulojen levittely alkaa jo hieman närästää.Lueppa nyt Wikipediasta kuvaus rautakeuhkosta. Jos valkenisi, että ei tässä maailmassa riitä muutaman ikivanhan teorian ulkoa opettelu ja niidenkin väärin ymmärtäminen. Nollapaine tyhjiössä on vain avaruudessa. Maassa tyhjiön tuottamiseen tarvitaan alipainetta eli imua. Ämmätkin täällä nämä asiat ymmärtää.
Kyllä minä ainakin olen oppinut, että valkoinen nimenomaan heijastaa eikä absorboi auringon säteilyä. Musta sensijaan absorboi. Sen takia aurinkokeräimet on mustia.
Näyttää olevan niin, että jos heittää peliin käsitteen, joka on osalle porukkaa aiemmin tuntematon, niin trollaus alkaa heti. Sinullekaan ei tunnu aukeavan käsite alipaine, vaikka sitä käytetään lukemattomilla eri tavoilla maailmassa.
Olisiko parempi ilmaisu negatiivinen paine. Tietysti sinä nyt huudat ettei negatiivista painetta voi olla olemassa. Kun kukaan ei ole asiaa sinulle lapsena opettanut, sinä et usko.
Minulle se on opetettu jo keskikoulussa 1960 luvulla. Niinpä olen omaksunut kakistelematta myös sen käytännön sovellukset, joita käytetään mm. hoitoalalla. Jos menet hoitoalan koulutukseen, alatko sielläkin inttämään ettei imua eli alipainetta ole olemassa.
Miten voi ihminen olla niin järjetön, ettei edes tarkista asioita, vaan luottaa aiemmin saamaansa vajavaiseen tietoon. Ei tuollaisia voi ainakaan hoitoalalle päästää. Ei voi kyllä metallipuolellekaan päästää. Kummassakin täytyy oppia uutta.
Minulla oli sairaankuletuksessa työtoveri, joka oli ollut armeijan lääkintäjoukoissa. Oli aivan hirveä inttapää ja kuvitteli tietävänsä kaiken. Sitten hän haki hoitoalan koulutukseen. Ei läpäissyt soveltuvuustestejä.
Neuvoin häntä hiukan, kun itse olin testin läpäissyt. Toisella yrittämällä hän pääsi. Työharjoittelussa hän kuitenkin käyttäytyi niin törkeästi, että sai koulusta kenkää alalle sopimattomana. Siihen loppui se ura ennenkuin alkoikaan.
Ehkä hänkään ei uskonut alipaineeseen. Ehkä hän siellä harjoittelussakin alkoi inttämään kokeneiden hoitajien kanssa. Aivan mahdoton se kaveri oli sairaankuljetuksessa, jossa periaate oli se, että potilasta hoitava määrää tahdin. Ei se totellut ollenkaan.
Kerran vietiin vakavasti sairasta potilkasta toiseen sairaalaan. Hoitaja sanoi lähtiessä että olisi vähän kiirekin. Se pöljä ymmärsi en, että on hirveä kiire.
Vielä paluumatkallakaan se ei suostunut uskomaan, että ajo oli aivan tolkutonta, ja vaaransi potilaan ja meidän kaikkien hengen. Potilaan tila oli sellainen, että ajon olisi pitänyt olla erittäin tasaista.
Tuli päällystystyömaa. Vastaan tuli autoja. Kaveri kysyi mitä tehdään. Minä sanoin että pillit päälle ja sekaan. Ei olisi sille hullulle pitänyt ikinä sanoa niin. Se painon sinne sekaan aivan hirveää vauhia.
Oli todella ihme, että selvittiin hengissä. Ei mikään huuto takatilasta saanut siihen tolkkua. Hoitoalalla täytyy osata ottaa vastaan määräyksiä. Tarvittaessa määräyksiä taytyy pystyä myös antamaan. Molemmat puolet täytyy hallita. Vastuu on kuitenkin aina itsellä. Jos määräys on väärä, sitä ei pidä totella. Määräykset täytyy myös ymmärtää oikein.
Millään ei pöljille avaudu, että on olemassa myös negatiivinen paine eli imu. Kompressori pystyy tuottamaan myös sitä. Vaikka kuinka monta käytännön esimerkkiä laittaa, lamppu ei syty. Ollaan niinkuin tuo kaveri ambulanssin ratissa.
Laitoin yhteen kopmmenttiin, että tein kuvaputkitehtaalle imukupin runkoja. Kyllä se on aivan tieteellinen fakta, että ne imukupit toimii kompressorin tuottamalla alipaineella. Ei se väärinymmättys ole minulla.
Kyllä alipaine on aivan tieteellinen termi, eikä mikään kansanomainen nimitys. Jos opettaja on tietämätön, tulee oppilaistakin tietämättömiä. Sellainen tietämätön opettaja meillä oli psykologiassa. Koko ajan sateli oppilailta vastalauseita.
Sitten se oli itkenyt toiselle opettajalle, että me olemme aivan hirveitä. Ykisikään muu opettaja ei meitä moittinut. Se itkuja kuunnellut oli vaan kauhuissaan, kun tuli ensimmäiselle tunnille. Hyvin nekin silti meni, kun sain jutella sen open kanssa.
Ensimmäisellä tunnilla meitä oli vain kaksi. Siitä psykologian opetuksesta jäi nii huono maku, että tympäsi porukkaa myös sosiologia. Minä toimin välittäjänä, ja niin saatiin sekin läpäistyä.
Ihminen ei aiheuta ilmastonmuutosta, Ihminen ei myöskään pysty estämään ilmastonmuutosta. Jokin salaperäinen sairaus on iskenyt ihmisiin, jotka kuvittelen mahdottoman mahdolliseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lueppa nyt Wikipediasta kuvaus rautakeuhkosta. Jos valkenisi, että ei tässä maailmassa riitä muutaman ikivanhan teorian ulkoa opettelu ja niidenkin väärin ymmärtäminen. Nollapaine tyhjiössä on vain avaruudessa. Maassa tyhjiön tuottamiseen tarvitaan alipainetta eli imua. Ämmätkin täällä nämä asiat ymmärtää.

Ihminen ei aiheuta ilmastonmuutosta, Ihminen ei myöskään pysty estämään ilmastonmuutosta. Jokin salaperäinen sairaus on iskenyt ihmisiin, jotka kuvittelen mahdottoman mahdolliseksi.Pitääkö tätä roskaa alkaa poistattamaan, perusteena ei liity palstan aiheeseen millään tavalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö tätä roskaa alkaa poistattamaan, perusteena ei liity palstan aiheeseen millään tavalla?
Oliko tuossa kommentissasi muka jotain tieteellistä. Pelkkä pahasti asenteellinen herjahan tuo oli. Selitäppä miten imukuppi voi paineella siirtää kuvaputkia tai taulutelvisioita. Silloin kun tein niitä imukupin runkoja, tehtiin vielä kuvaputkia. Tuollainen roskaksi nimittely ilman perusteluita todistaa vain täydellistä sivistymättömyyttä. Todistaa muulle kansalle, mitä laatua on vihervasemisto. Minä olen sitoutumaton, mutta tiedän kyllä mihin porukkaan ainakaan en sitoudu.

Varmaan 5 bar alipaineella toimiva imukuppi nostaa enemmän kuin 1 bar alipaineella toimiva sellainen.
Minulla on kylpuhuoneessa semmoisia kumikupilla varustettuja koukkuja jotka painetaan seinään kiinni ihan ilman minkään imupainekompressorin apua. Kyllä ne pysyvät kiinni seinässä ulkoisen paineen vaikutuksesta. Ei tuohon mitään alipaineita tarvita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan 5 bar alipaineella toimiva imukuppi nostaa enemmän kuin 1 bar alipaineella toimiva sellainen.
Minulla on kylpuhuoneessa semmoisia kumikupilla varustettuja koukkuja jotka painetaan seinään kiinni ihan ilman minkään imupainekompressorin apua. Kyllä ne pysyvät kiinni seinässä ulkoisen paineen vaikutuksesta. Ei tuohon mitään alipaineita tarvita.Mikä ihme on se tyhmyri, joka sinulle on asioita opettanut. Sinne imukupin sisälle syntyy ulkoiseen paineeseen verrattuna pienempi ilmanpaine. Jos et paina sitä imukuppia pintaa vasten, jolloin sieltä poistuu ilma, se ulkoinen paine ei siihen vaikuta yhtään mitään.
Ne imukupin rungot, joita tein, meni naapurikaupungissa olevaan tehtaaseen, joka valmistaa teollisuuden linjastoja. Siellä on lähes pelkästään insinöörejä töissä. Kuvitteletko sinä, että ne insinöörit oli sekopäitä kun ne tilasi 500 kpl imukupin runkoja, joissa oli keskellä liitäntä letkulle.
Samanlaisi imukuppeja käyttää myös lasifirmat. Katsoinkerran kun lasifirmassa siirrettiin sellaisilla isoa lasia. Ne imukupit kiinnitettiin alipaineella. Sitten kun niihin päästettiin ilmaa, ne irtosi. Tuulilasitehtaalla on samanlainen systeemi.
Silloin kun imukupit täytyy saada myös irti ilman voimankäyttöä. niihin tuotetaan kompressorilla alipaine. Sitten kun siirto on tehty, niihin päästetään ilmaa, jolloin ne irtoaa itsestään. On todella kummallista jos asia on vieläkin epäselvä.
Ne imukupin rungot oli alumiinikiekkojan, jotka oli niin vahvoja, että niissä saatettiin käyttää hyvinkin suurta alipainetta. Isot kuvaputket painaa ainakin 50 kiloa. Minä tein sen alumiinirungon, ja tehtaalla siihen laitelliin kuminen imukuppi.
Uskokaa nyt jo pöljät, että tama on todellisuutta, vaikka yliopistossa olisi toisin opetettu. Teknisellä puolella on valtava määrä sellaista tietoa, jota ei muille lainkaan opeteta edes yliopistossa. Tavalliset työntekijätkin tietää niistä asioista enemmän kuin useimmat yliopiston käyneet.
Kuulin juuri että yhdellä paikallisella huoltoasemalla oli julistettu YLE:n uutiset pannaan ilmastouutisoinnin takia. Kahvion asiakkaat ei halunneet enään kuunnella sitä aivopesua. Homma on mennyt niin mahdottomaksi. Mopo on karannut Helsinkiläisiltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihme on se tyhmyri, joka sinulle on asioita opettanut. Sinne imukupin sisälle syntyy ulkoiseen paineeseen verrattuna pienempi ilmanpaine. Jos et paina sitä imukuppia pintaa vasten, jolloin sieltä poistuu ilma, se ulkoinen paine ei siihen vaikuta yhtään mitään.
Ne imukupin rungot, joita tein, meni naapurikaupungissa olevaan tehtaaseen, joka valmistaa teollisuuden linjastoja. Siellä on lähes pelkästään insinöörejä töissä. Kuvitteletko sinä, että ne insinöörit oli sekopäitä kun ne tilasi 500 kpl imukupin runkoja, joissa oli keskellä liitäntä letkulle.
Samanlaisi imukuppeja käyttää myös lasifirmat. Katsoinkerran kun lasifirmassa siirrettiin sellaisilla isoa lasia. Ne imukupit kiinnitettiin alipaineella. Sitten kun niihin päästettiin ilmaa, ne irtosi. Tuulilasitehtaalla on samanlainen systeemi.
Silloin kun imukupit täytyy saada myös irti ilman voimankäyttöä. niihin tuotetaan kompressorilla alipaine. Sitten kun siirto on tehty, niihin päästetään ilmaa, jolloin ne irtoaa itsestään. On todella kummallista jos asia on vieläkin epäselvä.
Ne imukupin rungot oli alumiinikiekkojan, jotka oli niin vahvoja, että niissä saatettiin käyttää hyvinkin suurta alipainetta. Isot kuvaputket painaa ainakin 50 kiloa. Minä tein sen alumiinirungon, ja tehtaalla siihen laitelliin kuminen imukuppi.
Uskokaa nyt jo pöljät, että tama on todellisuutta, vaikka yliopistossa olisi toisin opetettu. Teknisellä puolella on valtava määrä sellaista tietoa, jota ei muille lainkaan opeteta edes yliopistossa. Tavalliset työntekijätkin tietää niistä asioista enemmän kuin useimmat yliopiston käyneet.
Kuulin juuri että yhdellä paikallisella huoltoasemalla oli julistettu YLE:n uutiset pannaan ilmastouutisoinnin takia. Kahvion asiakkaat ei halunneet enään kuunnella sitä aivopesua. Homma on mennyt niin mahdottomaksi. Mopo on karannut Helsinkiläisiltä.Ei lasimiehillä mitää alipainekompressoreita ole kun ne lähtevät vaihtamaan ikkunalaseja. Ihan painamalla ne kupit lasiin kiinnitetään. Kupissa on hana josta voi ilman laskea ulos kun kuppi painetaan lasiin ja kun kuppi halutaan irroittaa niin hana avataan ja kuppi irtoaa. Yksinkertaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei lasimiehillä mitää alipainekompressoreita ole kun ne lähtevät vaihtamaan ikkunalaseja. Ihan painamalla ne kupit lasiin kiinnitetään. Kupissa on hana josta voi ilman laskea ulos kun kuppi painetaan lasiin ja kun kuppi halutaan irroittaa niin hana avataan ja kuppi irtoaa. Yksinkertaista.
Taas väärin kun et lukenut kunnollä. Kusymys oli todella suurista laseista, joista leikataan pienempiä ruutuja. Nostimessa oli kehikko, jossa oli useita imukuppeja, joihin tuli letkut. Sen lasin leveys oli noin 3 m ja pituus 4-5 m. Se nostettiin leikkuriin, joka alkoi palotella sitä.
Se tehdas valmisti lämpölasielementtejä. Tuulilasitehtaan toimintaa näin joskus telkkarissa. Siellä oli aivan samanlainen nostokehikko. Olet sinä kyllä pirun sitkeä valheenpuolusatja. On surkeaa kun ihminen luulee tietämättömyyttään tietämiseksi.
Ikkunaruutujen asennulsessa kyllä käytetään kertomasi kaltasia imukuppeja. Kyllä siinäkin toimii nimeomaan alipaine. Sinne imukuppiinhan päästetään ilmaa, kun homma on tehty. Siinä siis toimii imu eikä ulkoinen paine. Sehän on nimeltäänkin imukuppi.
Sinä et tunnu ymmärtävän koko käsitettä ollenkaaan. Onpahan tässä nyt muut saaneet tietoa alipaineen eli imun käyttötarkoituksista. Ilmeisesti joku käytäntöä tuntematon teoreetikko on sinua opettanut.
Niin se väärä tieto yleensä siirtyy sukupolvelta toiselle. Kun 1800 luvulla on joku oivaltanut väärin, teoreetikot on siirtäneet väärän tiedon nykypäivään. Kuitenkin jollakin alalla on se oikea tieto, vaikka yliopistossa opetettaisiin väärin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas väärin kun et lukenut kunnollä. Kusymys oli todella suurista laseista, joista leikataan pienempiä ruutuja. Nostimessa oli kehikko, jossa oli useita imukuppeja, joihin tuli letkut. Sen lasin leveys oli noin 3 m ja pituus 4-5 m. Se nostettiin leikkuriin, joka alkoi palotella sitä.
Se tehdas valmisti lämpölasielementtejä. Tuulilasitehtaan toimintaa näin joskus telkkarissa. Siellä oli aivan samanlainen nostokehikko. Olet sinä kyllä pirun sitkeä valheenpuolusatja. On surkeaa kun ihminen luulee tietämättömyyttään tietämiseksi.
Ikkunaruutujen asennulsessa kyllä käytetään kertomasi kaltasia imukuppeja. Kyllä siinäkin toimii nimeomaan alipaine. Sinne imukuppiinhan päästetään ilmaa, kun homma on tehty. Siinä siis toimii imu eikä ulkoinen paine. Sehän on nimeltäänkin imukuppi.
Sinä et tunnu ymmärtävän koko käsitettä ollenkaaan. Onpahan tässä nyt muut saaneet tietoa alipaineen eli imun käyttötarkoituksista. Ilmeisesti joku käytäntöä tuntematon teoreetikko on sinua opettanut.
Niin se väärä tieto yleensä siirtyy sukupolvelta toiselle. Kun 1800 luvulla on joku oivaltanut väärin, teoreetikot on siirtäneet väärän tiedon nykypäivään. Kuitenkin jollakin alalla on se oikea tieto, vaikka yliopistossa opetettaisiin väärin.Juttusi haiskahtavat ihan tavallisita Tekniikan Maailman lukija-tasoiselta tieteeltä.
Vai että imun eikä ulkoisen paineen vaikutuksesta pysyy kuppi kiinni lasissa. Mitenkähän mahtaa käydä jos lasissa kiinni oleva kuppi asetetaan kammioon josta ilma ja paine poistetaan. Vieläkö pitää imu kupin kiinni lasissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juttusi haiskahtavat ihan tavallisita Tekniikan Maailman lukija-tasoiselta tieteeltä.
Vai että imun eikä ulkoisen paineen vaikutuksesta pysyy kuppi kiinni lasissa. Mitenkähän mahtaa käydä jos lasissa kiinni oleva kuppi asetetaan kammioon josta ilma ja paine poistetaan. Vieläkö pitää imu kupin kiinni lasissa.Ei tietenkään se sellaisessa kammiossa pysy lasissa. mutta et näköjään ymmärrä, miksi se ei pysy. Minä ymmärsin sen lasinnostimen toimintaperiaatteen heti. Sinä et sitä ymmärrä vieläkään.
Ei minun tarvinnut kuin nähdä, että niihin imukuppeihin menee putket, niin tiesin, että jossakin on kompressori, joka tuottaa ylipaineen sijasta alipainetta. Sinun tietämyksesi ei ole edes tekniikanmaaliman lukijan tasolla. Olen minä sitäkin lehteä lukenut vuosikymmeniä sitten.
Yhdelle mun pomollekin tuli tuollainen sairaus vanhemmiten. Ei uskonut mitään, mitä hänelle sanoin. Hänen esimiehensä taas toimi päinvastoin.- Hän tuli kysymään monet kerrat neuvoa, vaikka oli diplomi-insinööri.
Kun sinä nyt kuvittelet, että imukupin pitää pinnassa kiinni ilmanpaine. niin peljon enemmän se ilmanpaine vaikutti siihen nostettavaan lasiin. jota ne imukupit kannatteli ilmassa. Yleensä minä ymmärrän, koska teoria on pöljä.
Niitä pöljiä teorioita on menneisyydessä keksitty paljonkin. Minä olen niitä viime vuosina miettinyt uusiksi. Tuo sinun teoriasi voisi toimia ainoastaan silloin, kun imukupeilla ei nosteta mitään. Et vissiin pysty ymmärtämään sitä. Siihen nostoon tarvitaan imu, joka imee imukupin kiinni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään se sellaisessa kammiossa pysy lasissa. mutta et näköjään ymmärrä, miksi se ei pysy. Minä ymmärsin sen lasinnostimen toimintaperiaatteen heti. Sinä et sitä ymmärrä vieläkään.
Ei minun tarvinnut kuin nähdä, että niihin imukuppeihin menee putket, niin tiesin, että jossakin on kompressori, joka tuottaa ylipaineen sijasta alipainetta. Sinun tietämyksesi ei ole edes tekniikanmaaliman lukijan tasolla. Olen minä sitäkin lehteä lukenut vuosikymmeniä sitten.
Yhdelle mun pomollekin tuli tuollainen sairaus vanhemmiten. Ei uskonut mitään, mitä hänelle sanoin. Hänen esimiehensä taas toimi päinvastoin.- Hän tuli kysymään monet kerrat neuvoa, vaikka oli diplomi-insinööri.
Kun sinä nyt kuvittelet, että imukupin pitää pinnassa kiinni ilmanpaine. niin peljon enemmän se ilmanpaine vaikutti siihen nostettavaan lasiin. jota ne imukupit kannatteli ilmassa. Yleensä minä ymmärrän, koska teoria on pöljä.
Niitä pöljiä teorioita on menneisyydessä keksitty paljonkin. Minä olen niitä viime vuosina miettinyt uusiksi. Tuo sinun teoriasi voisi toimia ainoastaan silloin, kun imukupeilla ei nosteta mitään. Et vissiin pysty ymmärtämään sitä. Siihen nostoon tarvitaan imu, joka imee imukupin kiinni.Vai ei imu pidä kuppia kiinni lasissa. Hyvä kun vihdoin huomasit että imu ei alunperinkään pidä yhtään mitään kiinni yhtään missään.
Kuinka siihen lasiin vaikuttaa isompi ilmanpaine kuin kuppiin jos ilmanpaine on sama? Onko siellä lasin alapuolella isompi ilmanpaine kuin kupin yläpuolella? Kerrottiinko tuo Tekniikan Maailmassa silloin joskus kauan sitten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai ei imu pidä kuppia kiinni lasissa. Hyvä kun vihdoin huomasit että imu ei alunperinkään pidä yhtään mitään kiinni yhtään missään.
Kuinka siihen lasiin vaikuttaa isompi ilmanpaine kuin kuppiin jos ilmanpaine on sama? Onko siellä lasin alapuolella isompi ilmanpaine kuin kupin yläpuolella? Kerrottiinko tuo Tekniikan Maailmassa silloin joskus kauan sitten.Voit jatkaa miettimistä.
Jos se ulkoinen ilmanpaine ei vaikuta mitenkään, niin pitääkö imu yhtä hyvin silloinkin jos ulkoista ilmanpainetta ei olisi ?
Miksi on maallikon niin vaikea ymmärtää, että paine ei voi muodostaa pintaa vetävää voimaa, eikä 0 bar pienempää painetta ole olemassakaan, koska tyhjiöstä ei enää voi poistaa mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voit jatkaa miettimistä.
Jos se ulkoinen ilmanpaine ei vaikuta mitenkään, niin pitääkö imu yhtä hyvin silloinkin jos ulkoista ilmanpainetta ei olisi ?
Miksi on maallikon niin vaikea ymmärtää, että paine ei voi muodostaa pintaa vetävää voimaa, eikä 0 bar pienempää painetta ole olemassakaan, koska tyhjiöstä ei enää voi poistaa mitään.Oletko aivan varma että ei 0 bar pienempää painetta ole olemassa? Jos ensin imisi tuon 0 bar ja sitten imisi kompressorilla hiukan lisää? Vaikkapa 5 bar alipainetta? Luulisi tuon olevan helppoa kun ilma on tuommoisessa paineessa aika harvaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko aivan varma että ei 0 bar pienempää painetta ole olemassa? Jos ensin imisi tuon 0 bar ja sitten imisi kompressorilla hiukan lisää? Vaikkapa 5 bar alipainetta? Luulisi tuon olevan helppoa kun ilma on tuommoisessa paineessa aika harvaa.
Sadisti uhrinsa kimpussa. Joko laukesit housuihisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voit jatkaa miettimistä.
Jos se ulkoinen ilmanpaine ei vaikuta mitenkään, niin pitääkö imu yhtä hyvin silloinkin jos ulkoista ilmanpainetta ei olisi ?
Miksi on maallikon niin vaikea ymmärtää, että paine ei voi muodostaa pintaa vetävää voimaa, eikä 0 bar pienempää painetta ole olemassakaan, koska tyhjiöstä ei enää voi poistaa mitään.Sinä siis jääräpäisesti kuvittelet, että minä olen joku oppimaton maallikko näissä asioissa. Eikö se nyt ole vielä selvinnyt,että minä en ole oppimaton maallikko. Nuo sun jutut on aivan typeriä, ja todistaa vain, että et ollenkaan ymmärrä mistä on kysymys.
Minä taas olen saanut koulutuksen aloille joilla nämä asiat tiedetään JA MYÖSKIN YMMÄRRETÄÄN. Ei jonkin tieteelliseksi vätetyn vättämän TIETÄMINEN ole mitään ymmärtämistä. Tuo kysymys kertoi taas, että et ymmärrä mistä on kysymys.
Jos ei ole ulkoista ilmanpainetta ei ole myöskään ilmaa, johon synnyttää alipaine. En ole väittänyt, ettei ulkoinen ilmanpaine mitään vaikuta, mutta pääosassa imukupissa on alipaine eli imu.
Siinä lasin nostossa lasiin ja imukuppeihin vaikutti täsmälleen samansuuruinen ulkoinen ilmanpaine jokaista neliösenttiä kohti. Työn tekj alipaine. On aivan samnatekevää kuinka korkeasti koulutettu on. Jos ymmärrys puuttuu,niin pieleen menee.
On kummallista, että ammattiin koulutettua pidetään maallikoina oman ammattinsa suhteen. Yleensä korkeakoulun käyneet on kouluttajina ja esimiehinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä siis jääräpäisesti kuvittelet, että minä olen joku oppimaton maallikko näissä asioissa. Eikö se nyt ole vielä selvinnyt,että minä en ole oppimaton maallikko. Nuo sun jutut on aivan typeriä, ja todistaa vain, että et ollenkaan ymmärrä mistä on kysymys.
Minä taas olen saanut koulutuksen aloille joilla nämä asiat tiedetään JA MYÖSKIN YMMÄRRETÄÄN. Ei jonkin tieteelliseksi vätetyn vättämän TIETÄMINEN ole mitään ymmärtämistä. Tuo kysymys kertoi taas, että et ymmärrä mistä on kysymys.
Jos ei ole ulkoista ilmanpainetta ei ole myöskään ilmaa, johon synnyttää alipaine. En ole väittänyt, ettei ulkoinen ilmanpaine mitään vaikuta, mutta pääosassa imukupissa on alipaine eli imu.
Siinä lasin nostossa lasiin ja imukuppeihin vaikutti täsmälleen samansuuruinen ulkoinen ilmanpaine jokaista neliösenttiä kohti. Työn tekj alipaine. On aivan samnatekevää kuinka korkeasti koulutettu on. Jos ymmärrys puuttuu,niin pieleen menee.
On kummallista, että ammattiin koulutettua pidetään maallikoina oman ammattinsa suhteen. Yleensä korkeakoulun käyneet on kouluttajina ja esimiehinä.Kyllä sinä aivan selvästi viestissäsi 14:07 nimenomaan väitit että
"Kyllä siinäkin toimii nimeomaan alipaine. Sinne imukuppiinhan päästetään ilmaa, kun homma on tehty. Siinä siis toimii imu eikä ulkoinen paine. Sehän on nimeltäänkin imukuppi."
Onko tuon kupin fysikaalinen toiminta jotenkin muuttunut kolmessa tunnissa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä siis jääräpäisesti kuvittelet, että minä olen joku oppimaton maallikko näissä asioissa. Eikö se nyt ole vielä selvinnyt,että minä en ole oppimaton maallikko. Nuo sun jutut on aivan typeriä, ja todistaa vain, että et ollenkaan ymmärrä mistä on kysymys.
Minä taas olen saanut koulutuksen aloille joilla nämä asiat tiedetään JA MYÖSKIN YMMÄRRETÄÄN. Ei jonkin tieteelliseksi vätetyn vättämän TIETÄMINEN ole mitään ymmärtämistä. Tuo kysymys kertoi taas, että et ymmärrä mistä on kysymys.
Jos ei ole ulkoista ilmanpainetta ei ole myöskään ilmaa, johon synnyttää alipaine. En ole väittänyt, ettei ulkoinen ilmanpaine mitään vaikuta, mutta pääosassa imukupissa on alipaine eli imu.
Siinä lasin nostossa lasiin ja imukuppeihin vaikutti täsmälleen samansuuruinen ulkoinen ilmanpaine jokaista neliösenttiä kohti. Työn tekj alipaine. On aivan samnatekevää kuinka korkeasti koulutettu on. Jos ymmärrys puuttuu,niin pieleen menee.
On kummallista, että ammattiin koulutettua pidetään maallikoina oman ammattinsa suhteen. Yleensä korkeakoulun käyneet on kouluttajina ja esimiehinä.Teille maallikoille näyttää edelleen olevan epäselvää mitä paine yleensäkin on, ja siksi kuvittelette sen voivan aiheuttaa niitä mielikuvituksellisia voimia.
Katsokaa vaikka Wikistä hakusanalla -paine-, siellä se on kerrottu hyvin selkeästi, lisäksi alkeisopetusta löytyy samalla haulla myös yotubesta.
Aivan kevyt keskittyminen paineen olemukseen pitäisi selvittää jo yksinkertaisemmallekin haparoijalle, että imevä paine kuuluu tarinoihin, jotka alkavat sanoilla "Olipa kerran.. " - Anonyymi
Näyttää olevan hoitoalalla menossa 94% imutus. Varmaan kannattaisi lantrata divetyoksidilla niin kestää pitempään ja lasi pysyy paremmin imupaineen avulla kannatuksella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lueppa nyt Wikipediasta kuvaus rautakeuhkosta. Jos valkenisi, että ei tässä maailmassa riitä muutaman ikivanhan teorian ulkoa opettelu ja niidenkin väärin ymmärtäminen. Nollapaine tyhjiössä on vain avaruudessa. Maassa tyhjiön tuottamiseen tarvitaan alipainetta eli imua. Ämmätkin täällä nämä asiat ymmärtää.
Kyllä minä ainakin olen oppinut, että valkoinen nimenomaan heijastaa eikä absorboi auringon säteilyä. Musta sensijaan absorboi. Sen takia aurinkokeräimet on mustia.
Näyttää olevan niin, että jos heittää peliin käsitteen, joka on osalle porukkaa aiemmin tuntematon, niin trollaus alkaa heti. Sinullekaan ei tunnu aukeavan käsite alipaine, vaikka sitä käytetään lukemattomilla eri tavoilla maailmassa.
Olisiko parempi ilmaisu negatiivinen paine. Tietysti sinä nyt huudat ettei negatiivista painetta voi olla olemassa. Kun kukaan ei ole asiaa sinulle lapsena opettanut, sinä et usko.
Minulle se on opetettu jo keskikoulussa 1960 luvulla. Niinpä olen omaksunut kakistelematta myös sen käytännön sovellukset, joita käytetään mm. hoitoalalla. Jos menet hoitoalan koulutukseen, alatko sielläkin inttämään ettei imua eli alipainetta ole olemassa.
Miten voi ihminen olla niin järjetön, ettei edes tarkista asioita, vaan luottaa aiemmin saamaansa vajavaiseen tietoon. Ei tuollaisia voi ainakaan hoitoalalle päästää. Ei voi kyllä metallipuolellekaan päästää. Kummassakin täytyy oppia uutta.
Minulla oli sairaankuletuksessa työtoveri, joka oli ollut armeijan lääkintäjoukoissa. Oli aivan hirveä inttapää ja kuvitteli tietävänsä kaiken. Sitten hän haki hoitoalan koulutukseen. Ei läpäissyt soveltuvuustestejä.
Neuvoin häntä hiukan, kun itse olin testin läpäissyt. Toisella yrittämällä hän pääsi. Työharjoittelussa hän kuitenkin käyttäytyi niin törkeästi, että sai koulusta kenkää alalle sopimattomana. Siihen loppui se ura ennenkuin alkoikaan.
Ehkä hänkään ei uskonut alipaineeseen. Ehkä hän siellä harjoittelussakin alkoi inttämään kokeneiden hoitajien kanssa. Aivan mahdoton se kaveri oli sairaankuljetuksessa, jossa periaate oli se, että potilasta hoitava määrää tahdin. Ei se totellut ollenkaan.
Kerran vietiin vakavasti sairasta potilkasta toiseen sairaalaan. Hoitaja sanoi lähtiessä että olisi vähän kiirekin. Se pöljä ymmärsi en, että on hirveä kiire.
Vielä paluumatkallakaan se ei suostunut uskomaan, että ajo oli aivan tolkutonta, ja vaaransi potilaan ja meidän kaikkien hengen. Potilaan tila oli sellainen, että ajon olisi pitänyt olla erittäin tasaista.
Tuli päällystystyömaa. Vastaan tuli autoja. Kaveri kysyi mitä tehdään. Minä sanoin että pillit päälle ja sekaan. Ei olisi sille hullulle pitänyt ikinä sanoa niin. Se painon sinne sekaan aivan hirveää vauhia.
Oli todella ihme, että selvittiin hengissä. Ei mikään huuto takatilasta saanut siihen tolkkua. Hoitoalalla täytyy osata ottaa vastaan määräyksiä. Tarvittaessa määräyksiä taytyy pystyä myös antamaan. Molemmat puolet täytyy hallita. Vastuu on kuitenkin aina itsellä. Jos määräys on väärä, sitä ei pidä totella. Määräykset täytyy myös ymmärtää oikein.
Millään ei pöljille avaudu, että on olemassa myös negatiivinen paine eli imu. Kompressori pystyy tuottamaan myös sitä. Vaikka kuinka monta käytännön esimerkkiä laittaa, lamppu ei syty. Ollaan niinkuin tuo kaveri ambulanssin ratissa.
Laitoin yhteen kopmmenttiin, että tein kuvaputkitehtaalle imukupin runkoja. Kyllä se on aivan tieteellinen fakta, että ne imukupit toimii kompressorin tuottamalla alipaineella. Ei se väärinymmättys ole minulla.
Kyllä alipaine on aivan tieteellinen termi, eikä mikään kansanomainen nimitys. Jos opettaja on tietämätön, tulee oppilaistakin tietämättömiä. Sellainen tietämätön opettaja meillä oli psykologiassa. Koko ajan sateli oppilailta vastalauseita.
Sitten se oli itkenyt toiselle opettajalle, että me olemme aivan hirveitä. Ykisikään muu opettaja ei meitä moittinut. Se itkuja kuunnellut oli vaan kauhuissaan, kun tuli ensimmäiselle tunnille. Hyvin nekin silti meni, kun sain jutella sen open kanssa.
Ensimmäisellä tunnilla meitä oli vain kaksi. Siitä psykologian opetuksesta jäi nii huono maku, että tympäsi porukkaa myös sosiologia. Minä toimin välittäjänä, ja niin saatiin sekin läpäistyä.
Ihminen ei aiheuta ilmastonmuutosta, Ihminen ei myöskään pysty estämään ilmastonmuutosta. Jokin salaperäinen sairaus on iskenyt ihmisiin, jotka kuvittelen mahdottoman mahdolliseksi.jotenkin tuosta ambulanssihurjastelijasta tulee mieleen eräs alipainehitsari?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää olevan hoitoalalla menossa 94% imutus. Varmaan kannattaisi lantrata divetyoksidilla niin kestää pitempään ja lasi pysyy paremmin imupaineen avulla kannatuksella.
Onhan se aivan normaalia, että joukkoon joskus eksyy yksilöitä, joiden osamäärä jää joihinkin asioihin riittämättömäksi.
Poikkeus tässä tapauksessa näyttää olevan että edes halua itsensä kehittämiseen ei ole, vaan tilalla on tyytyväinen kellunta omassa väärässä uskossaan tehostettuna leuhkimisella ja muiden halventamisella.
Säteilyn dynamiikkaa yritettiin opettaa pari vuotta, tulos, nihkeä myönnytys että kai sitä sitten on, mutta asiasta ei vähäisintäkään ymmärrystä.
Nyt näyttää että sama toivoton urakka on edessä, saada edes hieman tietoa tuon vahvan omahyväisyysverhon taakse.
Palstalla pitäisi keskustella ilmastonmuutoksesta, puuttumatta tällaiseen apukoulutasoiseen väittelyyn, mutta minkäs teet, kun joka ketjussa, joka toinen kommentti, on asian vierestä samojen pitkien kehuskelulitanioiden sekavaa hölinää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se aivan normaalia, että joukkoon joskus eksyy yksilöitä, joiden osamäärä jää joihinkin asioihin riittämättömäksi.
Poikkeus tässä tapauksessa näyttää olevan että edes halua itsensä kehittämiseen ei ole, vaan tilalla on tyytyväinen kellunta omassa väärässä uskossaan tehostettuna leuhkimisella ja muiden halventamisella.
Säteilyn dynamiikkaa yritettiin opettaa pari vuotta, tulos, nihkeä myönnytys että kai sitä sitten on, mutta asiasta ei vähäisintäkään ymmärrystä.
Nyt näyttää että sama toivoton urakka on edessä, saada edes hieman tietoa tuon vahvan omahyväisyysverhon taakse.
Palstalla pitäisi keskustella ilmastonmuutoksesta, puuttumatta tällaiseen apukoulutasoiseen väittelyyn, mutta minkäs teet, kun joka ketjussa, joka toinen kommentti, on asian vierestä samojen pitkien kehuskelulitanioiden sekavaa hölinää.Mitä nämä alipainekieltäjät oikein on. Kun laitoin selosatuksen, josta nyt vihdoinkin olisi pitänyt normnaalijärkisen ymmärtää asia. iski poistatus. Kyllä siitä olisi pitänyt ymmärtää, että ei niitä imukuppeja lasissa kiinni pidä ulkoinen paine.
Sitä Wikipediaakin tarjottiin tietolähteeksi. Samalla sivulla, jossa kerrotaan paineesta kerrotaan myös alipaineesta. Kun on kerran harhaanjohdettu, ei voi edes lukea sivua kokonaan. Tuskin oli ehdottelija itse edes luokenut Wikipediasta.
Onko nämä alipainekieltäjät vedetty maailmaan pihtisynnytyksellä. Eikö siinä sairaalassa ollut alipainetta käytettävissä, että olisi saanut imujkupilla vedettyä maailmaan. Inttämiseksihän nämä aina menee, kun tietämättömät ei tajua olevansa tietämättömiä..
Vaimoni, joka on kätilö, oli joutunut joskus opettamaan lääkärille imukupin käyttöä synnytyksessä. Lääkäri oli liian hätänen. Onko tämäkin nyt sitä kerskumista oppimattomien mielestä. On sairasta kokea kerkumisena, jos joku kertoo ammattinsa. Jos menee mokomasta herne nenään,. niin silloin ei vissiin itsellä ole ammattia.
Kun tänne laittaa aivan yksinkertaisia koulkutuksessa opittuja asioita, niin se on muka kerskaamista. Se taitaakin olla vastaväittäjien mielestä se pahin asia, että väitän niitä asioita yksinkertaisiksi. Sitä ne nyt vaan on. Ne on on/off juttuja. Joko ne uskoo todeksi tai ei usko. Tuntuu vaan siltä, että korkeakoulun käyneet on nykyään pahiten sekaisin.
Pää on niin täynnä teorioita, ettei mitään todellisuutta sinne enään mahdu. Kun on paljon tietoa, alkaa kuvittelemaan, että tietää jo kaiken. Eihän se ole mahdollista, mutta korkeasti oppineet ei uskalla sitä tunnustaa. Tietämättömyyden tunnustaminen on paljon helpompaa perustasolla.
Hoitajalle ja lääkärille se alipaine eli imu on niitä kaikista yksinkertaisimpia asioita. Kaikki muu on paljon vaikeampaa. Minulle on aivan käsittämätöntä, että tuollaisesta hoitoalan on/off jutusta joutuu väittelemään, ja sitten minä muka olen tyhmä.
Kun minä ollen keskikouluss kertanäkemällä oppinut asian, niin minä muka olen apukopulutasoa. Peruskoulu sitä apukoulutasoa näyttää tuottavan. 10 % ei osaa kunnolla edes lukea. Vielä suuremmalla osalla on luetun ymmärtämisessä ongelmia.
Ne sitten väittelee täällä, ja luulee tietävänsä kaiken, kun saa vaivoin aikaan parin rivin herjan. Sellaiset on helppo luokitella. Vaikeampaa se on niiden osalta, jotka kirjoittaa pidempään. Kirjoittaja voi olla vaikka professorio. jolla onkin tiedoissa aukko.
Pannaan nyt vielä se lasin nosto. Kehikossa joka nosti noin 12-15 neliömetrin lasia oli 8-10 imukuppia, joiden halkaisiaja oli ainakin 200 mm. Sekä lasiin että imukuppeihin vaikutti täsmälleen sama ulkoinen ilmanpaine.
Mikä sen lasin sai nousemaan ja siirtymään leikkuriin. Ei todellakaan se ollut ulkoinen ilmanpaine, joka sai imujupit pysymään lasissa kiinni siirron aikana. Sen nyt sanoo järki, jos sitä on. Kyllä se oli kompressorin tuottaman imu, joka tuli letkuja ja putkia pitkin imukuppeihin.
Kun minä oivalsin asian kertanäkemällä. niin minäkö se tyhmä olen. Pohjana minulla oli keskikoulussa ja ammattiopetuksessa saatun tieto. Jääkö se paruskoululaisilta vallan saamatta.
Jos se jää peruskoulussa saamatta, se jää saamatta mÿös lukiossa ja yliopistossa. Ei niissä enään yksikertaisia perusasioita kerrata. Professoriltakin saattaa puuttua tieto. joka olisi pitänyt oppia jo peruskoulussa.
Sitten on nämä, jotka on opetelleet ulkoa kaikenlaisia teorioita, eivätkä ymmärrä niistä mitään. Kun minä sitten käytännön kokemuksen ja tutkimuksen pohjalta kyseenalastan ne teoriat, niin tietenkin minä olen näiden mielestä tyhmä ja tietämätön.
Ei edes se mene perille, että ne teoriat on niin vanhoja, ettei ollut olemassa tutkimusmenetelmää, jolla ne olisi voinut testata. Osa niistä on kyllä nykyään mahdollista kumota, mutta ei aivan kaikkia vieläkään.
Kokonaan toinen asia on sitten se, suostuuko teoriauskovaiset uskomaan mitään todisteita. Ilmeisesti aika moni on kuitenkin tehnyt ehdottamiani kokeita, kun nykyään yhä pienempi osa kansasta uskoo ilmastovouhotuksen aiheelliseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä nämä alipainekieltäjät oikein on. Kun laitoin selosatuksen, josta nyt vihdoinkin olisi pitänyt normnaalijärkisen ymmärtää asia. iski poistatus. Kyllä siitä olisi pitänyt ymmärtää, että ei niitä imukuppeja lasissa kiinni pidä ulkoinen paine.

Kokonaan toinen asia on sitten se, suostuuko teoriauskovaiset uskomaan mitään todisteita. Ilmeisesti aika moni on kuitenkin tehnyt ehdottamiani kokeita, kun nykyään yhä pienempi osa kansasta uskoo ilmastovouhotuksen aiheelliseksi.Ja tämä vuodatus liittyy ilmastonmuutokseen - millä tavalla? Ehdotan kohta ylläpidolle uutta palstaa: Alipainealarmismi.

Kokonaan toinen asia on sitten se, suostuuko teoriauskovaiset uskomaan mitään todisteita. Ilmeisesti aika moni on kuitenkin tehnyt ehdottamiani kokeita, kun nykyään yhä pienempi osa kansasta uskoo ilmastovouhotuksen aiheelliseksi.Alipainehitsari ei tajua sitä, että lasin alapintaan vaikuttaa kupin kohdalla ilmanpaine ja siitä syntyvä voima. Jos kupin ja lasin välissä ei ole ilmaa, niin lasin yläpintaan ei vaikuta kupin kohdalla mitään ilmanpainetta eikä siitä synny voimaa.
Lasin yläpuolella olevaan kuppiin vaikuttaa sama paine ja samansuuruinen voima kuin lasin alapintaan. Kun kuppi nojaa lasiin niin samansuuruinen tukivoima vaikuttaa lasin yläpintaan ja kaikki voimat ovat tasapainossa eikä mitään tapahdu.
Jos kupista nostaa, niin lasin yläpintaan vaikuttava voima pienenee ja alapintaan vaikuttava paine nostaa lasilevyn. Tuo on aivan selvää jos on perus- tai oppikoulun fysiikantunnilla on pitänyt korvansa auki.
Tosin tuo on tietenkin täysin käsittämätöntä ihmiselle, joka ei osaa muuta kuin toistaa vanhaa aivoissa pyörivää alipainemantraa tai sitten koulu on jäänyt pahasti kesken. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämä vuodatus liittyy ilmastonmuutokseen - millä tavalla? Ehdotan kohta ylläpidolle uutta palstaa: Alipainealarmismi.
Mistä sinä kuvittelet, että olen alarmisti. Kyllä alipainekin liittyy ilmastoasiaan, vaikka alarmistit ei sitä ymmärrä. Alipaine toimii monellakin tavalla ilmakehässä. Ilmastotieteessä sitä vaan nimitetään matalapaineeksi, koska matalapaineessakin on ilmanpaine, mutta kylläkin alhaisempi kuin korkeapaineessa. Ilma virtaa matalapaineen suuntaan. Puhutaan matalapaineen täyttymisestä.
Hurrikaanit ja taifuunit on myrskymatalapaineita, joissa ilmanpainen on hyvin pieni. Niihin virtaa ilmaa hyvinkin laajalta alalta, mutta ne täyttyy hjitaasti, koska niissä on voimakas nouseva ilmavirtaus, joka nostaa ilma 10 km korkeuteen jäähtymään.
Matalapaineet torjuu jatkuvasti sitä ilmastonmuutosta. Kaikki muutokset aiheuttaa auringon tehon vaihtelu. Tämän enempää siitä ei siis tarvitse keskustella. Loppu on sitten kiinni siitä uskooko tämän todeksi. Ne asiat, joita ei pysty ymmärtämään, jää uskonvaraisiksi. Minä kuitenkin myös ymmärrän ilmakehän toiminnan.
Näinhän tämä aina menee. Ne jotka pystyy vain vähään, halveksii niitä, jotka pytyy paljoon. Ne jotka itsekin pystyy paljoon, arvostaa niitä, jotka myös pystyy paljoon. Minä arvostan kirjailijoita. Sinä arvostat vissiin lukutaidottomia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä kuvittelet, että olen alarmisti. Kyllä alipainekin liittyy ilmastoasiaan, vaikka alarmistit ei sitä ymmärrä. Alipaine toimii monellakin tavalla ilmakehässä. Ilmastotieteessä sitä vaan nimitetään matalapaineeksi, koska matalapaineessakin on ilmanpaine, mutta kylläkin alhaisempi kuin korkeapaineessa. Ilma virtaa matalapaineen suuntaan. Puhutaan matalapaineen täyttymisestä.
Hurrikaanit ja taifuunit on myrskymatalapaineita, joissa ilmanpainen on hyvin pieni. Niihin virtaa ilmaa hyvinkin laajalta alalta, mutta ne täyttyy hjitaasti, koska niissä on voimakas nouseva ilmavirtaus, joka nostaa ilma 10 km korkeuteen jäähtymään.
Matalapaineet torjuu jatkuvasti sitä ilmastonmuutosta. Kaikki muutokset aiheuttaa auringon tehon vaihtelu. Tämän enempää siitä ei siis tarvitse keskustella. Loppu on sitten kiinni siitä uskooko tämän todeksi. Ne asiat, joita ei pysty ymmärtämään, jää uskonvaraisiksi. Minä kuitenkin myös ymmärrän ilmakehän toiminnan.
Näinhän tämä aina menee. Ne jotka pystyy vain vähään, halveksii niitä, jotka pytyy paljoon. Ne jotka itsekin pystyy paljoon, arvostaa niitä, jotka myös pystyy paljoon. Minä arvostan kirjailijoita. Sinä arvostat vissiin lukutaidottomia.Minä arvostan sellaisia kirjailijoita jotka osaavat kirjoittaa asiaa.
Sinä varmaan arvostat turhanaikaisia satusetiä ja alipaineimuhörhöjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alipainehitsari ei tajua sitä, että lasin alapintaan vaikuttaa kupin kohdalla ilmanpaine ja siitä syntyvä voima. Jos kupin ja lasin välissä ei ole ilmaa, niin lasin yläpintaan ei vaikuta kupin kohdalla mitään ilmanpainetta eikä siitä synny voimaa.
Lasin yläpuolella olevaan kuppiin vaikuttaa sama paine ja samansuuruinen voima kuin lasin alapintaan. Kun kuppi nojaa lasiin niin samansuuruinen tukivoima vaikuttaa lasin yläpintaan ja kaikki voimat ovat tasapainossa eikä mitään tapahdu.
Jos kupista nostaa, niin lasin yläpintaan vaikuttava voima pienenee ja alapintaan vaikuttava paine nostaa lasilevyn. Tuo on aivan selvää jos on perus- tai oppikoulun fysiikantunnilla on pitänyt korvansa auki.
Tosin tuo on tietenkin täysin käsittämätöntä ihmiselle, joka ei osaa muuta kuin toistaa vanhaa aivoissa pyörivää alipainemantraa tai sitten koulu on jäänyt pahasti kesken.Aina yhtä toivotonta opettaa ymmärtämöntä, joka on opetellut pari teoriaa, mutta ei ymmärrä niiden merkitystä. Paine ilmoitetaan tiettyä pinta-alaa kohti. Yleensä se on kilopondia neliösenttiä kohti. Ilmassa paine on kuitenkin lasin molemmilla puolilla sama.
Paine on täsmälleen sama siinä missä on imukuppi ja siinä missä ei ole imukuppia. poikkeuksen tekee se mitä on imukupin sisällä. Onko siellä normaali ilmanpaine vai jotakin muuta. Sellainen iso lasi painaa satoja kiloja
Jos imukuppeja on 10 ja halkaisi´ja 200 mm niiden yhteispinta.ala on 31,4 neliödesimetriä. Lasilevyn pinta-ala taas on 1500 neliödesimetriä, ja se siis painaa satoja kiloja.
Koska sekä lasiin että imukuppeihin vaikuttaa samansuuruinen ulkoinen paine, mutta pinta-alassa on noin suuri ero, se ratkaisee, minkälainen paine on imukuppien sisällä. Onko se paine saman suuruinen kuin ulkoinen paine, vai onko se pienempi kuin ulkoinen paine.
Kompressorin imupuolella synnytetään imukupin sisälle lähes tyhjiö. Niin se imukuppi kiinnittyy lasiin. Kun imukuppiin päästetään ilmaa se irtoaa. Tämän enempää rautalangasta tätä asiaa ei pysty vääntämään. Ehkä tämän kuitenki lukee joku peruskoululainen ja ymmärtää. Sinä ilmeisesti et ymmärrä tästäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina yhtä toivotonta opettaa ymmärtämöntä, joka on opetellut pari teoriaa, mutta ei ymmärrä niiden merkitystä. Paine ilmoitetaan tiettyä pinta-alaa kohti. Yleensä se on kilopondia neliösenttiä kohti. Ilmassa paine on kuitenkin lasin molemmilla puolilla sama.
Paine on täsmälleen sama siinä missä on imukuppi ja siinä missä ei ole imukuppia. poikkeuksen tekee se mitä on imukupin sisällä. Onko siellä normaali ilmanpaine vai jotakin muuta. Sellainen iso lasi painaa satoja kiloja
Jos imukuppeja on 10 ja halkaisi´ja 200 mm niiden yhteispinta.ala on 31,4 neliödesimetriä. Lasilevyn pinta-ala taas on 1500 neliödesimetriä, ja se siis painaa satoja kiloja.
Koska sekä lasiin että imukuppeihin vaikuttaa samansuuruinen ulkoinen paine, mutta pinta-alassa on noin suuri ero, se ratkaisee, minkälainen paine on imukuppien sisällä. Onko se paine saman suuruinen kuin ulkoinen paine, vai onko se pienempi kuin ulkoinen paine.
Kompressorin imupuolella synnytetään imukupin sisälle lähes tyhjiö. Niin se imukuppi kiinnittyy lasiin. Kun imukuppiin päästetään ilmaa se irtoaa. Tämän enempää rautalangasta tätä asiaa ei pysty vääntämään. Ehkä tämän kuitenki lukee joku peruskoululainen ja ymmärtää. Sinä ilmeisesti et ymmärrä tästäkään.Parasta onkin ettet enää enempää väännä asiasta viestiä jos ymmärryksesi on 5 bar alipaineen tasalla etkä pysty yksinkertaista fysikaalista ilmlötä tajuamaan.
. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parasta onkin ettet enää enempää väännä asiasta viestiä jos ymmärryksesi on 5 bar alipaineen tasalla etkä pysty yksinkertaista fysikaalista ilmlötä tajuamaan.
.Minä olen kirjoittanut todella yksinkertaisesta fysikaalisesta ilmiöstä, mutta kun joillakin on ollut niin pöljä opettaja, että on opettanut vain painepuolen ja senkin täysin väärin.
Minulle taas on opetettu molemmat puolet sekä paine että alipaine. Wikipediastakin löytyy molemmat, mutta eihän harhaanjohdetut mitään tarkista. On niin hirveä häpeä tunnustaa, että on johdettu harhaan.
En siis näitä kirjoittele harhaanjohdetuille. Kirjoitan niille, joilla on vielä toivoa löytää ja ymmärtää totuus. Joku ymmärtäväinen opettaja saattaa vaikka ottaa jonkin kirjoitukseni oppimateriaaliksi. On niin ennenkin käynyt.
Sekä paine että alipaine on yksinkertaisia fysiklaalisia ilmiöitä. jotka minulle opetettiin jo keskikoulussa 1960 luvulla. Täällä vaan tuntuu olevan näitä oppimattomia, jotka ei ymmärrä kumpaakaan, kun on opetellut jotain 1800 luvun soopaa.
On kummallist, että sellaista vielä opetetaan. Sen soopan kun on omaksunut, ei ymmärrä edes kompressorin ja autonmoottorin toimintaa. Kun omaksuu sen kineettisen kaasuteorian, katoaa näköjään järki.
Ei ymmärrä enään paineen olemusta eikä senkään vertaa alipainetta, joka on todellisuutta sairaaloissa ja teollisuudessa. Kineettinen kaasuteoria on vienyt järjen.
Kun on käyttänyt paineistettuja kaasuja ja paineilmaa, tajuaa, että se teoria on aivan poljä.
Sehän on keksitty 1800 luvulla. Sinnekkö meitä nyt ollaan viemässä. Herätkää nuoret etsimään totuutta. Ei kannata uskoa aivan kaikkeen, mitä koulussa opetetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen kirjoittanut todella yksinkertaisesta fysikaalisesta ilmiöstä, mutta kun joillakin on ollut niin pöljä opettaja, että on opettanut vain painepuolen ja senkin täysin väärin.
Minulle taas on opetettu molemmat puolet sekä paine että alipaine. Wikipediastakin löytyy molemmat, mutta eihän harhaanjohdetut mitään tarkista. On niin hirveä häpeä tunnustaa, että on johdettu harhaan.
En siis näitä kirjoittele harhaanjohdetuille. Kirjoitan niille, joilla on vielä toivoa löytää ja ymmärtää totuus. Joku ymmärtäväinen opettaja saattaa vaikka ottaa jonkin kirjoitukseni oppimateriaaliksi. On niin ennenkin käynyt.
Sekä paine että alipaine on yksinkertaisia fysiklaalisia ilmiöitä. jotka minulle opetettiin jo keskikoulussa 1960 luvulla. Täällä vaan tuntuu olevan näitä oppimattomia, jotka ei ymmärrä kumpaakaan, kun on opetellut jotain 1800 luvun soopaa.
On kummallist, että sellaista vielä opetetaan. Sen soopan kun on omaksunut, ei ymmärrä edes kompressorin ja autonmoottorin toimintaa. Kun omaksuu sen kineettisen kaasuteorian, katoaa näköjään järki.
Ei ymmärrä enään paineen olemusta eikä senkään vertaa alipainetta, joka on todellisuutta sairaaloissa ja teollisuudessa. Kineettinen kaasuteoria on vienyt järjen.
Kun on käyttänyt paineistettuja kaasuja ja paineilmaa, tajuaa, että se teoria on aivan poljä.
Sehän on keksitty 1800 luvulla. Sinnekkö meitä nyt ollaan viemässä. Herätkää nuoret etsimään totuutta. Ei kannata uskoa aivan kaikkeen, mitä koulussa opetetaan.Kyllä se on tullut selväksi että autonmoottori toimii alipaineylipaineella niin että autolla voi porhaltaa tuhatta ja sataa vastaantulijan kaistalla jos on korkeasti koulutettu alipainehitsari-hoituri.
Voi olla että et todellakaan ymmärrä paineen merkitystä mutta sehän taas ei ole minun vikani. Onhan se niin hirveä häpeä tunnustaa, että on johtanut itse itsensä johonkin imupaineharhaan. Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se on tullut selväksi että autonmoottori toimii alipaineylipaineella niin että autolla voi porhaltaa tuhatta ja sataa vastaantulijan kaistalla jos on korkeasti koulutettu alipainehitsari-hoituri.
Voi olla että et todellakaan ymmärrä paineen merkitystä mutta sehän taas ei ole minun vikani. Onhan se niin hirveä häpeä tunnustaa, että on johtanut itse itsensä johonkin imupaineharhaan.Ei minun tietämykseni siitä vähene yhtään, jos sinä et usko siihen, mitä sairaalamaailmassa on tapahtunut jo 90 vuotta. Vuonna 1929 keksittiin Amerikassa alipaineella toimiva kammiorespiraattori nimeltä rautakeuhko. Siitä on kuvaus Wikipediassa.
Suomessakin niitä käytettiin polioepidemioan aikana potiloaiden pelastamiseen kun tuli hengiotyshalvaus. Viimeinen sellainen poistettiin jossakin maailmalla käytöstä vasta vuonna 2003 kun potilas vihdoin kuoli.
Sinulla on joku kummallinen pakkomielle, kun kuvittelet, ettei hoitoalalla ja metallipuolella ymmärretä paineen merkitystä. Molemmissa kun käytetään sekä paineistettujka kaasuja että paineilmaa.
Mistä ihmeestä sinä päättelet, ettei noilla aloilla ymmärretä. Et ole sitä missään vaiheessa kertonut, joten oletan, että uskot sen kineettisen kaasuteorian olevan totta. Se teoriahan on aivan tolkutonta 1800 luvun näennäistisdettä eli pseudotiedettä.
Todellisuudessa paineessa on kysymys siitä, että painepulloon pannaan kaasua paljon enemmän kuin on sen tilavuus. Litramäärää en tiedä, mutta sieltä tulee sitä kaasua todella kauan. Ilmeisesti olet koulupoika joka ei vielä tiedä mistään mitään.
Vain todella tolkuton voi kuvitella, että tietää paineesta enemmän kuin hitsari. Se todistaa jo todella pahasta ylivertaisuusvinoumasata ja aivan hirveästä ylpeydestä.- Anonyymi
tiedekritiikki kirjoitti:
Ei minun tietämykseni siitä vähene yhtään, jos sinä et usko siihen, mitä sairaalamaailmassa on tapahtunut jo 90 vuotta. Vuonna 1929 keksittiin Amerikassa alipaineella toimiva kammiorespiraattori nimeltä rautakeuhko. Siitä on kuvaus Wikipediassa.
Suomessakin niitä käytettiin polioepidemioan aikana potiloaiden pelastamiseen kun tuli hengiotyshalvaus. Viimeinen sellainen poistettiin jossakin maailmalla käytöstä vasta vuonna 2003 kun potilas vihdoin kuoli.
Sinulla on joku kummallinen pakkomielle, kun kuvittelet, ettei hoitoalalla ja metallipuolella ymmärretä paineen merkitystä. Molemmissa kun käytetään sekä paineistettujka kaasuja että paineilmaa.
Mistä ihmeestä sinä päättelet, ettei noilla aloilla ymmärretä. Et ole sitä missään vaiheessa kertonut, joten oletan, että uskot sen kineettisen kaasuteorian olevan totta. Se teoriahan on aivan tolkutonta 1800 luvun näennäistisdettä eli pseudotiedettä.
Todellisuudessa paineessa on kysymys siitä, että painepulloon pannaan kaasua paljon enemmän kuin on sen tilavuus. Litramäärää en tiedä, mutta sieltä tulee sitä kaasua todella kauan. Ilmeisesti olet koulupoika joka ei vielä tiedä mistään mitään.
Vain todella tolkuton voi kuvitella, että tietää paineesta enemmän kuin hitsari. Se todistaa jo todella pahasta ylivertaisuusvinoumasata ja aivan hirveästä ylpeydestä.Vai syntyy paine jos pannaan kaasua pulloon enemmän kuin on sen tilavuus. Todella nerokasta.
Jos pannaan 1 litran pulloon 2 litraa kaasua, jonka paine on 0,5 bar, niin sitten varmaan on pullossa painetta yllinkyllin. Mahtaako olla peräti ylipainetta. Vai olisiko niin että pullossa on paine 1 bar?
"Mistä ihmeestä sinä päättelet, ettei noilla aloilla ymmärretä."
En minä tuommoista päättelekään. Varmaan lääkärit ja hoitajat asian ymmärtävät aivan hyvin. Sensijaan alipainehitsari-hoituri on moneen kertaan todistanut ettei asiasta tajua oikeasti yhtään mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai syntyy paine jos pannaan kaasua pulloon enemmän kuin on sen tilavuus. Todella nerokasta.
Jos pannaan 1 litran pulloon 2 litraa kaasua, jonka paine on 0,5 bar, niin sitten varmaan on pullossa painetta yllinkyllin. Mahtaako olla peräti ylipainetta. Vai olisiko niin että pullossa on paine 1 bar?
"Mistä ihmeestä sinä päättelet, ettei noilla aloilla ymmärretä."
En minä tuommoista päättelekään. Varmaan lääkärit ja hoitajat asian ymmärtävät aivan hyvin. Sensijaan alipainehitsari-hoituri on moneen kertaan todistanut ettei asiasta tajua oikeasti yhtään mitään.Miksi sinä aina vaan kuvittelet etten tiedä mitään. Kun minulla on erilainen uudempi tieto, niin kuvittelet, etten tiedä mitään. Kuvitteletko sinä, että en ole ollut noilla aloilla. Hoitoalalla olin 14 v ja metallhommissa 19 v. plus todella runsaasti koulutusta päälle.
Sinä itse et ilmeisesti ymmärrä minun kirjoituksista mitään. Niinhän se yleensä menee. Jos ei ymmärrä, mitä toinen on kirjoittanut,. niin kirjoittajassa vika. Nuo sun juttusi todistaa todella suurta tietämättömyyttä. Painepullossa paine on 300 baria, ja tilavuus ainakin 40 litraa. Pienempiäkin toki on olemassa sairaaloissa ja sairaankuljetuksessa.
Tuo sinun esimerkkisi todistaa, että sinä itse et tiedä paineesta yhtään mitääan. Minä taas olen käyttänyt kaasuja ja käsitellyt hyvin monenlaisia painepulloja. Mikähän on älykkyystaso, kun mitään ei mene jakeluun.
Minulle on tuttu myös hydraulinen paine, koska olin hydrauliikkafirmassa töissä. Sylinterit testattiin yleensä 300 barin paineella. Minulla tässä siitä paineesta on kokemusta. Sinulta se kommenteistasi päätellen puuttuu aivan täysin.
Sinä tässä olet itseäsi munannut koko ajan, ja antanut minulle tilaisuuden jakaa tietoa, jonka voi helposti tarkistaa. Ilmeisesti et ole vieläkään lukenut siitä rautakeuhkosta, mutta monikin muu on lukenut uteliaisuuttaan.
Totaalista tietämättömyyttäsi todistaa tuo 1 barin paine, kun todellisuudessa painepullossa on 300 barin paine. Et siis ymmärrä paineesta yhtään mitään. Sen takia et ymmärrä alipaineestakaan mitään. Niin voi käydä, jos uskoo kineettiseen kaasuteoriaan.
Kyllä minä sen teorian tunnen. Se vaan on täysin järjetön. Sen tajuaa, kun on käsitellyt korkeapaineisia kaasuja ja nestemäisiä kaasuja. On järjetöntä, että sellaista teoriaa edelleen opetetaan.
Jo paineilmakomressori tuottaa yleensä 7-8 barin paineen, joten tuo esimerkkisi oli todella lapsellinen. Nyt sinä tietysti kuvittelet, että 300 barin paine on tietämättömyyttä. Kyllä sinulle hitsarit nauraa.
Kun painepullo otetaan käyttöön. siihen laitetaan painemittari. Kyllä siellä paineeet tiedetään. Jokaisessa käytössä olevassa pullossa täytyy olla painemittari.
Sinä olet tainnut nähdä vain niitä pieniä hiilidioksidipatruunoita, ja sitten pidät itseäsi hirveänä asiantuntijana. Kuplavesikö on vienyt järjen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinä aina vaan kuvittelet etten tiedä mitään. Kun minulla on erilainen uudempi tieto, niin kuvittelet, etten tiedä mitään. Kuvitteletko sinä, että en ole ollut noilla aloilla. Hoitoalalla olin 14 v ja metallhommissa 19 v. plus todella runsaasti koulutusta päälle.
Sinä itse et ilmeisesti ymmärrä minun kirjoituksista mitään. Niinhän se yleensä menee. Jos ei ymmärrä, mitä toinen on kirjoittanut,. niin kirjoittajassa vika. Nuo sun juttusi todistaa todella suurta tietämättömyyttä. Painepullossa paine on 300 baria, ja tilavuus ainakin 40 litraa. Pienempiäkin toki on olemassa sairaaloissa ja sairaankuljetuksessa.
Tuo sinun esimerkkisi todistaa, että sinä itse et tiedä paineesta yhtään mitääan. Minä taas olen käyttänyt kaasuja ja käsitellyt hyvin monenlaisia painepulloja. Mikähän on älykkyystaso, kun mitään ei mene jakeluun.
Minulle on tuttu myös hydraulinen paine, koska olin hydrauliikkafirmassa töissä. Sylinterit testattiin yleensä 300 barin paineella. Minulla tässä siitä paineesta on kokemusta. Sinulta se kommenteistasi päätellen puuttuu aivan täysin.
Sinä tässä olet itseäsi munannut koko ajan, ja antanut minulle tilaisuuden jakaa tietoa, jonka voi helposti tarkistaa. Ilmeisesti et ole vieläkään lukenut siitä rautakeuhkosta, mutta monikin muu on lukenut uteliaisuuttaan.
Totaalista tietämättömyyttäsi todistaa tuo 1 barin paine, kun todellisuudessa painepullossa on 300 barin paine. Et siis ymmärrä paineesta yhtään mitään. Sen takia et ymmärrä alipaineestakaan mitään. Niin voi käydä, jos uskoo kineettiseen kaasuteoriaan.
Kyllä minä sen teorian tunnen. Se vaan on täysin järjetön. Sen tajuaa, kun on käsitellyt korkeapaineisia kaasuja ja nestemäisiä kaasuja. On järjetöntä, että sellaista teoriaa edelleen opetetaan.
Jo paineilmakomressori tuottaa yleensä 7-8 barin paineen, joten tuo esimerkkisi oli todella lapsellinen. Nyt sinä tietysti kuvittelet, että 300 barin paine on tietämättömyyttä. Kyllä sinulle hitsarit nauraa.
Kun painepullo otetaan käyttöön. siihen laitetaan painemittari. Kyllä siellä paineeet tiedetään. Jokaisessa käytössä olevassa pullossa täytyy olla painemittari.
Sinä olet tainnut nähdä vain niitä pieniä hiilidioksidipatruunoita, ja sitten pidät itseäsi hirveänä asiantuntijana. Kuplavesikö on vienyt järjen."Miksi sinä aina vaan kuvittelet etten tiedä mitään. "
En minä kuvittele mitään. Sinä olet itse todistanut ettet ymmärrä asiasta mitään.
"Totaalista tietämättömyyttäsi todistaa tuo 1 barin paine, kun todellisuudessa painepullossa on 300 barin paine. "
Heehheehhe. Buaahhaahhaa. Vai että painepullossa on 300 bar paine.
Minulla on tapana palauttaa AGA:n myyntipisteeseen pulloja joissa ei ole kuin hiukan yli 1 bar painetta. Eikä propaanipulloissa tai asetyleenipulloissa ole ikinä mitään 300 bar painetta ollut.
Alipainehitsari-hoitaja on ilmiselvästi ihan tavallinen huuhaapelle joka on joskus kaukaa katsellut miltä kaasupullo näyttää ja yrittää vedättää ihmisiä hörhöjutuillaan. Taitaa olla ihan kuvitelmaa ajaminen vasemmalla kaistalla tuhatta ja sataa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi sinä aina vaan kuvittelet etten tiedä mitään. "
En minä kuvittele mitään. Sinä olet itse todistanut ettet ymmärrä asiasta mitään.
"Totaalista tietämättömyyttäsi todistaa tuo 1 barin paine, kun todellisuudessa painepullossa on 300 barin paine. "
Heehheehhe. Buaahhaahhaa. Vai että painepullossa on 300 bar paine.
Minulla on tapana palauttaa AGA:n myyntipisteeseen pulloja joissa ei ole kuin hiukan yli 1 bar painetta. Eikä propaanipulloissa tai asetyleenipulloissa ole ikinä mitään 300 bar painetta ollut.
Alipainehitsari-hoitaja on ilmiselvästi ihan tavallinen huuhaapelle joka on joskus kaukaa katsellut miltä kaasupullo näyttää ja yrittää vedättää ihmisiä hörhöjutuillaan. Taitaa olla ihan kuvitelmaa ajaminen vasemmalla kaistalla tuhatta ja sataa.Palstasadisti yrittää vedättää ja pidentää trollaustaan. Varsin ikävä harraste joten hyvin ymmärrän ettei sillä ole muita ystäviä kuin oma kätensä. Minä en pidä myöskään elämäkertakirjailijasta, mutta tuo sadistin harrastama trollaus on asiatonta eikä kuulu palstalle.
AGA:n kaasupullojen täyttöpaine on 200 ... 300 bar jos ei ole nestekaasu kyseessä. Nestekaasulla (propaani) paine on tietenkin pienempi, luokkaa 8 bar huoneenlämmössä.
Luvut löytyvät AGA:n sivuilta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi sinä aina vaan kuvittelet etten tiedä mitään. "
En minä kuvittele mitään. Sinä olet itse todistanut ettet ymmärrä asiasta mitään.
"Totaalista tietämättömyyttäsi todistaa tuo 1 barin paine, kun todellisuudessa painepullossa on 300 barin paine. "
Heehheehhe. Buaahhaahhaa. Vai että painepullossa on 300 bar paine.
Minulla on tapana palauttaa AGA:n myyntipisteeseen pulloja joissa ei ole kuin hiukan yli 1 bar painetta. Eikä propaanipulloissa tai asetyleenipulloissa ole ikinä mitään 300 bar painetta ollut.
Alipainehitsari-hoitaja on ilmiselvästi ihan tavallinen huuhaapelle joka on joskus kaukaa katsellut miltä kaasupullo näyttää ja yrittää vedättää ihmisiä hörhöjutuillaan. Taitaa olla ihan kuvitelmaa ajaminen vasemmalla kaistalla tuhatta ja sataa.Todistit taas tietämäöttömyyttäsi Asetyleenipullo on poikkeus. Siinäkin kuitenkin käytetään painepulloa sen takia, että asetyleeni on erittäinb epävakaa kaasu.
Kurssikeskuksessa asetyleenipullo oli joskus kaatunut lattialle. ja venttiili oli irronnut. Pullo oli lentänyt läpi hallin ja ovesta ulos. Kyllä propaanipullossakin paine on. Silähän käytetään myös trukeissa. Minulla oli yhdessä autossa kaasulaitteet. Tyhjissä pulloissa ei tietenkään ole painetta.
Oletko sinä edes käyttänyt asetyleeniä, Olet tainnut vain kuljettaa tyhjiä pulloja. Asetyleeniä nimittäin käytetään aina hapen kanssa ja happipullossa on täytenä korkea paine,
Olen asetyleenillä sekä hitsannut että polttoleikannut sekä käsin että CNC ohjatulla polttokoneella. Opettelin sen koneen ohjelmoinnin kahdessa päivässä ilman opastusta.
Ainut opettaja joka sen hallitsi oli juuri saanut loparit. Minun työpaikallakin oli sellainen polttokone. Siellä en sitä käyttänyt, koska olin CNC koneistaja. Sillä polttokoneella leikattiin enimmäkseen haponkestävää, joten siinä käytrttiin enimmäkseen plasmaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todistit taas tietämäöttömyyttäsi Asetyleenipullo on poikkeus. Siinäkin kuitenkin käytetään painepulloa sen takia, että asetyleeni on erittäinb epävakaa kaasu.
Kurssikeskuksessa asetyleenipullo oli joskus kaatunut lattialle. ja venttiili oli irronnut. Pullo oli lentänyt läpi hallin ja ovesta ulos. Kyllä propaanipullossakin paine on. Silähän käytetään myös trukeissa. Minulla oli yhdessä autossa kaasulaitteet. Tyhjissä pulloissa ei tietenkään ole painetta.
Oletko sinä edes käyttänyt asetyleeniä, Olet tainnut vain kuljettaa tyhjiä pulloja. Asetyleeniä nimittäin käytetään aina hapen kanssa ja happipullossa on täytenä korkea paine,
Olen asetyleenillä sekä hitsannut että polttoleikannut sekä käsin että CNC ohjatulla polttokoneella. Opettelin sen koneen ohjelmoinnin kahdessa päivässä ilman opastusta.
Ainut opettaja joka sen hallitsi oli juuri saanut loparit. Minun työpaikallakin oli sellainen polttokone. Siellä en sitä käyttänyt, koska olin CNC koneistaja. Sillä polttokoneella leikattiin enimmäkseen haponkestävää, joten siinä käytrttiin enimmäkseen plasmaa.Alipainehitsari on tällä kerralla oikeassa. Tyhjässä pullossa ei ole painetta koska siellä on tyhjö. Se on silloin tyhjää täynnä.
