Vantaa ei enää käytä murskattua sepeliä

Anonyymi

Kevyenliikenteen väylillä talvikunnossa pidossa ja tiettävästi se koskee koko pääkaupunki seutua. Toisin on tilanne Tampereen seudulla. Pyöräilijät katoaa aina talveksi.

Vantaan kaupungin kadunpito käyttää kevyen liikenteen väylien liukkaudentorjunnassa ns. turvahiekkaa, jonka raekoko on sama kuin ”tappajasepeliksi” kutsutun hiekoitusmateriaalin. Turvahiekka eroaa normaalisti käytetystä hiekoitusmateriaalista kuitenkin siten, että sitä ei ole valmistettu murskaamalla. Tämän takia kyseisen kiviaineksen särmät eivät ole niin teräviä.
Talvipyöräilyn suosion lisääntyessä kadunpito sai aikoinaan Vantaallakin runsaasti palautetta rikkoutuneista pyörän kumeista. Teräväsärmäinen hiekoitusmateriaali puhkoi renkaita, varsinkin silloin, kun sepeli oli lumettomalla, joustamattomalla alustalla, suoraan asfaltin päällä. Turvahiekkaa on Vantaalla käytetty kevyen liikenteen väylien liukkauden torjuntaan (Vantaan kaupungin sivulta.

Tampereen seudulla murskattu sepeli otettiin käyttöön vaiheittain eri alueilla 2000 luvun alussa. Alussa laatu oli tosi kamalaa. Kengistäkin meni korkolaput pilalle ja kovapohjaisiin kenkiin joutui laittamaan uudet pohjat ainakin kantapään alta.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen ihmetellyt sitä tappajasepeli-termiä. En ole talvella joutunut rengastöitä tekemään. Kehä 3:n tuntumissa ajellaan.

      • Anonyymi

        Tuohan riippuu sitten miten ne timantinkovat vaikuttavat renkaisiisi, minkälaiset renkaat on alla, onko millimetrin ohuet slicksit, vai minkälaiset ovat talvirenkaasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan riippuu sitten miten ne timantinkovat vaikuttavat renkaisiisi, minkälaiset renkaat on alla, onko millimetrin ohuet slicksit, vai minkälaiset ovat talvirenkaasi?

        Varusteet valitaan tietenkin olosuhteiden mukaan. Jos on sepeliä, valitaan gummit sen mukaan.

    • Anonyymi

      Semmoisten sepelien levittäminen pitäisi lopettaa. Kaikki hiekoittaminen olisi lopetettava. Samoin suolaaminen. On se kumma jos ihmiset ei osaa talvella pyöräillä, kävellä, autoilla niin että ottavat liukkauden huomioon liikkeissään. Kaikista pahinta on teiden auraamattomuus. Varsinkin kevyenliikenteenväylät olisi pidettävä aurattuina. Kun on kunnon nastarenkaat polkupyörässä, ne pitävät liukkaalla paremmin kuin suvikumit kesäsateessa.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Kelvien hiekoitus taajamissa pitäisi lopettaa.

        Pöly keväällä on suurempi ongelma kuin hiekoituksesta saatava hyöty.

        Lopetan itse pölyaikaan kaiken pyöräilyn.. Muulloin ajan :)

        Ehkä kuitenkin fiksumpaa hiekoittaa/sepelöidä kelvit kuin että liukkauden takia ne muuttuvat käyttökelvottomiksi ja ne jotka niillä liikkuvat, käyvät paikkauttamassa sairaalassa luitaan. Kaikilla ei ole nastakenkiäntainnastarenkaita pyörissään eikä niin todellakaan tarvitse olla. Nastat ovat esim sisätiloissa kävellessä liukkaat ja naarmuttavat lattioita.

        Kunnilla ja valtiolla on velvollisuus pitää "liikennettä tyydyttävässä kunnossa". Se tarkoittaa talvella aurattua ja kohtalaisesti pitävää pintaa sekä tiellä että pyöräilyn ja kävelyn väylillä.

        Vaihtoehto on laittaa puomi poikittain ja ilmoitus "Ei talvikunnossapitoa".

        Väylät ovat mielestäni lähes aina tyydyttävässä kunnossa pyöräilyyn. Lähinnä kaluston ja varusteiden valintakysymys. Talvella lämmintä päälle. Sateella vettä pitävää, pimeällä valot, liukkaalla nastat jne.

        Hiekoituspölyaika on ainoa aika kun väylä on käyttökelvoton. Toki kaasunaamarilla tuostakin selviäisi ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä kuitenkin fiksumpaa hiekoittaa/sepelöidä kelvit kuin että liukkauden takia ne muuttuvat käyttökelvottomiksi ja ne jotka niillä liikkuvat, käyvät paikkauttamassa sairaalassa luitaan. Kaikilla ei ole nastakenkiäntainnastarenkaita pyörissään eikä niin todellakaan tarvitse olla. Nastat ovat esim sisätiloissa kävellessä liukkaat ja naarmuttavat lattioita.

        Niitä on sellaisiakin nastoja kenkiin jotka voi nopeasti riisua sisätiloihin mentäessä. Käyskentely liukkaalla on taitolaji, ja pystyssä pysyy hyväpohjaisilla talvikävelykengillä hyvinkin ihan vailla nastoja. Jos taas haluaa pyöräillä, nastarengas on ehdoton valinta, tai kitkat vähintään. Kesäkumilla pyöräilee ihan omalla vastuulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      66
      3163
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      548
      3004
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2225
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1982
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1815
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      305
      1795
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1572
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      101
      1295
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1185
    Aihe