Tornion koulujen kiusaamisongelmasta on näköjään aloituksia tälläkin palstalla. Minulla on reipas, sosiaalinen viidesluokkalainen vaipumassa yksinäisyyteen ja itseinhoon koulukiusaamisen takia. Olisivatko kiusattujen vanhemmat halukkaita kokoontumaan lastensa kanssa yhteen vaihtamaan ajatuksia ja lapset saamaan uusia ystäviä? Voitaisiin jutella ensin vaikka verkossa ja katsoa löytyisikö yhteistä aikaa ja paikkaa tavata kuulumisten merkeissä. Kiinnostuneita?
Koulukiusatut lapset ja kiusattujen vanhemmat!
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei onnistu Törniössä valitettavasti, tämän takapajulan ongelmat on niin syvällä ettei siihen diskuteerausta auta. Valitettavasti ainoa mikä on auttanut 70 luvulta lähtien on se että vetelet turpaan niitä kiusaajia. Törniöläinen kallo ei usko muutako nyrkkiä.
Tuo se taitaa olla ainoa keino, joka toimii. Mulla ei ollu aikoinaan kanttia tuohon, vaan nielin kaiken sen pas..., anteeksi kuran, jota sain niskaani. Ala-asteella kiusaaminen oli vielä todella lievää. Esim. haukkumista, ja syrjimistä
Yläasteella mukaan tuli ulkovaatteiden piilottelua, tönimistä, repun heittelyä tyypiltä toiselle, täytekynän lyijyjen katkomista, kirjojen heittejyä pitkin käytäviä, mopon terrorisointia ym. Alkuun kerroin tästä opettajalle. Tietysti opettajan piti puutua siihen. joskus se saattoi pitää luokalle tunninkin saarnan esim. kiusaamisesta. Mutta sen opettajan saarnan jälkeen kiusaaminen vaan paheni. Syyspimeillä/liukkailla ajattelin monta kertaa matkalla koulusta bussiasemalle käveleväni auto alle. Olis päässy niinpaljon helpommalla. Mutta jääräpäisen luonteeni ansiosta päätin taistella yläasteen läpi toivoen, että kohta tämä loppuu. Mutta kuinkasollakaan, se jatkui vielä kaksi vuotta ammattiin kouluttautuessa kahden muun idiootin toimesta. Kouluaikojen jälkeen en ole pitänyt mitään yhteyttä keneenkään. Siitä on aikaa jo 28 vuotta.
Meni vuosia, että sain itsetuntoni edes jotenkin koottua. Mutta kouluaikojen tapahtumat varjostavat elämääni edelleen. Toki vähemmän nykyään. Nyt vuosien varrella olen sillointällöin törmännyt tilanteeseen, jossa pienten ruokakauppoen nuoret kassatytöt ovat illan viimeisenä aukiolo tuntina joutuneet tukalaan tilanteeseen hankalan asiakkaan toimesta. Kun asiakas ei ole poistunut kaupasta myyjän pyynnöstä / käskystä, en ole voinut jättää reagoimatta, vaan olen puuttunut tilanteeseen. Jonka jälkeen tyyppi / tyypit on poistunu. Enkä jättänyt tilannetta siihen. Huomattuani myyjän paniikin kysyin, että "Haluatko, että jään tänne siihen asti, kunnes panet ovet kiinni. Aina on tullu myöntävä vastaus. En tiedä, että olisiko minun pitänyt puuttua tilanteisiin, mutta en ole voinut jättää nuorta tyttöä pulaan.
Anteeksi, meni aikapaljon ohi aiheesta.
Olihan nuita kiusaajia, kyllä lämmittää kun ne pikkuhiljaa kuolee. Mikä puukkoon mikä huumeisiin. PIrullisin makkaa Kaupungin hautuumaalla, mädätköön ikuisesti.
Koulun kanssa yhteistyöhön! Ja viime kädessä poliisin, jos kiusaaminen on väkivaltaista.
Koulu ei tee mitään! Kansankynttilät on voimattomia puolueellisia leipäopettajia.
Ei näihin avioero ja piripäitten pentuihin tehoa poliisi eikä opettajat. Nuorisovankilaan ja sieltä eläkepäiville Riihimäelle.
Ilmoittakaa poliisille, jos ei muu auta.
Ei poliisista ole mitää hyötyä. Pikkusen heristävät sormea, ja sanovat, että "Hyi, ei noin saa tehdä." Ja kirjottavat jonkinlaisen raportin. Ja ajattelevat Reinikaisen sanoin, että "Painukoon syvälle paperisodan syövereihin, josta paluuta ei ole."
Näihin piripäihin tehoaa vain se, että palkataan Virosta setiä joille on annettu näiden pissapäiden valouva. Pyydetään keskustelemaanasioista. Jos ei auta, toinen keskustelu.
Soita vaan rohkeasti muillekin kiusattujen vanhemmille, ja kokoontukaa yhdessä jutustelemaan asiasta.
Vanhemmat on yhtä kahjoja kuin pentunsa, ei ne pysty kommunikoimaan.