STTK:n Palomäki ja Akavan Fjäder ovat fiksuja miehiä ja ovat monesta asiasta samaa mieltä. SAK:n Eloranta piiloutuu hallituksensa taakse, jossa yli 20 kommunistia eivät aja isänmaan eikä työntekijöiden erua. Eloranta on jäämässä yksin mielipiteineen.
Vain yksilöt voivat olla moraalisessa vastuussa. Sen takia SAK voi toimia aivan vastuuttomasti ja niin tekeekin, kun "porukalla päätetään". Vastuullinen toiminta on muuta. Aivan muuta.
SAK hylkää moraalittomasti 270.000 työntekijää ilman vähimmäisturvaa palkoissa, kieltämällä minimipalkkojen kirjoittamisen lakiin. SAK edistää moraalittomasti lapsettomuutta kieltäessään perheenäideiltä neuvottelun työnantajan kanssa joustavista työajoista. Se on valheellista syntyvyyden edistämistä, se on valheellista työntekijöistä huolehtimista. koska se ei sitä ole ollenkaan. Häpeäksi koko järjestö.
SAK:n liittojen Jäsenet äänestävät irtautumalla liitoista ja liittymällä YTK:hon varmistaakseen anskiosidonnaisen, kun se iskee SAK:n hallituksen munattomien miesten takia! SAK:n varsinaisten jäsenten määrä on voimakkaassa laskussa. Eloranta porukoineen esittelee korkeita jäsenlukuja, mutta niistä suuri osa on "kuolleita sieluja".

Vastaukset 4
Vanhimmat
Fjäder noista eniten tienaa, ei Eloranta
TÄN KOMMENTIN KIRJOITTI SAK:n haamukirjoittaja. SAK = SDP
2018 Jarkko Eloranta (SAK) tienasi 195122€
Sama vuosi, Sture Fjäder (Akava) kuittasi 220762€
Fjäder on pelimies...