Asetyleenipulloa ei alipainehitsari ole tainnut ikinä käsitellä. Korkeintaan kuullut sellaisesta pullosta joka oli joskus kaatunut. Pulloissa on painetta siksi että sinne sinne on pumpattu kaasua ja sen vuoksi käytetään pulloa, joka kestää painetta. Yksinkertaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstasadisti yrittää vedättää ja pidentää trollaustaan. Varsin ikävä harraste joten hyvin ymmärrän ettei sillä ole muita ystäviä kuin oma kätensä. Minä en pidä myöskään elämäkertakirjailijasta, mutta tuo sadistin harrastama trollaus on asiatonta eikä kuulu palstalle.
AGA:n kaasupullojen täyttöpaine on 200 ... 300 bar jos ei ole nestekaasu kyseessä. Nestekaasulla (propaani) paine on tietenkin pienempi, luokkaa 8 bar huoneenlämmössä.
Luvut löytyvät AGA:n sivuilta.Kerro lisää mitä olet AGA:n sivuilta lukenut. Sillä voi olla jotain merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro lisää mitä olet AGA:n sivuilta lukenut. Sillä voi olla jotain merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta.
Trolalollatilaa trolalallallaa taas trollilla housuissa pullottaa... Eihän tässä ole mistään ilmastokeskustelusta kyse vaan siitä, että palstasadisti tarvitsee orkkunsa ja yrittää saada sen hinkkaamalla itseään hitsarin koipeen.
Kumpaakaan ei kukaan jäisi kaipaamaan jos päättäisitte lemmenleikkinne viedä loppuun jossakin yksityisemmässä paikassa.
- Anonyymi
Hiilidioksidin pitoisuuden mittarit nykyään siihen, että mitataan infrapunasäteilyn absorboitumista ilmassa sellaisella aallonpituudella, jolla CO2 dominoi.
www.vaisala.com/sites/default/files/documents/CEN-TIA-Parameter-How-to-measure-CO2-Application-note-B211228FI-A.pdf
Tuossa kerrotaan miten Vaisalan laitteet mittaavat hiilidioksidin pitoisuutta.- Anonyymi
Nuo mittarit on ihan pöljiä, en usko niihin vähääkään.
Olen hengitellyt useita kymmeniä vuosia ihan tavallisilla keuhkoilla ja voin vankan kokemukseni puolesta sanoa että vain kalalaatikkoon hengittely antaa oikean kuvan hiisioksiidista. - Anonyymi
GMP252 anturissa infrapunasäteily kulkee vain noin 140 mm pitkän matkan ilmassa. Sen matkan kuluessa ilmassa oleva hiilidioksidi absorboi infrapunaa niin paljon, että se näkyy mittaustuloksissa. Tuolla nähdään 0 - 3000 ppm CO2 pitoisuudet -40 ppm tarkkuudella epälineaarisuus ja toistettavuus huomioiden.
Laitteessa on infrapunavalon lähde, josta vastaanottimen päässä suodatetaan katseltavaksi kaksi hyvin kapeaa aallonpituuskaistaa. Toisella CO2 absorboi, toisella taas ei. Määrittämällä näiden kahden suhdeluku nähdään CO2:n vaikutus.
Samalla periaatteella voidaan CO2 mittaus tehdä paljon paremmalla tarkkuudella, kunhan absorptiota varten on varattu pidempi reitti valolle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
GMP252 anturissa infrapunasäteily kulkee vain noin 140 mm pitkän matkan ilmassa. Sen matkan kuluessa ilmassa oleva hiilidioksidi absorboi infrapunaa niin paljon, että se näkyy mittaustuloksissa. Tuolla nähdään 0 - 3000 ppm CO2 pitoisuudet -40 ppm tarkkuudella epälineaarisuus ja toistettavuus huomioiden.
Laitteessa on infrapunavalon lähde, josta vastaanottimen päässä suodatetaan katseltavaksi kaksi hyvin kapeaa aallonpituuskaistaa. Toisella CO2 absorboi, toisella taas ei. Määrittämällä näiden kahden suhdeluku nähdään CO2:n vaikutus.
Samalla periaatteella voidaan CO2 mittaus tehdä paljon paremmalla tarkkuudella, kunhan absorptiota varten on varattu pidempi reitti valolle.Kuinka vesihöyryn osuus erotellaan tuloksesta ?
Hiilioksidilla ei liene "taajuusikkunaa" jota vain se absorboi, mitataanko vesihöyryn pitoisuus erikseen ja arvioidaan sen perusteella hiilioksidin osuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka vesihöyryn osuus erotellaan tuloksesta ?
Hiilioksidilla ei liene "taajuusikkunaa" jota vain se absorboi, mitataanko vesihöyryn pitoisuus erikseen ja arvioidaan sen perusteella hiilioksidin osuus.On olemassa taajuuksia, joilla hiilidioksidi absorboi selvästi enemmän kuin vesihöyry. Sama pätee myös toisinpäin. Voidaan tietysti tehdä niinkin että ilma kulkee kuivaajan läpi ennen mittausta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka vesihöyryn osuus erotellaan tuloksesta ?
Hiilioksidilla ei liene "taajuusikkunaa" jota vain se absorboi, mitataanko vesihöyryn pitoisuus erikseen ja arvioidaan sen perusteella hiilioksidin osuus.Hiilidioksidin ja vesihöyryn absorptiospektrit eivät mene päällekkäin kuin osittain, josta syystä johtuen olemme ylipäätään keskustelemassa CO2:n roolista ilmastonmuutoksessa. Jos spektrit olisivat päällekäisiä niin hiilidioksidia ei voisi tällä menetelmällä mitata. Laitteen olemassaolo ylipäätään kertoo sen, että CO2 aiheuttaa absorptiota sellaisilla aallonpituuksilla, joita vesihöyry ei dominoi.
Tälläisessä mittauksessa absorptiospektriä tutkitaan hyvin suurella resoluutiolla. Silloin tulee esille spektrin hienorakenne eli tasapäisen tolpan sijaan se näyttää hyvin kapeista yksittäisistä absorptioviivoista koostuvalta kammalta. Näitä voi katsella esimerkiksi HITRAN - tietokannan avulla.
Mittalaitteessa on Fabry-Perot - interferometriksi nimetty kaistanpäästösuodatin sopivasti valitun infrapuna-alueen CO2-absorptiospektrin piikin kohdalla. Kyseinen mittausaallonpituus on valittu siten, että samalle kohdalle ei osu muiden kasvihuonekaasujen (vesi, metaani, otsoni jne.) yksittäisiä piikkejä.
- Anonyymi
Kotifyysikon idea varmaan ihan ok ja mielenkiintoinen. Toki mitä kyseisellä mittaus setupilla on tarkoitus mitata ja tulkita on toinen asia. Hiilidioksidi on luokiteltu "kasvihuonekaasuksi" joka heijastaa maapallon pinnasta tulevaa lämpösäteilyä osittain myös takaisin maan pinnalle. Kaikki auringon lämpösäteily ei siis heijastu maanpinnalta avaruuteen. Kaikki ilmakehän kaasut heijastavat lämpöä takaisin maanpinnalle. Jos siten ei olisi niin maa olisi ikiroudassa ja elämä mahdotonta. Eri kaasujen balanssi ilmakehässä vaikuttaa siihen paljonko auringonsäteilystä karkaa heti avaruuteen ja paljonko heijastuu takaisin maahan. Kasvihuonekaasut ovat sekä hyvästä että pahasta. Jos kasvihuonekaasuja on liian paljon ilmakehässä paahdumme kuoliaiksi. Jos kasvihuonekaasuja ei olisi niin maapallo jäätyisi. Se että kasvihuonekaasut lisääntyvät ilmakehässä saa aikaan ilmaston lämpenemisen koska maahan takasin heijastuvan lämmön määrä lisääntyy. Ilmakehän koostumus makrotasolla vaihtelee satojen miljoonien vuosien syklillä. Siihen emme voi vaikuttaa. Sen sijaan voimme vaikuttaa siihen paljonko ihminen omalla toiminnallansa vapauttaa kasvihuonekaasuja ilmakehään. ihmisen vaikutus ilmakehän kaasubalanssiin on ollut hyvin nopeata ja dramaattista.
- Anonyymi
Pitkästä aikaa täysjärkinen ja helppolukuinen kiteytys täällä - kiitos. Tosin asiathan eivät mene noin hoitoalalla eikä metallipuolella.
- Anonyymi
Pitkästä aikaa oikein kunnollista sekopäähörhöilyä havaittavissa palstalla. Tuo on oikein virkistävää alipainehitsarin sekoilujen lomassa.
- Anonyymi
Aloittaja on sikäli oikeilla jäljillä, että oikeassa tieteessä teoriat pitää tosiaan pystyä todistamaan empiirisesti. Kun väitetään, että ilmastonmuutos johtuu ihmisen aiheuttamasta hiilidioksidin lisääntymisestä ilmakehässä niin teoriana se on ihan OK, mutta kun väitetään, että asia on todistettu ja loppuun käsitelty niin se on propagandaa ja humpuukia.
Fysiikassa on mahdollista suunnitella koetilanne empiiristä todentamista varten. Ensiksikin pitää tehdä selväksi, että mitä halutaan todistaa. Jotta voidaan todistaa Ilmastonmuutos hiilidioksidin lisääntymisen aiheuttamaksi niin ei riitä se, että hiilidioksidin todetaan kykenevän absorboimaan infrapunasäteilyä. Hiilidioksidi on varsin kesy kasvihuonekaasu eikä sitä ole ilmakehässä kovin paljon. Pitää siis pystyä todistamaan, että todettu absoluuttisesti varsin pieni joskin suhteellisesti merkittävä CO2:n lisääntyminen aiheuttaa juuri todetun suuruisen ilmaston lämpenemisen. On kyettävä mittaamaan kohtuullisen tarkasti hiilidioksidin vaikutus. Jos se olisi mahdollista kokeellisesti niin koe olisi jo tehty ja julkaistu. Kun se olisi vielä toistettu muutamaan kertaan niin se olisi sitten pulinat pois. Jos olisi oikein vainoharhainen salaliittoteoreetikko niin väittäisi, että on se koe tehty, mutta se salataan koska se on osoittanut koko hiilidioksidiväittämän vääräksi. En ole niin vainoharhainen joten tyydyn vain epäilemään kunnes tieteellisesti pätevää näyttöä väittämän todisteeksi - tai sen kumoamiseksi - ilmaantuu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003489Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071880Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471707- 961567
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21410Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3561021MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271008