Aisoposken uusi satu

Anonyymi kirjoitti:

Metsässä oli ankea tunnelma. Puolet metsän asukeista oli lähtenyt pois, muuttanut suurkaupunkien liepeille, missä elämän uskottiin olevan antoisampaa. Enimmäkseen ikääntyneitä eläimiä oli jäänyt entisille asuinsijoilleen ja heidänkin toimeliaisuutensa oli alkanut hiipua.
Silloin juonikkaat ystävykset kettu, susi ja ahma keksivät oivan ajatuksen – hankitaan iso puu, joka tuottaa ravinnon kaikille metsän eläimille. Jokaiselle eläimelle olisi oma oksa, josta saisi kaiken tarvitsemansa. Työn tekeminen olisi kuin leikkiä ja kaikki olisivat rikkaita. Erityisesti ketun mielestä idea oli loistava ja hän hankki vahvistukseksi kettujen yhdistykseltä tukea innovaatiopalkinnon muodossa. Sitäpä esitellen saataisiin epäluuloisimmatkin ajatuksen taakse.
Kolmikko kutsui metsän asukkaat koolle markkinoidakseen hankettaan. Aluksi innostus oli melko laimeaa, mutta se nousi, sitten kettu kertoi, että idean ymmärtäminen vaati melkoista älykkyyttä. Hänen kertomansa mukaan henkilö, joka ei pystynyt omaksumaan tämän kauaskantoisen ajatuksen hienouksia, ei ollut kyvykäs siihen tehtävään, jossa hän toimi. Tässä vaiheessa yksi jos toinenkin ryhtyi pohtimaan, että kyllähän hän asian ymmärsi, olihan hän kykenevä tehtäviinsä. Lopulta syntyi yksimielinen, suuren innostuksen vallassa tehty päätös ryhtyä hankkimaan kyseistä ruokapuuta. Sinetin päätökselle löivät ylimmät johtajat karhu, hirvi ja peura, jotka kertoivat hankkeen olevan heidän mielestään aivan loistavan, ja hehän jos ketkä olivat päteviä virkaansa hoitamaan. Johtajat painottivat vielä, että hankkeesta on pienemmille metsän asukeille kerrottava positiivisesti eikä siitä saa esittää epäileviä arvioita. Negatiivisuus katsottaisiin kyvyttömyydeksi viran hoidossa.
Hankkeen vetäjäkolmikko kettu, susi ja ahma varustettiin matkaan, jonka tavoitteena oli hankkia kaukaa idästä ruokapuu, jonka kettu kertoi siellä kasvavan. Kaikki eläimet toivat kolmikolle vähistä varastoistaan ruokatarvikkeita, joilla hankittaisiin puun taimi. Asiamiehet lähtivät matkaan, jonka odotettiin kestävän useita kuukausia.
Palattuaan he kutsuivat jälleen kokouksen koolle ja kertoivat projektin lähteneen hyvin käyntiin. Todisteeksi esitettiin piirros, jossa kolmikkomme kätteli itämaan outoja asukkaita. Kettu kertoi tarvittavan taas lisää muonaa hankkeen edistämiseksi. Jälleen jokainen toi niin paljon kuin kykeni ja asiamiehet saatiin taas matkaan.
Näin kului muutama vuosi. Puun siemenen kerrottiin ensin itävän, sitten taimen kasvavan ja pikkuhiljaa alettiin kysellä, eikö sen jo voisi istuttaa maahan ja ryhtyä odottamaan satoa. Tähän kettu vastasi kyselijöitä rauhoitellen, että näin iso hanke ei etene hetkessä ja että taimelle tulee antaa aikaa vahvistua. Kun puu sitten aikanaan kasvaa täyteen mittaansa, se tuottaa ravinnon kaikille eläimille eikä muuta metsää enää tarvitakaan. Eihän tätä kukaan tohtinut epäillä, varsinkin kun epäilijä olisi leimautunut epäpäteväksi tehtävässään. Kaikki tyytyivät odottamaan puun tuloa ja metsän hoitaminen laiminlyötiin entistä yleisemmin. Tästä tietysti seurasi, että puutetta syötävästä alkoi ilmaantua laajalti. Tätä pidettiin kuitenkin tilapäisenä ilmiönä ja ruokapuuta odotellessa tyydyttiin vähempään.
Kun sitten muutaman vuoden odotuksen jälkeen hankekolmikko jälleen palasi retkeltään ja kutsui eläimet koolle kertoakseen, miten hienosti puun taimi voi siellä kaukaisella itämaalla, oli ilmapiiri jokseenkin ankea. Moni mietti, että tuleekohan sitä puuta koskaan, mutta ei uskaltanut esittää epäilyään julkisesti. Silloinhan olisi samalla todistanut olevansa epäpätevä tehtäväänsä. Silloin kuului hiirten joukosta juuri syntyneen hiirivauvan kirkas ääni. Hän sanoi, ettei sellaista ruokapuuta ole olemassakaan, joka kasvattaa ruoan kaikille eläimille.
Tämä väittämä aiheutti syvän hiljaisuuden. Hiirivauva oli tuonut sen julki, mikä monella oli tullut mieleen hankkeen valmistumista odottaessa. Nyt sen sanoi pikkuhiiri, jota ei voinut luonnehtia epäpäteväksi tehtäväänsä, eihän sillä vielä ollut mitään erityistä pätevyyttä vaativaa tehtävää.
Niinpä eläimet uskaltautuivat tenttaamaan hankekolmikkoa ruokapuun todellisesta tilanteesta. Vahvan painostuksen alla kolmikko joutui tunnustamaan, ettei sellaista puuta todella ollutkaan. He olivat vain keränneet metsän asukkailta eväät, joita nauttien he olivat asustelleet muutaman kuukauden kerrallaan hieman kauempana ja sitten tulleet takaisin hankkimaan uutta syötävää. Suuttuneina metsän eläimet ajoivat ketun, suden ja ahman pois metsästä ikuisiksi ajoiksi. Opittuaan, ettei ruokapuuta ole he ryhtyivät jälleen pitämään huolta metsästään, joka hoidettuna tarjosi runsaan ravinnon. Siitä he olivat tyytyväisiä, etteivät olleet ehtineet hävittää koko metsää maan tasalle. Asuinolosuhteiden jälleen elpyessä myös kaupunkeihin muuttaneet eläimet alkoivat palailla kotiseudulleen, varmaankin pettyneinä suurkaupunkiin, ja nuorten parien osuus asukkaiden joukossa lähti jälleen nousuun. Onnellisuus oli palannut metsään.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä