Pasta polonese

Saanko ohjeen kiitos.
272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ruttobakteeri lisääntyy Xenopsylla cheopis -kirpun suolistossa ja muodostaa sinne tukoksen. Kun kirppu puree rottaa tai ihmistä, se saman tien oksentaa imemänsä veren ja osan bakteereista takaisin haavaan tai joskus suoraan uhrin verenkiertoon. Paiserutto tarttuu ihmisestä toiseen vain suorassa kosketuksessa, mutta keuhkorutto tarttuu myös ilman kautta pisaratartuntana.
Rutto alkaa rottapopulaatiossa ruttobakteeria kantavien kirppujen puremien levittämänä. 10–14 vuorokauden kuluttua epidemian alkamisesta rottia on kuollut niin paljon, että nälkäiset kirput alkavat etsiä ihmisistä uutta isäntää. Ne purevat ihmistä ja tartuttavat paiseruton. Taudin itämisaika on 3–5 vuorokautta, jolloin oireita ei ilmene. Alettuaan oireet kestävät 3–5 vuorokautta. Tautia kantavien kirppujen saapumisen ja ensimmäisten ihmisten kuolemien välillä kuluu kaikkiaan keskimäärin 24 vuorokautta. Nopeasti eteneväksi epidemiaksi rutto kehittyi mustan surman aikana paikkakunnalla sen jälkeen noin viikossa.[10]
Taudin tapettua koko rottayhdyskunnan kirppu voi elää niiden pimeissä ja kosteissa pesissä jopa vuoden ajan, kunnes seuraava rottayhdyskunta muuttaa niihin. Näin tauti voi säilyä endeemisenä pitkänkin aikaa ja aiheuttaa syklisesti toistuvia epidemioita. Ihmisissä epidemiat toistuvat 2–20 vuoden välein koko pandemian ajan.
Ruttokirput pystyvät elämään myös viljalla. Näin ne pystyvät säilymään hengissä ja levittämään tautia myös pitkien merimatkojen yli viljarahdin mukana, vaikka kaikki laivan rotat olisivat ehtineet kuolla ruttoon.
Rutto riehuu etenkin lämpiminä vuodenaikoina. Talvisin epidemia laantuu etenkin viileillä seuduilla, sillä kirput vähenevät ja ruttobakteerin lisääntyminen hidastuu. Myöskään kuivassa ilmastossa ruttokirppu ei selviä, joten tautia ei esiinny autiomaissa tai vuoristoseuduilla.

Äänestä
  • Tarkoitatko että poloneese tehdään rotista? Tuleeko aito jos ei ole kirppuja?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Saanko ohjeen kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu