Reaalitieteet
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielenkiintoinen kuvaus tieteestä. Se mitä meille uutisoidaan ei todellakaan ole tiedettä. Valtaosa siitä on aivan arvotonta soopaa. Lisäksi on tullut sellainen ilmiö, että tiedemiehetkin yhä enemmän kumartaa alarmisteja.
Ilmeisesti sillä yritetään välttää ristiriitoja. Perinteinen tieteenkäsitys on muuttumassa huolestuttavasti yhä teoreettisempaan suuntaan. Vanhoja faksoja syrjitään,
Todellista kovaa tiedettä on kuitenkin vain se mikä on loppuun asti tutkittu, ja jota sovelletaan käytännön työelämässä. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän tyhjän päällä.
Tuossa tieteenkuvauksessa tunnustettiin tieteeksi vain hyvin suppean piirin perustutkimus. Tiedettä tehdään paljon enemmän työelämässä, ja siellä siihen voi olla osallisia myös tavalliset työntekijät. Pääasiassa se on tieteen soveltamista, mutta jotain aivan uuttakin saatetaan oivaltaa.
Olennaista on tieteellinen ajattelutapa. Joillakin se on, mutta useimmilla ei ole. Aiemman tiedon pohjalta keksitään teoria, miten jonkin asian pitäisi toimia, Sitten suunnitellaan toteutus, ja viimein toteutetaan. Jos on tarkkaan pohtinut ja suunnitllut saattaa onnistua saamaan jotakin aivan uutta aikaan.
Suunnittelin sorvin karaan tuklputken jonka avulla pystyi tekemään yli kolme kertaa pidempää tavaraa kuin ilman sitä. Ratkaisu oli varsin yksikertainen, mutta suunnittelu vaati tieteellistä ajattelua. Pomo ei antanut sitä toteuttaa. Ei luottanut minuun.
No se toteutettiin sitten pomon kesäloman aikana. kun oli välttämätön tarve. Hyvin se toimi, mutta sen jälkeen ei sitä pomoa minun koneella näkynyt. Katsoi vain kaukaa kun se oli käytössä. Minä olin väittänyt pomolle, etta 2500 mm pitkää tavaraa pystyy tekemään. Pisin oli sitten 2810 mm.
Kun aloin ilmastoasiaa tutkimaan pohdin erilaisia mikroilmastoja. Pohdin mitä ne todistaa ilmakehän toiminnasta. Yksi mikroilmasto on asunto jossa on lämpöpatteri, mutta minulla oli tiedossa monia muitakin mikroilmastoja. Aiemmin olen täällä niistäkin kertonut. Täytyy vaan ymmärtää, mitä niissä tapahtuu ja miksi.
Mielestäni mediat uutisoivat sitä mikä voisi aiheuttaa kohua ja jopa pelkoa.
Sen jälkeen mediat korjaavat hiljaisesti aiheessa esiintyviä epämääräisyyksiä ja suoranaisia virheitä.
Länsimaissa on kohuutiset ja entisessä Neuvostoliitossa oli taasen kaikki on hyvin uutiset.
Jälkimmäinen uutistapa on tietääkseni voimassa vielä Kiinassa ja muissa diktatuureissa.